Onko elämässäsi surua joka on läsnä joka päivä?

Läheisten hankala elämä: masennusta, työttömyyttä, ihmissuhdeongelmia. Haluaisin auttaa, mutta en osaa.

Yksi lapsistani kuoli kohtuun pari päivää lasketun ajan jälkeen. Päivittäin suru varjostaa elämää, vaikka iloisiakin hetkiä on. 

Lapsettomaksi ja perheettömäksi jääminen aiheuttaa surua joka päivä.

On. Minulla myös rakkaan ihmisen vakava sairastuminen... parannuskeinoa ei ole olemassa, joten pohjaton suru ja menettämisen pelko on läsnä joka hetkessä. Myös niissä iloisissa. En oikein osaa lohduttaa, muuten kuin kertomalla ettet ole ainoa. Yritetään nauttia täysillä näistä kallisarvoisista hetkistä rakkaidemme kanssa. Ja loppujen lopuksi meidän osamme ei välttämättä ole se kaikkein pahin, on mahdotonta kuvitella sitä tuskan määrää, joka itse sairastuneella on 3 Tsemppiä.

On. Isäni on vakavasti sairas ja kärsinyt tuomion talousrikoksesta, jonka läpikäynti varjosti 7 vuotta elämääni.

Hyvä ystäväni on kuolemansairas eikä näe ensi syksyä.

Suren, koska lapset ovat joka toinen viikko isällään. Menetän puolet heidän elämästään.

Ikävöin entistä työpaikkaani ja työkavereitani joka päivä. Tein väärän valinnan.

On. Syvät traumat lapsuuden kiusaamisesta, jotka varjostavat edelleen jokapäiväistä elämääni mm huonona itsetuntona, luottamuspulana ja hylätyksi tulemisen pelkona.

Pienet rintani :( ei ole rahaa implantteihin. Minua on kiusattu niistä koko nuoruus. Edelleen peilistä toljottaa lauta vaikka ikää jo 25 vuotta.

On..läheisen kuoleman takia itken (salaa)joka päivä

Ei. En ole ollut voimakkaasti surullinen vuosii.

Olen menettänyt liikaa tärkeimpiä ihmisiä elämässäni, pelkään menettäväni loputkin. En osaa vain antaa mennä, nauraa ja olla onnellinen kuten ennen.

Paljon tsemppiä ja jaksamista teille kaikille! <3

On viimeiset 16vuotta... Veli ja sisko kuolleet, isä kuolemansairas. Lapsella sairauksia.

Masennus muuttunut tämän 16v aikana siedettävästä vakavaksi useita kertoja.

Muistan että olen viimeksi ollut oikeasti onnellinen ja murheeton 8 vuotiaana.

Suren sitä, etten voi olla lapseni kanssa joka päivä. Eron jälkeen olen etävanhempi. Olen vuosien myötä menettänyt monia arvokkaita hetkiä lapseni elämästä. Päivittäin tämä aiheuttaa surua ja pahaa mieltä.

on, olen surullinen siitä että jouduin aikoinaan päätymään eroon lapseni isästä, enkä saanut sitä mistä olen aina haaveillut. Perhe. Uusperhe ei ole todellakaan sama asia. Ihan liikaa riitoja, väärinkäsityksiä, yms..! En taida tätä jaksaa enää. Parempi olla lasten kanssa keskenään ja kun he ovat vanhempia niin sitten on paremmin aikaa ja jaksamista parisuhteelle.

Ei oikeastaan tällä hetkellä. On asioita, joiden vuoksi voi tulla hetkellisesti vaikea olo, jos oikein jää pohtimaan tulevaisuutta tai muistelemaan menneisyyttä. Mutta niillä on jo paikkansa, kulkevat mukana osana elämää.

Lasten tuntematon, vammauttava sairaus ja läheisen itsemurha esimerkiksi.

Ystävien puute ja anopin viha.

Näin kun pikkusiskoni kuoli. Hänellä oli vakavat aivoverenvuodot ja vanhemmat joutuivat antamaan luvan hengityskoneen irroittamiseen. Heti kun kone irroitettiin hän ei enään hengittänyt, sydän löi noin viiden minuutin ajan tämän jälkeen. En usko toipuvani tuosta koskaan. 

Kahdella isovanhemmallani on dementiaa, olen vanhustenhoitaja joten tiedän miten vittumainen sairaus on. Usein koko persoona muuttuu ja sitten ihminen vaan "kutistuu". Pelkään näiden isovanhempien menettämistä, miten heidän puolisot kestävät surun... Sitten elossa olevat puolisot menehtyvät... Sitten omat vanhemmat vanhenevat... En tiedä, olen ollut onnekas että minulla on ollut niin monta vuotta kaikki samat läheiset jotka ovat olleet syntymästäni asti. 

Olen naimisissa.

[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 01:21"]On. Minulla myös rakkaan ihmisen vakava sairastuminen... parannuskeinoa ei ole olemassa, joten pohjaton suru ja menettämisen pelko on läsnä joka hetkessä. Myös niissä iloisissa. En oikein osaa lohduttaa, muuten kuin kertomalla ettet ole ainoa. Yritetään nauttia täysillä näistä kallisarvoisista hetkistä rakkaidemme kanssa. Ja loppujen lopuksi meidän osamme ei välttämättä ole se kaikkein pahin, on mahdotonta kuvitella sitä tuskan määrää, joka itse sairastuneella on 3 Tsemppiä.

[/quote]

Kyllä. Itse olen ollut sairas lapsesta asti. Tämä lihassairaus tuottaa uskomattomia kipuja jokaisena elämäni päivänä. Lisäksi on muitakin sairauksia. Kaiken tasapainon ylläpitäminen on hyvin hankalaa ja saa surulliseksi. Ei joka päivä sentään. Muille päiville mahtuu edesmenneen isäni kaipuuta ja syöpää sairastavan äitini sureminen (tilanne oli alkujaankin hyvin vakava).

Uskon kuitenkin, että eniten surua minun omat sairauteni ovat tuottaneet minua syvästi rakastaville ihmisille. Itse joudut jossakin vaiheessa hyväksymään tosiasiat, että parempaa ei ainakaan ole luvassa, korkeintaan huonompaa. Läheiset eivät koskaan voi hyväksyä.

22, onko kyseessä tämä?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ehlers%E2%80%93Danlosin_syndrooma

[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 09:04"]22, onko kyseessä tämä?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ehlers%E2%80%93Danlosin_syndrooma

[/quote]

Ei. Kyseessä on Parkinsonin alalaji. Niitäkin on erilaisia. Minulla sairaus aiheuttaa lihasten spastisuutta ja heikkoutta ympäri kehoa. Vääntää kroppaa virheasentoihin, joten tukiranka alkaa aikaa myöden myös kipuilla ja kulua. Muistuttaa itseasiassa aika paljon cp vamman lihasoireita.