Kun vanhemmuus ahdistaa

Yksilölliset erot ovat todella suuria. Jotkut ovat "kilttejä" ja helppoja, toiset temperamenttisia ja vaativia. Yleensä lyhyt pinna tasoittuu lapsen kasvaessa, mutta luja tahto voi pysyä halki elämän. Ei aina niin huono homma, varsinkaan nykyisen työelämän kannalta ;) Vanhemmille todella raskasta ja kuluttavaa, jos ei ole mahdollisuutta tankata voimia.

Itseäni harmitti aikanaan, kun oma temperamenttinen vauva vei kaikki mehut yövalvomisillaan ja vaativuudellaan, kun ns. helppojen vauvojen vanhemmat kommentoivat siten, että huomasi heti, ettei heillä ollut aavistustakaan todella lyhytpinnaisista vauvoista. Tuskin ne vanhemmat mitään pahaa tarkoittivat, mutta siinä tilanteessa olisi kyllä kaivannut vertaistukea ja empatiaa eikä kärkkäitä kommentteja. Temperamenttinen vauva kun ei ole vanhemman "vika", vaan sellaisen tapauksen vanhempi on ihan yhtä hyvä kuin vähään tyytyvän.

Mua auttoi aikanaan paljon, kun löysin Dr. Searsin "High Need Baby" -sivut: http://www.askdrsears.com/topics/health-concerns/fussy-baby/high-need-baby/12-features-high-need-baby

Silloin pahimpaan aikaan, jolloin vauva suostui nukkumaan vain äitinsä mahan päällä ja heräili jatkuvasti, ei olo tosiaankaan tuntunut miltään kovin herkulta, mutta ajan myötä helpotti vähitellen. Voimia, ap!

Ja sitten se perinteinen kysymys: missä  on isä?

Tiedän niin tunteen. Meidän vauva ei viihdy sekuntiakaan yksin, alkaa heti huutaa jos laskee alas. Sylissäkin pitää kanniskella, ei viihdy istualtaan ollessa. Päivisin ei nuku paljoa ja illat huutaa. Normaali lapsi, tosi huomionkipeä vain. Päivät on raskaita kun ei pysty syömään kunnolla, hyvä jos saa vaatteet päälle. Vessassa täytyy käydä vauva sylissä. Joskus yötkin menee vauvan huutoa kuunnellessa ja päästään vasta kuudelta aamulla nukkumaan.

Ja sille joka kysyi isästä: isä on päivisin töissä. Toki lykkään vauvan hänelle iltaisin kun tulee töistä, mutta öisin minun pitää huolehtia että hän saa nukuttua ja päivisin olen vauvan kanssa kaksin. Imuroinnit yms. on hoidettava silloin, kun isä voi viihdyttää vauvaa.

Niin ja todellakin jää ainoaksi! Ei ikinä enää vauva-aikaa. Jaksan vain ajattelemalla, että kerran tämä vain täytyy kestää.

Isä tulee kotiin arkisin n klo 17 ja aamuisin lähtee töihin klo 8. Ehkä tässä lisäksi vielä mättää se, että itsekin haluaisin jo työelämään ja koen epäreiluna sen, että hän saa olla myös siellä aikuisten maailmassa.

Lapsen takia en ole töihin palannut

... Ei osaa vielä kävellä ja ehkä muutenkin liian nuori päiväkotiin...

6=Ap

Ap

Tiedän, että tuo olisi minulle se paras mahdollinen skenaario, joten olen jättänyt lastenteon kokonaan välistä. Se on ollut varmastikin elämäni paras päätös. Jaksan paremmin ja nautin elämästäni enemmän näin kuin tekisin vanhempana.

Minulla on kaksi lasta, jotka ovat vauvasta lähtien olleet hyvin erilaisia unenlahjoiltaan ja sietokyvyltään. Viestiäsi lukiessa tuli kuitenkin mieleen, yritättekö miehesi kanssa liikaa. Jos sinä haluat työskennellä jo äitiyslomalla, hän tekee pitkiä päiviä (ainakin matkat mukaan lukien) ja kotityötkin pitää tehdä, ei ole ihme, jos pinna venyy kireälle. Vauva tarvitsee aikaa ja rauhaa.

Lisäys edelliseen, sinulla ja miehelläsi on vielä harrastuksiakin. Kaikkea ei yksinkertaisesti ehdi, vaikka toki tarvii liikkua ja nukkua.