Lue keskustelun säännöt.
En vaan enää jaksa ja läheisiä ei kiinnosta se
25.06.2014 |
Olen niin loppu ja yksin.
Olen käytännössä kasvattanut ja kantanut huolen lapsista, pyörittänyt kodin arkea, käynyt töissä ja hoitanut laskut (ja kantanut taloudellisen stressin) 6 vuotta. Mies on kyllä osa arkeamme ja käynyt töissä (ympäripyöreitä päiviä) mutta pistänyt meidän arjen edelle sairaan äitinsä ja saamattoman veljestä asioista huolehtimisen niin henkisesti kuin taloudellisesti.
Jokin aika sitten uuvuin töissä ja kävin työterveydessä. Työ ei varmasti ollut yksin syynä vaan piste iin päälle. Lääkäri kysyi haluanko aloittaa lääkityksen, mutta päätin yrittää ilman. Ehkä olisi pitänyt aloittaa nimittäin en ole palautunut tuosta vaan tuntuu, että menen syvemmälle masennukseen asti. Olen koko ajan vihainen ja ärtynyt. En pysty enää tuntemaan iloa elämäni ihanista asioista. En kestä lasten kiukuttelua (mikä kohdistuu luonnollisesti vain minuun koska olen heille aina saatavilla),en kestä heidän riitelyä ja vähiten vastaanhangoittelua. Ahdistun siitä, että he osoittavat mieltään VAIN minulle. Tunnen epäonnistuvani äitinä, koska en jaksa ottaa heiltä kaikkea tuota kiukkua vastaan ja se lisää vain ahdistustani.
Mies tietää tilanteen, mutta tuntee kait suuremmaksi velvollisuudekseen ensisijaisesti huolehtia äitinsä ja veljensä hyvinvoinnista kuin minun, koska pyynnöistäni huolimatta elämässämme ei ole muuttunut mikään.
Olen puhunut äidilleni, mutta hän menee täysin lukkoon. Ei osaa reagoida muuten kuin vaikenemalla tai vähättelemällä tilaani.
Isääni en pysty edes luottamaan tässä asiassa hänen alkoholinkäytön ja teini-iässä kokemani hylkäämisen takia, vaikka tästä kaikesta huolimatta olen aina ollut ns isä tyttö. Lisäksi tiedän, että hän ei kovin arvosta miestäni, vaikka isänikin laittoi aikoinaan äitinsä meidän perheen edelle. Siinä suhteessa olen siis valinnut isäni kaltaisen miehen. Isäni on myös auttanut sisaruksiani taloudellisesti todella suurilla summilla, mutta ei minua. Syynä tähän on mieheni, on sanonut sen suoraan. Eli hän voisi helpottaa taloudellista stressiäni, mutta ei halua.
En siis saa henkistä tai taloudellista tukea saatikka edes auttavia käsipareja läheisiltäni.
En tiedä mitä haluan tällä kirjoituksella. Ehkä haluan vain purkaa tätä oloani johonkin. Ehkä yritän myös saada kokonaiskuvaa selväksi itselleni, jotta saisin soitettua lääkärille ja pyydettyä sitä reseptiä. Ehkä yritän saada itseni tajuamaan etten enää selviä ilman lääkettä, vaikka sen aloittaminen pelottaakin. Lähtökohtaisesti nimittäin ajattelen, että ihminen ei tarvitse lääkettä vaan ystävän, joka kuuntelee ja kannattelee heikolla hetkellä sen verran, että jaksaa taas itse paremmin. Minä vain en ole jaksanut luoda uusia ystävyyssuhteita kaiken tämän keskellä uudella paikkakunnalla, joten tarvitsenko lääkettä korvamaan ystävän...
Elämä jatkuu, samoin minun yksinäisyys ja ahdistus... Kiitos jos jaksoit lukea.
Kommentit (24)
Miehesi ei ehkä tiedosta tilanteen vakavuutta, että äärirajoilla ja tarvitset häneltä apua ja tukea. Sano miehelle että oma perhe tarvitsee häntä nyt, ja mietitte yhdessä miten se käytännössä onnistuisi - esim. kotihoitaja tai laitospaikka sairaalle äidille? Miehelläsi on kuormittava tilanne itselläänkin, ehkä hän on tottunut että olet vahva ja jaksat, eikä huomaa mitä tapahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 11:51"]Mikä konkreettista toivoisit, mikä sinua auttaisi? Lastenhoitoapua, kodinhoitoapua, omaa aikaa, sairauslomaa töistä, keskusteluja..? Syötkö hyvin, nukutko hyvin, ulkoiletko? Masennuslääkkeet on aika pelottavia minusta, yrittäisin kaikin tavoin löytää avun muualta jos se vain mitenkään onnistuu. Voimia!
[/quote]
Haluaisin:
- että mies nostaisi meidän perheemme arvojärjestyksessä ylemmäs eli osallistuisi enemmän henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti
- että voisin luottaa vanhempiini ja heidän tukeensa (edes henkiseen) vaikeina hetkinä
- hieman enemmän omaa aikaa
- ystävän, jonka kanssa viettää sitä omaa aikaa urheillen, kahvitellen, leffoissa ka ns maailmaa parantaen
ap
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 12:00"]Miehesi ei ehkä tiedosta tilanteen vakavuutta, että äärirajoilla ja tarvitset häneltä apua ja tukea. Sano miehelle että oma perhe tarvitsee häntä nyt, ja mietitte yhdessä miten se käytännössä onnistuisi - esim. kotihoitaja tai laitospaikka sairaalle äidille? Miehelläsi on kuormittava tilanne itselläänkin, ehkä hän on tottunut että olet vahva ja jaksat, eikä huomaa mitä tapahtuu.
[/quote]
Tuo on kyllä mahdollista, että ei ymmärrä kuinka vakava tilanne jo on. Olen ollut aina vahva, paitsi nyt viimeisen vuoden aikana. Ja vahvana olen ollut, koska ymmärrän, että tilanne lapsuudenperheen kanssa on mitä on. Nyt se on vain jatkunut niin pitkään, että olen väsynyt. Äidistänsä huolehtimisen ymmärrän, mutta veljensä pitäisi ottaa vastuu omasta elämästään aivan kuten meidän muidenkin. Osittain taloudellinen stressimme siis tulee juuri veljen laskujen maksamisesta ja tässä menee mielestäni raja.
ap
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 11:44"]
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 11:35"]Sinulla on mies, lapset, työ, koti, oikeesti nainen. Lopeta se ruikutus. Lähde lenkillä,jos lapset on pieniä ota mukaan, itsestäsi kaikki on kiinni.
[/quote]
Mitähän tähän edes vastaisi. En kovin tarkasti ala kaikkea elämästäni tähän kertomaan, mutta kaikki tuo ei tee ihmistä onnelliseksi jos tulee liikaa negatiivista kuormitusta. Tää on just niin tyypillinen vastaus ihmiseltä, joka
a) on niin peruspositiivinen luonne, että mikään ei hetkauta
b) elämä on ollut yhtä ruusuilla tanssimista
c) ajattelee todella musta valkoisesti eikä osaa asettua toisen asemaan.
ap
[/quote]
a. olen kyllä peruspositiivinen ihminen, eiks ookkin kauheeta, en jaksa kantaa turhia murheita, oikeita kyllä jaksan kantaa sen verran kun on pakko ja sitten lopetan ja jatkan elämää.
b. elämä ei todella ole ollut ruusuilla tanssimista, sano joku elämän vastoinkäyminen, niin sen olen kokenut, ihan kauheampia lukuunottamatta, minua ei ole pahoinpidelty, raiskattu tai en ole menettänyt lastani.
c. osaan asettua toisen ihmisen asemaan, teen sitä työksenikin ja väittävät että olen siinä hyvä.
Olen myös tuo joka ehdotti psyk.sairaanhoitajalle juttelemaan menoa, syystä että sellainen löytyy terkkarista, halpaa, ymmärsin että rahasta on tiukkaa, ei tarvitse syödä lääkkeitä, kaipasit tukea ja kuuntelijaa, sitä sieltä löytyy eli sitä perspektiiviä.
Tuota en kyllä tilanteessasi ymmärtänyt kantaako miehesi työstään saamansa rahatkin lapsuuden perheelleen?
Keskustelun paikka
asiat lie ajautuneet tuollaisiksi pikkuhiljaa?
lopeta esittäminen ja kerro em asiat lähipiirillesi
nuo asiat eivät ratkea reseptillä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katso peiliin. Siellä on vastuuhenkilö. Ei miehesi.
No apua sä ainakin tarvitset, lähde ihmisraasu sinne lääkäriin. Kyllä ne lääkkeet on hyvä olla myös, kun olet jo masentunut ja uupunut, mutta niiden lisäksi tarvitset muuta tukea arkeen. Lääkkeet varmaan auttaisi sinua nyt jaksamaan tuon notkahduksen yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö miehellä ole kesälomaa? Jos on niin lähdet jonnekin viikoksi yksin. Mielellään vaikka tapaamaan vanhoja ystäviä tai paremman puutteessa paikkaan missä on täysihoito ja saat vaan olla.
Tiedän sen tunteen, että on yksin maailmassa ja lopulta miten pienet asiat siitä voivat auttaa yli.
Tsemppiä!
Ovatko miehesi äiti ja veli kuolemansairaita? En ymmärrä, että miksi miehesi heitä muuten niin paljoa hyysäisi. Ilmoita miehellesi, että olet kipeä. Mene makuulle, sammuta valot ja käske häntä huolehtimmaan lapsista. Minkä ikäiset lapset? Ainakin nuorin/nuoremmat isän mukaan minne hän sitten meneekin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on kyllä ihan hullua alkaa syödä lääkkeitä siksi, että ulkoinen elämäntilanne on niin kuormittava, että sen alla ei jaksa ilman lääkkeitä. Kyllä ensisijaisesti pitäisi koittaa korjata sitä elämäntilannetta. Työuupumukseen lääkkeiden sijaan kunnon pitkä sairasloma, jona aikana voisi muutenkin miettiä miten stressitasoa niin kotona kuin töissä voisi vähentää.
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 10:53"]No apua sä ainakin tarvitset, lähde ihmisraasu sinne lääkäriin. Kyllä ne lääkkeet on hyvä olla myös, kun olet jo masentunut ja uupunut, mutta niiden lisäksi tarvitset muuta tukea arkeen. Lääkkeet varmaan auttaisi sinua nyt jaksamaan tuon notkahduksen yli.
[/quote]
Niin tätä ajattelin, että jos auttaisi tämän notkahduksen yli, mutta entä sen jälkeen. Mietin vain sitä, että jos ulkoisesti tulee liikaa kuormitusta, niin lääkkeet ei auta siihen vaan elämäntilanteen korjaaminen. Nyt ei vain ole siihen voimia ja tuoko lääkkeetkään niitä voimia.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 10:58"]Eikö miehellä ole kesälomaa? Jos on niin lähdet jonnekin viikoksi yksin. Mielellään vaikka tapaamaan vanhoja ystäviä tai paremman puutteessa paikkaan missä on täysihoito ja saat vaan olla.
Tiedän sen tunteen, että on yksin maailmassa ja lopulta miten pienet asiat siitä voivat auttaa yli.
Tsemppiä!
[/quote]
Ne vapaat, jotka hänellä on, kuluu niin henkisesti kuin fyysisesti äidin/veljen asioissa.
ap
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 11:06"]Ovatko miehesi äiti ja veli kuolemansairaita? En ymmärrä, että miksi miehesi heitä muuten niin paljoa hyysäisi. Ilmoita miehellesi, että olet kipeä. Mene makuulle, sammuta valot ja käske häntä huolehtimmaan lapsista. Minkä ikäiset lapset? Ainakin nuorin/nuoremmat isän mukaan minne hän sitten meneekin?
[/quote]
Äitinsä on monisairas ja ovat vakavia sairauksia, jos ei hoideta kunnolla. Veli nyt ei muuten vaan ota vastuuta elämästään. Mies nyt vain on parempi poikana ja veljenä kuin aviomiehenä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 11:12"]Minusta on kyllä ihan hullua alkaa syödä lääkkeitä siksi, että ulkoinen elämäntilanne on niin kuormittava, että sen alla ei jaksa ilman lääkkeitä. Kyllä ensisijaisesti pitäisi koittaa korjata sitä elämäntilannetta. Työuupumukseen lääkkeiden sijaan kunnon pitkä sairasloma, jona aikana voisi muutenkin miettiä miten stressitasoa niin kotona kuin töissä voisi vähentää.
[/quote]
Olen niin samaa mieltä tästä ja siksi en niitä lääkkeitä ole vielä syönyt. Tuntuu vain etten jaksa tai uskalla kovin suuria muutoksia elämässäni alkaa tekemään, jos läheisiltäni saama tuki on ollut tähänkin asti tätä luokkaa eli ei mitään. Mitä jos kesken muutosten menenkin vielä huonompaan eikä sitä tukea tule.
ap
Itse paloin loppuun kolmen lapsen, kahden koiran ja talonrakennusprojektin aikana. Luulin että kyse oli vain tuosta mutta kyse olikin kilpirauhasen vajaatoiminnasta miksi olin niin väsynyt ja saamaton ja ehkä osittain masentunutkin. Eli ennen kun aloitat nuo masennuslääkkeet niin pyydäthän myös lähetteen kilpirauhastutkimuksiin :-)
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 10:49"]Katso peiliin. Siellä on vastuuhenkilö. Ei miehesi.
[/quote]
Ymmärrän pointin, että jokainen on vastuussa itsestään ja elämästään. Minun olisi tehtävä muutokset elämässäni, mutta tiedätkö mitä... Kun on jo tässä jamassa, ei ole enää voimia suuriin muutoksiin ainakaan näillä tukiverkoilla. Asennetta olen yrittänyt muuttaa, mutta ulkoinen kuormitus vain on niin kovaa, että tunnun luhistuvani sen alle.
Mies voisi auttaa osaltaan laittamalla asiat toiseen tärkeysjärjestykseen. En ole vaatimassa häntä hylkäämään äitinsä, mutta rajansa kaikella. Ja minähän voisin poistaa tuon kuormitustekijän eroamalla hänestä, mutta kuten sanottu, näillä tukiverkoilla ja tässä jamassa, en tiedä onko sekään yhtään elämääni parantava ratkaisu.
ap
Sinulla on mies, lapset, työ, koti, oikeesti nainen. Lopeta se ruikutus. Lähde lenkillä,jos lapset on pieniä ota mukaan, itsestäsi kaikki on kiinni.
[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 11:32"]Itse paloin loppuun kolmen lapsen, kahden koiran ja talonrakennusprojektin aikana. Luulin että kyse oli vain tuosta mutta kyse olikin kilpirauhasen vajaatoiminnasta miksi olin niin väsynyt ja saamaton ja ehkä osittain masentunutkin. Eli ennen kun aloitat nuo masennuslääkkeet niin pyydäthän myös lähetteen kilpirauhastutkimuksiin :-)
[/quote]
Kiitos, täytyypä pyytä ihan varalta. Meillä taitaa olla jopa sukurasitetta kilpirauhasvaivoihin.
ap
Mikä sinua kuormittaa? Se että mies pitää huolta lapsuuden perheestä? Mene juttelemaan psyk.sairaanhoitajalle niin saat perspektiiviä elämääsi.
Onko miehesi suomalainen? Suomessa on sosiaaliturva, joten ei tarvitse työntää rahojaan sukulaisille. Jos on ulkomaalainen, sopisin kulttuurisista syistä että esim 10% tuloista menisi heidän auttamiseensa. Taloutenne on oltava ennakoitavissa, perheellä on oltava toivoa paremmasta, mutta sukulaistenkin on selvittävä hengissä sitkutellen.