Suuret ikäluokat eivät ihan oikeasti tunnu tajuavan mitään nykypäivän todellisuudesta
Tulipa taas huomattua mökillä. Työttömäksi jäänyttä sukulaista arvosteltiin koska kuulemma työtä saa "kysymällä", minun lapsettomuuttani ihmeteltiin koska kaikilla "kuuluu olla" lapsi ja veljeni vuokralla asumista ihmeteltiin, koska on "järkevämpää" ostaa asunto (veli on pienipalkkainen Helsingissä, jonka asuntojen hinnat tietää kaikki paitsi nuo boomerit).
Alkaa mennä maku tähän. Nämä ihmiset ovat itse päässeet duuniin kansakoulun käymällä ja olleet vakituisessa työssä parikymppisestä lähtien. Lisäksi he ovat saaneet ylennyksiä ilman mitään koulutuksia, palkankorotuksia ja hyvät eläkkeet. He eivät tajua että sellainen ei ole nykypäivänä mahdollista. Ärsyttää selittää asiaa heille, kun he ovat täysi kielto päällä. Kaikki on vain velttoutta.
Kommentit (19930)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime syksynä tuli ohjelma, että hoitokotimaksut nousevat 10 miljardiin 10 vuoden sisällä verorahoista, koska joudutaan palkkaamaan eläkeläisille 200 000 hoitajaa lisää. Eikä tuossa summassa ole hoitajien palkankorotuksia.
Koita tajuta hyvä ihminen, että siinä se vitsi juuri piileekin, että kun ikäännyt, sinulle ei todellakaan riitä verovaroin kustannettua hoitoa ym apuja, vaikka tänä päivänä olisi miten hyvät systeemit. Sinä ikäännyt ja jäät ilman hoitoa, koska maailma on silloin täynnä vanhuksia, eikä nuoria veronmaksajia ole.Vai pystytkö ajattelemaan niin pitkälle,Jauhat turhaan hoitomaksujen ym nykyisiä suuruuksia ym.
Tuo koskee nyt eläkkeellä olevia, eläkeläisiä on miljoona kuusisataa tuhatta.

Eli hoitajia ei riitä 10 vuoden päästä eikä apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo paremman esittäminen on kyllä niin totta! Ainakin kun omaa äitiäni katson muutaman vuosikymmenen ajalta. On pitänyt materiaa kerätä ja ostaa turkkia ja koruja ym. Työtä on tehnyt kuin pieni eläin joten on ne tietysti ansainnutkin.
Tulee mieleeni miehen äiti, joka eläköidyttyään muutti linnaan. Aina kun siellä käydään, saa kuulla jotain "Ostin tähän keittiöön tällaisen neljän tonnin [suomidesign-merkki]-pöydän. Minähän olisin niitä voinut ostaa vaikka kaikki kolme liikeessä esillä olevaa muttei thän mahdu kuin yksi! Hihhih!"
No hehheh ja ansaittuja eläkepäiviä sulle kauniissa talossasi. T. vielä 10ke opintolainaa, jonka takaisinmaksun aikana en uskalla ottaa lainaa edes 190 000 hintaiseen kerrostalokoppiin.
Kautta maailman ajanhan ihmiset ovart keränneet maallista mammonaa, mitä varakkaampi, sitä enemmän. Kuninkaallisten ja ötyrikkaiden linnoja ollut iankaikkisesti, niin kuin nykyisinkin. Noita loistolinnoja on ympäri maailmaa. Mikäs ihme että niitä on täälläkin varakkaammilla. Mitäpä niitä kadehtimaan, mitään et täältä kuitenkaan mukanasi vie.
Ja kun täyttää 80-vuotta ja miettii mitä on tämän elämän jälkeen niin ei se ahnehtiminen hyvä ole eikä se, että on teettänyt toisilla ilmaiseksi töitä ja itselle ahnehtinut sitä sun tätä.
Sitä alkaa jalat tutisemaan.
Osa varakkaista luulee että raha on tärkeintä. Kuten se on tärkeintä vanhemmilleni. Raha tulee aina ennen rakkautta. Oikeastaan se on rakkautta rahaan. Kulissit pystyssä esitetään täydellistä perhettä, vaikka lapsista ei oikeasti välitetä yhtään.
Onneksi anoppini on toista maata. Ei varakas mutta välittävä. Hänellä riittää aikaa ja osoittaa välittämisensä monin eri tavoin. Itse asiassa häneltä sain juuri kukkapuskan mitä vanhempani eivät koskaan ole minulle ostaneet. Anoppi 🥰
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja kirjoittaa täyttä p....a. Hyvä on suurten ikäluokkien maksamilla kouluilla,lapsilisillä ja kaikilla yhteiskunnan eduilla hellittynä meitä haukkua.
Komppaan, jännä että ei mitään kiitollisuutta, pelkkää kateutta ja katkeruutta.
Teidän eläkeläisten terveydenhoitoa maksetaan 6500 vuodessa / 1 eläkeläinen ja eläkeläisiä on miljoona kuusisataa tuhatta.
Eläkeläisten hoitokoteja maksetaan 5 miljardia vuodessa, lisäksi 200 000 eläkeläistä saa asumistukea. Lisäksi eläkeläisille maksetaan lääkkeitä (lääkekatto 600 vuodessa), kelatakseja, kodinhoitajia sekä palveluseteleitä.
Lisäksi 33 miljardia eläkkeitä, josta 5 miljardia rahastosta, 25 miljardia nyt työssä käyvien palkkojen eläkemaksujen kautta ja 3 miljardia veroista (kansaneläkkeet ja takuueläkkeet).
Ja te eläkeläiset kehtaatte vielä valittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo paremman esittäminen on kyllä niin totta! Ainakin kun omaa äitiäni katson muutaman vuosikymmenen ajalta. On pitänyt materiaa kerätä ja ostaa turkkia ja koruja ym. Työtä on tehnyt kuin pieni eläin joten on ne tietysti ansainnutkin.
Tulee mieleeni miehen äiti, joka eläköidyttyään muutti linnaan. Aina kun siellä käydään, saa kuulla jotain "Ostin tähän keittiöön tällaisen neljän tonnin [suomidesign-merkki]-pöydän. Minähän olisin niitä voinut ostaa vaikka kaikki kolme liikeessä esillä olevaa muttei thän mahdu kuin yksi! Hihhih!"
No hehheh ja ansaittuja eläkepäiviä sulle kauniissa talossasi. T. vielä 10ke opintolainaa, jonka takaisinmaksun aikana en uskalla ottaa lainaa edes 190 000 hintaiseen kerrostalokoppiin.
Kautta maailman ajanhan ihmiset ovart keränneet maallista mammonaa, mitä varakkaampi, sitä enemmän. Kuninkaallisten ja ötyrikkaiden linnoja ollut iankaikkisesti, niin kuin nykyisinkin. Noita loistolinnoja on ympäri maailmaa. Mikäs ihme että niitä on täälläkin varakkaammilla. Mitäpä niitä kadehtimaan, mitään et täältä kuitenkaan mukanasi vie.
Ja kun täyttää 80-vuotta ja miettii mitä on tämän elämän jälkeen niin ei se ahnehtiminen hyvä ole eikä se, että on teettänyt toisilla ilmaiseksi töitä ja itselle ahnehtinut sitä sun tätä.
Sitä alkaa jalat tutisemaan.
Noilla ahnehtijoilla ei taida jalat tutista, ainakaan omista ahneuksista. On ne niin itsekeskeisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja kirjoittaa täyttä p....a. Hyvä on suurten ikäluokkien maksamilla kouluilla,lapsilisillä ja kaikilla yhteiskunnan eduilla hellittynä meitä haukkua.
Komppaan, jännä että ei mitään kiitollisuutta, pelkkää kateutta ja katkeruutta.
Teidän eläkeläisten terveydenhoitoa maksetaan 6500 vuodessa / 1 eläkeläinen ja eläkeläisiä on miljoona kuusisataa tuhatta.
Eläkeläisten hoitokoteja maksetaan 5 miljardia vuodessa, lisäksi 200 000 eläkeläistä saa asumistukea. Lisäksi eläkeläisille maksetaan lääkkeitä (lääkekatto 600 vuodessa), kelatakseja, kodinhoitajia sekä palveluseteleitä.
Lisäksi 33 miljardia eläkkeitä, josta 5 miljardia rahastosta, 25 miljardia nyt työssä käyvien palkkojen eläkemaksujen kautta ja 3 miljardia veroista (kansaneläkkeet ja takuueläkkeet).
Ja te eläkeläiset kehtaatte vielä valittaa.
Tradenomi kuulee nyt harhoja vaihteeksi.Täällä ole muut valittaneet kun tradenomi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime syksynä tuli ohjelma, että hoitokotimaksut nousevat 10 miljardiin 10 vuoden sisällä verorahoista, koska joudutaan palkkaamaan eläkeläisille 200 000 hoitajaa lisää. Eikä tuossa summassa ole hoitajien palkankorotuksia.
Koita tajuta hyvä ihminen, että siinä se vitsi juuri piileekin, että kun ikäännyt, sinulle ei todellakaan riitä verovaroin kustannettua hoitoa ym apuja, vaikka tänä päivänä olisi miten hyvät systeemit. Sinä ikäännyt ja jäät ilman hoitoa, koska maailma on silloin täynnä vanhuksia, eikä nuoria veronmaksajia ole.Vai pystytkö ajattelemaan niin pitkälle,Jauhat turhaan hoitomaksujen ym nykyisiä suuruuksia ym.
Tuo koskee nyt eläkkeellä olevia, eläkeläisiä on miljoona kuusisataa tuhatta.
Väärin. Koskee juuri sinua. Usko huvikses, kyllähän sinä ikäännyt ennen pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista huomata, miten paha on olla niin monilla ihmisillä, oletan näiden täällä olevan enimmäkseen nuoria. Ja mistähän tuo hillitön viha eläkeläisiä kohtaan kumpuaa? He ovat kuitenkin rakentaneet tämän maan ja hyvinvoinnin tuleville sukupolville ja ovat taatusti eläkkeensä ansainneet. Ja huom. eläkkeestä maksetaan veroa korkeammalla prosentilla kuin töissä ollessa.
Eläkeläiset ei maksaneet sellaisia eläkemaksuja kuin nykyään maksetaan, he kävivät niillä rahoilla ulkomailla tai ostivat mökin, osa kumpaakin.
Lasketaan eläkemaksu takaisin 5 %, nyt se on 25%
Onpa harvinaisen vitsikäs ilmaisu, kävivät ulkomailla tai ostivat mökin heh heh, taitaa olla hienointa mitä kirjoittaja ymmärtää rahalla saatavan, mökki ja ulkomaanmatkat.
Eihän tuossa ole järjen hiventäkään, vai oliko tarkoitus olla huvittava.Kyllä meidän suvussa on eläkeläisillä mökit kaikilla ja tekevät joka vuosi ulkomaanmatkan ja iso suku.
Niin, Suomessa on aivan liian korkea elintaso. Eläkeläisten pitäisi asua metsän keskellä lautahökkelissä ilman sähköä ja juoksevaa vettä. Lähimpään kauppaan matka ainakin 10 km kävellen, hevoskyydillä tai polkupyörällä. Ulkomaanmatkat (Tallinna) lailla kielletty. Eläkkeet lakkautettu. Hönökin olisi sitten tyytyväinen.
Eläkeläisiä on 1,6 miljoonaa, ei paljoa puutu
2 miljoonasta. Ihan ymmärrettävää ettei voida ilmaiseksi ruveta eläkeläisten pyykkejä pesemään ja koteja siivoamaan.Jos rahat on käytetty ulkomaanmatkoihin niin joutuu asumaan likaisessa kodissa.
No mutta kun eläkkeet lakkautettu ja matkat kielletty, niin miksi vieläkin laskeskelet eläkeläisten maksuja?? Erikoinen tapaus. Ja mitä sullemuutenkaan kuuluu kenenkään siivoukset pyykkien pesut
Kotihoidossa työskentelevät sanovat, että eläkeläisiä asuu likaisessa kodissa. No, ei se minulle kuulukaan, asukoot.
Mutta silti täällä siitä jauhat.
Ikään kuin sinulta jotain vaadittaisiin... Ei vaadita. En ole ikinä kuullut eläkeläisten vaativan, että heidän kotejaan tultaisiin ilmaiseksi siivoamaan! Korkeintaan ovat omaisiaan siihen pyytäneet. Se on sitten niiden omaisten asia, mitä siihen vastaavat, mutta sinä et ole velvollinen mihinkään. Joten mitä sinä siitä metelöit?
Mitään yleistä ryhmävaatimusta ilmaisesta kotisiivouksesta eläkeläisille ei ole missään koskaan esitetty.
Joten koitapa nyt vain kestää se, ettei sinua kukaan kotiinsa kaipaa tekemään yhtään mitään.Hoitokotiin pääsee nykyään vain, jos on muistisairaus tai jalat ei pelaa.
Eläkeläisiä on vaipoissa kotona.
No juu, en tule siivoamaan.
Ja hoitokoti vie tilillä olevat rahat maksuihin.
Osa eläkeläisistä luulee säästävänsä rahaa perinnöksi lapsille ja lapsenlapsille, mutta jos, joutuu hoitokotiin niin rahat menevät hoitokodille.
Hoitomaksuun ei vaikuta omaisuus eikö tilillä olevat rahar, ainoastaan niiden tuotto.
Fakta
Hauska juttu, totuutta alapeukutetaan ja valheita yläpeukutetaan.
Olrn juuri hoitanut anopin hoivakotimaksuja ja niissä huomioidaan vain tuotto, ei pääoma, mutta ilm tässä keskustelussa osallistujilla ei älykkyys riitä näitä asioita ymmärtämään. Ei mulla muuta.
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja kirjoittaa täyttä p....a. Hyvä on suurten ikäluokkien maksamilla kouluilla,lapsilisillä ja kaikilla yhteiskunnan eduilla hellittynä meitä haukkua.
Yhteiskunnan edut, maksut ym ym on silloin aikoinaan laskettu niin kuin kansakunta jatkaisi kasvamistaan hamaan tulevaisuuteen. Vaikka jo 70-luvulla nähtiin että ei se kasvu jatkukaan vaan pienenee huolestuttavasti niin mitään ei tehty. Siksi nyt ollaan siinä vaiheessa että on rahat loppu kaikkeen, ja nykyiset työssäkäyvät joutuvat maksamaan huomattavasti suuremman osan kuin aiemmat. Suuret ikäluokat on olleet ainoastaan saajan paikalla tässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista huomata, miten paha on olla niin monilla ihmisillä, oletan näiden täällä olevan enimmäkseen nuoria. Ja mistähän tuo hillitön viha eläkeläisiä kohtaan kumpuaa? He ovat kuitenkin rakentaneet tämän maan ja hyvinvoinnin tuleville sukupolville ja ovat taatusti eläkkeensä ansainneet. Ja huom. eläkkeestä maksetaan veroa korkeammalla prosentilla kuin töissä ollessa.
Eläkeläiset ei maksaneet sellaisia eläkemaksuja kuin nykyään maksetaan, he kävivät niillä rahoilla ulkomailla tai ostivat mökin, osa kumpaakin.
Lasketaan eläkemaksu takaisin 5 %, nyt se on 25%
Onpa harvinaisen vitsikäs ilmaisu, kävivät ulkomailla tai ostivat mökin heh heh, taitaa olla hienointa mitä kirjoittaja ymmärtää rahalla saatavan, mökki ja ulkomaanmatkat.
Eihän tuossa ole järjen hiventäkään, vai oliko tarkoitus olla huvittava.Kyllä meidän suvussa on eläkeläisillä mökit kaikilla ja tekevät joka vuosi ulkomaanmatkan ja iso suku.
Niin, Suomessa on aivan liian korkea elintaso. Eläkeläisten pitäisi asua metsän keskellä lautahökkelissä ilman sähköä ja juoksevaa vettä. Lähimpään kauppaan matka ainakin 10 km kävellen, hevoskyydillä tai polkupyörällä. Ulkomaanmatkat (Tallinna) lailla kielletty. Eläkkeet lakkautettu. Hönökin olisi sitten tyytyväinen.
Eläkeläisiä on 1,6 miljoonaa, ei paljoa puutu
2 miljoonasta. Ihan ymmärrettävää ettei voida ilmaiseksi ruveta eläkeläisten pyykkejä pesemään ja koteja siivoamaan.Jos rahat on käytetty ulkomaanmatkoihin niin joutuu asumaan likaisessa kodissa.
No mutta kun eläkkeet lakkautettu ja matkat kielletty, niin miksi vieläkin laskeskelet eläkeläisten maksuja?? Erikoinen tapaus. Ja mitä sullemuutenkaan kuuluu kenenkään siivoukset pyykkien pesut
Kotihoidossa työskentelevät sanovat, että eläkeläisiä asuu likaisessa kodissa. No, ei se minulle kuulukaan, asukoot.
Mutta silti täällä siitä jauhat.
Ikään kuin sinulta jotain vaadittaisiin... Ei vaadita. En ole ikinä kuullut eläkeläisten vaativan, että heidän kotejaan tultaisiin ilmaiseksi siivoamaan! Korkeintaan ovat omaisiaan siihen pyytäneet. Se on sitten niiden omaisten asia, mitä siihen vastaavat, mutta sinä et ole velvollinen mihinkään. Joten mitä sinä siitä metelöit?
Mitään yleistä ryhmävaatimusta ilmaisesta kotisiivouksesta eläkeläisille ei ole missään koskaan esitetty.
Joten koitapa nyt vain kestää se, ettei sinua kukaan kotiinsa kaipaa tekemään yhtään mitään.Hoitokotiin pääsee nykyään vain, jos on muistisairaus tai jalat ei pelaa.
Eläkeläisiä on vaipoissa kotona.
No juu, en tule siivoamaan.
Ja hoitokoti vie tilillä olevat rahat maksuihin.
Osa eläkeläisistä luulee säästävänsä rahaa perinnöksi lapsille ja lapsenlapsille, mutta jos, joutuu hoitokotiin niin rahat menevät hoitokodille.
Hoitomaksuun ei vaikuta omaisuus eikö tilillä olevat rahar, ainoastaan niiden tuotto.
FaktaVaikuttaa, hoitomaksu on 5000 kuukaudessa eli eläke + tililtä loput. Verorahoista maksetaan 5 miljardia hoitokotimaksuja, kun kaikilla ei ole tilillä rahaa. Ei joku 2000 eläke riitä edes yhden hoitajan palkkaan.
Hoidettava ei maksa sen hoitajan palkkaa. Anoppini eläke on 1100 e ja hän maksaa hoidostaan 970 e , itselle jää 170 e. Hänellä on omaisuutta ja taaletuksia, niistä ei ole tuottoa ja ne eivät vaikuta hoitokodin maksuihin
Jos vanhus on omavalintaisessa yksityisessä hoidossa, niin maksut voivat olla mitä vaan, mutta näitä vanhuksia ei paljon ole.
Miksi intätte maksuista, kun totuus on ihan toinen.
Taitaa jankuttajilla ollu iso ratas löysällä.

Et pääsisikään, älä luule. Tuon tasoiset siivoojat ovat esim varasteleet vanhuksilta.
Teetkö sinä sellaista? Hyi sinua
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja kirjoittaa täyttä p....a. Hyvä on suurten ikäluokkien maksamilla kouluilla,lapsilisillä ja kaikilla yhteiskunnan eduilla hellittynä meitä haukkua.
Komppaan, jännä että ei mitään kiitollisuutta, pelkkää kateutta ja katkeruutta.
Teidän eläkeläisten terveydenhoitoa maksetaan 6500 vuodessa / 1 eläkeläinen ja eläkeläisiä on miljoona kuusisataa tuhatta.
Eläkeläisten hoitokoteja maksetaan 5 miljardia vuodessa, lisäksi 200 000 eläkeläistä saa asumistukea. Lisäksi eläkeläisille maksetaan lääkkeitä (lääkekatto 600 vuodessa), kelatakseja, kodinhoitajia sekä palveluseteleitä.
Lisäksi 33 miljardia eläkkeitä, josta 5 miljardia rahastosta, 25 miljardia nyt työssä käyvien palkkojen eläkemaksujen kautta ja 3 miljardia veroista (kansaneläkkeet ja takuueläkkeet).
Ja te eläkeläiset kehtaatte vielä valittaa.
Tradenomi kuulee nyt harhoja vaihteeksi.Täällä ole muut valittaneet kun tradenomi.
Jaa ei vai, mitäs ne vappusatanen valitukset täällä on ja taitettu indeksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista huomata, miten paha on olla niin monilla ihmisillä, oletan näiden täällä olevan enimmäkseen nuoria. Ja mistähän tuo hillitön viha eläkeläisiä kohtaan kumpuaa? He ovat kuitenkin rakentaneet tämän maan ja hyvinvoinnin tuleville sukupolville ja ovat taatusti eläkkeensä ansainneet. Ja huom. eläkkeestä maksetaan veroa korkeammalla prosentilla kuin töissä ollessa.
Eläkeläiset ei maksaneet sellaisia eläkemaksuja kuin nykyään maksetaan, he kävivät niillä rahoilla ulkomailla tai ostivat mökin, osa kumpaakin.
Lasketaan eläkemaksu takaisin 5 %, nyt se on 25%
Onpa harvinaisen vitsikäs ilmaisu, kävivät ulkomailla tai ostivat mökin heh heh, taitaa olla hienointa mitä kirjoittaja ymmärtää rahalla saatavan, mökki ja ulkomaanmatkat.
Eihän tuossa ole järjen hiventäkään, vai oliko tarkoitus olla huvittava.Kyllä meidän suvussa on eläkeläisillä mökit kaikilla ja tekevät joka vuosi ulkomaanmatkan ja iso suku.
Niin, Suomessa on aivan liian korkea elintaso. Eläkeläisten pitäisi asua metsän keskellä lautahökkelissä ilman sähköä ja juoksevaa vettä. Lähimpään kauppaan matka ainakin 10 km kävellen, hevoskyydillä tai polkupyörällä. Ulkomaanmatkat (Tallinna) lailla kielletty. Eläkkeet lakkautettu. Hönökin olisi sitten tyytyväinen.
Eläkeläisiä on 1,6 miljoonaa, ei paljoa puutu
2 miljoonasta. Ihan ymmärrettävää ettei voida ilmaiseksi ruveta eläkeläisten pyykkejä pesemään ja koteja siivoamaan.Jos rahat on käytetty ulkomaanmatkoihin niin joutuu asumaan likaisessa kodissa.
No mutta kun eläkkeet lakkautettu ja matkat kielletty, niin miksi vieläkin laskeskelet eläkeläisten maksuja?? Erikoinen tapaus. Ja mitä sullemuutenkaan kuuluu kenenkään siivoukset pyykkien pesut
Kotihoidossa työskentelevät sanovat, että eläkeläisiä asuu likaisessa kodissa. No, ei se minulle kuulukaan, asukoot.
Mutta silti täällä siitä jauhat.
Ikään kuin sinulta jotain vaadittaisiin... Ei vaadita. En ole ikinä kuullut eläkeläisten vaativan, että heidän kotejaan tultaisiin ilmaiseksi siivoamaan! Korkeintaan ovat omaisiaan siihen pyytäneet. Se on sitten niiden omaisten asia, mitä siihen vastaavat, mutta sinä et ole velvollinen mihinkään. Joten mitä sinä siitä metelöit?
Mitään yleistä ryhmävaatimusta ilmaisesta kotisiivouksesta eläkeläisille ei ole missään koskaan esitetty.
Joten koitapa nyt vain kestää se, ettei sinua kukaan kotiinsa kaipaa tekemään yhtään mitään.Hoitokotiin pääsee nykyään vain, jos on muistisairaus tai jalat ei pelaa.
Eläkeläisiä on vaipoissa kotona.
No juu, en tule siivoamaan.
Ja hoitokoti vie tilillä olevat rahat maksuihin.
Osa eläkeläisistä luulee säästävänsä rahaa perinnöksi lapsille ja lapsenlapsille, mutta jos, joutuu hoitokotiin niin rahat menevät hoitokodille.
Hoitomaksuun ei vaikuta omaisuus eikö tilillä olevat rahar, ainoastaan niiden tuotto.
FaktaVaikuttaa, hoitomaksu on 5000 kuukaudessa eli eläke + tililtä loput. Verorahoista maksetaan 5 miljardia hoitokotimaksuja, kun kaikilla ei ole tilillä rahaa. Ei joku 2000 eläke riitä edes yhden hoitajan palkkaan.
Hoidettava ei maksa sen hoitajan palkkaa. Anoppini eläke on 1100 e ja hän maksaa hoidostaan 970 e , itselle jää 170 e. Hänellä on omaisuutta ja taaletuksia, niistä ei ole tuottoa ja ne eivät vaikuta hoitokodin maksuihin
Jos vanhus on omavalintaisessa yksityisessä hoidossa, niin maksut voivat olla mitä vaan, mutta näitä vanhuksia ei paljon ole.
Miksi intätte maksuista, kun totuus on ihan toinen.
Taitaa jankuttajilla ollu iso ratas löysällä.
Itselläsi on iso ratas löysällä ja kaiken lisäksi valehtelet, kyllä tilit syynätään. Muilla on sukulaisia hoitokodissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime syksynä tuli ohjelma, että hoitokotimaksut nousevat 10 miljardiin 10 vuoden sisällä verorahoista, koska joudutaan palkkaamaan eläkeläisille 200 000 hoitajaa lisää. Eikä tuossa summassa ole hoitajien palkankorotuksia.
Koita tajuta hyvä ihminen, että siinä se vitsi juuri piileekin, että kun ikäännyt, sinulle ei todellakaan riitä verovaroin kustannettua hoitoa ym apuja, vaikka tänä päivänä olisi miten hyvät systeemit. Sinä ikäännyt ja jäät ilman hoitoa, koska maailma on silloin täynnä vanhuksia, eikä nuoria veronmaksajia ole.Vai pystytkö ajattelemaan niin pitkälle,Jauhat turhaan hoitomaksujen ym nykyisiä suuruuksia ym.
Tuo koskee nyt eläkkeellä olevia, eläkeläisiä on miljoona kuusisataa tuhatta.
Niin ja sitten kun sinä olet eläkeiässä niin eläkeläisiä voi olla esim yli 3 miljoonaa, jokaista työssä olevaa kohden voi olla vaikkapa 10 vanhusta. Sitä tätä asia nyt koskee rautalangasta vääntäen.
Turha jauhaa samaa hoitokoti- eläkeläis -maksuasiaa sivutolkulla uudestaan ja uudestaan, kun ihan oikeat vaikeat ongelmat ovat tulossa, mitähän jos keskittyisit ihan oman
tulevaisuutesi pähkäilemiseen, nykyeläkeläisten kadehtimisen sijaan.
Ja en ole eläkkeellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista huomata, miten paha on olla niin monilla ihmisillä, oletan näiden täällä olevan enimmäkseen nuoria. Ja mistähän tuo hillitön viha eläkeläisiä kohtaan kumpuaa? He ovat kuitenkin rakentaneet tämän maan ja hyvinvoinnin tuleville sukupolville ja ovat taatusti eläkkeensä ansainneet. Ja huom. eläkkeestä maksetaan veroa korkeammalla prosentilla kuin töissä ollessa.
Eläkeläiset ei maksaneet sellaisia eläkemaksuja kuin nykyään maksetaan, he kävivät niillä rahoilla ulkomailla tai ostivat mökin, osa kumpaakin.
Lasketaan eläkemaksu takaisin 5 %, nyt se on 25%
Onpa harvinaisen vitsikäs ilmaisu, kävivät ulkomailla tai ostivat mökin heh heh, taitaa olla hienointa mitä kirjoittaja ymmärtää rahalla saatavan, mökki ja ulkomaanmatkat.
Eihän tuossa ole järjen hiventäkään, vai oliko tarkoitus olla huvittava.Kyllä meidän suvussa on eläkeläisillä mökit kaikilla ja tekevät joka vuosi ulkomaanmatkan ja iso suku.
Niin, Suomessa on aivan liian korkea elintaso. Eläkeläisten pitäisi asua metsän keskellä lautahökkelissä ilman sähköä ja juoksevaa vettä. Lähimpään kauppaan matka ainakin 10 km kävellen, hevoskyydillä tai polkupyörällä. Ulkomaanmatkat (Tallinna) lailla kielletty. Eläkkeet lakkautettu. Hönökin olisi sitten tyytyväinen.
Eläkeläisiä on 1,6 miljoonaa, ei paljoa puutu
2 miljoonasta. Ihan ymmärrettävää ettei voida ilmaiseksi ruveta eläkeläisten pyykkejä pesemään ja koteja siivoamaan.Jos rahat on käytetty ulkomaanmatkoihin niin joutuu asumaan likaisessa kodissa.
No mutta kun eläkkeet lakkautettu ja matkat kielletty, niin miksi vieläkin laskeskelet eläkeläisten maksuja?? Erikoinen tapaus. Ja mitä sullemuutenkaan kuuluu kenenkään siivoukset pyykkien pesut
Kotihoidossa työskentelevät sanovat, että eläkeläisiä asuu likaisessa kodissa. No, ei se minulle kuulukaan, asukoot.
Mutta silti täällä siitä jauhat.
Ikään kuin sinulta jotain vaadittaisiin... Ei vaadita. En ole ikinä kuullut eläkeläisten vaativan, että heidän kotejaan tultaisiin ilmaiseksi siivoamaan! Korkeintaan ovat omaisiaan siihen pyytäneet. Se on sitten niiden omaisten asia, mitä siihen vastaavat, mutta sinä et ole velvollinen mihinkään. Joten mitä sinä siitä metelöit?
Mitään yleistä ryhmävaatimusta ilmaisesta kotisiivouksesta eläkeläisille ei ole missään koskaan esitetty.
Joten koitapa nyt vain kestää se, ettei sinua kukaan kotiinsa kaipaa tekemään yhtään mitään.Hoitokotiin pääsee nykyään vain, jos on muistisairaus tai jalat ei pelaa.
Eläkeläisiä on vaipoissa kotona.
No juu, en tule siivoamaan.
Ja hoitokoti vie tilillä olevat rahat maksuihin.
Osa eläkeläisistä luulee säästävänsä rahaa perinnöksi lapsille ja lapsenlapsille, mutta jos, joutuu hoitokotiin niin rahat menevät hoitokodille.
Hoitomaksuun ei vaikuta omaisuus eikö tilillä olevat rahar, ainoastaan niiden tuotto.
FaktaVaikuttaa, hoitomaksu on 5000 kuukaudessa eli eläke + tililtä loput. Verorahoista maksetaan 5 miljardia hoitokotimaksuja, kun kaikilla ei ole tilillä rahaa. Ei joku 2000 eläke riitä edes yhden hoitajan palkkaan.
Hoidettava ei maksa sen hoitajan palkkaa. Anoppini eläke on 1100 e ja hän maksaa hoidostaan 970 e , itselle jää 170 e. Hänellä on omaisuutta ja taaletuksia, niistä ei ole tuottoa ja ne eivät vaikuta hoitokodin maksuihin
Jos vanhus on omavalintaisessa yksityisessä hoidossa, niin maksut voivat olla mitä vaan, mutta näitä vanhuksia ei paljon ole.
Miksi intätte maksuista, kun totuus on ihan toinen.
Taitaa jankuttajilla ollu iso ratas löysällä.Itselläsi on iso ratas löysällä ja kaiken lisäksi valehtelet, kyllä tilit syynätään. Muilla on sukulaisia hoitokodissa.
Hoitokotihörhö taas vauhdissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkemaksu on 7,15 palkasta eli kun hoitajilla palkka nousee niin nousee myös eläkemaksu sekä verot.
Harvinainen neron leimaus, oikein järjen riemuvoitto!
Hönöllä näitä kuolemattomia lausuntoja riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista huomata, miten paha on olla niin monilla ihmisillä, oletan näiden täällä olevan enimmäkseen nuoria. Ja mistähän tuo hillitön viha eläkeläisiä kohtaan kumpuaa? He ovat kuitenkin rakentaneet tämän maan ja hyvinvoinnin tuleville sukupolville ja ovat taatusti eläkkeensä ansainneet. Ja huom. eläkkeestä maksetaan veroa korkeammalla prosentilla kuin töissä ollessa.
Eläkeläiset ei maksaneet sellaisia eläkemaksuja kuin nykyään maksetaan, he kävivät niillä rahoilla ulkomailla tai ostivat mökin, osa kumpaakin.
Lasketaan eläkemaksu takaisin 5 %, nyt se on 25%
Onpa harvinaisen vitsikäs ilmaisu, kävivät ulkomailla tai ostivat mökin heh heh, taitaa olla hienointa mitä kirjoittaja ymmärtää rahalla saatavan, mökki ja ulkomaanmatkat.
Eihän tuossa ole järjen hiventäkään, vai oliko tarkoitus olla huvittava.Kyllä meidän suvussa on eläkeläisillä mökit kaikilla ja tekevät joka vuosi ulkomaanmatkan ja iso suku.
Niin, Suomessa on aivan liian korkea elintaso. Eläkeläisten pitäisi asua metsän keskellä lautahökkelissä ilman sähköä ja juoksevaa vettä. Lähimpään kauppaan matka ainakin 10 km kävellen, hevoskyydillä tai polkupyörällä. Ulkomaanmatkat (Tallinna) lailla kielletty. Eläkkeet lakkautettu. Hönökin olisi sitten tyytyväinen.
Eläkeläisiä on 1,6 miljoonaa, ei paljoa puutu
2 miljoonasta. Ihan ymmärrettävää ettei voida ilmaiseksi ruveta eläkeläisten pyykkejä pesemään ja koteja siivoamaan.Jos rahat on käytetty ulkomaanmatkoihin niin joutuu asumaan likaisessa kodissa.
No mutta kun eläkkeet lakkautettu ja matkat kielletty, niin miksi vieläkin laskeskelet eläkeläisten maksuja?? Erikoinen tapaus. Ja mitä sullemuutenkaan kuuluu kenenkään siivoukset pyykkien pesut
Kotihoidossa työskentelevät sanovat, että eläkeläisiä asuu likaisessa kodissa. No, ei se minulle kuulukaan, asukoot.
Mutta silti täällä siitä jauhat.
Ikään kuin sinulta jotain vaadittaisiin... Ei vaadita. En ole ikinä kuullut eläkeläisten vaativan, että heidän kotejaan tultaisiin ilmaiseksi siivoamaan! Korkeintaan ovat omaisiaan siihen pyytäneet. Se on sitten niiden omaisten asia, mitä siihen vastaavat, mutta sinä et ole velvollinen mihinkään. Joten mitä sinä siitä metelöit?
Mitään yleistä ryhmävaatimusta ilmaisesta kotisiivouksesta eläkeläisille ei ole missään koskaan esitetty.
Joten koitapa nyt vain kestää se, ettei sinua kukaan kotiinsa kaipaa tekemään yhtään mitään.Hoitokotiin pääsee nykyään vain, jos on muistisairaus tai jalat ei pelaa.
Eläkeläisiä on vaipoissa kotona.
No juu, en tule siivoamaan.
Et pääsisikään, älä luule. Tuon tasoiset siivoojat ovat esim varasteleet vanhuksilta.
Teetkö sinä sellaista? Hyi sinua
Huom luetun ymmärtäminen hakusessa sinulla.

Kirjoitat mitä olet tehnyt, hyi sinua