Suuret ikäluokat eivät ihan oikeasti tunnu tajuavan mitään nykypäivän todellisuudesta
Tulipa taas huomattua mökillä. Työttömäksi jäänyttä sukulaista arvosteltiin koska kuulemma työtä saa "kysymällä", minun lapsettomuuttani ihmeteltiin koska kaikilla "kuuluu olla" lapsi ja veljeni vuokralla asumista ihmeteltiin, koska on "järkevämpää" ostaa asunto (veli on pienipalkkainen Helsingissä, jonka asuntojen hinnat tietää kaikki paitsi nuo boomerit).
Alkaa mennä maku tähän. Nämä ihmiset ovat itse päässeet duuniin kansakoulun käymällä ja olleet vakituisessa työssä parikymppisestä lähtien. Lisäksi he ovat saaneet ylennyksiä ilman mitään koulutuksia, palkankorotuksia ja hyvät eläkkeet. He eivät tajua että sellainen ei ole nykypäivänä mahdollista. Ärsyttää selittää asiaa heille, kun he ovat täysi kielto päällä. Kaikki on vain velttoutta.
Kommentit (19930)
4500 brutto palkasta eläkemaksu on 337,5 euroa ja siitä 5,06 euroa menee omaan eläkkeeseen ja loput nyt kotona eläkkeellä oleville.
4500 brutto palkasta työttömyysvakuutusmaksu on 67,5 euroa.
Työttömyysvakuutusmaksu on 1,5 % palkasta.
Eli jos bruttopalkka on 4500 kuukaudessa niin siitä menee 4050 euroa eläkemaksuja vuodessa josta 60,72 euroa menee vuodessa omaan eläkkeeseen ja loput nyt kotona eläkkeellä oleville.
Vierailija kirjoitti:

Todella hyvin moni antaa naapurin eläkeläisille rahaa.
Justjooooo kirjoitti:
60-70-vuotiaat eivät ole työllään hankkineet yhtään mitään vaan perineet.
On peritty mökkiä, peltoa ja metsää jotka on myyty sileiksi sitten ajetaan uudella maasturilla valittamassa et menis nuoret töihin.
Tuhoavat Suomen luontoa kulutuksen takia, häpeäisivät!
Suomi asutti 400 000 karjalaista siirtolaista sodan jälkeen. Siirtolaisten jälkeläiset, juurikin suuria ikäluokkia eivät perineet mitään, menivät töihin ja hankkivat kotinsa ja mökkinsä itse. Suuret ikäluokat yleensäkin ovat tehneet pitkän työuran, koska vain harvalla oli varaa pitkään koulutukseen, opintotukia ei ollut.
On tosi loukkaavaa, että 35-50 vuoden työpanosta ei pidetä yhtään minään. Ei suurten ikäluokkien nuoruudessa voitu kuvitellakaan, että jotkut aloittavat työelämässä vasta liki keski-ikäisinä, kolmekymppisinä.
Mitä ympäristötietoisuuden tulee, me vanhemmat ikäluokat suosimme suomalaista ruokaa, täällä tuotettua ja kotimaista kalaa, marjoja ja sieniä. Ei bataattia, avokadoa, manteleita, tofua yms. Käy millä tahansa kauppatorilla, ei siellä suoraan viljelijöiltä ruokaa ostamassa ole nuorisoa vaan meitä vanhempia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri oli lehdessä, että vuoteen 2035 tarvitaan 200 000 hoitajaa eläkeläisille eikä kaikille eläkeläisille silti tule riittämään hoitajia. Eläkeläisiä on 1,6 miljoonaa.
Viranomaiset luottavat, että omaiset hoitavat.
Hönö on kova lukemaan lehtiä. Uskoo kaiken mitä lehdissä lukee. Lisäksi luulee etttä kukaan muu ei lue lehtiä, ja tulee siksi raportoimaan lukemansa tänne.
Sinulla nousee verot, kun nuo 200 000 hoitajaa palkataan. Lisäksi hoidat vapaa-ajalla omat vanhempasi tai sitten ne on hoitamatta.
Hönö on taas vauhdissa ennustamassa. Mistähän tiedät elävätkö vanhempani, tai tarvitsevatko hoitoa.
Mitä ihmettä huolehdit minun veroistani, puhumattakaan hoitajien palkkauksista. Kannattais huolehtia ihan vaan omista veroistaan ja vanhemmistaan, hoitajien palkkaamisesta puhumattakaan.
Vanhempani ovat kuolleet
Vierailija kirjoitti:
Justjooooo kirjoitti:
60-70-vuotiaat eivät ole työllään hankkineet yhtään mitään vaan perineet.
On peritty mökkiä, peltoa ja metsää jotka on myyty sileiksi sitten ajetaan uudella maasturilla valittamassa et menis nuoret töihin.
Tuhoavat Suomen luontoa kulutuksen takia, häpeäisivät!Suomi asutti 400 000 karjalaista siirtolaista sodan jälkeen. Siirtolaisten jälkeläiset, juurikin suuria ikäluokkia eivät perineet mitään, menivät töihin ja hankkivat kotinsa ja mökkinsä itse. Suuret ikäluokat yleensäkin ovat tehneet pitkän työuran, koska vain harvalla oli varaa pitkään koulutukseen, opintotukia ei ollut.
On tosi loukkaavaa, että 35-50 vuoden työpanosta ei pidetä yhtään minään. Ei suurten ikäluokkien nuoruudessa voitu kuvitellakaan, että jotkut aloittavat työelämässä vasta liki keski-ikäisinä, kolmekymppisinä.
Mitä ympäristötietoisuuden tulee, me vanhemmat ikäluokat suosimme suomalaista ruokaa, täällä tuotettua ja kotimaista kalaa, marjoja ja sieniä. Ei bataattia, avokadoa, manteleita, tofua yms. Käy millä tahansa kauppatorilla, ei siellä suoraan viljelijöiltä ruokaa ostamassa ole nuorisoa vaan meitä vanhempia.
Kyllä ansiosidonnainen oli jo - 90- luvulla, moni oli jo silloin talvet työttömänä esim. rakennusalalla ja asfalttimiehet.

Moni asfalttimies on ollut aina talvet Thaimaassa, ensi talvena vaikeampaa, kun täytyy tehdä 4 työhakemusta kuukaudessa ja lähteä työhaastatteluun, jos joku pyytää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri oli lehdessä, että vuoteen 2035 tarvitaan 200 000 hoitajaa eläkeläisille eikä kaikille eläkeläisille silti tule riittämään hoitajia. Eläkeläisiä on 1,6 miljoonaa.
Viranomaiset luottavat, että omaiset hoitavat.
Hönö on kova lukemaan lehtiä. Uskoo kaiken mitä lehdissä lukee. Lisäksi luulee etttä kukaan muu ei lue lehtiä, ja tulee siksi raportoimaan lukemansa tänne.
Sinulla nousee verot, kun nuo 200 000 hoitajaa palkataan. Lisäksi hoidat vapaa-ajalla omat vanhempasi tai sitten ne on hoitamatta.
Hönö on taas vauhdissa ennustamassa. Mistähän tiedät elävätkö vanhempani, tai tarvitsevatko hoitoa.
Mitä ihmettä huolehdit minun veroistani, puhumattakaan hoitajien palkkauksista. Kannattais huolehtia ihan vaan omista veroistaan ja vanhemmistaan, hoitajien palkkaamisesta puhumattakaan.Vanhempani ovat kuolleet
Onneksi ei tarvitse osallistua eläkeläisten hoitoon. Voi unohtaa, että eläkeläisiä on olemassa ja nauttia omasta elämästä.

Meillä mies ei auttanut lasten hoidossa eikä kodin hoidossa, kun lapset oli pieniä.
Mies suuttuu, jos jotain pyydät tekemään, että terveisiä vain sosiaaliohjaajille.
Me miniät ei mitään anppia hoideta.

Osa on työttömänä ja vanhemmat kuolleet. Osa käy töissä, hoitaa pienet lapset ja sen lisäksi eläkkeellä olevat vanhempansa.
Toisilla on tulevaisuudessa kiire, toisilla ei.

Kuulemma jos on pienet lapset niin voi silti joutua hoitamaan eläkkeellä olevat vanhempansa, kun palveluja ei riitä kaikille.
Ateriapalvelun ruoka 7,50 yksi annos päivässä eli viikossa 52,50. Tuohon sitten täytyy ostaa kaupasta lisäksi aamupalat, välipalat ja iltapalat.
Maaseudulla ei saa tilattua edes pizzaa.
Vierailija kirjoitti:
Justjooooo kirjoitti:
60-70-vuotiaat eivät ole työllään hankkineet yhtään mitään vaan perineet.
On peritty mökkiä, peltoa ja metsää jotka on myyty sileiksi sitten ajetaan uudella maasturilla valittamassa et menis nuoret töihin.
Tuhoavat Suomen luontoa kulutuksen takia, häpeäisivät!Mistähän nuo haukkumasi 60-70- vuotiaat ovat niitä perintöjä saaneet? Heidän vanhempansa olivat 20 tai 30- luvulla syntyneitä, sodan kokeneita ihmisiä, joilta ei perintöjä jäänyt jaettavaksi.
Itse asiassa jäi kyllä. Sodan kokeneilla ihmisillä oli raskasta monella tapaa, mutta omaisuutta kertyi ihan duunareillekin. Moni sodasta selvinnyt mies elätti itsensä ja perheensä sekä pystyi maksamaan talon tai asunnon kaupungissa ihan tehdastyöllä. Tämä ei onnistuisi enää.
Isovanhempani ja monien ystävieni isovanhemmat esimerkiksi onnistuivat tässä. Tyhjästä aloittaen ok-talot Tampereen tai Helsingin 40-50 -l omakotitaloalueilla.
Sitä, mitä suuret ikäluokat näillä perinnöillä tekevät, en kommentoi suuntaan enkä toiseen. Mutta on ihan harhaista väittää, että 20-30 -luvuilla syntyneiltä ei perintöjä jäänyt/jää, koska sota. Nuo ikäluokat ovat kokeneet huomattavan varallisuuden nousun tilastollisestikin.
Vierailija kirjoitti:
Ateriapalvelun ruoka 7,50 yksi annos päivässä eli viikossa 52,50. Tuohon sitten täytyy ostaa kaupasta lisäksi aamupalat, välipalat ja iltapalat.
Maaseudulla ei saa tilattua edes pizzaa.
Ateriapalvelun tuomat lämpimät ruoat 210 euroa kuukaudessa ja sitten vielä kaupasta ruoat + kuljetusmaksut.

Tuohon tulee lisäksi siivousmaksut + kodinhoitaja maksut.
Suuttuukohan se ukko taas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri oli lehdessä, että vuoteen 2035 tarvitaan 200 000 hoitajaa eläkeläisille eikä kaikille eläkeläisille silti tule riittämään hoitajia. Eläkeläisiä on 1,6 miljoonaa.
Viranomaiset luottavat, että omaiset hoitavat.
Hönö on kova lukemaan lehtiä. Uskoo kaiken mitä lehdissä lukee. Lisäksi luulee etttä kukaan muu ei lue lehtiä, ja tulee siksi raportoimaan lukemansa tänne.
Sinulla nousee verot, kun nuo 200 000 hoitajaa palkataan. Lisäksi hoidat vapaa-ajalla omat vanhempasi tai sitten ne on hoitamatta.
Hönö on taas vauhdissa ennustamassa. Mistähän tiedät elävätkö vanhempani, tai tarvitsevatko hoitoa.
Mitä ihmettä huolehdit minun veroistani, puhumattakaan hoitajien palkkauksista. Kannattais huolehtia ihan vaan omista veroistaan ja vanhemmistaan, hoitajien palkkaamisesta puhumattakaan.Vanhempani ovat kuolleet
Onneksi ei tarvitse osallistua eläkeläisten hoitoon. Voi unohtaa, että eläkeläisiä on olemassa ja nauttia omasta elämästä.
Meillä mies ei auttanut lasten hoidossa eikä kodin hoidossa, kun lapset oli pieniä.
Mies suuttuu, jos jotain pyydät tekemään, että terveisiä vain sosiaaliohjaajille.
Me miniät ei mitään anppia hoideta.
Jos anoppi on ollut ilkeä miniälle niin voi parkaa, ei saa mitään apua

Lehdessä oli juuri, että vuoteen 2035 joudutaan palkkaamaan 200 000 hoitajaa eläkeläisille, silti hoitajia ei tule riittämään kaikille eläkeläisille.
Eläkeläisiä on 1,6 miljoonaa ja viranomaiset luottavat, että omaiset hoitavat.
Niin ja nykyään moni eroaa eli naiset eivät ole auttamassa ja hoitamassa anoppeja.
Itsellä toinen vanhempi kuollut, toinen voidaan hoitaa sisarien kanssa yhdessä.
Hönö kirjoitti:

Meitä on kolme sisarusta ja minä asun lähimpänä lapsuudenkotia, vähän alle 300 km päässä. Vanhemmat olisivat jossain vaiheessa halunneet muuttaa lähemmäs, mutta ensin pitäisi myydä talo. Kukaan maalla ei osta 70-luvun yksikerroksista taloa. Samassa kylässä on ollut myynnissä ainakin 7 taloa viime vuosina
Niillä ketkä saavat palkankorotukset nousee veroprosentti, lisäksi heillä nousee eläkemaksu, työttömyysvakuutuksmaksu ja sairasvakuutusmaksu, nuo kaikki kun menevät prosenttiosuuden mukaan palkasta esim. eläkemaksu 7,15% palkasta.