Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttää, kun miehen perhe on kokoajan neuvomassa!
23.06.2014 |
Tiedän, että tarkoittavat hyvää, eivätkä ärsyyttäkseen ole neuvomassa, mutta kun välillä tuntuu kuin he pitäisivät minua ihan älykääpiönä!
Esimerkkinä se, että olen kertonut, etten ole matkustellut ulkomaille usein. Olen siis lapsena ollut perheen kanssa siellä täällä, mutta aikuisena matkustelut ovat rajoittuneet lähinnä Ruotsin ja Tallinnan risteilyihin ja kotimaanmatkoihin. Nyt, kun olemme lähdössä 4 päivän reissuun ulkomaille, on kokoajan joku neuvomassa mitä tehdä, mitä pakata, mitä pitää tietää jne. En ole ihan tyhmä, ja osaan kyllä ottaa itsekin selvää mitä minun tulee tietää kohdemaasta, ja kuinka varautua matkaan, tiedän myös mitä matkustusasiakirjoja minulla tulee olla mukana.
Appiukko käski minun tarkistaa passini voimassaoloajan, vastasin, että tiedän sen vanhentuvan 2016, koska olen sen ostanut 2011. Ei kelpaa tämä, oli oikeasti PAKKO katsoa se oma passi ja todeta, että jepjep, voimassa on.
Anoppi soittelee, että tiedäthän, että sinulla pitää olla olkahihnalaukku, jotta saat sen kiepautettua olkasi yli, ja siitä tulee kokoajan pitää huolta ja pitää se laukkuosa kokoajan vartalon etupuolella. Tämä sinällään hassu, sillä minä olen tämän vinkin hänelle kertonut viime ulkomaanreissulla. Ei ollut silloin tajunnutkaan tuollaista asiaa.
Tykkään pukeutua nätisti, ja seuraan muotia jonkin verran, erityisesti rakastan erilaisia kenkiä. Silti osaan pukeutua sään mukaan ja tiedän millaisilla kengillä minun tulee varautua, kun tiedossa on pitkiä kävelymatkoja. Siskonsa muistuttaa ärsyttävän kärkevästi että "turha ottaa mitään korkkareita mukaan, koska me kävellään siellä pitkiä matkoja, lisäksi kaupunki on melko mukulaista katua. Sitte kannattaa hankkia joko joku pitkä mekko tms. ja olkapäille joku huivi, koska kirkkoihin ei pääse sisään missään minihameissa tai paljastavissa paidoissa." En tiedä miksi otti esimerkiksi paljastavat vaatteet, en pukeudu minihameisiin tai muutenkaan paljastavasti, ja maalaisjärkikin jo kertoo ettei noihin kirkkoihin voi astua missä tahansa tamineissa.
Minua on muistutettu n. 20 kertaa, että muistamme varmasti ottaa kantorepun mukaan, se kun sattui olemaan listallani nro.1 jo alusta alkaen. Muistutetaan että otathan vauvallesi riittävästi vaatetta, pitkää ja lyhyttä paitaa, leluja, ruokia, jne. VOI PRKL! Osaan kiitos huolehtia vauvani tarpeista täällä koti Suomessa, ne taidot ei unohdu vaikka matkustamme toiseen maahan, samoja asioita lapseni sielläkin kaipaa.
Olen katsonut säätiedotteen kohdemaasta, ja olen varautunut sen mukaisesti, mutta lisäksi myös yllätyksiä varten, esim jos alkaa sataa, tai tuleekin tavanomaista viileämpää. Siltikin lähetettiin tekstiviestiä, että ota mukaan sitä ja tätä vaatetta ja jos sataa jne.
Minulla on aina ollut tapana kirjoittaa lista tarvittavista matkatavaroista, etten unohda mitään. Anoppi soitti tunti sitten antaaksen "kivan neuvon, kannattaa tehdä lista!" Oikeasti? "minä teen listan aina niin, että ajattelen erilaisia tilanteita, ja mitä niissä tarvitsen, esim. peseytyminen"
Anteeksi nyt, mutta mielestäni tuo neuvominen alkaa kohta saada jo koomisia piirteitä, on vaan ihan tajuttoman turhauttavaa kokoajan vastata että "kiitos, olen tietoinen, joo kyllä minä tiedä, kiitos muistutuksesta, tämä oli jo hoidossa". Aaargh!
Neuvovat kaikessa muussakin ruoanlaitosta siivoamiseen, lastenhoitoon ja kodinhoitoon. Siis suoraan sanottuna v***ttaa, koska en todellakaan ole mikään uusavuton, minulle on tarvittavat taidot opetettu jo kotona.
Olenko menettänyt malttini ihan turhasta?
Kiitos, ja anteeksi avautumisesta!
Kommentit (30)
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 13:56"]
No niimpä, olet oikeassa, mutta kuten jo aiemmin sanoin, en voi olla vastaamatta, tai sanoa vain "joo" tai että "tiedän" tai että "asia on jo hoidossa" koska se on "töksähtelevää" ja joskus sitä on pidetty jopa epäkunnioittavana.
Itseasiassa kaikesta tästä heidän edessään kumartelusta ja nöyristelystä tulee sellainen olo, että he eivät kunnioita minua, eivätkä luota kykyihini suoriutua yksinkertaisista asioista.
Jos taas jätän vastaamatta, he soittavat miehelleni ja käskevät häntä muistuttamaan minua.... ja tämän kanssa lopun elämääni.. jäiks
[/quote]
No anna niiden soittaa miehellesi. Otat aikuisena ihmisenä miehes kanssa puheeksi. Jos se sun miehes pitää sua täysjärkisenä, joka ei neuvomista kaipaa, niin jättää muistuttamatta sua puheluista huolimatta. Tämä siis kakkosen ratkaisu.
Ja ei, en missään tapauksessa lähtisi anopin kanssa reissuun. En mene niille enää jouluksikaan (kerta riitti, kiitti). Tasapuolisuuden nimissä sanottava, etten tee noita omien vanhempienikaan kanssa, ja että mies on vapaa menemään jos tahtoo.
Vedä nyt hei ne omat rajat. Mitä se haittaa, jos soittelevat miehellesi? Eiköhän se osaa sanoa (kunnioittavasti), että jo riittää, jos kerran jouluepisodin jälkeenkin olisi sun kanssa suorilta kotiin lähtenyt. Anna miehen vetää rajat, jos et itse pysty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 14:12"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 13:56"]
[quote author="KirkkoSisko" time="23.06.2014 klo 13:26"]
Hei ap.
Mielestäni tätä neuvomistilannetta pidät osittain myös itse yllä. Jos kirjoitat tekstariin että kiitos muistutuksesta, tavallaan annat heille luvan muistuttaa uudestaan. Tämäkin tarina kertoo rajoista, ne on sinun itse luotava. Jokainen hyväätarkoittava ihminen varmaan pari neuvoa antaa toisille vastaavissa tilanteissa, mutta jatkuva ja sinun selviytymistäsi kyseenalaistava neuvomnen on alistavaa, ja sinun on itsesi se lopetettava. Mielestäni voisit rajata tilanteen ystävällisesti mutta suoraan, että kiität tähänastisista neuvoista ja ymmärrät heidän tarkoittavan hyvää, mutta että enää et kaipaa mitään ohjeita ja toivot etteivät he enää ohjeista matkan suhteen lainkaan. Jos vielä jatkavat, lakkaa vastaamasta mitenkään.
Ihmisillä on usein toiveita toisten henkilöiden käyttäytymisestä, mutta sisällä pidetyt tai muille purputetut toiveet eivät auta. Pitää ilmaista ne suoraan kohteelle, kuten nytkin toiveesi anopille ettei enää puutu asiaan. Ystävällisesti, kunniallisesti, lujasti, eikä tunnekuohun valtaamana. Se on vaikeaa, sillä pelkäämme seurauksia: jos he loukkaantuvat ja katkaisevat välit tms. Mutta vielä tuhoisampaa on antaa sen jatkua loputtomiin, kunnes pinna katkeaa sinulla ja saatatkin sanoa jotain täysin luokatonta.
Tsemppiä asian käsittelyyn!
[/quote]
No niimpä, olet oikeassa, mutta kuten jo aiemmin sanoin, en voi olla vastaamatta, tai sanoa vain "joo" tai että "tiedän" tai että "asia on jo hoidossa" koska se on "töksähtelevää" ja joskus sitä on pidetty jopa epäkunnioittavana.
Itseasiassa kaikesta tästä heidän edessään kumartelusta ja nöyristelystä tulee sellainen olo, että he eivät kunnioita minua, eivätkä luota kykyihini suoriutua yksinkertaisista asioista.
Jos taas jätän vastaamatta, he soittavat miehelleni ja käskevät häntä muistuttamaan minua.... ja tämän kanssa lopun elämääni.. jäiks
[/quote]
no mitä miehesi tekee kun saa soiton ja käskyn muistuttaa sinua? Muistuttaa vai? Vai sanoo äidilleen "anna jo olla" tai ei reagoi asiaan? Anna niiden soitella miehellesi.
[/quote]
vaihtelevasti. Jos mies luulee että muistuttaminen tosiaan on tarpeen, hän muistuttaa minua. Muussa tapauksessa hän sanoo äidilleen että asiat on jo hoidossa, ei tarvitse huolehtia.
Ymmärrän täysin, että sinua ärsyttää! Varmaan matkan jälkeen olisi hyvä puhua asiat auki? Ihmettelen, miksi tuo miehesi siskokin puuttuu niin kovasti teidän asioihin. Olisiko sisko kaiken takana, provosoimassa ja kääntämässä ihmisiä toisiaan vastaan? Tahallaan tai tahattomasti...
Älkää ymmärtäkö väärin, anoppini on kaikesta huolehtimisesta. neuvomisesta ja puuttumisesta huolimatta upea ihminen, sympaattinen, huomaavainen ja mahtava mummi. Ihan mielelläni vietän hänen kanssaan aikaa, meillä on jopa yhdistäviä tekijöitä, samankaltainen nuoruus jne, joten toimimme myös toistemme vertaistukena. Eikä vika ole yksin anopissa, siskonsa huolehtii ihan yhtä paljon, appi ei niinkään, appi vain tuntuu ettei yleisellä tasolla luota osaamiseeni.
Ja siis tosiaan, olen sanonut melko tarkasti näin "Arvostan huolenpitoanne, mutta olemme jo aikuisia ihmisiä. Osaamme itsekin tehdä asian x, ja huolehtia että asiat sujuvat tietyllä tapaa. Pyydän kyllä apua sitten, kun sitä tarvitsen." Johon vastataan että "ok, en neuvo" MUTTA Anoppipa keksikin tavan "Minä en ole neuvomassa, ja teet just niinkuin itse haluat, mutta sinun kannattaa laittaa kumisaappaat jalkaan, koska ulkona on satanut." Eli ikäänkuin ei neuvo, mutta antaa neuvon kumminkin. Jää sitten omalle vastuulle otanko neuvosta vaarin vai en.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 14:25"]
Ymmärrän täysin, että sinua ärsyttää! Varmaan matkan jälkeen olisi hyvä puhua asiat auki? Ihmettelen, miksi tuo miehesi siskokin puuttuu niin kovasti teidän asioihin. Olisiko sisko kaiken takana, provosoimassa ja kääntämässä ihmisiä toisiaan vastaan? Tahallaan tai tahattomasti...
[/quote]
Samaa ihmettelen minäkin. Mieheni osaa toisinaan olla hieman käsi joissakin asioissa, mutta häelläkin kyllä maalaisjärki hoitaa aina homman kotiin. Sisko on isosisko, ja on varmaan tottunut aina olemaan auttamassa ja neuvomassa veljeään, ja nyt aikuisena sama jatkuu. Nyt vain olen minäkin tulilinjalla, kun asumme samassa taloudessa. Kuten sanoin, eivät he ole koskaan ärsyttääkseen tehneet mitään, ovat hyviä ihmisiä.
Siskosta sen verran että hän kyllä osaa luottaa kykyihini useinkin. Antaa yleensä tärkeimmät yheiset asiat minun hoidettavaksi, koska mieheni jättää usein asioita aivan viimetinkaan, tai ei ole 279
kuunnellut loppuun asti, eikä välttämättä siksi saa kaikkea tehdyksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 13:43"]No niin taidetaan olla joo liikaa tekemisissä. Heidän apunsa vain on todellakin tarpeen, enkä halua loukata heitä, ja siten vesittää heidän avuntarjoamiset.
Olemme tulleet mielestäni hyvin toimeen perheen kanssa, ei ole ollut mitään isompia ongelmia, mutta ilmeisesti minulla on jokin tietty tapa ilmehtiä, tai puhua, mikä antaa heille kuvan, että olen jotenkin välinpitämätön.
Mielestäni minulla on perus käytöstavat hallussa, mutta ainakin jouluna perhe oli täysin eri mieltä. Vauvamme oli vain parin viikon ikäinen ja olimme joulua viettämässä anoppilassa. Olin vaistoavinani omituisen ilmapiirin ja huomasin mieheni ja anopin tiuskimiset toisilleen. Kysyin siskolta varovaisesti onko kaikki ok, ja hän vastasi hyvin lyhyesti että " X:n ja äidin välisiä asioita". Ok ei siis kuulu mulle, enkä aio enempää udella. Tuntia myöhemmin olin huoneessamme imettämässä kun kuulen kiivasta supinaa kun miehen sisko, mies ja äitinsä supisivat keskenään. Yllättäen sisko pamahtaa huoneeseen kiihtyneenä että "Kun sinä olet vieraana täällä vanhempiemme luona, sinä olet vieras heidän kodissaan, ja sinun tulee kunnioittaa heidän kotinsa sääntöjä. Se tarkoittaa sitä että sinä ET tiuski äidille, kun äiti neuvoo, tai sanoo asioista, hän ei tee sitä ärsyttääkseen" Olenko tiuskinut?? En tiennytkään, milloin näin on käynyt? "NO IHAN KOKOAJANHAN sinä tiuskit hänelle! Et varmaan itse sitä huomaa mutta kokoajan tiuskit että joo joo. Sinä olet täällä vieraana, ja sinun tulee kunnioittaa vanhempiamme" Tässä vaiheessa olin ihan äimänä että mitäs hittoa tässä tapahtuu.. "Lisäksi, sinä et ole täällä täysihoidossa, meidän vanhemmat on jo 60-vuotiaita, ei ne jaksa juosta sun perässä korjaamassa sun jälkiä" Häh?? Milloin mulla on jäänyt jäljet korjaamatta? "Joka IKINEN kerta kun olette täällä, teillä jää joku kahvikuppi sohvapöydälle" En ole huomannutkaan.. "No etkai, kun ette huomaa kun äiti juoksee heti peräänne korjaamassa jälkenne, sanon tämän nyt siksi näin, jotta asia menee varmasti perille ja osaat jatkossa toimia oikein" Ok... No kiitos kun sanoit, en tiennyt toimineeni väärin..
Miehen kanssa puhuttiin, mies oli yrittänyt puolustella minua, ettei ole koskaan kuullut minun puhuvan kenellekään epäkunnioittavasti. Mieheni olisi halunnut lähteä siltä istumalta kotiin, ja sanoi äidillen ja siskolleen, että kuinka he luulevat minun tuntevan oloani enää ikinä tervetulleeksi tänne? Minä en halunnut lähteä riidoissa vaan halusin sopia asiat. Saimme onneksi sovittua, mutta kylläpä tuo on silti jäänyt kaivelemaan.
Jälkeenpäin selvisi, että koko homma oli kaatunut siihen, kun jouluaterian jälkeen vauva alkoi itkemään täyttä kurkkua, ja nousin pöydästä auttamaan häntä, ja lautaseni oli jäänyt pöytään, ja äitinsä oli joutunut korjaamaan sen. Aina muulloin olen vienyt tiskipöydälle, tai suoraan koneeseen. Olin myös meikannut WC:ssä ja puuteriani oli varissut lavuaariin, enkä ollut huomannut tätä, siitäkin oli otettu nokkiinsa.
Ja mitä siihen joojoo juttuun tulee, niin olin ihan hilkulla etten jo raskausaikana menettänyt hermojani siihen jatkuvaan neuvomiseen, mitä pitää tietää kun vauva syntyy, mitä tarvikkeita meillä pitää olla, ja miten vauvan kanssa eletään. En tosin tahallaan tiuskinut mutta pysyttelin lyhyissä vastauksissa, koska muuten olisin räjähtänyt. Nyt olen joutunut nieleskelemään vitutustani, vastaamalla mahdollisimman nätillä äänensävyllä ja jotain muuta kuin "joo"... Kyllä alkaa vähän ahdistaa. Mieheni onneksi osaa välillä sanoa, että olemme jo aikuisia, ettemme tarvitse jatkuvaa holhoamista.
Kun en tiedä miten tuosta neuvomisesta pitäisi huomauttaa nätisti ettei appivanhemmat tai siskonsa vedä hernettä nenään.
[/quote]
Jestas mitä porukkaa. Mun mies olisi nostanut metelin, jos mulle olisi noin puhuttu.
Ap täällä taas... Sain just tekstarin, et pitää muistaa ottaa AURINKOLASIT, ja että pitää muistuttaa myös miestä samasta asiasta.
Tänään päivällä avauduin asiasta miehelle, joka totesi, että hän on paininut saman ongelman kanssa iät ja ajat ja sanonut, huomauttanut ja tiuskaissut asiasta, mutta kun ei auta niin ei auta. Pitäis kuulemma vaan tottua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 15:36"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 13:43"]No niin taidetaan olla joo liikaa tekemisissä. Heidän apunsa vain on todellakin tarpeen, enkä halua loukata heitä, ja siten vesittää heidän avuntarjoamiset.
Olemme tulleet mielestäni hyvin toimeen perheen kanssa, ei ole ollut mitään isompia ongelmia, mutta ilmeisesti minulla on jokin tietty tapa ilmehtiä, tai puhua, mikä antaa heille kuvan, että olen jotenkin välinpitämätön.
Mielestäni minulla on perus käytöstavat hallussa, mutta ainakin jouluna perhe oli täysin eri mieltä. Vauvamme oli vain parin viikon ikäinen ja olimme joulua viettämässä anoppilassa. Olin vaistoavinani omituisen ilmapiirin ja huomasin mieheni ja anopin tiuskimiset toisilleen. Kysyin siskolta varovaisesti onko kaikki ok, ja hän vastasi hyvin lyhyesti että " X:n ja äidin välisiä asioita". Ok ei siis kuulu mulle, enkä aio enempää udella. Tuntia myöhemmin olin huoneessamme imettämässä kun kuulen kiivasta supinaa kun miehen sisko, mies ja äitinsä supisivat keskenään. Yllättäen sisko pamahtaa huoneeseen kiihtyneenä että "Kun sinä olet vieraana täällä vanhempiemme luona, sinä olet vieras heidän kodissaan, ja sinun tulee kunnioittaa heidän kotinsa sääntöjä. Se tarkoittaa sitä että sinä ET tiuski äidille, kun äiti neuvoo, tai sanoo asioista, hän ei tee sitä ärsyttääkseen" Olenko tiuskinut?? En tiennytkään, milloin näin on käynyt? "NO IHAN KOKOAJANHAN sinä tiuskit hänelle! Et varmaan itse sitä huomaa mutta kokoajan tiuskit että joo joo. Sinä olet täällä vieraana, ja sinun tulee kunnioittaa vanhempiamme" Tässä vaiheessa olin ihan äimänä että mitäs hittoa tässä tapahtuu.. "Lisäksi, sinä et ole täällä täysihoidossa, meidän vanhemmat on jo 60-vuotiaita, ei ne jaksa juosta sun perässä korjaamassa sun jälkiä" Häh?? Milloin mulla on jäänyt jäljet korjaamatta? "Joka IKINEN kerta kun olette täällä, teillä jää joku kahvikuppi sohvapöydälle" En ole huomannutkaan.. "No etkai, kun ette huomaa kun äiti juoksee heti peräänne korjaamassa jälkenne, sanon tämän nyt siksi näin, jotta asia menee varmasti perille ja osaat jatkossa toimia oikein" Ok... No kiitos kun sanoit, en tiennyt toimineeni väärin..
Miehen kanssa puhuttiin, mies oli yrittänyt puolustella minua, ettei ole koskaan kuullut minun puhuvan kenellekään epäkunnioittavasti. Mieheni olisi halunnut lähteä siltä istumalta kotiin, ja sanoi äidillen ja siskolleen, että kuinka he luulevat minun tuntevan oloani enää ikinä tervetulleeksi tänne? Minä en halunnut lähteä riidoissa vaan halusin sopia asiat. Saimme onneksi sovittua, mutta kylläpä tuo on silti jäänyt kaivelemaan.
Jälkeenpäin selvisi, että koko homma oli kaatunut siihen, kun jouluaterian jälkeen vauva alkoi itkemään täyttä kurkkua, ja nousin pöydästä auttamaan häntä, ja lautaseni oli jäänyt pöytään, ja äitinsä oli joutunut korjaamaan sen. Aina muulloin olen vienyt tiskipöydälle, tai suoraan koneeseen. Olin myös meikannut WC:ssä ja puuteriani oli varissut lavuaariin, enkä ollut huomannut tätä, siitäkin oli otettu nokkiinsa.
Ja mitä siihen joojoo juttuun tulee, niin olin ihan hilkulla etten jo raskausaikana menettänyt hermojani siihen jatkuvaan neuvomiseen, mitä pitää tietää kun vauva syntyy, mitä tarvikkeita meillä pitää olla, ja miten vauvan kanssa eletään. En tosin tahallaan tiuskinut mutta pysyttelin lyhyissä vastauksissa, koska muuten olisin räjähtänyt. Nyt olen joutunut nieleskelemään vitutustani, vastaamalla mahdollisimman nätillä äänensävyllä ja jotain muuta kuin "joo"... Kyllä alkaa vähän ahdistaa. Mieheni onneksi osaa välillä sanoa, että olemme jo aikuisia, ettemme tarvitse jatkuvaa holhoamista.
Kun en tiedä miten tuosta neuvomisesta pitäisi huomauttaa nätisti ettei appivanhemmat tai siskonsa vedä hernettä nenään.
[/quote]
Jestas mitä porukkaa. Mun mies olisi nostanut metelin, jos mulle olisi noin puhuttu.
[/quote]
Samaa minäkin ajattelin. Uskomattoman kärsivällinen on ap. Itse olisin loukkaantunut tuollaisesta verisesti.
Loukkaannuin kyllä, mutta menin niin lukkoon, etten tiennyt mitä olisi pitänyt sanoa tai tehdä, muuta kuin yrittä sopia. Mieheni oli jo sitä mieltä ettemme enää ikinä astu jalallammekaan heidän kotiinsa. Oli ihan täysin mun puolella asiassa.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 13:53"]
Oletteko te siis menossa yhteiselle matkalle?
Jos, niin miksi ihmeessä?
Tuosta ei hyvä seuraa...!
[/quote]
Olemme olleet jo aiemmin pidemmällä kaukomatkalla, mikä sujui todella hyvin. Tulemme siis toimeen ja appivanhemmat ja siskokin ovat herttaisia ihmisiä. Lähdemme matkalle yhdessä, koska haluamme lähteä yhdessä. Miehen sisko ja vanhemmat lupautuivat esittelemään minulle kaupunkia, koska olen aina halunnut käydä sillä, ja he tuntevat paikan hyvin. Samalla appivanhemmat lupautuivat esim. yhdeksi illaksi ottamaan lapsemme hoitoon, jotta saamme rauhassa käydä vaikka kävelyllä mieheni kanssa.
Kaiken lisäksi tämä matka oli appiukkoni lahja meille. Hän halusi maksaa matkamme, enkä valita. Olen ollut enemmän kuin kiitollinen hänelle siitä, että tarjoaa minulle mahdollisuuden päästä paikkaan, johon olen aina halunnutkin päästä. En silti halua, että minua ollaan jatkuvasti neuvomassa.