Lue keskustelun säännöt.
Olen sitoutumiskammoinen! :(((
23.06.2014 |
APUA! Mies, jonka kanssa olen deittaillut ja elänyt kaukosuhteessa n. vuoden verran ehdotti yhtäkkiä, että muuttaisi samaan kaupunkiin kanssani asumaan. Ehdotus tuli mulle ns. puskista ja pulssini kiihtyi ja mieli alkoi kuohua, eikä todellakaan mistään mielihyvästä vaan ahdistuksesta ja pakokauhusta. Suhteen alussa ajattelin olevani luonnollisesti 100% mukana. Suhteen edetessä on kuitenkin alkanut käydä ilmi, että mies panostaa ja antaa suhteelle paljon mua enemmän. Mies esim. kertoo mulle omista asioistaan, unelmistaan, peloistaan yms. ja mä taas kerron suurimmat unelmani ja murheeni lähinnä parhaalle ystävälleni enkä muutenkaan päästä miestä henkisesti kovin lähelle.
En tee sitä tahallani, mutta en vain pysty päästämään tätä miestä lähemmäksi. En päästä kyllä ketään muutakaan ihmistä tätä yhtä ystävääni lukuunottamatta ns. "ihon alle". Olen varmaan jonkin sortin sitoutumiskammoinen, sillä rakkauden ensihuuman haihduttua ajatus pitemmästä yhteiselosta alkoi ahdistaa. En myöskään ole vielä toistaiseksi elämässäni pystynyt sitoutumaan kovinkaan pitkäaikaiseen opiskeluun, työntekoon tai asuinpaikkaan, sillä koko elämäni koostuu ns. lyhyemmistä "projekteista". Myös harrastukset ja sitä myötä jotkut useimmat kaverini vain käväisevät elämässäni jonkin aikaa muutamaa tosiystävää lukuun ottamatta. Minä vain kyllästyn ja turhaudun liian pitkään samanlaisena jatkuvaan opiskeluun, työelämään ja harrastuksiin ja myös joihinkin ihmisiin.
Olen pettynyt itseeni, sillä odotin pystyväni edes parisuhteessa pysyvyyteen. Mieheen en sinällään ole kyllästynyt, mutta en vain pysty sitoutumaan häneen tällä hetkellä viikonloppudeittailua syvemmin. Mua alkaa lähes fyysisesti ahdistaa henkeä, kun vain ajattelenkaan esim. yhteistä taloutta tai arkea. Lisäksi seurustelu aheuttaa mulle tällä hetkellä ehkä eniten stressiä. Sen takia olen alkanut epäilemään omia tunteitani ja fiiliksiäkin. Mietin, että helpointa olisi jättää koko mies ja suhde ja olla taas sinkku. Toisaalta en haluaisi millään tavalla loukata häntä, koska hän on ihana ja suhteessamme on myös hyviä hetkiä. Mutta kuitenkin musta tuntuu, että tämä on pahin loukkaus häntä kohtaan kun roikun suhteessa, jolta hän ilmeisesti yhä odottaa paljon, mutta jonka jatkuvuudesta en enää itse ole ollenkaan varma.
Kommentit (14)
Sama juttu täällä. En tykkää sitoitua mihinkään. Tunnen olevan heille velkaa kun teen niin. Teen kaikki asiat loppuunasti niin hyvin kuin pystyn. Olen ollut ihan lapsesta asti erakkoluonne. Ei minulla silti koskaan ole ollut ongelmia muiden ihmisten kanssa. En vain kaipaa heitä elämääni jatkuvasti. Sinulla on sentään mies joka rakastaa, jos avaudut hänelle voit saada niin paljon enemmän. Luulen että se läheisyys pelottaa. Saatat edetä hitaammin ja varovaisemmin kuin muut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama. Se on vain minun luonteeni, villi ja vapaa, yksinäinen susi. Ei minusta ole miksikään kodin hengettäreksi tai pullantuoksuiseksi äidiksi, ehkei edes parisuhteeseen. Tarvitsen paljon omaa tilaa ja aikaa. Joskus miesten on tätä vaikea ymmärtää, he kun luulevat joka naisen unelman olevan prinsessahäät ja sitten domestic bliss kakaroineen, omakotitaloineen ja asuntovelkojeen.
En voi kuvitella paljon pahempaa.
Lapsuus oli oikein onnellinen, kiitos vain. Vanhemmat yhä naimisissa. Mitä siitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 01:27"]
Sama. Se on vain minun luonteeni, villi ja vapaa, yksinäinen susi. Ei minusta ole miksikään kodin hengettäreksi tai pullantuoksuiseksi äidiksi, ehkei edes parisuhteeseen. Tarvitsen paljon omaa tilaa ja aikaa. Joskus miesten on tätä vaikea ymmärtää, he kun luulevat joka naisen unelman olevan prinsessahäät ja sitten domestic bliss kakaroineen, omakotitaloineen ja asuntovelkojeen.
En voi kuvitella paljon pahempaa.
[/quote]
Miehenä kysyn (ilman vittuilua) että minkälainen suhde tuntuu sopivalta sinulle? Harvakseltaan yhdessäoloa ja seksiä?
Miehissäkin on niitä jotka eivät haluaisi prinsessahäiden ja talonvelkojen painetta jne...
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 01:35"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 01:27"]
Sama. Se on vain minun luonteeni, villi ja vapaa, yksinäinen susi. Ei minusta ole miksikään kodin hengettäreksi tai pullantuoksuiseksi äidiksi, ehkei edes parisuhteeseen. Tarvitsen paljon omaa tilaa ja aikaa. Joskus miesten on tätä vaikea ymmärtää, he kun luulevat joka naisen unelman olevan prinsessahäät ja sitten domestic bliss kakaroineen, omakotitaloineen ja asuntovelkojeen.
En voi kuvitella paljon pahempaa.
[/quote]
Miehenä kysyn (ilman vittuilua) että minkälainen suhde tuntuu sopivalta sinulle? Harvakseltaan yhdessäoloa ja seksiä?
Miehissäkin on niitä jotka eivät haluaisi prinsessahäiden ja talonvelkojen painetta jne...
[/quote]
Ehkä. Tai sitten mies, joka osaa antaa minulle oman tilani muuten. Se riippuu aivan henkilöstä. Oma kokemus kuitenkaan ei ole kovin hyvä, koska moni mies loppujen lopuksi haluaa sen Opelin, lapset, kesämökin ja Puuhamaan. Ja sen perus-Maijan. Helpompaa kuin tavoitella kuuta taivaalta (eli sopivaa suhdetta), on minusta siis vain katsoa sitä siellä taivaalla. Jos tapaan jonkun sopivan, ok, jos en, ok myös. Tämä on asia, jonka olen hyväksynyt jo kauan sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostipa tutulta vierailija nro 2! Minäkin saatan kyllä ennalta sovitut hommat aina kunnialla loppuun ja teen työni hyvin. Saankin monesti kiitosta (jotenkin kornisti) juuri siitä, miten satasella olen nimenomaan _sitoutunut_ esimerkiksi työtehtävääni, mutta kun saan tietyn proggiksen loppuun ja mun tekee mieli vaihtaa maisemaa, kieltäydyn uusista työtarjouksista ja häivyn. Työ- tai opiskelyyhteisön ihmistenkään ei sovi yrittää liian läheisiksi.
Olen myös ollut vähän erakkoluonne lapsesta asti, enkä kaipaa toisten ihmisten läsnäoloa ja seuraa läheskään yhtä usein kuin muut. Itse asiassa välillä toisten seura ahdistaa ja mun pitää päästä johonkin yksinäisyyteen. Olen myös sen verran tunnevammainen, etten osaa tuntea esimerkiksi ikävää tai kaipausta ketään tai mitään kohtaan.
Uskon kyllä kuten sanot, että voisin saada suhteesta niin paljon enemmän, mutta jotenkin pelkään jo valmiiksi epäonnistumista/ rohkeuden pettämistä/ kantin kestämättömyyttä. Mitä jos mies olisikin valmis etenemään mun kanssa hitaammin, mutta kun hän on uskollisesti odottanut, sössin kumminkin koko homman, enkä pysty sitoutumaan yhtään tän enempää vielä viiden vuoden päästäkään. Minulla on myös matkustushaaveita (pitkäksi aikaa reissuun ulkomaille), joihin mies ei voisi työnsäkään takia millään osallistua ja suhde kaatuisi siihen. Olen yrittänyt ihan oikeasti tsempata, mutta mua vaan on viimeiset kuukaudet niin kauan kuin muistan ahdistanut ja stressannut koko suhde. Musta tuntuu et mies yrittää tunkeutua mun reviirille tai liian lähelle jotenkin kuin varkain.
Nyt kun laittaisin suhteen poikki, niin kaikki osapuolet kärsisivät vähemmän. Tiedän, että vielä ainakin muutamia vuosia sitten viesti sitoutumiskammoisille oli tyly: olemme itsekkäitä narsisteja ja jäämme lopulta aina yksin nuolemaan näppejämme. Mutta eikös se olisikin sitten reilumpaa että kärsisin omasta itsekkyydestäni ja tyhmyydestäni yksin..
*ap
Kantsisi seurustella kaltaistensa kanssa.
Eli sitoutumiskammoiset toisten sitoutumiskammoisten kanssa ja pysyvää suhdetta haluavat sitten taas keskenään.
Säästyttäisiin kaikki turhalta vaivalta ja takkuamiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 01:14"]
Sama juttu täällä. En tykkää sitoitua mihinkään. Tunnen olevan heille velkaa kun teen niin. Teen kaikki asiat loppuunasti niin hyvin kuin pystyn. Olen ollut ihan lapsesta asti erakkoluonne. Ei minulla silti koskaan ole ollut ongelmia muiden ihmisten kanssa. En vain kaipaa heitä elämääni jatkuvasti. Sinulla on sentään mies joka rakastaa, jos avaudut hänelle voit saada niin paljon enemmän. Luulen että se läheisyys pelottaa. Saatat edetä hitaammin ja varovaisemmin kuin muut.
[/quote]
Voisitko selittää tuota tunnen olevani heille velkaa kun teen niin. Mulla on yksi tärkeä mies, joka vaikuttaa sitoutumiskammoiselta. Olen ollut aistivinani tuon velkaa jäämisen pelon tai inhon hänessä. En haluaisi sössiä sen hänen tunteensa kanssa, mitä teen?
Suosittelen lukemaan kirjan Rakastan, siis olen. Loistava kirja! Löytyy vastauksia myös sitoutumiskammoon. <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinuna sanoisin ihan suoraan miehellesi ettet pysty suhteeseen ja eroatte. Koska olen ite tällä hetkellä suhteessa jossa en saa mitä tarvitsen mieheltäni ja hänelle suhde ei ole niin tärkeä(kaverit ja omat menot tärkeämpää) Siksi aijon itse avautua ja kertoa suoraan miltä musta tuntuu.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 01:27"]Sama. Se on vain minun luonteeni, villi ja vapaa, yksinäinen susi. Ei minusta ole miksikään kodin hengettäreksi tai pullantuoksuiseksi äidiksi, ehkei edes parisuhteeseen. Tarvitsen paljon omaa tilaa ja aikaa. Joskus miesten on tätä vaikea ymmärtää, he kun luulevat joka naisen unelman olevan prinsessahäät ja sitten domestic bliss kakaroineen, omakotitaloineen ja asuntovelkojeen.
En voi kuvitella paljon pahempaa.
[/quote]
Tunnen ihan samoin kuin sinäkin. Ei se ole edes oikeesti mikään elämän päämäärä tai huipennus kituuttaa jossain parisuhteessa tai pyörittää perhe rumbaa.
Mä luulen että kyseinen unelma (satuhäät, lapset ja omakotitalo ) on oikeesti miesten unelma ja kaipuu eikä naisten.