paskin duuni, jossa olet ollut?

Siivosin leikkaussaleja.

Leikkasin siivoussaleja

Numeropalvelunhoitajana. Yhden päivän jos olisi saanut olla ilman sitä "kuuro huora" -huomautusta, kun kysyi asiakkaalta, että saako yhdistää.

kaupan kassa

Pitseria. Paska palkka, vielä paskemmat työkaverit. Olin siellä töissä vain koska jollakin piti elääkin opiskeluaikana eikä muita töitä löytynyt.

Puhelinmyyjä. Ei varmaan tarvitse selittää...

Imurikauppias, tarvitseeko edes selittää miksi?

Kaikki puhelimessa hoidettavat aspa-hommat, lähes koko päivä puhelimessa olemattomilla tauoilla ja v-mäiset asiakkaat soittelivat jatkuvasti. Onneksi ei ole tarvinnut sortua puhelinmyyntiin, asiakaspalvelussa oli ihan tarpeeksi. Surkeat liksat kaiken päälle.

Siivoojana yrityksessä, jonka työntekijät katsoivat minua aina nenänvartta pitkin ja nauroivat omien porukoidensa kesken minulle (jopa henkilö, joka palkkasi minut sinne). He luulivat olevansa ihmisenä minua arvokkaampia, jonka seurauksena usein silloin herkkänä opiskelijatyttönä itkin työvuorojen jälkeen ja niiden aikana. Selkeää työpaikkakiusaamista siis. Nyt myöhemmin ajateltuna sitä toivoo, että olisin heittänyt siivoustarvikkeet nurkkaan ja jättänyt siivoomatta koko paikan, niin olisivat huomanneet kuinka tärkeä rooli siivoojalla todellakin on.

Naisvaltainen ala täynnä ylimielisiä pissiksiä ja narsisteja, en enää koskaan halua kuulla ko. firman nimeä.

Kohtasin työssä myös lukuisia rasistisia kommentteja ja heittoja, sekä suoria että epäsuoria. En ole suomalainen, mutta olen kotoisin toisesta Euroopan maasta ja asunut täällä Suomessa kuitenkin pienestä pitäen. Tässäkin olisi ollut hyvä syy tehdä vaikka ilmoitus kunnianloukkauksesta tai vastaavasta.

Nro 11

Sen ymmärrän, että lehdenjako on raskasta työtä sekä fyysisesti että psyykkisesti mm. epäinhimillisten työaikojen vuoksi, mutta voitko kertoa, mikä siinä kerrostalolähiöissä kulkemisessa pelotti (?).

Itse en enää asu lähiössä, mutta olen asunut joskus, ja vieläkin saatan toisinaan pyöräillä yöllä useammankin lähiön läpi, jos unirytmini on vinksahtanut väärinpäin. Ei niissä lähiöissä minua ainakaan mikään pelota sen enempää kuin missään muuallakaan.

Ellei sitten pelkää hyönteisiä, maailmanloppua, jotain infarktia tms, mutta miten niitäkään pelkoja erityisesti lähiöissä esiintyy?

Aikoinaan autopartiosiivoojana engelillä. Ihan pimee työpari, ei kyllä tienny onko se lintu vai kala. Onneks vaan pari kuukautta ja sitten muihin hommiin. Esimieskin oli sellanen että sähän teet tai itket ja teet sen jumalattoman alueen vaaditussa ajassa. Ja aika oli ihan onneton.

Citymarketissa osaston "kakkospäällikkönä". Ihan riistohommaa, palkka huonompi kuin myyjillä koska en saanut ilta enkä viikonloppulisiä. En kuitenkaan voinut itse vaikuttaa työaikoihini, joten saattoi olla esim. kolme viikkoa putkeen iltavuoroa. Työpäivän lopuksi saatettiin sanoa, että tuli äkillinen juttu joka pitää tehdä heti, et voikkaan lähteä. Vapaapäivänä saattoi joutua myös tulemaan töihin. Ylityöstä ei tietenkään saanut palkkaa tai vapaata, tavaratalonjohtajan kommentti "et sä voi ruveta sun tunteja laskemaan, muuten oot kohta viikon ylityövapaalla". Olin samaan aikaan esimieskoulutuksessa ja siihen liittyvien tehtävien tekemistä esimies vain hankaloitti (ei antanut tarvittavia tietoja haltuuni) ja niitä sai sitten tehdä illat ja yöt.

Itse työ oli todella tylsää eikä vaatinut muuta kuin yhteenlaskutaitoa (laskutusta tehdessä). Mulle tuli henkisiä ongelmia, koska työssä ei tarvinnut käyttää kuin noin kahta aivosolua :)

Esimies oli Cittarissa todella outo, erittäin sosiaalisesti rajoittunut (kommunikoi ovenkarmilapuilla), pelkäsi olla myymälän puolella, puhui oudosti "mylvien", puhelinkäyttäytyminen erikoista eli ei aloittanut puheluita normisti "Hei, täällä X..." ja lopetti puhelun vain sulkemalla puhelimen. Pukeutui kuin lapsi: joku ihme hiippalakki korvaläpillä, duffeli, lapaset jotkut toppakengät jne.

Puhelinmyyjänä provikkapalkalla. Onko se edes laillistakaan nykyään? Kutsuvat sitä reiluksi palkkaukseksi. In my ass!!!

Puhelinmyyjänä enkä saanut myytyä mitään. Äänestäni varmaan kuuli, etten ihan tosissani uskonut Valittujen palojen erinomaisuuteen. Toisena päivänä, kun soittelin, niin kaikki tädit oli tosi huolissaan, että mua varmaan huijataan ja riistetään siinä työssä. Edellisenä iltana oli tullut jokin tv-dokumentti tai muu asiaohjelma puhelinmyynnistä ja "se teidänkin firma mainittiin siinä".

Myös lehdenjakajana oli aika kurjaa, kun pelotti kulkea aamuyöllä kerrostalolähiöissä.

up.

maataloustyö - koska ruoalla ei ole mitään arvoa.

Sairaanhoitaja.

Epäinhimilliset työajat ja huono palkka.

Suurkeittiö, koska naiset riitelivät ja olivat ihan hirveitä! En ole ikinä kuullut sellaista riitelyä ja

haukkumista. Osa herkimmistä itku pukuhuoneessa. Aivan hirveitä vaihdevuosi akkoja täynnä. Työ oli ihan kivaa, mutta en jaksanut olla kun pari kuukautta vaikka sain itse olla suht rauhassa.

Summa summarum: naisvaltaiset alat. Täytyy kai pysyä tässä nykyisessä hommassa kun sen tilalle ei ole muuta tiedossa kuin jotain paskempaa.

 Myyntityö, ihan kaupan myyjänä siis. Erityisesti erään koulua varten tekemäni työssäoppimisjaksoo kirjakaupassa. Ihan älytöntä niskaanhengittämistä ja monta saarnaa sain kun en osannut riittävän hyvin  ympäripuhua ihmisiä ostamaan paljon muutakin kuin sitä mitä tulivat etsimään eli tehnyt riittävän paljon lisämyyntiä. Ylipäätään myyntityö ei sopinut mulle lainkaan, jatkuvaa epämukavuusalueellani oloa  kun koko päivä oli oltava sosiaalinen ja puhupuhupuhu että ihmiset ostaa... Hyh. Lopulta vaihoin ihan muuta alaa opiskelemaan. Eipä enää ole sitä tunnetta kun työpäivää ennen illalla itketti ajatuskin töihin menosta.

Toimistotyöntekijänä ikävuodet 19-21. Työ oli mukavaa, mutta hirviömäinen 5-kymppinen työparini teki työstä kamalaa. Huusi ja haukkui minua, kaikkien kuullen, suoraan ja takanapäin. Turhista asioista. Tein muka kaiken väärin. Oikeasti kyse taisi olla siitä, että hänellä oli omassa elämässä vaikeuksia, purki ne minuun. Olin vielä niin ujo ja arka, etten osannut edes puolustautua, pyytelin vaan anteeksi.

Tämä nainen huomasi sitten vissiin ajan myötä itsekin, etten olekaan hullumpi, avautui ongelmistaan, itkeskeli, halusi apuani. Autoinkin, mutta onneksi löysin muuta työtä.

Itse olen nyt jo nelikymppinen, ja pitänyt visusti huolen, etten kohtele nuoria työntekijöitä huonosti, vaan olen ystävällinen ja kannustava. Jostain syystä monet ikäiseni ja vanhemmat purkavat huonoa tuultaan nuoriin työntekijöihin. En jaksa ymmärtää, miksi.