Muita, joita äitiyden tuomat muutokset ällöttää?
Raskausaikana juttelin monien muiden äitien ja ammattihenkilökunnan kanssa kehoon kohdistuvista pysyvistä muutoksista. Kaikki vakuuttivat asioiden korjaantuvan ajan saatossa. Huomenna synnäristä on kulunut aikaa 1,5v. En kuitenkaan koe, että olisin ennallani. Ennen "palautumista" olin ihan kauhuissani siitä, mitä on tapahtunut. Nyt toki olen kiitollinen niistä asioista jotka korjaantuivat. Palautuminen ei kyllä todellakaan ollut niin kokonaisvaltaista kuin monet antoivat ymmärtää. Mm. Lantion muoto muuttui täysin, samaten rintakehän. Lantio on leventynyt sivuille ja laskenut edestä. Sivuprofiilistahan se näyttää kapeammalta kuin aiemmin, mutta mielestäni muutos ei ollut mitenkään positiivinen. Rintakehä on epäsymmetrinen ja niin korkea, etten näe lantiota sen takaa. Rinnat ovat yhä kuin 20 vuotta vanhemman. Vatsan iho ei ole vieläkään täysin vetäytynyt. Olen liikkunut paljon ja saanutkin sillä tuloksia onneksi jonkin verran aikaan. Moni nyt varmasti pillastuu pikkutarkkuudestani, mutta koen muutoksien vaikuttavan voimakkaasti minäkuvaani. Aiempi sopusuhtainen vartalo on kuin jonkun muun yhä. Ihan joka puolelta. Auttaako korsetin käyttö muovaamaan lantiota? Rintakehää tiedän sen auttavan...
Tähän ketjuun ei tarvita syyllistäjiä. Ja ei, en aio hankkia lisää lapsia. Ikinä. Tämän päätöksen olen tehnyt pääasiassa muista syistä.
Kommentit (35)
Minäkin ihmettelen sitä kuinka hehkutetaan että ollaan paljon itsevarmempia ja tyytyväisempiä omaan kehoon äitiyden myötä. Paskat! Olin itse ainakin paljon tyytyväisempi ja itsevarmempi kehossani ennen synnytyksiä ja raskauksia. Nyt seksiäkin tahtoo ennemmin pimeässä peiton alla, jottei tartte miettiä meneekö mieheltä halut katsellessaan ryppyistä vatsanahkaani. Luulen, että mun muuttuneisiin kehon osiin ei auta kuin kirurgin veitsi, täytteet ja laser.
[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 02:00"]
tooo big to be me on kirjoittanut aiheesta paljon, myös kuvia vatsanahasta
[/quote]
Ei peittele inhoaan ja on harkinnut kiristysleikkausta ja silikoneja.. nyt siis raskaana taas.
Huhhuh.. :S Taitaa jäädä ne mukulat tekemättä.
Tietenkään kaikki eivät ole tyytyväisiä muutoksiin. Itse olen. Kroppaan tuli muotoa (ennen olin aika laiha ja kurviton), on kivaa kun on lantio! Paino on sama kuin ennen, mutta muodot ovat vaihtaneet paikkaa. Ennen oli pienet jenkkakahvat, nyt on se lantio.
Maha on ainoa mistä huomaa että olen ollut raskaana, ja olen ylpeä siitä :) navan ympärillä on haalea "aurinko" ja alavatsalla sektioarpi. Mielestäni maha myös pömpöttää helpommin kuin ennen. Mutta haluan että kropastani näkee että olen äiti. Tosin uskon että asia olisi eri jos muutokset olisi tosi pahoja, joten ymmärrän niitäkin ketä inhottaa.
[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 06:23"]
Huhhuh.. :S Taitaa jäädä ne mukulat tekemättä.
[/quote]
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014061818421552_uu.shtml
Joo kyllä mäkin oon itkuni itkenyt raskausarpien yms. takia. Toisaalta kyllähän se kroppa lakastuu joka tapauksessa vanhetessa, ni on sentään ne lapset lohduttamassa.
Mäkin kaipaan tissejäni, imetyksen jälkeen ymmärsin miksi toiset puhuvat tisseistään nahkarukkasina..mutta no eipä elämä tähän kaadu, kyllä oma lapsi on tämän arvoista<3 levennyt lantio ei haittaa ja maha ei ikinä mikään pyykkilauta ole ollutkaan. Klisee, mutta kyllä äitit saa olla vähän pehmeitä (yylipainoibdb ei tarvii kuitenkaan olla)
Miten joku voi olla noin huonolla itsetunnolla varustettu...? Kuulostaa, että tuijotat peilistä itseäsi mittanauha kädessä. Ehkä se muksu olisi pitänyt jättää tekemättä, toivottavasti ei ole tyttö koska et anna kovin tervettä naisenmallia!
Herää nyt tuijottamasta omaa napaasi!
Näin käy kun minäkuva on kiinni ulkoisista asioista, eikä esim arvoista, taidosta, tiedoista, ajatusmaailmasta tai huumorintajusta. Asiaa pahentaa se, että sun ulkomuotosi tulee muuttumaan, vaikka et tekisikään lisää lapsia, vaikka jumppaisit kuin hullu ja eläisit sellerillä, vaikka ottaisit botoxia ja kiristyttäisit sitä sun tätä joka vuosi. Et pysty estämään sitä millään ja häpeät itseäsi aina vaan enemmän, jos sulla ei ole maaillmalle muuta annetttavaa kuin entinen ulkonäkö.
Mut hei, vielä ei ole myöhäistä hankkia sitä muuta!
Mä en kestä näitä joiden mielestä ei saisi välittää yhtään muuttuneesta ulkomuodostaan. Että pitäisi vaan olla niin kiitollinen että rupsahti ja vaikka parisuhdekin meni vähän karikolle siinä vuosien väsymyksessä ja oma itseys katosi. Koska lapsenhan kautta voi nyt sitten elää tulevaisuudesssa?
Itseäni kyrsi urakalla 90v mummotissit ja kävin ne korjaamassa. Olen kyllä joo kiitollinen lapsestani ja tyytyväinen onnistuneeseen imetykseen, mutta myös kiinnostunut edelleen itsestäni ja ulkonäöstäni. Kohta aamujumppaan ;)
[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 08:18"]Näin käy kun minäkuva on kiinni ulkoisista asioista, eikä esim arvoista, taidosta, tiedoista, ajatusmaailmasta tai huumorintajusta. Asiaa pahentaa se, että sun ulkomuotosi tulee muuttumaan, vaikka et tekisikään lisää lapsia, vaikka jumppaisit kuin hullu ja eläisit sellerillä, vaikka ottaisit botoxia ja kiristyttäisit sitä sun tätä joka vuosi. Et pysty estämään sitä millään ja häpeät itseäsi aina vaan enemmän, jos sulla ei ole maaillmalle muuta annetttavaa kuin entinen ulkonäkö.
Mut hei, vielä ei ole myöhäistä hankkia sitä muuta!
[/quote]
höpöhöpö, jos ulkomuodostaan välittää niin ei tarkoita ettei minuutta määrittelisi muutkin asiat. Minun minuuttani määrittelee myös ammattitaitoni, suhteeni ystäviini ja perheeseeni, äitiyteni, harrastukseni, mutta myös esteettinen kiinnostus omaan kroppaan ja kasvoihin. Vanheneminen tulee hiljalleen, se kuuluu elämään ja siihen ehtii hyvin sopeutua prosessinomaisuuden takia. Raskauden jälkeinen kroppa taas pamahtaa siihen yhtäkkiä raitoineen ja löllöineen. Mikään muutos ei ole radikaalimpi.
Minulle kävi niin, että raskauden jälkeen kroppani jopa parani.
Olin aina hieman pyöreä (+8kg) ja tämä ylimääräinen hävisi raskauden jälkeen.
Tissit ovat ainoat jotka ovat nyt huonommin kuin ennen raskautta = kaapelinvetorukkaset. Tämä asia ei minua haittaa ja jos haittaisi leikkauttaisin ne varmaankin.
Noin vajaa vuosi raskauden jälkeen olin todellakin elämäni kunnossa.
Kroppa oli todella timmi. Liikuin silloin tod.paljon ja tulokset olivat mielettömiä. Samoihin mittoihin en ollut koskaan päässyt ennen raskautta.
Joidenkin kohdalla käsittääksen raskaus jopa parantaa vartaloa.
Ehkä tämä ulkonäkö ongelma on nuorten äitien ongelma? Eikös ulkonäkökeskeisyys ole useasti leimallinen piire alta 30:sille? Itse ainakin olin tosi ulkonäkökeskeinen aina siihen 30 ikään. Pimkuhiljaahan se asennemuutos tapahtui mutta voisin sanoa et 30 tunsin vasta sitä ylpeyttä omasta vartalostani kaikkine virheineen. Nyt 35 vuotiaana tuskin itkisin rypistynyttä vatsanahkaa ja pienentyneitä tissejä. Täydellinen ulkonäkö kun on nyt vähemmän kiinnostava aihe. Rakastan toki kauniita vaatteita ja lähden ihmisten ilmoille laittautuneena, mutta vaatimuksia oman kehon ulkonäköön ei juurikaan ole. Kunhan ei tule liikaa ylikiloja.
[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 08:37"]Ehkä tämä ulkonäkö ongelma on nuorten äitien ongelma? Eikös ulkonäkökeskeisyys ole useasti leimallinen piire alta 30:sille? Itse ainakin olin tosi ulkonäkökeskeinen aina siihen 30 ikään. Pimkuhiljaahan se asennemuutos tapahtui mutta voisin sanoa et 30 tunsin vasta sitä ylpeyttä omasta vartalostani kaikkine virheineen. Nyt 35 vuotiaana tuskin itkisin rypistynyttä vatsanahkaa ja pienentyneitä tissejä. Täydellinen ulkonäkö kun on nyt vähemmän kiinnostava aihe. Rakastan toki kauniita vaatteita ja lähden ihmisten ilmoille laittautuneena, mutta vaatimuksia oman kehon ulkonäköön ei juurikaan ole. Kunhan ei tule liikaa ylikiloja.
[/quote]
Niin tai sitten vaan yksinkertaisesti on ihmisiä joita kiinnostaa/ei kiinnosta oma vartalo ja sen ulkomuoto. Ehkä tietyn ikäiset sosiaalisesta pakosta ovat kiinnostuneet korostuneesti kropastaan tietyn ikäisenä, mutta varmasti myös niitä jotka muutenkin. Itselläni on mielestäni erittäin kaunis ja sopusuhtainen vartalo, ollut aina, ja olen myös sen vaalimista pitänyt aina tärkeänä. En koska ulkonäkökeskeinen maailma, vaan koska pidän kauneudesta.
Ehkä katsot vähän turhan tarkkaa itseäsi. Mulla ei ole muita merkittäviä muutoksia, kun että rinnat vähän valahti ja näytän väsyneeltä (ehkä sekin korjaantuu). Nyt istun ilman liivejä ja näin rinnat on oikein pyöreät ja kauniit. Mulla ne palautui ihan ok:ksi vupden jälkeen. Kyllä ne löysät ja pehmeät on, mutta pelkkä paidan tuki riittää kotona ihan hyvin. Joku 75C on kuppi.
Olen parinkympin alkupuolella saanut lapset, joten se on varmaan vaikuttanut.
Lantio voi olla ehkä vähän leveentynyt, mutta mulle ainakin vaan positiivista. Pepun saa nousemaan helposti kunnon salitreenillä. Itselläni aika kiva peppu, vaikka raskaana se oli selvästi roikkumaan päin koska vaikean raskausajan takia en päässyt paljon liikkumaan.
Teille, joille ulkonäkö on tärkeää, tulee vuosi vuodelta vaikeampaa. Sääliksi käy.
Ei ole mitään pysyviä muutoksia missään, 2 lasta isolla ikäerolla. Pillukin on entistä tiukempi. ..
[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 09:31"]Ei ole mitään pysyviä muutoksia missään, 2 lasta isolla ikäerolla. Pillukin on entistä tiukempi. ..
[/quote] niin enkä tod halua, että kropastani näkee äitiyden :D
tooo big to be me on kirjoittanut aiheesta paljon, myös kuvia vatsanahasta