Naurettavin asia mitä työnantajasi on ehdottanut
Tästä oli keskustelu toisella sivulla mutta se on sen verran hiljainen paikka että keskustelu loppui lyhyeen.
Eli mitä naurettavaa työnantajasi on ehdottanut?
Esim.
Työnantajani oli aivan pokalla sitä mieltä ettei sunnuntaista tule tuplapalkkaa, että ei hevosalalla hevoset katso kelloa eivätkä tiedä mikä päivä on. Joo eivät niin mutta minä katson ja tiedän joten otin ja lähdin koko tallista
Kommentit (1462)
Keväällä oli yleiskorotus ja siitä osa paikallisesti sovittavaa niin työnantaja ehdotti, että laitetaan epassiin 10€ lisää rahaa kuukaudessa! Epassilla ei saa ruokaa kaupasta tai bensaa autoon.
Muutti käytäntöä niin että ensimmäinen saikkupäivä menee työntekijän omaan piikkiin, eli palkattomaksi. Sen jälkeen kehtasi ehdottaa että hommaan sairaalle lapselleni sen "omavastuupäivän" aikana hoitajan jotta pääsen töihin kun alkaisi sairasloman maksaminen. Sanoin vain että en ole noin tyhmä. Jos kerran minua rankaistaan ottamalla palkasta pois sairauden takia se eka päivä, niin aivan varmasti olen pois niin kauan kuin lapsi on sairas, vaikka ennen hommasinkin hänelle hoitajan kotiin sen ekan päivän aikana.
Ei tuo käytäntö kovin montaa kuukautta ollut käytössä, kun TA huomasi että saikkupoissaolot pitenee. Ennen oli yksi päivä, sen jälkeen kaikki saikkupäivät käytettiin tappiin asti.
KUn työnantaja ei luota työntekijöihin, niin eipä sitä työntekijöidenkään huvita pelata samaan pussiin.
Ylitöitä teetetään tunti/tunnista eli saa pitää sitten joskus vapaata kun se työnantajalle sopii. Moni unohtaa, että ylityöt on täysin vapaaehtoisia.
Eräässä työpaikassa etätöitä olisi saanut tehdä sairasloman aikana - en tehnyt. Samassa työpaikassa kun vaihdoin tiimiä, sanottiin että ylityöt annetaan vapaana tunti tunnista periaatteella. Ylityöt olivat sunnuntaisin ja vähintään 10h. En suostunut vaan rahastin ne. Pikkuhiljaa muutkin alkoivat ottamaan ne ylityöt rahana koska huomasivat oman tyhmyytensä kun olivat suostuneet tunti tunnista korvaukseen. Myöhemmin kun ylityötunnit menivät yli, otimme ylityötunnit vapaana mutta tottakai korotettuna.
Toisessa työpaikassa sanomista tuli kun kirjasin muutaman tunnin ylitöitä. Ylityöt johtuivat siitä, että esimies pyysi palaamaan töihin varsinaisen työajan jälkeen. Tietenkin leimasin ylitöiksi ne tunnit. Esimies sanoi sitten että ylitöistä pitää sopia aina hyvissä ajoin etukäteen, hänen pyyntönsä tuli kaksi tuntia ennen mun työajan loppumista ja olin sopinut menoa suoraan töistä. Selitin asian, että itseppä pyysit. Maksoivat pitkin hampain.
Samassa työpaikassa palaverista päätettiin saman päivän aikana ja se kesti kolme tuntia yli työaikani. Leimasin ylitöiksi - tuli sanomista. Selitin, että minut oli 'pakotettu' osallistumaan, joten se oli ylityötä.
Viimeksi olin pari viikkoa sitten ylitöissä mutta en leimannut ylitöiksi. Lisään sen ajan pikkuhiljaa tekemiini työtunteihin (korotettuna tietenkin) niin ei tule sanomista.
Olen tehnyt töitä sairaslomien aikana mutta vain siksi, että mun on helpompi palata töihin kun ei ole niin paljon rästejä. Ja oikeasti mun työnantaja on hyvä&joustava, joten minäkin olen.
Entisessä työpaikassa alettiin kuulustella jokaisesta minuutista, joka käytettiin asiakkaan luona tai tien päällä. Jos käytti julkisia, sai tavata saman päivän aikana vain niitä asiakkaita, jotka asuivat samalla suunnalla, muuten matkoihin käytettävä sallittu aika täyttyi ja joutui ristikuulusteluun. Työn tilaaja kuitenkin edellytti tiettyä määrää työtä viikossa kunkin asiakkaan kanssa.
Kyseessä ei ollut esimerkiksi mikään tuntipalkalla tehtävä myyntityö, jolloin siinäkin työssä tuollainen olisi mielestäni ollut vähintäänkin epäinhimillistä. Työnantaja ei tajunnut sitä, että kaikille saman suunnan asiakkaille eivät tapaamiset saman päivän aikana käyneet, ja siirtymäaika olisi ollut mahdoton autollakaan toteutettavaksi.
Äänestin jaloillani hyvin äkkiä. Nyt olen kokopäivätyössä, joka on itsenäistä ja liikkuvaa. Ainoa, joka tietää liikkeistäni, on saman työpisteen työkaveri(t). Hekin vain suurin piirtein. Mutta niin vain yhteistyö toimii.
Kyllä aikuisten ihmisten kohdalla pitää voida luottaa siihen, että työt kyllä tulevat hoidetuksi. Voisin mielihyvin antaa työnantajalle myös selonteon päiväni kulusta, mutta hän ei sitä tietoa tarvitse. Hän tietää, että hoidan työni. Siten joustan itsekin mielelläni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kesälomani lähestyessä pomoni ehdotti tuplavuoroja, koska kohta jään kuitenkin kesälomalle...
Meillä pomo sanoin lomalle jäävälle: voit lähteä lomille, jos kaikki työt on jo tehtynä. IT-alalla jatkuvassa ylläpidossa ja kehityksessä, meillä on kokoajan projekteja ja avoimia töitä.
Matille vaan terveisiä. Ääliö mikä ääliö.
Olikohan meillä sama pomo?
Palkka oli 2000- luvun alussa suunnittelijan vakanssilla 1900€/kk.
Kun kysyin palkankorotusta, vastasi että minulla on diplomi-insinöörin palkka, laskeahan sitä pitäisi.
Ylitöistä ei maksettu, koska tuohon huikeaan palkkaanhan sisältyi ylemmän toimihenkilön status.
Vierailija kirjoitti:
Yksi firman omistajista pokkana ehdotti työaikapankkia, jossa ylityöt pidettäisiin tunti tunnista vapaana. Ihmetteli kun ketään ei kiinnostanut.
:D Eli työajan siirtoa mielivaltaisesti :D
Menin vuosia sitten pieneen muovitehtaaseen hoitamaan ruiskupuristuskonetta. Kävi ilmi, että kahvi- tai ruokatunteja ei varsinaisesti ollut, ei edes kahvihuonetta. Kun kysyin asiasta pomolta, minulle sanottiin, että tauon saa pitää, mutta se pidetään koko ajan käyvän koneen vieressä. Jos kone tarvitsee vaikka lisää muovirouhetta, voileipä lasketaan kädestä, koneen säiliö täytetään ja sitten jatketaan syömistä. Kalliille koneelle ei saanut tulla käyttökatkosta.
Samassa paikassa oli joku yrittänyt saada äänestettyä luottamusmiehen. Hänet irtisanottiin välittömästi. Minä ei ollut paikassa montaa kuukautta. Sääliksi käyt niitä ihmisiä, jotka nöyrästi olivat tehneet töitä ilman taukoja vuosia. Tehdas sijaitsi Kaarinassa ja sen nimi alkoi O:lla.
Vierailija kirjoitti:
Yksi firman omistajista pokkana ehdotti työaikapankkia, jossa ylityöt pidettäisiin tunti tunnista vapaana. Ihmetteli kun ketään ei kiinnostanut.
Tää on esim sote-aloilla ihan tavallinen käytäntö.
Vierailija kirjoitti:
Palkka maksetaan 37.5 tunnista/ viikko mutta käytännössä se tarkoittaa n. 50 tuntia töitä/ viikko, ilman ruokataukoa. Joo-o.
Työnantajasi siis ehdotti tällaista, ja sinä suostuit?
Kannattaa muistaa nämä jutut, kun ehdotellaan paikallista sopimista. Työelämä on hyväksikäyttäviä ahneita pomoja täynnä. Osasta ihmisiä tehdään alisteisessa asemassa olevaa nykyajan orjajoukkoa ilman valinnan mahdollisuuksia. Työelämän epäkohdista pitää puhua.
Nimi uuteen työsopimukseen, jossa mainitaan palkasta ainoastaan, että se määräytyy "kulloinkin voimassa olevien käytäntöjen suhteen"...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi firman omistajista pokkana ehdotti työaikapankkia, jossa ylityöt pidettäisiin tunti tunnista vapaana. Ihmetteli kun ketään ei kiinnostanut.
Tää on esim sote-aloilla ihan tavallinen käytäntö.
Kätevä käytäntö myös muutaman kuukauden tilapäistöissä 9€ tuntipalkalla.
Olin pyytänyt lauantain vapaaksi, kun oli papan 70-v synttärit. Sainkin sen vapaaksi, mutta kesken juhlien tuli tekstiviestiä, että voisinko tulla heti töihin. Joku oli saikulla. Lupasin tulla parin tunnin päästä ja siitähän se pomo vielä suuttuikin. Olin silloin nuori. Tällä ikää en olisi koko viestiin edes vapaa-ajallani vastannut. Ja työkin oli tärkeää jätskikiskalla myyntiä.
Vierailija kirjoitti:
Nimi uuteen työsopimukseen, jossa mainitaan palkasta ainoastaan, että se määräytyy "kulloinkin voimassa olevien käytäntöjen suhteen"...
Eräs tuttu oli siivousalan töissä ja jotain muutoksia tuli yrityksen organisaatioon ja kaikkien työsopimukset uusittiin. Uusi pomo ei sitten sanallakaan hiiskunut että palkkaluokka on eri uudessa sopimuksessa. Työntekijä, vähän avuton asioidensa hoitaja nuori nainen, allekirjoitti työsopimuksen tarkistamatta palkkaluokkaa. Huomasi vasta ensimmäisenä palkkapäivänä että sai vähemmän samasta työmäärästä käteen. Kävi kysymässä asiaa ja nainen vain nauroi että sinä olet tähän suostunut kun olet allekirjoittanut. Tietääkseni kyseinen yritys on nyt lopettanut. Itse en koskaan allekirjoita mitään ennen kuin olen paperin tutkinut kotona ajan kanssa ja tarkkaan.
Hei mun mies on kertonut opiskeluajoilta eräästä muovitehtaasta samasta kaupungista joka alkaa samalla alkukirjaimella... Oli opinnot maittaneet tämän kokemuksen jälkeen kuulemma. Nuorena ei osannut kyseenalaistaa sitä että hyvä kun vessassa ehtii juosta ilman katastrofia kun jotain lasten muovihärpäkettä tuuttaa koneesta tauotta esim yövuorossa. Toivottavasti meno on jo muuttunut.
Vierailija kirjoitti:
Menin vuosia sitten pieneen muovitehtaaseen hoitamaan ruiskupuristuskonetta. Kävi ilmi, että kahvi- tai ruokatunteja ei varsinaisesti ollut, ei edes kahvihuonetta. Kun kysyin asiasta pomolta, minulle sanottiin, että tauon saa pitää, mutta se pidetään koko ajan käyvän koneen vieressä. Jos kone tarvitsee vaikka lisää muovirouhetta, voileipä lasketaan kädestä, koneen säiliö täytetään ja sitten jatketaan syömistä. Kalliille koneelle ei saanut tulla käyttökatkosta.
Samassa paikassa oli joku yrittänyt saada äänestettyä luottamusmiehen. Hänet irtisanottiin välittömästi. Minä ei ollut paikassa montaa kuukautta. Sääliksi käyt niitä ihmisiä, jotka nöyrästi olivat tehneet töitä ilman taukoja vuosia. Tehdas sijaitsi Kaarinassa ja sen nimi alkoi O:lla.
Vierailija kirjoitti:
Olin pienessä sekatavarakaupassa töissä. Pomo sanoi, että silloin kun asiakas tulee kauppaan, pitää näytellä, että on juuri tekemässä ahkerasti jotain. Kaupassa kävi sesonkien ulkopuolella todella vähän asiakkaita, mutta omistaja halusi, että vähintään 2 myyjää on aina paikalla. Siksi siellä saattoi mennä kokonainen päivä niin, että ei ollut muuta tekemistä kuin näytellä niille satunnaisille ohikulkijoille, että he tulivat keskeyttämään jonkun tärkeän askareen.
Tuo kahden työntekijän pitäminen on kyllä hölmöä, mutta tuosta ahkeran näyttelemisestä olen vähän samaa mieltä työnantajan kanssa.
Antaahan se kaupasta paremman kuvan jos siellä joku näyttää töitä tekevän, kuin se, että joku istuu kassan takana ja vaikka selaa puhelinta.
Pieni franchising-yritys, n 5 henkeä.
Työkaveri soitti ja kysyi pääsenkö töihin, koska hän on sairaana. Kuulemma yrittäjä sanoi, että kotiin saa jäädä jos saa jonkun tekemään vuoron. Sanoin etten pääse ja neuvoin työkaveria ilmoittamaan, että on kipeä ja tuomaan slomatodistuksen. Yrittäjä paikatkoon vuoron tai tulkoot itse töihin.
Se on jännä, kun joku perustaa yrityksen ja jos joutuu itse tekemään vuoroja, niin ollaan kiukkuisia kuin ampiaiset ja saikuista raivotaan, että "kuka tänne nyt tulee".. no kukakohan.
Irtisanouduin koeajalla tuolta ja yrittäjä kysyi, että kirjoitetaanko työtodistukseen, että "olen itse irtisanoutunut vai että tämä oli koeaikapurku".
Vastasin, että kyllä mä nyt taisin ennättää ihan itse irtisanoutua..
Vierailija kirjoitti:
Sain lääkäriltä sairaslomaa 3päivää kuumeen takia. Seuraavana päivänä pomo soittaa ja kysyy voinko tulla jo töihin sairaslomasta huolimatta. En voinut.
Itse sain viikon saikkua ja paranin parissa päivässä, soitin pomolle, että voinko tulla töihin, kielsi, on kuulemma jotain vakuutuksiin liittyviä riskejä jos saikulla töissä.
Mies oli mukana perustamassa yritystä, josta sitten omisti osan. Firman tj ehdotti miehelleni, että me tekisimme avioehdon sen takia.