Hoikalla naisella iso vatsa..
Eli olen 160cm pitkä ja painan 51kg, 28-vuotias nainen ja ongelmani on (ollut jo vuosia) iso vatsa. Siis liioittelematta vatsani näyttää usein siltä kun olisin 7kk:lla raskaana. Saan laihistamalla vatsani litteäksi ja pidänkin sitä usein niin ihan tottumuksesta. Yksin kotona ollessa annan vatsani pömpöttää ihan vapaasti.
Tutkimuksissa en ole käynyt asian tiimoilta ollenkaan koska suvussani on omena vartaloisia naisia ja selvästi vatsassani on rasvaa vaikka muualta hoikka olenkin. En tupakoi enkä käytä alkoholia laisinkaan. Syön suht. terveellisesti mutta aikoinaan tupakoinnin lopetuksen myötä sorruin kaikkeen makeaan ja syön silloin tällöin karkkia ja jäätelöitä. Myöskään liikuntaa minulle ei kerry muuta kun hyötyliikuntaa puuhastellessa omassa pihassani..
Olen huomannut ja osannut yhdistää että maito lasillisen jälkeen tulee ilmavaivoja, olen miettinyt voisko iso vatsa ja tuo liittyä toisiinsa? Mulla on myöskin usein suolentoiminnan muutoksia ja vatsavaivoja, gynellä katsottu ettei vatsassa oo nestettä. Onko kellään vastaavaa ollut? Olen joskus yrittänyt laihduttaakin vielä että saisin vatsaa pienemmäksi mutta ei vatsa pienene. Mulla on kaksi lasta mutta ei oo todettua vatsalihastenkaan erkaumaa.
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Omenavartalossa kaikki ylimääräinen kertyy vatsaan ja vaikka miten liikkuisi oikein, söisi terveellisesti ja kieltäytyisi herkuista niin kaikilla se ei vaan auta. Voi silti olla iso vatsa johon ei mikään auta
Puheesi on ristiriitaista: kaikki ylimääräinen kertyy vs. mikään ei auta.
No se auttaa, ettei kerrytä sitä ylimäääräistä. Ok?
Syö terveellisesti, liiku/jumppaa, kieltäydy herkuista. That's it!
Vierailija kirjoitti:
Omenavartalossa kaikki ylimääräinen kertyy vatsaan ja vaikka miten liikkuisi oikein, söisi terveellisesti ja kieltäytyisi herkuista niin kaikilla se ei vaan auta. Voi silti olla iso vatsa johon ei mikään auta
Kyllä auttaa, ja nimenomaan ne syömiset vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Toisilla rasva kertyy perinnöllisesti reisiin ja lanteille eikä se laihduttamalla muutu, sama juttu omppumahalla. Voi vähän pienentyä mutta jos se on vahvasti geeneissä niin vartalon muotoa ei itsessään pysty muuttamaan ilman kirurgin veistä
Määrään pystyy vaikuttamaan ihan itse, ruualla.
Vierailija kirjoitti:
Varmasti lähtee laihduttamalla.
Viimeisempänä ja hankalin paikka lähtemään muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti lähtee laihduttamalla.
Viimeisempänä ja hankalin paikka lähtemään muutenkin.
Lähtee ekana oikein syömällä.
Maito liittyy. Sinulla on maitoallergia. Silloin ei käy laktoositonkaan. Saa olla tosi tarkkana että linjastollakaan ei ole käsitelty maitoa. Mulla loppui vatsaongelmat siihen kun lopetti maidon, myös suolisto ongelmat. Maitoa on loppujenlopuksi todella monessa tuotteessa joten tarkkana saa olla lukiessa tuoteselosteet.
Turvotus voi johtua parasiiteista.
Kesällä kannattaa tehdä suolistonpuhdistuspaasto.
Blessed herbs-puhdistuskuuri on tosi hyvä
Ap on ns. laiha läski eli sohvaperuna.
Ruokavaliota koittaisin ekana. Karsit kaikki pois, mitkä saattaa aiheuttaa vatsavaivoja tai turvotusta. Jos se auttaa, voi varoen kokeilla ruoka kerrallaan, mistä niitä oireita tulee. Tietää jatkossa mitä välttää. Ja toki vatsalihakset kuntoon, ihan jo muutenkin.
Toki voi olla omenavartaloakin. Joillakin vaan kertyy vatsaan. Minulla taas tiimalasina lantiolle ja peppuun. Sekä rintoihin. Olen 164cm ja 50kg ja silti on rasvaa pepussa ja reisissä, sekä isot rinnat. Vyötärö onkin sitten tosi kapea. Liikun kuitenkin jonkinverran.
Itselläni turvotus katosi olemattomiin vegaanisen ruokavalion myötä. Nyt 5 vuotta sillä tiellä ja mukavaa on, voin suositella kokeilemaan. Liha, munat ja etenkin maitotuotteet todellakin turvottavat.
Lisäksi syvien vatsalihasten treenaaminen voisi auttaa! Siihen auttaa parhaiten jooga, pilates tai ihan vaan lankuttaminen.
Mulla on samoja ongelmia. Mietin voisiko ibs olla myös ongelmana. Gluteeniton ruokavalio auttaa vähän asiaa. Käyn salilla 3-5 kertaa viikossa sekä lihaskuntoa että aerobista liikuntaa eikä vatsan turvotus ole kadonnut mihinkään. Muutenkin on terveelliset elämäntavat, en käytä alkoa tai polta.
Kokeilin aiemmin myös useamman kuukauden sekä maidotonta ja gluteenitonta, mutta pömppis ilmestyi välillä silti ihan tyhjästä, siksi aloin epäillä ibs:ää; kun ei kerran tehnyt mitään ''väärää'' ja silti pömpöttää.
Vierailija kirjoitti:
Omenavartalo on perinnöllinen... Itsellä pallomaha jo ala-asteella vaikka muutoin olin todella hoikka ja kotona syötiin terveellisesti. Kerran viikossa karkkipäivä. Aikuisena 164 cm paino 55 kg ja silti vyötärön ympärys yli riskirajan 🙁 Ei auta mikään. Äidillä ja mummola myös mahassa kaikki ylimääräinen
En kyllä valitettavasti usko yhtään. Painan 52 kg ja pituutta 165 cm, eikä edes 55 kg vyötärönympärys ollut ikinä riskirajoilla. Joku kyllä mättää kertomuksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omenavartalossa kaikki ylimääräinen kertyy vatsaan ja vaikka miten liikkuisi oikein, söisi terveellisesti ja kieltäytyisi herkuista niin kaikilla se ei vaan auta. Voi silti olla iso vatsa johon ei mikään auta
Kyllä auttaa, ja nimenomaan ne syömiset vaikuttaa.
Juuri näin. Karkit, mässyt ja muut epäterveelliset pois ja riittävästi kuitua ja kasviksia.
Oma omppuni litistyi vähentämällä höttöhillarit minimiin. Painossa vain n. 5kg alemmas, mutta vyötäröltä useampi sentti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omenavartalo on perinnöllinen... Itsellä pallomaha jo ala-asteella vaikka muutoin olin todella hoikka ja kotona syötiin terveellisesti. Kerran viikossa karkkipäivä. Aikuisena 164 cm paino 55 kg ja silti vyötärön ympärys yli riskirajan 🙁 Ei auta mikään. Äidillä ja mummola myös mahassa kaikki ylimääräinen
En kyllä valitettavasti usko yhtään. Painan 52 kg ja pituutta 165 cm, eikä edes 55 kg vyötärönympärys ollut ikinä riskirajoilla. Joku kyllä mättää kertomuksessa.
Olemme kaikki erilaisia. Itseäni ärsyttää kuunnella muiden toimesta syyttelyä ettei sulla mitään vatsaongelmia voi kuitenkaan olla koska olet laiha! Olen 160/47 ja ibs vaivaa vaikka bmi puolesta olisin varmaan alipainoinen. Muuten olen todella hoikka mutta ibs kun alkaa kummitella niin näytän valehtelematta siltä että olisin #syyskuiset2021
eri
Mulla on sama! oon 30v 170cm/60kg ja mahan kohdalla on pelastusrengas. Yritän laskea kaloreita ja liikkua mutta rasva on ja pysyy. Joskus sain laihdutettua --->50 kiloon olemalla käytännössä syömättä monta kuukautta ja tekemällä 15h työpäiviä. Enää en semmoista jaksa. Joten kohtalona on ilmeisesti omppuvyötärö, niinkun monella sukulaisellani. :(
Vyötärö on suht kapea 71cm mutta heti siinä alla, missä on latioluut, on paljon pehmeää höttöä. Näyttää synnyttäneen mahalta, en ole koskaan ollut raskaana edes.
Turvotusta. Laita joku esimerkkikuva netistä samanlaisesta vatsasta, kun en oikein osaa hahmottaa mikä olisi sun kokoisella iso vatsa.