Miksi itseään ekstroverttinä pitävistä moni nauttii toisten lyttäämisestä?

Tyyliin, haetaan jotain haukkumisen kohdetta ihan koko ajan. Usein valitetaan että hiljaiset ihmiset ovat huonoja ja tylsiä. 

Oma elämä ja epätylsyys perustuu toisten haukkumiseen varsinkin selän takana (naaman edessä vain piikittelyä ja huonoa käytöstä) ja juoruiluun.

Kuka näille ihmisille on kertonut tai mistä heille on syntynyt kuvitelma, että puhuminen on kultaa? Itse opin sen niin että puhuminen on kultaa vain jos suusta tulee jotain hyvää.