Halailetko puita?

Olen ollut viime aikoina todella stressaantunut. Työkiireet, läheisen kuolema ja vakava parisuhdekriisi ovat sattuneet kaikki melko pieneen aikaikkunaan.

Eilen tuli sellainen olo, että nyt metsään. En hirveästi vastustellut mielijohdetta, vaan pakkasin koiran ja vesipullon autoon ja lähdin kohti läheistä luonnonpuistoa. Siellä sitten samoiltiin luontopolkujen ulkopuolella, sillä lailla haaveksien ja hitaasti. Haisteltiin ja nautittiin. Sitten keksin, että voisin vähän nojailla puihin, kun sen pitäisi (ainakin lehtijuttujen mukaan) olla energisoivaa. Ja voi miten ihanaa se oli! Karhea kaarna tuntui kivan rouhealta ja koivut niin pehmeiltä ja sileiltä kämmeniä vasten. Lopulta nojailin puihin pitkiä aikoja hengittäen syvään ja jopa halailin niitä antaumuksella. Jos joku olisi nähnyt minut, olisi toimintaani ehkä pidetty outona, mutta ei siellä ketään ollut. Eikä oikeastaan olisi haitannut, vaikka olisi ollutkin. Tuntui tosi rauhoittavalta ja luonnolliselta pysähtyä siihen hetkeen.

Vaikka olen koko aikuisikäni asunut kaupungissa, koen jo metsän itsessään tutuksi ja turvalliseksi paikaksi. Olemme lapsuudessani käyneet isovanhempien kanssa vaeltamassa ja mökilläkin viettäneet pitkiä aikoja metsän ympäröimän järven rannalla. 

Johtui sitten tuosta tuttuuden tunteesta tai vaikka pelkästään raittiista ilmasta, mutta nukuin puunhalailureissuni jälkeen ensimmäistä kertaa makeat yöunet ilman unilääkettä ja olo on muutenkin hyvinvoiva kaikin tavoin.

Tästä tuli nyt tällainen mainospuhe, mutta kun metsiä on tässä maassa joka paikassa ja niihin pääsee ihan ilmaiseksi, en ota siitä ainakaan lisästressiä. :-)

Onko täällä muita - tai peräti kokeneempia - puunhalaajia? Kertokaa kokemuksistanne!