Hävettäisikö sinua jos tytöstäsi tulisi lähihoitaja tai pojastasi rakennusmies?

Käsienheiluttelija-maisteri vanhemmat nolottaisi minua.

t. lapsi

Yleisesti ottaen taitaa olla niin, että vielä ylpeämpiä ollaan silloin, kun poika opiskelee lähihoitajaksi ja tyttö rakennusalaa.

Hyvä ap,

A) Luokitteletko ihmisiä ammatin, työn ja varallisuuden perusteella?

B) Arvostatko ihmisiä ihmisinä vai täytyykö heillä olla jotain sellaista mikä tuo ns. arvostuksen?

C) Elätkö elämääsi vertailuvapaana?

D) Oletko ylpeä omista tutkinnoistasi?

E) Oletko rohkaisija- vai säälijätyyppiä?

F) Mikä on vahvuutesi?

Vierailija kirjoitti:

Yleisesti ottaen taitaa olla niin, että vielä ylpeämpiä ollaan silloin, kun poika opiskelee lähihoitajaksi ja tyttö rakennusalaa.

Totta, on aina hienoa kun joku uskaltaa rikkoa normeja. 

Jokin loputon näyttämisen tarve, taitaa olla tämän aloituksen taustatekijä.

Minun tasolle yltäminen nyt ei vaatisi mitään kummoista saavutusta. Eikä muutenkaan: kuka vanhempi nyt alkaa hävetä lapsensa ammattia? Pyh pah tuollaiselle toiminnalle.

Vierailija kirjoitti:

Kannustan jatkamaan AMKiin.

Miksi pitää aina "jatkaa" ja mitä se edes on? Miksei voi vaan kehittyä vaikka maailman parhaaksi remonttimieheksi jonka kaikki haluavat remppaamaan? t. maisteri itse

Ohhoh, täällähän on oikein valehtelijoiden klubi koolla! Fakta on että kaikkia vanhempia harmittaa jos lapsesta tulee joku alisuoriutuja. Harva sitä kuitenkaan tunnustaa.

Juuh, duunareita tarvitaan ja osa niistä yltää jopa keskitason tuloihin. Se ei silti niistä ammateista sen hienompia tee, tai muuta sitä faktaa että niihin joutuu ne joilla ei pää riitä monimutkaisempiin töihin.

Miinustakaa vain mutta tämä on totuus.

Vierailija kirjoitti:

Ei hävettäisi vaan olisin ylpeä siitä, että tekee töitä. 

Kelapummius hävettäisi, paitsi jos se johtuisi jostain sairaudesta.

Etkö sinökin ole pummi.

Saat kelasta:

- lapsilisää

- 40 % lääkealennuksen

- maksat hoidista vain pliklinikkamaksun ja yhteiskunta maksaa suuren osan

- jne

Olkoot tutkinto mikä tahansa ja minkä tasoinen tahansa kunhan työllistää & elättää itsensä ja mieluiten ns tuottavalla sektorilla.

T: insinööri/DI/sähköarska

On hyvä muistaa kiittää Jumalaa, kaikista lahjoista.

Koronan myötä on opittu muistamaan, että terveydestä saa olla kiitollinen.

Riippuu siitä haluaako tämä itse alalle, vai meneekö hän sinne paremman puutteessa.

Ei hävetä.

Siskoni on akaateminen alanvaihtaja, nykyään lähihoitaja. Miehensä ikänsä raksalla ollut. Paremmin niillä menee, kun mulla ja miehelläni. Minä pätkätyöläinen ja mun mies töissä koko ajan (10h/vrk), että saadaan lainat sun muut maksettua. Ite inhoan omaa alaa, työ ei kehitä enää eikä anna mitään ( akateemisia molemmat siis).

Toinen lapsi haihattelee yliopistossa, tokkopa ajallaan valmistuu. Osaa se tuntikausia jutella syntyjä syviä, mutta monet käytännön taidot puutteellisia. Suoraan sanoen mietin joskus miten tuo vanhempana pärjäisi jos lapsia saisi. Eli siis näin saivarrelen; en tosiaan häpeäisi jos lapseni olisi duunareita, joilla säännöllinen palkka ja töitä aina saatavilla ja käytännön järkeä päässä.

Harmittaisi ennemminkin. Molemmat työt ovat sekä raskaita, että ikäviä. Niinpä ajoissa ohjasin lapseni lukioon ja sitä myöten korkeampiin opintoihin.

Antakaa poikien olla poikia!

Ei hävettäisi. Tytär maisteri, sai koulutusta vastaavaa työtä, nyt tekee lisäksi viikonloput baarimestarina että saa rahaa säästöön. Kaikki laillinen työ on arvokasta.

T. Akateeminen äiti

Akateeminen koulutus ei ole tae mistään. Se ei kerro millainen ihminen oikeasti on. Fiksu käytös muita ihmisiä kohtaan ei ole kiinni papereista ja arvostan jokaista ihmistä, joka itse ansaitsee elantonsa.