Te kouluaikoina olleet kympin tytöt, mitä ajattelette meistä

Suurin osa kavereista oli seiskan ja kasin oppilaita. Osa sitten kympin tai ysin oppilaita kuten minäkin. Mitä olisi pitänyt ajatella? Tai noh, myönnän että joskus oli vaikea käsittää mikä oli vikana kun oppi ei mennyt perille. Pidinkin omaa tukiopetusta heikommin menestyville kavereille heidän pyynnöstä. Kuulemma osasin selittää paremmin kuin opettajat ja osa saikin numeroitaan korotettua.

Että te kaikki olette kiusaajia ja minun olisi pitänyt saada olla eliittikoulussa eikä teidän kanssanne.

En oikein mitään. Typerää ja vaikeaa tehdä oletuksia pelkkien numeroiden perusteella.

Seiskan ja kasin tyttö voi olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä: Ehkä se käytti vähemmän aikaa opiskeluun kuin mitä itse käytin omina kouluaikoinani ja eli jännempää ja eloisampaa nuoruutta sen sijaan että olisi homehtunut kirjojen sekaan tai sitten sillä oppimisvaikeuksia tai muuten elämä haastavaa jne.

Mulla oli siihen aikaan noussuus oma fiksuus pahasti hattuun. Pidin itseäni erityisenä ja muita taviksina. Jälkikäteen ajatellenhan yläasteella iso osa "taviksistakin" olisi saanut kymppejä useimmista aineista, jos olisi panostanut riittävästi. Meillä oli pieni paikkakunta, jonka lukioon pääsi helposti, joten panostamisesta ei olisi ollut kauheasti hyötyä. 

Kuvittelin silloin kouluaikana, että opiskeluun panostaminen on ainoa tie onneen ja menestykseen. Kuvittelin myös, että kaikki ovat tästä kanssani samaa mieltä, ja seiskan tytöt haluaisivat kyllä panostaa, mutta tyhmyys ja laiskuus ovat esteenä. Nyt näen paremmin, että ihmisillä on erilaisia unelmia, eikä kaikkien toteuttaminen vaadi opiskelumenestystä. Mutta itse olen kyllä yhä verraten työ- ja urakeskeinen.

Ylläolevasta huolimatta sijoituin luokan arvoasteikossa useimpien seiskan tyttöjen alapuolelle, koska he olivat suositumpia kuin minä. Koulumenestys oli myös tapa saada edes jonkinlainen ekologinen lokero luokasta. Kadehdin heiltä heidän suosiotaan ja jotenkin oudosti ajattelin, että heidän elämässään tapahtuu jotain "oikeaa" (siis jotain tyyliin bileitä, seksiä, poikaystäviä jne), toisin kuin minun elämässäni, joka on niin tapauksetonta, ettei päiväkirjaakaan kannata kirjoittaa. Erikoista tässä on se, että elin siis parhaillaan lasista lapsuutta narsistivanhempien kanssa ja yritin kasvattaa pikkusiskoani oman kasvamiseni ohessa. Jälkikäteen ajatellen tuosta voisi kirjoittaa vaikka ihan julkaistavankin kirjan. 

Ap, melkein pakotat vastaamaan, että "ette näköjään osaa lauseenmuodostusta vieläkään".   ;)

Mutta joo, parhaat ystäväni olivat seiskan ja kasin tyttöjä ja ihania ihmisiä. Enpä sen kummempaa ajattele.

En yhtään mitään erikoista. Rakkaita kavereita olitte silti.

Ap, kysyn vastakysymyksen. Mitä sinä ajattelit meistä kympin tytöistä?

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli siihen aikaan noussuus oma fiksuus pahasti hattuun. Pidin itseäni erityisenä ja muita taviksina. Jälkikäteen ajatellenhan yläasteella iso osa "taviksistakin" olisi saanut kymppejä useimmista aineista, jos olisi panostanut riittävästi. Meillä oli pieni paikkakunta, jonka lukioon pääsi helposti, joten panostamisesta ei olisi ollut kauheasti hyötyä. 

Kuvittelin silloin kouluaikana, että opiskeluun panostaminen on ainoa tie onneen ja menestykseen. Kuvittelin myös, että kaikki ovat tästä kanssani samaa mieltä, ja seiskan tytöt haluaisivat kyllä panostaa, mutta tyhmyys ja laiskuus ovat esteenä. Nyt näen paremmin, että ihmisillä on erilaisia unelmia, eikä kaikkien toteuttaminen vaadi opiskelumenestystä. Mutta itse olen kyllä yhä verraten työ- ja urakeskeinen.

Ylläolevasta huolimatta sijoituin luokan arvoasteikossa useimpien seiskan tyttöjen alapuolelle, koska he olivat suositumpia kuin minä. Koulumenestys oli myös tapa saada edes jonkinlainen ekologinen lokero luokasta. Kadehdin heiltä heidän suosiotaan ja jotenkin oudosti ajattelin, että heidän elämässään tapahtuu jotain "oikeaa" (siis jotain tyyliin bileitä, seksiä, poikaystäviä jne), toisin kuin minun elämässäni, joka on niin tapauksetonta, ettei päiväkirjaakaan kannata kirjoittaa. Erikoista tässä on se, että elin siis parhaillaan lasista lapsuutta narsistivanhempien kanssa ja yritin kasvattaa pikkusiskoani oman kasvamiseni ohessa. Jälkikäteen ajatellen tuosta voisi kirjoittaa vaikka ihan julkaistavankin kirjan. 

Hyvä, analyyttinen ja rehellinen vastaus. Näitä lisää.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli siihen aikaan noussuus oma fiksuus pahasti hattuun. Pidin itseäni erityisenä ja muita taviksina. Jälkikäteen ajatellenhan yläasteella iso osa "taviksistakin" olisi saanut kymppejä useimmista aineista, jos olisi panostanut riittävästi. Meillä oli pieni paikkakunta, jonka lukioon pääsi helposti, joten panostamisesta ei olisi ollut kauheasti hyötyä. 

Kuvittelin silloin kouluaikana, että opiskeluun panostaminen on ainoa tie onneen ja menestykseen. Kuvittelin myös, että kaikki ovat tästä kanssani samaa mieltä, ja seiskan tytöt haluaisivat kyllä panostaa, mutta tyhmyys ja laiskuus ovat esteenä. Nyt näen paremmin, että ihmisillä on erilaisia unelmia, eikä kaikkien toteuttaminen vaadi opiskelumenestystä. Mutta itse olen kyllä yhä verraten työ- ja urakeskeinen.

Ylläolevasta huolimatta sijoituin luokan arvoasteikossa useimpien seiskan tyttöjen alapuolelle, koska he olivat suositumpia kuin minä. Koulumenestys oli myös tapa saada edes jonkinlainen ekologinen lokero luokasta. Kadehdin heiltä heidän suosiotaan ja jotenkin oudosti ajattelin, että heidän elämässään tapahtuu jotain "oikeaa" (siis jotain tyyliin bileitä, seksiä, poikaystäviä jne), toisin kuin minun elämässäni, joka on niin tapauksetonta, ettei päiväkirjaakaan kannata kirjoittaa. Erikoista tässä on se, että elin siis parhaillaan lasista lapsuutta narsistivanhempien kanssa ja yritin kasvattaa pikkusiskoani oman kasvamiseni ohessa. Jälkikäteen ajatellen tuosta voisi kirjoittaa vaikka ihan julkaistavankin kirjan. 

Tunnetko katumusta? Siis siitä, että pingotit koulussa niin paljon. Yksi kaverini oli nuorena todella kova "hikipinko" ja jälkeenpäin on sanonut, että katuu koska vähempikin olisi riittänyt ja samalla moni asia jäi kokematta. Hän on toki kokemuksensa saanut myöhemmin, mutta silti.