Äitini soittaa aina siskoni perheineen paikalle, kun menen kylään
Ahdistavaa, siskoni ei juurikaan puhu minulle ja lapsensa on huonokäytöksisiä. Äidin kanssa vietetty aikaa jää vähiin, enkä pääse juttelee mitään aikuisten asioita tai muutenkaan kovin henkikökohtaisia asioita, kun huomio on kiinnittynyt keskusteluun kuinka söpöt siskon pojan sukat on. Ihmettelee nyt, miksi en käy kylässä kuin kerran kuukauteen. Rahaa kuitenkin tyrkyttää kysymättä. Onko nyt niin, että omat lapset on unohtuneet lastenlasten takia?
Kommentit (34)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sanoin jo heti alussa etten halua mitään sukukokoontumista enkä halua toisten lapsia kotiini. Tapaamiset peruin jos on pakko raahata koko sukuaan mukana. Aika harvoin tavataan. Menee monta kuukautta niin ettei tavata ollenkaan. Pari kolme kertaa vuodessa ja siitäkin joku on heti mustasukkainen.
Ihan hyvä, että sanoit suoraan. Näin muutoin, vaikutat ikävältä ihmiseltä ja on hyväkin sitten, että tapaatte harvoin. Sitähän halusit.
Nuoret puhuu paljon siitä kuinka he elää itseään varten, ei muita. Kun omat lapsensa aikuisuuteen ja itsenäisyyteen kasvattanut vanhempia alkaa elää itseään varten se on paheksuttavaa. Se kertoo paljon tämän ajan itsekkyydestä ja kaksinaismoralismista.
Vierailija kirjoitti:
Syy tuli ilmi jo viestin ekasta lauseesta. Hän tietää, että vierailusi on pelkkää kitinää, valitusta ja muiden haukkumista.
Onko aikuisten asiat ja henkilökohtaiset asiat muka aina valitusta? No ei. Ymmärrän aloittajaa hyvin. Jos on lapsia paikalla, on hyvin vaikeaa uppoutua mihinkään aikuismaiseen keskusteluun. Ne asiat voivat olla valituksen sijaan iloisia ja kiinnostavia. Jospa ap haluaisi paljastaa äidilleen olevansa rakastunut tai pohtineensa alanvaihtoa tai jospa hän haluaisi jutella rauhassa äidin nuoruudesta tai mitä nyt ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Kas kun et tule ajatelleeksi kysyä äidiltäsi, miksi hän ei halua tavata sinua kahden kesken eikä ole kiinnostunut sinun asioistasi. Mekin haluaisimme tietää, mitä äitisi vastaa siihen kysymykseen.
Miksi sinä et kutsu äitiäsi sinun luoksesi?
Äiti on kuitenkin äiti vielä aikuisillekin lapsille. Ei sille mitään voi, että aivan biologisista syistä hän on usein se läheisin ihminen, vaikka olisi muita tärkeitäkin ihmissuhteita. Kyllä se vaan monia kirpaisee, jos oma äiti hyljeksii, tunnustakaa pois.
Itsetuntoni kyllä kestää sen, että äidilläni on jotain omaakin. #ällöäitimyytti
Yritä vaan jatkaa juttua ja saada se siskokin mukaan keskusteluun! Kyllä meidän porukka pystyy kaikenlaista jutella aikuisten kesken vaikka lapset leikkii siinä taustalla.
Vierailija kirjoitti:
Kas kun et tule ajatelleeksi kysyä äidiltäsi, miksi hän ei halua tavata sinua kahden kesken eikä ole kiinnostunut sinun asioistasi. Mekin haluaisimme tietää, mitä äitisi vastaa siihen kysymykseen.
Miksi sinä et kutsu äitiäsi sinun luoksesi?
Äiti on kuitenkin äiti vielä aikuisillekin lapsille. Ei sille mitään voi, että aivan biologisista syistä hän on usein se läheisin ihminen, vaikka olisi muita tärkeitäkin ihmissuhteita. Kyllä se vaan monia kirpaisee, jos oma äiti hyljeksii, tunnustakaa pois.
Olen näitä avainkaulalapsia, enkä ole koskaan ollut mitenkään läheinen äitini kanssa. Minulle riittää kyllä kaksi kertaa vuodessa juodut kahvit ja olen ollut hänestä irrallinen koko elämäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syy tuli ilmi jo viestin ekasta lauseesta. Hän tietää, että vierailusi on pelkkää kitinää, valitusta ja muiden haukkumista.
Onko aikuisten asiat ja henkilökohtaiset asiat muka aina valitusta? No ei. Ymmärrän aloittajaa hyvin. Jos on lapsia paikalla, on hyvin vaikeaa uppoutua mihinkään aikuismaiseen keskusteluun. Ne asiat voivat olla valituksen sijaan iloisia ja kiinnostavia. Jospa ap haluaisi paljastaa äidilleen olevansa rakastunut tai pohtineensa alanvaihtoa tai jospa hän haluaisi jutella rauhassa äidin nuoruudesta tai mitä nyt ikinä.
Sitten hän kutsuu äitinsä luokseen, eikä oleta että äiti kattaa hänelle siihen puitteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitisi tarvitsee ns kilpimiehen ettei joudu olemaan sinun kanssa kaksin? Mitä pahaa olet hänelle tehnyt? Syyllistät lapsuudesta? Pakotat puhumaan jostain muusta ikävästä asiasta?
” enkä pääse juttelee mitään aikuisten asioita tai muutenkaan kovin henkikökohtaisia asioita”
Äiti ei halua enää olla aikuisen ihmisen terapeutti ja kutsuu paikalle muita rennomman ilmapiirin toivossa. Hän on kenties oppinut kokemuksen kautta ja on kokenut sinun vierailut yksin raskaana?Näin voi olla. Mutta eihän se ilmapiiri tuolla tavoin kuitenkaan rennommaksi muutu kuin näennäisesti ehkä. Ap:lle jää kurja olo ja äitikin sen varmaan aavistaa ja on ehkä jännittynyt, ei rento. Sisko taas ei edes huomaa ap:n ja äidin tunnelmia, koska on lapsikuplassaan.
Ei asioita voi jättää taakse ennen kuin niistä on puhuttu!
Voi, jos äiti tietää eikä halua ottaa puheeksi, jottei välit mene. Joskus on parempi olla hiljaa.
Äitisi on saattanut puhua siskosi kanssa ja voi jopa tietää syyn, miksi hänet kutsutaan paikalle aina, kun olet tulossa. Siskollasi saattaa olla jopa syy olla puhumatta kanssasi noilla tapaamisilla. Mene itseesi ja mieti mistä nämä asiat voivat johtua. Yleensä sen tajuaa, jos vähän miettii. Olette kuitenkin olleet monta kymmentä vuotta samaa perhettä. Mistäköhän voisi johtua?
Ja hän ottaa siskosi aina mukaan, kun olet kutsunut hänen sinun luokse tai esim johonkin kahvilaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syy tuli ilmi jo viestin ekasta lauseesta. Hän tietää, että vierailusi on pelkkää kitinää, valitusta ja muiden haukkumista.
Onko aikuisten asiat ja henkilökohtaiset asiat muka aina valitusta? No ei. Ymmärrän aloittajaa hyvin. Jos on lapsia paikalla, on hyvin vaikeaa uppoutua mihinkään aikuismaiseen keskusteluun. Ne asiat voivat olla valituksen sijaan iloisia ja kiinnostavia. Jospa ap haluaisi paljastaa äidilleen olevansa rakastunut tai pohtineensa alanvaihtoa tai jospa hän haluaisi jutella rauhassa äidin nuoruudesta tai mitä nyt ikinä.
Olemme puolisoni kanssa lapsuuden perheittemme esikoiset. Nuoremmat aikuiset sisarukset valittavat kaikki murheensa äideillemme ja äidit edelleen meille. Erkaanuttaa tehokkaasti lapsuuden kodista.
Vierailija kirjoitti:
Äitisi ei halua olla sinun henkilökohtainen tukihenkilö. Ehkä hän haluaa ylläpitää sinun ja siskosi välisiä suhteita sillä että kutsuu teofät molemmat yhtäaikaa kylään. Hänestä on varmaan mukavaa että perhettä on enemmän yhtäaikaa paikalla?
Lapsenlapset ovat yleensä isovanhemmille rakkaita ja he haluavat nähdä lapsia usein. Oletko lapsille mustasukkainen huomiosta?
Jos haluat omia äitisi itsellesi niin pyydä häbet vaikka teille kahville. Tai jonnekin kahvilaan, ostoksille tms.
Lapset vievät kaiken huomion eikä anna aikuisten edes keskustella keskenään. Ei meillä olla toistemme tukihenkilöitä kukaan. Itselleni riittäisi pelkästään puhelimessa kuulumiset joskus vaihataa mutta äitini muistaa valittaa koko ajan etten käy siellä kylässä. Jos siellä joskus kävi niin heti tuupattiin sinne kersalauma tai hälytettiin kiireellisesti lapsenvahdiksi. Ne tahallaan huusivat ja häiritsivät koko ajan eikä niiden pelle-esityksiä kiinnostanut katsella.