Syitä, miksi olet antanut pakit "kunnolliselle perusnaiselle"
Tai siis omasta mielestään kunnolliselle perusnaiselle. Miksi olet sanonut "ei" treffipyynnölle tai suhteelle tai mille tahansa ehdotukselle, jonka tällainen ihan tavallinen nainen on sinulle esittänyt?
Omia syitä eri naisten kanssa:
- Omisti kissan. Kissanomistajat ovat yleensä neuroottisia.
- Oli läheisriippuvainen eikä omannut omia mielipiteitä. Kaikki kävi.
- Oli narsistinen eikä osannut keskustella tunneperäisistä asioista älyllistämättä niitä. Myös hyvin vaativa, mustasukkainen ja rajoja rikkova sekä aggressiivinen.
- Ei tiennyt kuka on Thomas Mann.
- Isäsuhteessa oli lapsena ja nuorena ollut ongelmia. Ei ollut käynyt terapiassa. Tämä tarkoittaa varmoja ongelmia suhteessa. Kiitos ei.
- Äitisuhteessa oli lapsena, nuorena ja aikuisenakin ongelmia. Ei ollut käynyt terapiassa. Tämä tarkoittaa varmaa persoonallisuushäiriötä. Kiitos ei.
- Liian rehevä peppu ja roikkuvat rinnat.
- Liian pienet huulet ja rumat, ohuet hiukset.
- Ei harrastanut mitään. Oli työnarkomaani.
- Ei osannut sanoa mitä rakastaminen tarkoittaa.
- Oli entinen päihdeongelmainen.
- Tupakoi.
- Ei osannut laittaa ruokaa, ei edes keittää perunoita.
- Ei osannut arvostaa itseään.
- Oli elitistinen.
- Oli lapsena raiskattu, epävakaa ja mt-kuntoutuja.
- Söi mielialalääkkeitä.
- Käytti liikaa alkoholia.
- Pukeutui huonosti vaikka kertoi seuraavansa muotia.
- Teki töitä vain rahan vuoksi.
- Käytti liikaa meikkiä ja hajuvettä.
- Hymyili liikaa ja yritti miellyttää. Pelkäsi suuttumista.
- Oli harrastanut seksiä 80:n miehen kanssa. En halunnut olla se 81. ennen miestä numero 82.
- Oli yksinhuoltaja. Mies jättänyt.
- Harrasti liikaa liikuntaa. Addikti.
- Koko ajan kiire eikä osannut rauhoittua.
- Liian paljon alapääkarvoitusta.
- Isot mahamakkarat.
- Oli aloitekyvytön "lahna" sängyssä.
- Asunto oli epäsiisti. Kylpyhuoneen lavuaarissa oli karvoja.
- Oli hippi.
- Oli bulimikko.
- Haisi hielle.
- Näytti liikaa äidiltäni.
- Oli käynyt vain peruskoulun.
- Puhui teinityttömäisesti.
- Oli liian lapsellinen.
- Halusi lapsia vaikka kaikki äidilliset piirteet puuttuivat.
- Sanoi, että alapäähän "mahtuu ihan mitä vain".
- Kysyi heti alussa, että onko minulla mitään seksivarusteita.
- Kertoi, että on paljon seksifantasioita, mutta olikin vain yksi: Se, että nain takaapäin samalla kun hän käyttää klitoriskiihotinta.
- Tyhmä.
- Jauhoi treffeillä purkkaa.
Kommentit (17)
Eronnut, YH, lihava ja muhkurainen, frigidi, älykkyys nolla, ei seurannut aikaa, ei mielipiteitä.
Mielelläni. En tyydy "keneen vaan".
- ap
Ylipainoinen ja poltti tupakkaa. Puhui puhelimessa liian kovaan ääneen.
Ei tiennyt mitään maailman tapahtumista, henkilöistä, ilmiöistä, saati politiikasta. Olisi halunnut jatkaa vaikka kaikki suhteessa oli päin persettä, eikä meillä ollut mitään yhteisiä harrastuksia jne.
Ei ollut katkaissut napanuoraa vaan puhui päivittäin äitinsä kanssa. Joskus lähti äitinsä kanssa "radalle".
[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 17:34"]muhkurainen
[/quote]
:D
Mua naurattais tää jos tuossa ei olisi kohtaa "raiskattu lapsena". Julmaa. ,:'(
Ainakin sinulla on varaa valita, jos nuo kaikki yli 40 tapausta on sinua suhdemielessä lähestyneet ja ehdotelleet... Miten pienen aikavälin otos tuo on?
Surullistahan se toki on, mutta tietää 100 % varmasti ongelmia suhteeseen. Tsemppiä hänelle kuitenkin ja toivottavasti löytää kumppanin. Ehkä on jo löytänytkin!
- ap
[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 17:51"]
Ainakin sinulla on varaa valita, jos nuo kaikki yli 40 tapausta on sinua suhdemielessä lähestyneet ja ehdotelleet... Miten pienen aikavälin otos tuo on?
[/quote]
Useiden vuosien...
- ap
Haki elämänohjeita Vauvan keskustelupalstoilta.
AP:llä oli monia hyviä pointteja.
Huono isäsuhde tai liiallinen isäntyttö ovat molemmat varoitusmerkkejä.
Narsisti nyt ei ole edes hyvä perusnainen.
Takertujan kanssa en voisi myöskään elää, enkä mielipiteettömän jees-jees-naisen kanssa. Hyi.
En myöskään voisi elää hiljaisen hissukan kanssa enkä sellaisen, joka ei osaa/halua keskustella koskaan mistään, tai sellaisen, jonka harrastukset ja mielenkiinnon kohteet ovat täysin erilaiset kuin omani.
Ulkonäölle minulla ei ole niin kovin tiukkoja kriteerejä. Mielenkiintoisen näköinen. En osaa sitä tämän paremmin kuvailla :D Kaikki tyttöystäväni ovat olleet kuitenkin keskenään erinäköisiä ja tyylisiä, mutta jokainen heistä on kuitenkin kiinnittänyt huomiota ulkonäköönsä (teen itsekin niin).
Oliko nämä kaikki ihan niitä oikeita syitä, vai oliko joidenkin kohdalla myös kyse siitä, että tyyppi ei vain kiinnostanut? Kuulostaa jotenkin oudolta, että olisit tosiaan tavannut näin monta oikeasti kiinnostavaa tyyppiä joiden kanssa olisi ollut vetovoimaa, mutta kaikissa olisi jotain liian häiritsevää vikaa.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 18:40"]Oliko nämä kaikki ihan niitä oikeita syitä, vai oliko joidenkin kohdalla myös kyse siitä, että tyyppi ei vain kiinnostanut? Kuulostaa jotenkin oudolta, että olisit tosiaan tavannut näin monta oikeasti kiinnostavaa tyyppiä joiden kanssa olisi ollut vetovoimaa, mutta kaikissa olisi jotain liian häiritsevää vikaa.
[/quote]
Rehellisyyden nimissä oli tietysti muutakin, mutta nuo ovat seikkoja jotka ovat jääneet mieleen.
- ap
En tuntenut vetoa naiseen. Väkisinkö olisi pitänyt alkaa seurustella?
Elät vissiin loppu elämäsi yksin?