En tajua Too fast for love blogia yhtään!
Aina kun tulee uusi postaus tuntuu että välistä olisi jäänyt lukuisia postauksia vaikkei ole. Ennen blogi oli yksi suosikeistani mutta viimeisen puolen vuoden aikana postaukset ovat menneet aivan ohi. Onko joku muu huomannut saman?
Kommentit (10)
Voisin veikata, että Meri pitää blogia lähinnä kavereilleen enää. Vähän päivittelee jotain kuulumisia. Ja itse olen ainakin saanut käsityksen, että mitään kovin "aktiivista" elämää siellä Indoissa ei ole vietetty vaan lähinnä juhlittu ja katsottu elokuvia.
Harmi kyllä, koska mä kans pidin ennen ihan tosi tosi paljon tästä blogista.
meri kertoo, että tekee töitä koko ajan reissusta käsin, eikä ansioluetteloon tule tyhjää kohtaa vaikka vain hengailisi ulkomailla, eikä tekisi töitä siellä. Eikai sillä muita töitä ole kuin blogi? Ja blogi päivittyy kerran kahdessa viikossa, postaukset ovat kuvattomia tai kuvat on napattu netistä. En ymmärrä miksi rantapallo pitää kyseistä blogia vielä portaalissaan..
Blogissa on nykyään jatkuvasti viittauksia naimisiinmenosta ja lasten tekemisestä, muka vastentahtoiseen sävyyn tietty. Mulla on semmoinen kutina, että etenevät vauhdilla, tyyliin vuoden sisään ovat naimisissa ja lapsi tulossa. Sehän olisi loistava ratkaisu viisumi- ja elämän sisällöttämyys -ongelmiin. Ja vasta sitten mietitään, onko tämä oikeasti se mies, johon haluaa sitoutua.
Millähän rahalla se tuolla elää.. Joo siis onhan balillakin eläminen halpaa mutta silti.. Kun teki töitä helsingissä niin oli asuntokin maksettavana, luulisi ettei paljon säästy..
Blogi on surkuhupaisaa luettavaa, sitä muka niin ollaan sitoutumiskammoisia ja lapsikammoisia ;)
Saako meri palkkaa rantapallolta oikeasti TUOSTA?
Blogi on ollut viimoset puol vuotta ihan luokaton. Jokainen postaus on tyyliä "oon taas kipeenä, oon maannut 48 h putkeen kattoen tätä uutta sarjaa, tyyppi x pakottaa mua aamupalalle nii on kai pakko mennä, P on duunissa nii on vähän tylsää, haluisin arkeen, haluisin hirveesti pestä pyykkiä, oon tosi viehkeenä täällä räkätaudissa, ihme kun ei oo viel pyytäny naikkariin, meille tulee kuulemma sata lasta, P nukkuu, tuijotan maratonina tätä toista sarjaa, jozie pakotti yksille, karkasin himaan nukkuu, en oo tehny puoleen vuoteen yhtään mitään."
Mua alkaa toisinaan masentaa toi blogi vaan sen tyhjäntoimittamisen määrän takia :D joojoo blogissa ei oo ku pala elämää mut miks sen palan pitää olla noin jumalattoman typerä ja tylsä
No huomaahan sitä, että pakko on jotain löpistä, että palkka juoksis. Sisältö voisi vaan olla muuta kuin kuulumisia sängyn pohjalta...
Itseäni ihmetyttää myöskin blogin nykyinen taso tai sen puute. Nykyään postaukset ovat aina niitä samoja kuulumisia sängyn pohjista. Luulisi että vieraassa maassa riittäisi muutakin postattavaa.
up