Teini lähtee lukioon toiselle paikkakunnalle
Teini pääsi haluamaansa lukioon toiselle paikkakunnalle. Nyt miettii ottaako paikan ja muuttaa omilleen jo nyt. Uusi lukio on sellaisen matkan päässä ettei joka viikonloppu kotiin tulla.
Toki nuoria on kautta aikojen muuttanut jo aikaisin kotoa, mutta tämä tuli yllätten, en olisi uskonut että juuri tämä meidän lapsista nyt jo muuttaisi.
Meillä on lisäksi yksi nuorempi lapsi, yläkouluun lähdössä. Mietin, että pitäisikö meidän koko perheen lähteä lukiopaikkakunnalle ja laittaa kaikkiaan elämä uusiksi.
Kommentit (26)
Ei lähde, jos vanhemmat eivät sitä salli.
Ehkä hän lähtee juuri teidän takia...itse lähdin ahdistavan ilmapiirin takia.
Miksi ette miettineet tätä ennen yhteishakua? Hakujärjestys on käsittääkseni sitova, eli siihen mennään mihin päästään. Haluaako teini pitää välivuoden, vai miksi epäröitte?
Mistä näitä provoja juuri tänään sikiää noin paljon?
Miten sinulle voi vasta tässä vaiheessa valjeta, että lapsesi on hakenut sinne kouluun?
Teinipä ei voi jättää paikkaa vastaanottamatta, koska oppivelvollisuus on 18 vuoteen saakka. Sinne mennään, minne on paikka saatu. Turha teidän koko perhettä on riuhtoa mukaan. Teini kyllä pärjää ja on vain hyväksi että napanuora katkeaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette miettineet tätä ennen yhteishakua? Hakujärjestys on käsittääkseni sitova, eli siihen mennään mihin päästään. Haluaako teini pitää välivuoden, vai miksi epäröitte?
Nykyisin ei alaikäiset voi pitää välivuosia, koska oppivelvollisuusikä nousi.
Mä muutin vieraalle paikkakunnalle erikoislukioon. Pääseehän se aina takaisin sieltä jossei ookaan toimiva ratkaisu. Ja jos ratkaisu on toimiva niin se voi olla paras päätös ikinä. Kokeilemalla selviää :)
Eikös tällaiset asiat mietitä ennen eikä jälkeen yhteishaun??
JOS ap olisi oikea lukioon päässeen äiti, olisi tehnyt paremman provon. Tuo tilanne ei voi pitää paikkansa.
Yhteishaun koulujen valintajärjestys on sitova. Ja vaikka keskiarvo hyvin riittäisi muuallekin, nyt tänään ei voi enää valita. Vain se omista toiveista korkein paikka on saatavilla, jonne pisteet riitti.

Just näin. Hakija saa vain yhden paikan eikä sitä pysty vaihtamaan listalla alempana oleviin, vaikka keskiarvo riittäisi.
Vierailija kirjoitti:
JOS ap olisi oikea lukioon päässeen äiti, olisi tehnyt paremman provon. Tuo tilanne ei voi pitää paikkansa.
Yhteishaun koulujen valintajärjestys on sitova. Ja vaikka keskiarvo hyvin riittäisi muuallekin, nyt tänään ei voi enää valita. Vain se omista toiveista korkein paikka on saatavilla, jonne pisteet riitti.
En minä ainakaan kertonut äidille mihin lukioihin hain. Hain vaan ja pääsin. Oma teki samoin. Ei se mulla valintojaan hyväksyttänyt, pisti vaan paperit vetämään ja jälkeenpäin kertoi, että se ykkösvaihtoehto on 150km päässä oleva lukio. Pääsi sinne ja syksyllä joko kulkee junalla tai muuttaa sinne. Ei olla vielä päätetty.
Tietty jos asuu jossain pienessä kaupungissa tai landella, niin siellähän lukioiden rajat on tyyliä 6,9-7,5 ja varmaan tulee jotain kieltäytyneitäkin elämäntapajossittelijoita. Eli sinne oman pöndelän lukioon saattaaa päästä, jos käy reksin kanssa puhumassa. Mutta mitenkään varmaa se ei ole.
Ja varsinkaan ei ole niin, että nyt voisi vielä valikoida, minne asettamistaan vaihtoehdoista menee. Vain yhtä paikkaa tarjotaan.
Ilmeisesti joku erikoislukio. En usko av:n sepitelmiin koska lukio asia puhutaan selväksi, ensinnäkin onko varaa lähteä muualle lukioon koska ei joka vl mene kotiin. Nyt ei pidetä välivuosia, oppivelvollisuus 18 v.
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan kertonut äidille mihin lukioihin hain. Hain vaan ja pääsin. Oma teki samoin. Ei se mulla valintojaan hyväksyttänyt, pisti vaan paperit vetämään ja jälkeenpäin kertoi, että se ykkösvaihtoehto on 150km päässä oleva lukio. Pääsi sinne ja syksyllä joko kulkee junalla tai muuttaa sinne. Ei olla vielä päätetty.
Onpa "hyvä" suhde teillä. Kyllä munkin pojat on ihan itse päättäneet, toinen vähän eri tavallakin kuin mitä minä olisin toivonut. Mutta kumpikin jutteli suunnitelmistaan meille vanhemmille, se on normaalia, vaikka ei vanhempien pointeista olisi kovin kiinnostunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
JOS ap olisi oikea lukioon päässeen äiti, olisi tehnyt paremman provon. Tuo tilanne ei voi pitää paikkansa.
Yhteishaun koulujen valintajärjestys on sitova. Ja vaikka keskiarvo hyvin riittäisi muuallekin, nyt tänään ei voi enää valita. Vain se omista toiveista korkein paikka on saatavilla, jonne pisteet riitti.
En minä ainakaan kertonut äidille mihin lukioihin hain. Hain vaan ja pääsin. Oma teki samoin. Ei se mulla valintojaan hyväksyttänyt, pisti vaan paperit vetämään ja jälkeenpäin kertoi, että se ykkösvaihtoehto on 150km päässä oleva lukio. Pääsi sinne ja syksyllä joko kulkee junalla tai muuttaa sinne. Ei olla vielä päätetty.
Se, että sinä olet vastuuton äiti, jota ei lapsen tekemiset kiinnosta pätkääkään, ei tarkoita, että kaikki olisivat samanlaisia.
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti joku erikoislukio. En usko av:n sepitelmiin koska lukio asia puhutaan selväksi, ensinnäkin onko varaa lähteä muualle lukioon koska ei joka vl mene kotiin. Nyt ei pidetä välivuosia, oppivelvollisuus 18 v.
Erikoislukiot on yhteishaussa ihan samalla tavalla kuin muutkin lukiot ja amikset. Jos tulet valituksi keskiarvon ja hakutoiveiden perusteella erikoislukioon, et enää pysty omalta listalta valitsemaan muuta koulua, jos yhtäkkiä haluaisitkin jonnekin muualle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
JOS ap olisi oikea lukioon päässeen äiti, olisi tehnyt paremman provon. Tuo tilanne ei voi pitää paikkansa.
Yhteishaun koulujen valintajärjestys on sitova. Ja vaikka keskiarvo hyvin riittäisi muuallekin, nyt tänään ei voi enää valita. Vain se omista toiveista korkein paikka on saatavilla, jonne pisteet riitti.
En minä ainakaan kertonut äidille mihin lukioihin hain. Hain vaan ja pääsin. Oma teki samoin. Ei se mulla valintojaan hyväksyttänyt, pisti vaan paperit vetämään ja jälkeenpäin kertoi, että se ykkösvaihtoehto on 150km päässä oleva lukio. Pääsi sinne ja syksyllä joko kulkee junalla tai muuttaa sinne. Ei olla vielä päätetty.
Ikävää, että sinun äiti ei onnistunut luomaan sinuun läheisiä välejä ja sama ketju jatkuu omassa äitiydessäsi. Minulle oli itsestään selvyys, että kouluasioista juteltaisiin vanhemmillekin, vaikka eivät he niistä suoraan päättäneetkään. Meillä vain on aina ollut läheiset välit ja olisin kokenut oudoksi salaa hakea kouluun toiselle paikkakunnalle.
Mee nyt ensin vessaan itkemään