Tasa-arvoa lapsettomuustutkimuksiin
Olemme käyneet lapsettomuuden vuoksi nyt ensimmäisen käynnin neuvolan lääkärillä. Suorastaan pöyristyin kokemastani: meillä on suuri riski, että ongelma on miehestä johtuva - hänellä on lääkitys joka tämän voi aiheuttaa. Tästä huolimatta julkisella puolella ei miehelle tehdä siittiötutkimuksia vaan ne täytyy mennä itse tekemään yksityiselle omakustanteisesti. Naiselle on lähetettä sinne tänne ja tuonne, ja kaikki on ilmaista. Varmistin vielä lääkäriltä että siis tästä riskistä huolimatta ei miehen tutkimuksia tehdä julkisella, ja vastaus oli että ei.
Mikäli olisimme tienneet tästä etukäteen olisimme käyneet tutkimuksissa hänen puolestaan jo aiemmin - nyt tuhlasimme aivan turhaa aikaa odottaessamme yhteistä lääkärikäyntiä, jossa laitettiin minut kaikenlaisiin kokeisiin.
Meidän talous ei tähän kaadu, onneksi. Mutta kysynkin, että missä on tasa-arvo lapsettomuustutkimusten suhteen?
Kommentit (47)
Mielestäni ei ole tasa-arvoa, että toisen tutkimukset kustannetaan julkisin varoin ja toisen omasta kukkarosta.
Ap
Olen kovasti tasa-arvon kannattaja. Mutta mahtaisiko tämä johtua siitä, että naisen lapsettomuuden syille on monestikin mahdollista tehdä jotakin, kun taas miehen lapsettomuudelle ei monestikaan olen juurikaan mitään tehtävissä?
Tutkitaanko neuvolassa lapsettomuutta?
Laihdutat käskisi pois niin tulet raskaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni ei ole tasa-arvoa, että toisen tutkimukset kustannetaan julkisin varoin ja toisen omasta kukkarosta.
Ap
Miehillä on paremmat palkat, eli varaa maksaa ne tutkimukset. Ihan ok siis, että pienillä tuloilla saa ilmaiseksi/halvemmalla ja isommilla sitten maksaa itse.
Itse menin isommassa kaupungissa terveyskeskuslääkärin lähetteellä lapsettomuuslääkärille. Neuvolassa ei varmaan olis tehty yhtään mitään asian eteen. Tutkittiin tasapuolisesti sekä nainen, että mies.
Mikäli mies ei menisi tutkimuksiin (minun toki menee) niin tutkitaankohan julkisella puolen loputtomasti naista, vaikkei miehen tilannetta edes tiedetä?
Käsittämätöntä että mies ajaa nyt satojen kilometrien päähän putkittamaan ja minun verikokeet, ultrat yms tuossa vieressä TK:ssa.
Ap
Mitä hyödyt tuosta provosta ap.
Mitä muuta olet tänään tehnyt, kun palloilut tällä palstalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni ei ole tasa-arvoa, että toisen tutkimukset kustannetaan julkisin varoin ja toisen omasta kukkarosta.
ApMiehillä on paremmat palkat, eli varaa maksaa ne tutkimukset. Ihan ok siis, että pienillä tuloilla saa ilmaiseksi/halvemmalla ja isommilla sitten maksaa itse.
Oikeen tunnen aivojen sulavan kun luen tällaisia kommentteja.
Oma palkkani on samansuuruinen kuin miehellä, ehkä vähän suurempi jos tarkkoja ollaan. Olen painoindeksin alarajalle. Tiedän kuinka lapsia tehdään ja siitä ei ole tässä kyse :)
Kyseessä on mielenkiinto siitä että liikkuuko siittiöitä ja suuntaako ne oikeaan paikkaan.
Tasa-arvo ongelma on se, että toinen tutkitaan julkisella ja toinen ei.
Kyseinen ensikäynti oli neuvolassa lääkärillä, seuraavat varmaan eivät enää ole neuvolassa. En tiedä miten muualla nämä ovat.
Mielenkiintoista nähdä miten sujuu miehellä neuvolakäynnit jos se lapsi joskus saadaan, jos lähtötelineissä on tasa-arvo ko laitoksessa tällä tolalla.
Ap
Miehet saa lähetteen siemennestetutkimukseen jo ensi käynnillä. Ihan perustutkimus. Missäs päin näin ei ole?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni ei ole tasa-arvoa, että toisen tutkimukset kustannetaan julkisin varoin ja toisen omasta kukkarosta.
ApMiehillä on paremmat palkat, eli varaa maksaa ne tutkimukset. Ihan ok siis, että pienillä tuloilla saa ilmaiseksi/halvemmalla ja isommilla sitten maksaa itse.
Arman-äänellä: siis kelatkaa nää mammat ajattelee oikeesti näin, joka päivä!
Vierailija kirjoitti:
Miehet saa lähetteen siemennestetutkimukseen jo ensi käynnillä. Ihan perustutkimus. Missäs päin näin ei ole?
Ja nimenomaan lapsettomuuspoliklinikan ensi käynnillä, neuvolasta saatte vain lähetteen polille, ei siellä mitään tutkimuksia tehdä, muuta kuin perusjutut naiselle.
1) Lapsettomuutta ei tutkita neuvolassa
2) Myös miehen tutkiminen siemennesteanalyyseineen kaikkineen kuuluu kyllä julkisen terveydenhuollon puolelle ja joka paikassa on näin
Eli en nyt ihan tätä avausta kyllä usko.
Näköjään meidän suunnalla näin ei ollut vaikka ihan riskiä ja erityistä syytä olisi ollut ja se käytiin läpi keskustellen. Käynnillä käskettiin ajella Ouluun Mehiläiseen ja näytettiin heidän verkkosivuja.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Miehet saa lähetteen siemennestetutkimukseen jo ensi käynnillä. Ihan perustutkimus. Missäs päin näin ei ole?
No neuvolassa tietenkin. Kuka hullu menee neuvolaan hakemaan apua lapsettomuuteen?
Siis ootteko vaan käynyt neuvolassa vasta??
Olisipa tämä vitsi mutta kun ei ole :/ ihan ajanvarauksessa varattiin heidän toimesta aika neuvolan lääkärille, kyseessä pieni kaupunki.
Kyseessä ensimmäinen kartoitus, jossa ohjataan jatkotutkimuksiin. Ja niihin kyllä ohjattiinkin erittäin ihanasti ja ammattitaitoisesti :)
Ap
Eikö se nyt ole nimenomaan tasa-arvoinen?