Hylkäämisen tunnelukko, kuinka yrität parantaa?

Vierailija wrote:

"Kiitos vastauksesta, toivon itsekin löytäväni ihmisen, joka vastaa tunteisiini. En usko henkilön käyttävän mua tietoisesti hyväkseen, hänelläkin on omat traumansa ja on hieman estoinen. Välillä mua suorastaan huvittaa, kuinka tunnelukkomme täydentävät toisiaan niin ikävällä tavalla, toinen on hylkäyspelkoinen ja toinen välttelevä 😐kuin koulukirjaesimerkki."

Tämä selittää minusta sen, miksei henkilö kykene tarjoamaan sinulle sitoutunutta parisuhdetta. Ei kuitenkaan täysin selitä sitä, miksi henkilö jatkaa sinun roikottamistasi. Helposti se hylkäyspelkoinen kokee, että tavallaan ollaan samassa veneessä, kumpikaan ei pääse irti sairaasta suhteesta. Mutta eihän se ihan niin mene. Vetäytyjä ei ole suhteessa siksi että on niin rakastunut ettei pääse irti, vaan siksi että roikkuja on siinä helposti tarjolla. Mutta tässä menee oma aikansa sisäistää nämä asiat ja päästää irti. Jos et ole vielä valmis et ole.

No, en taida olla. Samanlaisia fiiliksiä mulla oli edellisessä pitkässä avoliitossa, jossa toinen osapuoli oli todella sitoutunut minuun ja möllötettiin aina kahdestaan. Kyse oli siis vain mun epävarmuudesta.

"No, en taida olla. Samanlaisia fiiliksiä mulla oli edellisessä pitkässä avoliitossa, jossa toinen osapuoli oli todella sitoutunut minuun ja möllötettiin aina kahdestaan. Kyse oli siis vain mun epävarmuudesta."

Juu, pahoittelut, huomasin heijastaneeni omia kipuilujani sinuun. Itse jämähdän aina tuollaisiin arpojiin, ja olen kokenut että sellainen ikäänkuin liika ymmärtäminen ja toisen käytökselle tekosyiden keksiminen vie tuollaisessa dynamiikassa vain syvemmälle suohon. Itse kokisin, että irtipääsy olisi lähempänä, jos pääsisi irti turhasta toivosta ja tavallaan sellaisesta yliymmärtämisestä. Jos toinen on torjuva ja roikottaa epämääräisessä sitoutumattomassa suhteessa, niin ehkä oman toipumisen kannalta olisi parempi unohtaa ne selittelyt ja keskittyä siihen, että toisen käytös on rikkovaa ja vahingollista oli sen tausta mikä tahansa.

Vierailija wrote:

"No, en taida olla. Samanlaisia fiiliksiä mulla oli edellisessä pitkässä avoliitossa, jossa toinen osapuoli oli todella sitoutunut minuun ja möllötettiin aina kahdestaan. Kyse oli siis vain mun epävarmuudesta."

Juu, pahoittelut, huomasin heijastaneeni omia kipuilujani sinuun. Itse jämähdän aina tuollaisiin arpojiin, ja olen kokenut että sellainen ikäänkuin liika ymmärtäminen ja toisen käytökselle tekosyiden keksiminen vie tuollaisessa dynamiikassa vain syvemmälle suohon. Itse kokisin, että irtipääsy olisi lähempänä, jos pääsisi irti turhasta toivosta ja tavallaan sellaisesta yliymmärtämisestä. Jos toinen on torjuva ja roikottaa epämääräisessä sitoutumattomassa suhteessa, niin ehkä oman toipumisen kannalta olisi parempi unohtaa ne selittelyt ja keskittyä siihen, että toisen käytös on rikkovaa ja vahingollista oli sen tausta mikä tahansa.

Ei mitään, en ottanut henk.koht :) itse olen ajatellut, että on melkein hyvä, että nykyinen kaveri pitää sen etäisyyden ja itsenäisyyden, eikä mene mukaan mun "draamaan", joudun näin kohtaamaan omat mörköni ja kasvamaan henkisesti. Ei se tietenkään vähennä sitä, ettenkö kaipaisi tunteiden osoituksia tms. mutta kokemuksesta tiedän, ettei mikään vakuuttelu riitä kuin hetken aikaa, kun kiehuu mustasukkaisissa hylkäämisfiiliksissään.

up here we go

En ole näitä edes tajunnut aiemmin vaikka tykkään pohtia ihmisten käyttäytymismalleja. Tajuan oikeastaan vasta nyt viiskymppisenä omaa käytöstäni ja rajoittuneisuutta lähinnä parisuhderintamalla. 

Googletin erilaisia artikkeleita asiasta ja tämä sytytti lampun pääsäni:

"Etenkin vahvat kokemukset, joissa omiin tarpeisiin ei ole lapsuudessa ja nuoruudessa vastattu, voivat jäädä haavoittuvuudeksi. Moni on kokenut lapsuudessa ja nuoruudessa tilanteita, joissa omiin tunnetarpeisiin ei ole vastattu. "

-- tämähän on kuin suoraan minun elämästäni aina lapsuudesta saakka n 22v pitkälle edenneeseen seuustelusuhteeseen jossa elettiin jo avoparina. Enkä kuvaa tässä nyt perustarpeista (ravinto, vaatteet, koti tai harrastukset, ne oli kunnossa), vaan emotionaalisista vaillejäämisistä: rakastetuksi ja hyväksytyksi tulemisen tunteet, turvallisuuden ja huomioonotetuksi tulemisen täyttymyksen, arvostuksen ja kannustuksen saanti. Nämä ovat jääneet minulta (ei ihan täysin) mutta suurelta osin saamatta.

Tulin 2x rakastamani miehen taholta petetyksi ja jätetyksi (1. Kerta tosi nuorena n 16v) ja mm istä on aiheutunut se etten luota kehenkään enkä enää edes välitä etsiä kumppania. Minut on jätetty  monta kertaa aikuisenakin koska en anna itsestäni enää juuri seuraa ja pikku ihastumista kummempaa, suhteessa on aina käsijarru päällä ja varon liikoja tunteita. myös 2 työpaikalta olen saanut yt:ssä potkut joka on omanlaisensa hylkminen sekin. 

Tämä ei vastannut kysymykseesi ap, en siis ole niistä selvinnyt, pikemminkin vain selviytynyt elämässä hyvin pitkälti yksin sitkeyten ja hyvien hermojeni avulla.