jaksaako lääkärit paneutua potilaaseen?
Vai peesailevatko muita, eikä ole täysillä mukana?
Kommentit (27)
Lääkärin paneutuminen potilaaseen on pahemman luokan virkarikos.
Lääkärit tekevät olosuhteisiin nähden aina parhaansa. Jos on liikaa potilaita ja liian vähän aikaa, niin tietysti kaikkeen ei ehdi.
Hakiessani apua mm ahdistukseen ja dissosiaatioon musta tuntui että nuori lekuri oli oikeasti paneutunut asiaan ja halusi olla hyödyksi.
Osasi jotenkin kysellä ihan oikeat kysymykset, katsoi silmiin ja kuunteli pohtivan oloisena ja kertoi eri vaihtoehdoista.
Olin melkein vihainen kun tuntui, että olen joku opinnäytetyö, josta täytyy suoriutua hyvällä arvosanalla :D
Mutta enemmän on ollut niitä lääkäreitä, jotka sanoo että ota buranaa ja tule uudestaan kahden viikon kuluttua jos ei auta.
Useinkaan ei. Etenkään vanhat lääkärit eivät
Liikaa ei voi , lääkärillä kymmenittäin potilassuhteita kerrallaan. Ei voi päästää iholle.
Julkisella puolella ainakaan ei yksi käynti useinkaan riitä. Sitten kun käyt kymmenen kertaa valittamassa samaa vaivaa, voivat perehtyä ja ottaa tosissaan. Siksipä en ihan vähällä mene.
Pääsin migreenin vuoksi erittäin pätevälle ja asiallisella neurologille. Asiaa on ennen vähätelty, ikävä kyllä naislääkärit. Tämä nuori mies kurjoitti uuden pitkävaikutteisen estolääkkeen ja soittoajan syksylle. Tuntuisi että kerrankin "naistenvaiva" otettiin todesta. Tuuripeliähän tämä on.
Sori ysin kirj.virheet. Ennakoiva tekstinsyöttö, enkä tiedä miten sen saa pois.
Vierailija kirjoitti:
Lääkärit tekevät olosuhteisiin nähden aina parhaansa. Jos on liikaa potilaita ja liian vähän aikaa, niin tietysti kaikkeen ei ehdi.
Eikä tee. Menee sieltä missä on aita matalin oli potilasmäärä mikä tahansa.
Ne paneutuu hoitajiin, ei potilaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Pääsin migreenin vuoksi erittäin pätevälle ja asiallisella neurologille. Asiaa on ennen vähätelty, ikävä kyllä naislääkärit. Tämä nuori mies kurjoitti uuden pitkävaikutteisen estolääkkeen ja soittoajan syksylle. Tuntuisi että kerrankin "naistenvaiva" otettiin todesta. Tuuripeliähän tämä on.
Ei olisi mitään suuntaa heittää missä tällainen ihme sijaitsee kun vuosia olen rampannut tk:ssa ja tällä hetkellä minulla on sellainen lääkitys migreeniin jota listan mukaan en ehdottomasti saisi syödä.
Ei jaksa paneutuu, ei i ees kuuntele mitä kerrotaan.Nyt kun menen seur.kerran olen jo pahoin sairaampi.Hoitovirhe eikö tämmönen ole jo..Terv.kesk.lääkäri tekee niin paljon virhearviointeja..
Riippuu lääkäristä. Mulla oli 15 vuoden ajan työterveydessä sama lääkäri. Joskus pelotti mennä vastaanotolle, koska aina löytyi jotain vikaa. Toisaalta arvostin ko lääkäriä, koska hän tunsi mut ja tiesi, että en tule hakemaan saikkulappuja vaan kun saavun vastaanotolle, oikeasti on jotain pahasti vialla. Vuodenvaihteessa tämä lääkäri jäi eläkkeelle ja sain valita neljästä lääkäristä uuden työterveyslääkärin. Mulla on niin pitkä sairaushistoria (vakaviakin sairauksia) , että tuntui jotenkin turhauttavalta, jos joutuisin aina uudestaan aloittamaan alusta "Olipa kerran potilas nimeltä...". Pitkän harkinnan jälkeen päätin valita sen lääkärin, joka oli nk oletuksena. Mehiläisen sivujen perusteella hän oli kaikista neljästä mulle vähiten mieluisa, mutta päätin antaa hänelle mahdollisuuden. Kun ensimmäisen kerran kävin hänen vastaanotollaan (oli ihan vaan ikävuositarkastus), hän oli jo valmiiksi perehtynyt erittäin hyvin sairaushistoriaani. Ehkä sekin vaikutti, että aiemman lääkärini kirjauksissa varsin monessa lukee "potilas ei tunne tarvitsevansa sairaslomaa". Mulla on ollut nivereuma vuodesta 1996 lähtien ja viimeiset 8 vuotta olen ollut kokonaan ilman reumalääkitystä. Pari kuukautta sitten tutut oireet palasivat ja laitoin vaan Omamehiläisen kautta uudelle työterveyslääkärilleni viestin, että voisiko kontrolliverikokeisiin laittaa myös reumakokeet. Ne otettiin ja olin oikeassa: reumani on aktivoitunut. Välittömästi konsiultaatiopyyntö reumatautien erikoislääkärille ja viikko labratulosten sapaumisen jälkeen on reuman hoitokin taas aloitettu.
Riippuu siis tosi paljon lääkäristä, haluaako hän hoitaa potilasta kokonaisvaltaisesti vai vain yhtä oiretta/vaivaa kerrallaan. Olen tyytyväinen siitä, että annoin tälle lääkärille mahdollisuuden, vaikka alussa ajattelin, että ei missään tapauksessa hän.
Vierailija kirjoitti:
Lääkärit tekevät olosuhteisiin nähden aina parhaansa. Jos on liikaa potilaita ja liian vähän aikaa, niin tietysti kaikkeen ei ehdi.
Tää on ihan täyttä pas..., lääkärit saa lääkefirmoilta hyvin hilloa siks määrätään lähes aina jotain tehoamatonta pas... jossa on vain vit.. sivuvaikutuksia ja tutkimukset tulee kalliiksi siksi niihin on julkisella erittäin vaikea päästä.
Mulle sattunut sellainen lääkäri, että jaksaa kyllä. On todella hyvämuistinen ja älykäs. Julkisella puolella vielä.
Lääkärit ei kylläkään saa lääketehtailta yhtään mitään. Nykyään edes kuulakärkikyniä tai post it lappuja ei saa jakaa.
Julkisella puolella ei, omalääkäri toimintaa ei ole juuri missään enää, kun joka käynnillä on eri lääkäri vastassa on sanomattakin selvää että se näkyy hoidossa, yksityiselle ehdottomasti jos varaa.