Lapsen kotoa pois muuttaminen?!

Olen joo miettinyt sitä. Nyt lapsi armeijassa ja totuttelen asiaan. Näin se vain menee, ja pitääkin mennä. Toki kotiin voi aina palata ja tukea saa tarvittaessa. Hienoa kun siivet alkavat kantaa.

Minulla on viisi lasta, joista nuorimmainen on nyt muuttamassa pois kotoa. Olen hyvin realistinen ja suhtaudun asioihin pragmaattisesti, niinpä lasten "pesästä lentäminenkin" on luonnollinen osa elämää. Lähtöihin on aina liittynyt haikeutta ja se kuuluu mielestäni asiaan. Nuorimman kohdalla ehkä asian "lopullisuus" korostuu. Se, että lapsia onmonta, helpottaa varmasti asiaa - ainoan lapsen kanssa tilanne olisi luultavasti vaikeampaa.

Meillä on hyvät välit lapsiin ja he voivat tulla käymään "kotona" milloin tahansa. Jokainen kuitenkin elää omaa elämäänsä ja olen siitä valtavan onnellinen. 

Meillä armeija päättyi ja muutto edessä elokuussa, on todella vaikea asia minulle. Klaaraan, koska pakkohan se on, tuen ja autan tottakai ja olen ylpeä. Pahinta angstiani en hälle näytä vaan märisen tyyliin yöllä tyynyyni, mutta rehellisesti olen kertonut, että suuri muutos itsellekin ja ikävä tulee, tunteet sallittu asia.

Hän on ollut 19v elämässäni joka päivä ja rakkain asia minulle eli ei kai se ihme olekaan ettei tämä silkkaa iloa ole. Varsinkaan kun ei muuta kovin lähelle.

On muuttanut. Ja on tuntunut raskaalta mutta myös koska halusi sitä itse en voi kuin hyväksyä sen ja koetaan sopeutua. Onneksi on hyvät välit ja nähdään välillä. Toinen lapsi lähti jo aiemmin

Eikös tuo ole ihan tunnetusti yksi elämän suurimmista kriiseistä? Iso elämänmuutos.

Vierailija kirjoitti:

Meillä armeija päättyi ja muutto edessä elokuussa, on todella vaikea asia minulle. Klaaraan, koska pakkohan se on, tuen ja autan tottakai ja olen ylpeä. Pahinta angstiani en hälle näytä vaan märisen tyyliin yöllä tyynyyni, mutta rehellisesti olen kertonut, että suuri muutos itsellekin ja ikävä tulee, tunteet sallittu asia.

Hän on ollut 19v elämässäni joka päivä ja rakkain asia minulle eli ei kai se ihme olekaan ettei tämä silkkaa iloa ole. Varsinkaan kun ei muuta kovin lähelle.

Komppaan. Itse olen jo alkanut miettimään, että mitä tavaroita voi ottaa mukaan. Siis jos kelpaavat. Aika iso kustannus kun perustaa oman kodin. Haikeaa on.

Kyllähän tyhjän pesän tilanne tunnistetaan. Kaksi on muuttanut omilleen jo aikaa sitten.

Haikeus ja tyhjä olo iski kyllä alkupäivinä. Mutta muutto lapsuuden kodista omilleen kuuluu asiaan.

Ajan myötä haikeus on vaihtunut helpotukseen, kun pärjäävät omillaan.

Kyllä toki vieläkin kun perheineen käyvät ja lähtevät, tulee tyhjä olo vähäksi aikaa.

Voi jeesus!

Yritän vielä olla liikaa miettimättä, tiedostan kyllä että että tuo on parin vuoden päästä edessä, ensin armeija ja sit kattoo mitä tuleman pitää.

Koitan näistä hetkistä olla kiitollinen ja ammmentaa voimaa kun hän tuossa vielä kanssamme on. Rakas poikamme.

Kumpa löytäisi hyvän elämäntoverin.

Huh mitä kommentteja. Tässä on näköjään eletty lasten ehdoilla niin että on jäänyt hankkimatta ns oma elämä. Säälittää nämä lapset joiden vanhemmat on näin läheisriippuvaisia.

Toisaalta ei sekään ole hyvä jos patistaa ja painostaa muuttamaan pois. Keskitie paras, niin että tuntuu haikeutta ja helpotusta yhtä paljon.

Itselläni kolme lasta joista kaksi asuu vielä kotona. Kyllä me miehen kanssa välillä jutellaan että mitä kaikkea sitten tehdään kun viimeinenkin on muuttanut pois ja on vapaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä armeija päättyi ja muutto edessä elokuussa, on todella vaikea asia minulle. Klaaraan, koska pakkohan se on, tuen ja autan tottakai ja olen ylpeä. Pahinta angstiani en hälle näytä vaan märisen tyyliin yöllä tyynyyni, mutta rehellisesti olen kertonut, että suuri muutos itsellekin ja ikävä tulee, tunteet sallittu asia.

Hän on ollut 19v elämässäni joka päivä ja rakkain asia minulle eli ei kai se ihme olekaan ettei tämä silkkaa iloa ole. Varsinkaan kun ei muuta kovin lähelle.

Komppaan. Itse olen jo alkanut miettimään, että mitä tavaroita voi ottaa mukaan. Siis jos kelpaavat. Aika iso kustannus kun perustaa oman kodin. Haikeaa on.

Jos mahdollista, niin tuota elämänvaihetta varten kannattaa lapselle säästää pesämuna. Lapsi saa maksettua takuuvuokran ja ostettua itse itselleen mieleiset tavarat. Jää siinä vanhemmillekin yhtä jos toista ostettavaa halutessaan, esimerkiksi siivousvälineitä ja lääkekaapin sisältö.

Vierailija kirjoitti:

Huh mitä kommentteja. Tässä on näköjään eletty lasten ehdoilla niin että on jäänyt hankkimatta ns oma elämä. Säälittää nämä lapset joiden vanhemmat on näin läheisriippuvaisia.

Toisaalta ei sekään ole hyvä jos patistaa ja painostaa muuttamaan pois. Keskitie paras, niin että tuntuu haikeutta ja helpotusta yhtä paljon.

Itselläni kolme lasta joista kaksi asuu vielä kotona. Kyllä me miehen kanssa välillä jutellaan että mitä kaikkea sitten tehdään kun viimeinenkin on muuttanut pois ja on vapaus.

Onhan se vähän eri asia, jos kotiin jää vielä puoliso verrattuna siihen, että on asunut yksin lasten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä armeija päättyi ja muutto edessä elokuussa, on todella vaikea asia minulle. Klaaraan, koska pakkohan se on, tuen ja autan tottakai ja olen ylpeä. Pahinta angstiani en hälle näytä vaan märisen tyyliin yöllä tyynyyni, mutta rehellisesti olen kertonut, että suuri muutos itsellekin ja ikävä tulee, tunteet sallittu asia.

Hän on ollut 19v elämässäni joka päivä ja rakkain asia minulle eli ei kai se ihme olekaan ettei tämä silkkaa iloa ole. Varsinkaan kun ei muuta kovin lähelle.

Komppaan. Itse olen jo alkanut miettimään, että mitä tavaroita voi ottaa mukaan. Siis jos kelpaavat. Aika iso kustannus kun perustaa oman kodin. Haikeaa on.

Jos mahdollista, niin tuota elämänvaihetta varten kannattaa lapselle säästää pesämuna. Lapsi saa maksettua takuuvuokran ja ostettua itse itselleen mieleiset tavarat. Jää siinä vanhemmillekin yhtä jos toista ostettavaa halutessaan, esimerkiksi siivousvälineitä ja lääkekaapin sisältö.

Lapelleni säästämin pesämuna suli hänen kroonisen sairautensa hoitoon jo aikaa ennen täysi-ikäsitymistä ja kotoa muuttoa. 

Ja kyllä, on ollut haikeaa, ja tulee varmaan aina olemaan minulla tippa silmässä kun muistelen lapsen lapsutta. Sitä ei saa enää takaisin koskaan, ainoa mitä on jäljellä siitä on meidän yhteiset muistot. 

Nämä nyt on sellaista sentimentaalista muistelua, normielämää ei tietenkään haittaa lapsen muutot. 

Onneksi tuo hassaa kaikki säästönsä armeijan aikana niin ei heti sen jälkeen vielä pääse muuttoaikeisiin kun täytyy säästää vielä pieni potti. Mietti kyllä että saisi säästettyä vieläkin enemmän jos jäisi useammaksi vuodeksi vielä äidin lihapatojen ääreen :) No saapa nähdä miten käy. Toivottavasti ei nyt heti lähde.

Vanhempien yksin jääminen on erittäin epäluonnollista, kun mietitään ihmiskunnan historiaa. Sen vuoksi se tuntuu niin vaikealta.

Ennen vanhaan joku tai jotkut lapsista jäivät huolehtimaan vanhoista vanhemmistaan (tai jos oli maatila, alkoivat isännöimään ja vanhemmat jäivät syytinkiläisiksi)

Vielä 60-luvun alussa lain mukaan lapset huolehtivat vanhempien elannosta vanhoina.

Eli ei ihme, että tuo elämänvaihe tuntuu kurjalta. Siitä pitäisi olla julkisuudessa enemmän. Jotenkin siitä vaietaan liikaa. Pidetään nolona ripustautua lapsiin jne.

Mutta näin on nykyaikana. Meidän vanhempien on päästettävä lapset itsenäistymään omiin elämiinsä ja keskityttävä sitten itsekseen vanhenemaan.

Tuttavapiirissä reilusti täysi-ikäinen ei ole tekemässä elettäkään kotoa lähdön suhteen. Oudolta lähinnä tuntuu. Kolme omaamme lähteneet "ajallaan" vaikka opiskelut samassa kaupungissa.

Minä aloin prosessoida tuota luopumista silloin, kun lapsi yhdeksännellä luokalla kertoi, että aikoo hakea toisella paikkakunnalla olevaan lukioon. Kyllä siinä kohtaa alkoi alahuuli väpättää, että nytkö jo se meidän pikkutyttö on lähdössä. Mutta sitä oli melkein vuosi aikaa prosessoida ja kun kesällä tyttö lähti lukioon, olin hyvin onnellinen hänen puolestaan, että pääsi sinne, minne halusi. Kotona kävi joka toinen viikonloppu, kun oli vapaata. Se oli hyvää harjoittelua lopulliselle poismuutolle, opimme olemaan kaksistaan ja toisaalta oli kivoja ne viikonloput, kun lapsi kävi kotona. 

Lukion jälkeen lapsi palasi Helsinkiin opiskelemaan ja muutti omaan kotiin. Tuossa kohtaa ei tuntunut enää haikealta ollenkaan, olimme iloisia että pääsee aloittamaan opiskelut ja oman elämän. Tukena olemme silti olleet ja viestittelemme usein. Talvella ei nähdä kovinkaan usein, mutta näin kesäaikaan tytär tulee välillä mökille tekemään etätöitä tai viettämään vapaa-aikaa puolisonsa ja koiransa kanssa. 

Ei se lapsi kokonaan katoa elämästä, vaikka muuttaakin pois. 

Järjestyikö teillä asuntoasiat millä tavalla?

Kovasti kiinnostaisi soluasuminen tuota meidän nuorta, minusta ajatus aivan älytön, mutta toki itse päättää, nyt vain pitäisi ruveta asiassa etenemään ettei opiskelut ala n.300km matkalla aamuin/illoin.

Entä missä määrin olette auttaneet ja tukeneet elämisen/asumisen kuluissa?

Meiltä on lähdössä molemmat lapset tänä syksynä opiskelemaan muualle, toinen 300 ja toinen 600 kilometrin päähän.

Olen valtavan onnellinen molempien puolesta, kun pääsivät opiskelemaan juuri sitä, mitä halusivat eniten.

Tein sen päätöksen, että katson vain eteenpäin. Nyt alkaa uusi elämänvaihe ja miksi se olisi sen huonompi kuin entisetkään. Olin yli 30-v kun lapset syntyivät, heidän kanssaan olin tiiviisti 20 vuotta ja nyt minulla on taas se 30 vuotta, iso osa elämää, vielä edessä tehdä mitä vain.

Autan minkä pystyn. Olemme tässä nyt alkukesän aikana ostaneet jo tuleviin koteihin tarpeellista. Haluan ostaa heille ainakin aterimet, astiat, kattilat ja pannut, siivousvälineet, veitset ja muut keittiötarvikkeet. Mummi ostaa heille pyyhkeet ja lakanat. Kotoa saa viedä kaiken, mitä tarvitsevat. Katsellaan sitten loput, miten ja milloin hankitaan.

Vierailija kirjoitti:

Järjestyikö teillä asuntoasiat millä tavalla?

Kovasti kiinnostaisi soluasuminen tuota meidän nuorta, minusta ajatus aivan älytön, mutta toki itse päättää, nyt vain pitäisi ruveta asiassa etenemään ettei opiskelut ala n.300km matkalla aamuin/illoin.

Entä missä määrin olette auttaneet ja tukeneet elämisen/asumisen kuluissa?

Oma asunto vuokrataan nuorelle. Meillä on säästöjä esim takuuvuokran maksamiseen. Ostetaan perustarvikkeet kuten astiat, vuodevaatteet, perushuonekalut.