Hei sinä, joka olet päättänyt, ettet enää koskaan aio seurustella vakavasti, kerro syysi valintaan

Olen aiemmin ollut avoliitossa melkein 20 vuotta. Ei se tietenkään negatiivista ollut koko aikaa, vaikka lopussa olikin. En vain enää tunne mitään tarvetta asua toisen ihmisen kanssa. Mieluummin olen yksin. Mä nautin yksinolosta.

Olen ollut eron jälkeen kolme vuotta ilman pysyvämpää parisuhdetta. Joitain seksisuhteita on ollut, mutta vastaan ei ole tullut yhtään miestä, jonka kanssa olisin halunnut mitään enempää. En näe niin käyvän tulevaisuudessakaan, mutta ehkä toivon kuitenkin.

Tykkään olla keskimääräistä enemmän yksin.

Sen lisäksi nautin ja tarvitsen hiljaiseloa.

Minulla ei ole, enkä halua lapsia. Enkä naimisiin.

Elän rauhallista ja mukavaa, raitista ja päihteetöntä elämää.

Tämä jo pelkästään sulkee suurimman osan ihmisistä, mutta sen lisäksi seksi ei kiinnosta minua ollenkaan.

Jollei nyt joku täys nappi ehdokas ilmestyisi, niin sinkkuna mennään.

Seurustelen parhaillaan, mutta ns. vakavaan suhteeseen jossa suunnitellaan yhteenmuuttoja, naimisiinmenoja tms en enää ryhdy. Haluan pitää kotini vain omanani enkä kaipaa sellaista elämisen jakamista tai jatkuvaa yhdessäoloa. Tällainen kevytsuhde jossa tavataan säännöllisesti, pidetään hauskaa yhdessä jne mutta kuitenkin kumpikin elää myös omaa elämäänsä on aika optimaalinen itselleni.

Suhteemme on myös osittain avoin, ei ole kielletty muiden tapaamista eikä "pettäminen" olisi maailmanloppu. Kumpikaan ei aktiivisesti etsi muita mutta jos tilaisuus kävelee vastaan, saa siihen tarttua ilman omantunnontuskia.

Tämä on ylivoimaisesti helpoin, stressittömin ja mukavin ihmissuhde mitä minulla on koskaan ollut.

En jaksa mustasukkaisia ja kontrolloivia miehiä. Haluan tehdä omia juttujani ilman että kukaan voi sanoa mitään vastaan.

Nainen olen.

Romanssi ei kiinnosta, seksi kyllä. Romanssi tyrehdyttää mielenkiinnon seksiin.

Valitettavasti näen ympärilläni sellaisia parisuhteita, jotka ovat pystyssä vain joko rahan tai lasten takia.

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti näen ympärilläni sellaisia parisuhteita, jotka ovat pystyssä vain joko rahan tai lasten takia.

Samaa minun ympäristössäni.

Tai sitten laiskuutta, eivät vain jaksa lähteä eri teille.

Missään ympärilläni ei ole pariskuntia, jotka mitenkään inspiroisivat ryhtymään samaan....

Olen liian ujo iskemään naista todellisuudessa, eikä minulla ole edes töitä. Tinderissä taas tulee jotain lihavia mt-ongelmaisia, itse en ole lihava enkä mt-ongelmainen, joten en sellaista (enää) huoli.

Ei se kaikki draama ole sen arvoista, mitä naisen kanssa eläessä joutuu kokemaan. Vain että saisi seuraa sarjojen ja elokuvien katseluun ja ajoittaista hellyyttä. Näähh, yksin säilyy mielenterveys paremmin.

en seurustele koska en halua sellaista pohdinta myllyä: "miltä minusta tuntuu?" joka hemmetin sekuntti.

menen naimisiin naisen kanssa jolla on samanlaiset elämän arvot. teemme paljon lapsia ja siinä elämän mittaan voidaan velvollisuuksien keskellä vaikka kokea toisiimme emotionaalista vetoa.

valtaosa eroista tulee kun ei enää "tunnu siltä oikealta."  jo suhteen alussa kun etsitään niitä omia tunteita unohtuu että toinen esim. haluaakin lappiin poroja kasvattamaan ja toinen new yorkiin kerrostaloon. yleensä ne asiat tulee ilmi 2-3 vuotta avioliittoon astumisen jälkeen.

Tinderin kautta on tarjontaa, miksi silloin edes tyytyisi yhteen henkilöön tai harkitsisi sitoutumista?

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti näen ympärilläni sellaisia parisuhteita, jotka ovat pystyssä vain joko rahan tai lasten takia.

mun entisessä kaveripiirissä taas kaikki suhteet on ollut että mies haluaa "sitä" ja nainen haluaa vakavampaa suhdetta. kun ilmenee että mies ei ole henkisesti 30 v vaan enemmänkin 15v niin tulee ero.