Meni sitten hermot 4-vuotiaaseen tyttöön.
Hän oli mieheni vanhempien luona hoidossa kun minä synnytin hänen pikkuveljensä ja sen sen ajan kun olin sairaalassa. Kun hän tuli kotiin niin hän on vertaillut minua isoäitiinsä niin että isoäiti on hänestä aina parempi kuin minä.
Tyttö huomauttelee koko ajan tähän tyyliin: "Mun mummuni laittaa hyvenpää ruokaa kuin sää", "Min mummuni ei koskaan suutu mulle niin kuin sää" tai "Mun mummulla oli aikaa leikkiä mun kanssa koska min mummu ei koko ajan hoitanut vauvaa".
Tänään tyttö sanoi kesken aamiaisen, että "Mun mummuni rakastaa mua mutta sää rakastat vain tota vauvaa". Silloin minulla petti hermot, heitin tytön pihalle ja sanoin, että "Mene sitten sinne sun mummulle jos siellä oli paremmat oltavat". Nyt tyttö seisoo pihalla ja itkee. Äsken hän huusi postiluukun kautta tänne sisälle, että "Sää oot väkivaltainen paha äiti:.
No siinähän tuli oikein kunnon hylkäämiskokemuskakaralle. Jos kiintymyssuhde oli turvallinen niin meni vuosien työ hukkaan. Ensin tuot toisen lapsen kotiin ja sitten kirjaimellisesti heität vanhemman ulos ja käsket mennä pois. Lapsen käsitys tuosta, että rakastat vain vauvaa todennäköisesti vain vahvistui.
Mutta älä huoli, et ole ensimmäinen äiti joka tuolla tavalla tunaroi. Pidät vain huolta, ettei toistu niin todennäköisesti lapsestasi kasvaa silti normaali. Nyt vain haet lapsen sisälle, pyydät anteeksi ja kerrot, että olit väsynyt vauvan hoitamisesta, eikä hermostumisesi johdu lapsesta vaan pahasta olostasi, joka purkautui väärin. Sitten juttelette yhdessä siitä, miksi lapsesta tuntuu, että vauva on tärkeämpi. Kuuntele ja kerro, että vauvat tarvitsevat aluksi enemmän hoitamista, muttei se tarkoita, että rakastaisit vauvaa enemmän jne.