Kerrotaan varhaiskasvatuksen huonoista työoloista, vanhemmilla on oikeus tietää!
Aloitan:
Ruokatuntia ei ole. Kahville ei yleensä ehdi. Desibelit on yli 80 jatkuvasti, työvuorot vaihtuvat lennosta, työkaverit jatkuvasti saikulla
Jatkakaa
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
ltolheltopph kirjoitti:
Saa siellä valita ottaako ruokatauon vai syökö lasten kanssa,on kahvitauko ja on välineet. Pötypuhetta taas!
No meteli on totta kyllä.
Ootko ollut jossain työharjottelussa vai? Ruoka syödään lasten kanssa.
25v päiväkodissa ja saa valita,syökö eväät vai syökö lasten kanssa.
Merkittävin asia lasten ja aikuisten kannalta on se, millainen työilmapiiri on. Monessa päiväkodissa on johtaja, joka oikeastaan haluaa vain johtaa, eli ei ole kiinnostunut siitä toimiiko oma päiväkoti "oikein" ja ei arvosta työntekijöiden tietoa ja taitoa.
Ihan yleisesti alalle merkittävin muutos olisi palkkojen nostaminen ja sen myötä myös koulutuksen arvon nostaminen. Silloin kävisi ihan sama ilmiö kuin kaikilla aloilla: kun kuka tahansa ei kelpaa tekemään työtä, niin sitä tulevat tekemään osaavat ja alalle sopivat työntekijät. Eihän varhaiskasvatus esimerkiksi lääkärin työhön verrattavaa työtä ole, mutta mielestäni hoitajan palkka saisi olla 2500 ja opettajalla 2800. Varhaiskasvatuksen erityisopettajalla ja johtajalla tuostakin yli. Toiseksi tärkein muutos olisi laitosapulaiset/päiväkotiapulaiset lisäkäsiksi. Mielestäni ei tarvitse olla useamman vuoden koulutusta, että voi toimia osana lasten arkea esimerkiksi pukemisessa ja välipalan tarjoamisessa. En tarkoita, että nämä olisivat vähäpätöisiä asioita, mutta ne ovat juuri niitä mihin tarvittaisiin lapsiystävällistä lisäaikuista. Mitä itse pätevyysvaatimuksiin kasvatusvelvollisilla tulee, niin niitä ei saisi olla mahdollista ohittaa sijaisuuksilla. Minäkin olen ollut eskarissa, jossa opepari oli lähihoitaja. Ihana ihminen, mutta meillä oli hyvin eri näkemys siitä mitä ja miten tehdään. Uskallan väittää, että minun oli pätevämpi ja lapsen tulevaisuuden kannalta kauaskantoisempi (vaikka tätähän ei saa sanoa yliopiston käynyt vakaope palstalla). Johtajiakin on monenlaisia nähty. Vaatimuksena siihen hommaan voisi olla maisterin paperit ja henkinen kyky noudattaa lakiasetuksia.
-Kymmenen vuotta alalla ja nyt suuntana parempipalkkaiset ja paremman ilmapiirin työt
Mun sisko on ollut useamman kunnan päiväkoti tätien sijaisringissä ja on kertonut, että joissain päiväkodeissa on aivan korvia huumaava meteli ja toisissa on hirveän rauhallista ja hiljaista.
Sitä en sit tiedä mistä erot johtuu. Yhden huomion oli tehnyt, ja hiljaisessa päiväkodissa ei ollu leluina mitään valmiiksi leikittyä tavaroita. Elikkä lasten piti rekentaa leikit itse.
Mun oman lapsen päiväkotiryhmässä oli myös aikoinaan tosi rauhallista ja hiljaista. Ryhmä oli erityislasten tukiryhmä, jossa lapseni oli terveenä "mallioppilaana" niille vammaisille.
Minkähän takia päivähoitomaksuja laskettiin ja nyt meidän kunnassa maksujen tulorajat nousee syksyllä. Eikö kannattaisi pitää maksut ennallaan ja kerätä rahaa päivähoidon laadun parantamiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Herää kysymys, että mikseivät työntekijät tee asialle mitään? Eikö teillä ole ammattiliittoa? Ahtaajat olisivat lakossa pienemmästäkin.
Naisvaltainen ala eli valittavat vain työkavereille ja vauvapalstalle, mutta eivät tee asialle mitään. Tyypillistä. Sitten kun olisi tilaisuus sanoa jotain niin ollaan hiljaa
Mitäs se sitten vaatisi, että homma pelaisi ? Lisää työntekijöitäkö ?
Eiköhän suurin ongelma ole että lapsia on liikaa, henkilökuntaa liian vähän. Joka ikinen päivä tulee useampi tunti vajaalla miehityksellä oloa.
Mä en ymmärrä miksi vanhaiskasvatusta hehkutetaan. Minkä takia vanhemmat tuo sinne lapsensa vaikka ovat itse kotona. Miksi he pitävät lapsiaan siellä aamusta iltaan. Päiväkoti on lasten työpaikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi luulet että vanhempia kiinnostaa??
No minua kyllä kiinnostaa ihan helvetisti, millaisissa oloissa ja keiden kasvattamina lapseni aikaansa viettävät.
Mielellään haluaisin ihan kouluttaa henkilökuntaa, kiitos. Ala tarvitse aikamoisia rahallisia panostuksia kyllä, Helsingissä päiväkodeissa työskentelee kaikenlaista tallaajaa jo nyt! Kohta ei ole ketään koulutettua jäljellä.
Huomauttaisin kuitenkin läheltä seuraavana, että suurin osa lasten kanssa työskentelevistä tekee työtä sydämellään ja on elementissään, siis oikeasti lapsia myös kasvatetaan ja heistä välitetään aidosti. Sen uskon että työssä väsyy, mutta mitään lepsuilua en kyllä näe, melkeinpä ihailen ja ihmettelen sitä jaksamisen ja kärsivällisyyden määrää pienten lasten kanssa työskentelevillä. Parikymppisetkin työntekijät voivat olla ihan huippuja lasten kanssa.
Riippuu ihan lapsista ja henkilökunnasta onko ryhmä rauhallinen vai ei. Nykypäivänä on valitettavasti myös meissä ammattikasvattajissa heitä jotka eivät halua komentaa lapsia. Ja niin on kaaos valmis.
Mäkin luulen ettei vanhempia huonot työolot kiinnosta, vaan ne epäkohdat mitkä kohdistuvat tämän vuoksi heidän lapsiinsa lasten huonoina hoito-olosuhteina.
omio kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ltolheltopph kirjoitti:
Saa siellä valita ottaako ruokatauon vai syökö lasten kanssa,on kahvitauko ja on välineet. Pötypuhetta taas!
No meteli on totta kyllä.
Ootko ollut jossain työharjottelussa vai? Ruoka syödään lasten kanssa.
25v päiväkodissa ja saa valita,syökö eväät vai syökö lasten kanssa.
15v päiväkodissa ja saa valita, syökö eväät vai päiväkodin ruuan, mutta joka tapauksessa syöt ne lasten kanssa yhtäaikaa tai olet syömättä (ellet sitten syö nukkarissa tai samalla kun siivoat). Muita vaihtoehtoja ei ole. Taukoja ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Miksi luulet että vanhempia kiinnostaa??
Kyllä minua ainakin vanhempana kiinnostaa! Haluan että lastani hoitaa motivoituneet ja työssään viihtyvät ihmiset, eivät väsyneet, katkerat ja uupuneet hoitajat. Lapset kärsii myös hoitajien huonoista resursseista ja työoloista. Huonosti voivat hoitajat eivät jaksa olla iloisia, läsnäolevia, innovatiivisia ja empaattisia. Resurssit ja työolot pitäisi ilman muuta olla kunnolliset, samoin palkkauksen. Lasten arki kuluu niin pitkälti päiväkodissa, että on tosi tärkeää että heillä on siellä hyvä olla. Jos ei hoitajilla ole hyvä olla, ei ole lapsillakaan. Silloin lasten ahdistus ja väsymys purkautuu kiukkuna kotona, ja tämä tietenkin johtaa vanhempien huolestumiseen ja tyytymättömyyteen hoitoon liittyen. Jatkuvasti lapsensa hyvinvoinnista huolissaan olevat vanhemmat eivät sitten myöskään pysty kunnolla keskittymään omiin töihinsä, kun mielessä pyörii vain lapsen asiat, jos ei ole luottoa siihen että hänellä on hyvä olla ja hänestä pidetään huolta. Hyvä päivähoidon taso on siis koko yhteiskunnan etu!
Juuri eilen tein keikan paikassa missä lastenhoitaja raivostui lapsille ja huusi ihan kurkku suoraa. Oli järkyttävää katsoa vierestä.
T:seurelainen331
Vierailija kirjoitti:
ltolheltopph kirjoitti:
Saa siellä valita ottaako ruokatauon vai syökö lasten kanssa,on kahvitauko ja on välineet. Pötypuhetta taas!
No meteli on totta kyllä.
Ootko ollut jossain työharjottelussa vai? Ruoka syödään lasten kanssa.
Otappa kuule selvää, kvtes mukaan voit valita pidätkö ruoka taukosi vai et.
- Jos työaikasi on esim. 8:00-16:00 ja syöt lapsiryhmässä, pääset kotiin 16:00.
- Jos päätät pitää ruokatauon, se kestää 30min ja sinulla on laillinen lupa poistua siksi aikaa työpaikalta. Tässä tapauksessa koska työpaikalta mahdollisuus poistumiseen tämä 30min ei sisälly kuitenkaan työaikaan, joten työaikasi on näin 8:00-16:30 jne. Eli työaikaasi ”lisätään” tuo 30min, mutta et saa siltä ajalta palkkaa, vaikket olisikaan poistunut työpaikalta.
- Silti sinulle voi kuulua lapsiryhmän valvominen ruokailu aikaan, eli työnantajan ei ole pakko päästää sinua syömään juuri lasten ruokailuaikaan, vaan esimerkiksi sen jälkeen kun lapset menneet nukkariin ym.
Pitänee muistuttaa, että useinkaan esimiehet eivät tykkää tästä järjestelystä, vaan työntekijän annetaan olettaa että näin se vaan menee, töissä on syötävä. Ottakaahan selvää omista oikeuksistanne ennen kuin tulette syyttelemään.
Hox tuo on sitten vain KVTES, yksityisellä voi olla eri tilanne.
Päiväkodeissa ja niiden melutasossa tosiaan eroja.
Oma lapseni on ryhmässä, jossa on kovin hiljaista. Joskus aamulla omaa lastani saattaessa olen lähtenyt etsimään muualta päiväkodista, kun luulin, että lapseni ryhmän tilat ovat tyhjiä. Niin hiljaista siellä oli.
Vaan siis ohjaaja sekä 5-7 lasta löytyivät ryhmän toisesta huoneesta. Jotain olivat puuhailemassa, mutta ääntä siitä ei lähtenyt. On kiva, että rauhoittavat aamut.
Luulen, että kysymys on siitä, että lapseni ryhmän aikuiset ovat pitkän linjan ammattilaisia. Syksyllä lapseni siirtyy eri ryhmään, ja siellä voi olla eri meininki.
'Ei siis toimivia tietsikoita, puhelimia eikä tabletteja.'
Ja nämäkö ovat päiväkodin tärkeimmät työkalut? Ok, ymmärrän, että vasu-suunnitelmat tehdään koneella sekä sisään/uloskirjaukset. On toki ikävä, jos tarvittavat ohjelmistojärjestelmät pyörivät laitteissa huonosti.
Mutta en ymmärrä, mihin esim tabletteja tarvittaisiin päiväkodissa. Tuntuu esimerkiksi siltä, että tabletti laitetaan lasten eteen, jotta heidät saadaan hiljaiseksi ja itse voi puuhailla sillä aikaa jotain muuta. Olisihan se raskaampaa, jos tabletin sijaan esimerkiksi lukisi kirjaa lapsille.
Omaa lastani palkitaan sillä, että hän saa katsoa tablettia, kun on käyttäytynyt hyvin ja tehnyt tarvittavat jutut. Tämä siis päiväkodissa. Mutta lapsellani on ikää vasta 2 vuotta ja 7 kuukautta. Hän on pienten eli alle kolmivuotiaden ryhmässä.
(Voisin ymmärtää ehkä jossain viisivuotiaiden ja eskareiden ryhmässä, jos nyt siellä medialaitteita haluaisi harjoitella. Siellä aikuiset voisivat perustella käyttöä opettavilla, iänmukaisilla ohjelmilla. Käytännössä ainakin pojat saattavat päiväkodinkin tabletilla pelata jotakin mätkimispeliä.)
Joten kiitos: muuta sisältöä päiväkotiin. Vaikka leluja niiden laitteiden sijaan.
" Itse pakenin alalta aika nopeasti. Omalle lapselle löysin onneksi pienen yksityisen päiväkodin, jossa oli normaalia enemmän aikuisia suhteessa lasten määrään eikä päiväkoti ottanut ollenkaan erityislapsia. ...
"Miten voi päiväkoti valita ettei ota erityislapsia?"
Tuen tarpeiselle lapselle tulee ehdottomasti olla oma henkilökohtainen avustaja , silloin isossakin päiväkotiryhmässä pärjää hyvin ja asiat sujuu.
Muussa tapauksessa tilanne on kaikille kuormittava, varsinkin hoitajille jotka eivät taatusti ehdi töiltään lisäksi panostamaan erityislapsen turvallisuuteen muun ryhmäläisten vastuun ohella.
Olen itse koulutettu erityis-avustaja ja palkattu lapselle päiväkotiin, lisäksi päiväkodissamme pyörii lapsen terapiat,ym erittäin kiitettävästi ja säännöllisesti. Olemme onnekkaita sillä käsittääkseni aika harvoissa pk-ryhmissä valitettavasti on näin hyvin asiat.
Monet avustajat uupuvat ja jättävät työnsä - tai lapsi jää ilman riittävää tukea ryhmään pärjäilemään . Itse en suostuisi saati edes harkitsisi jättämään erityslasta ilman omaa henk.koht.avustajaa ryhmään.
Hyvän päiväkodin merkki mielestäni on se, että siellä on ainakin vähintään se 1 vakituinen avustaja. Mikäli siihen vielä on päiväkodilla 1 ryhmäavustaja lisäksi , niin homma toimii ok.
Niin paljon alkaa olla erityislapsia pk-ryhmissä, että ymmärrän että hoitajat/opettajat eivät yksinkertaisesti kykenee vastaamaan tarvitsevuuteen mitä tilanne arjessa vaatii.
"Kiire, ihmeelliset ja typerät paperityöt ja raportit.
Liian suuret ryhmät.
Ei riittäviä tukitoimia lapsille. Ihmiset kyynistyvät, vielä kuitenkin useimmat jaksaa hymyillä vanhemmille ja lapsille edes joskus. Itsekin vanhempana VAADIN alalle isoja panostuksia ja muutoksia1
Rahaa tarvittaisiin aikalailla, että asiat saataisiin järkevästi korjattua, eli: pienemmät ryhmät, lisää aikuisia, opeille pari sataa lisää palkkaa (enempään tuskin ikinä löytyy rahaa, mutta edes joku houkutin pakko saada tässä vaiheessa kriisiä, kun ei vain ole enää yhtään hakijaa avoimiin paikkoihin), pakollinen kahvitauko kiveenhakattuna päivittäin henkilökunnalle (että palautuu metelistä), opettajille suunnitteluaikaa, joka kellotettaisiin (jotta se varmasti toteutuu), sijaisia ei saa pihdata, työilmapiirin parantamiseen esimerkiksi yhteisöpedagogin palveluita. Tässä nyt jotain.
T: äiti ja vaka-ope "
Lisätään tuohon vielä :perusasiat kuntoon, eli
pakollisesti oltava talousapulainen + siivooja .
Uskokaa tai älkää myös pyykit, ruoat ja pk:n siivous (tiskit, pyykit,vessojen kuuraus,lattioiden lakaisu ja pesu ymv) kuuluu hoitajille jossain paikoissa hoitotyön lisäksi.
Paikoissa missä on viisas johtaja nämä perusasiat ovat mallikkaasti ilman muuta kunnossa. Hoitajat keskittyvät omaan työhönsä eivätkä hosu mopin kanssa. Hygienitasokin laskee kun hosumalla joutuvat siivoamaan muun työn ohessa?
Yliopistossa varhaiskasvatsta opettavat opettajat ovat itse paenneet alalta epäinhimillisten työolojen vuoksi, eivät kestäneet päiväkotimaailmaa. Ja nyt opettavat nuorille innoissaan päikkyyn meneville varhaiskasvatuksesta, kuinka pitää kaikkea tehdä ja osata, eikä saa antaa kiireen näkyä jne. :D ironista!!!