Kuukautisiin 5-6 päivää ja ruoanhimo lähti täysin käsistä
Olen dieetillä ja jostain syystä olen huomannut, että ennen kuukautisia voisin syödä koko ajan taukoamatta. Mahassa tuntuu sellainen ikävä ”tahdon ruokaa” -hätähuuto koko ajan, vaikka olisin syönyt jotain vasta tunti tai pari sitten. Syön dieetillä ollessa ns. järkevästi, eikä kalorivaje ole ollut liian suuri. Nyt ennen kuukautisia tuntuu siltä kuin kroppa haluaisi väkisin saada kaikki pudotetut kilot takaisin hinnalla millä hyvänsä.
Tilanne eskaloitui tänään sillä tavalla, että en kyennyt toimimaan koko päivänä. Olin allapäin enkä tiennyt mitä teen, että piristyisin. En saanut itseäni edes ulos eilen, enkä tänään. Mietin vain elämäni kurjuutta sohvalla maaten ja pari tuntia sitten se alkoi: aivan mahdoton herkkuhimo. Elimistöni halusi yhtäkkiä mitä vain sokerista ikäänkuin se veisi kaiken pahan mielen pois. Mieleni taisteli sitä himoa vastaan ja tunsin oloni entistäkin kelvottomaksi, rumaksi, läskiksi ja epäonnistuneeksi laihduttajaksi. En enää yhtään ihmettele, mistä kiloni ovat kertyneet.
En saanut itseäni taistelua lenkille, mutta sentään väkisin pakotin itseäni olemaan menemättä kauppaan ostamaan jätskiä tms. Siitä huolimatta päässä napsahti lopulta ja etsin kaapeista kaiken energiapitoisimman mätön mitä löysin ja söin maapähkinävoita ainakin kolme kukkurallista ruokalusikallista, kaksi paahtoleipää, tein creme fraichesta dippikastikkeen ja vedin kolme porkkanaa ja kirsikkatomaatteja sen kanssa lisäksi söin tumman suklaan jämät. Nyt olo on täysi, mutta kadun silti. Maapähkinävoi ja paahtoleivät vetivät päivän kalorit jo selvästi yli.
Olen kuitenkin tyytyväinen, etten ahminut tänä viikonloppuna sen enempää. Mutta harmittaa etten käynyt ollenkaan ulkona kahteen päivään ja koko viikonloppu meni käytännössä pilalle. Ahdistaa tietää, että tämä olo jatkunee vielä viikon verran.
Miltä teidän muiden pms tuntuu?