Ovatko vanhempasi vältelleet miehesi tapaamista

erosin " lempivävystä" eivätkä tahtoneet tutustua uuteen ja parempaan

Millaiset fiilikset siitä sulle tuli? Laukesiko tilanne lopulta jotenkin?

Itse olen aika masentunut asiasta.

etenkin kun exä oli psyko ja tämä nykyinen antoi mulle taas ilon ja onnen elämään. Lopulta kun vanhempani olisivat halunneet tavata niin " meille ei valitettavasti nyt käy" . Sitä saa mitä tilaa.

voimia ap:lle! 2 ja 4

että vaikka vanhempani nyt ehdottaisivat tapaamista, en todennäköisesti tuostuisi. Ovat olleet sen verran ilkeitä.

ap.

miehen vanhemmat eivät suostuneet tapaamaan minua vuosiin. Tykkäsivät enemmän entisestä miniästä. Lopulta yhteinen lapsemme taisi olla se asia, joka mursi jään - isovanhemmat tapasivat lapsemme, kun hän oli n. 1,5-vuotias (!) ja sen jälkeen tahtoivat nähdä myös minut.



Minun mielestäni miehen vanhemmat " saavat" olla elämässämme vain ja ainoastaan siksi, että yhteisellä lapsellamme on oikeus tuntea isovanhempansa. Itselleni jäi tuosta " kylmästä sodasta" niin huonot fiilikset, että en millään tavalla edistä yhteydenpitoa miehen vanhempiin. Jos he kutsuvat meidät kylään, menemme; jos he tulevat oma-aloitteisesti käymään meillä, tulkoot - mutta en koskaan kutsu heitä. Olen heitä kohtaan kohtelias, mutta en yhtään sen enempää ystävällinen kuin on peruskohteliaisuuden nimissä välttämätöntä.



Tätä nykyä anoppi " ihmettelee" ääneen, miksemme koskaan käy heillä, kun satumme liikkumaan siellä päin ja valittelee, kun tapaa yhteistä lastamme niin vähän. Niin makaa kuin petaa.

Itse pelkään, että ongelma on alkanut myös heijastua parisuhteeseeni. Olen alkanut hävetä vanhempiani ja heidän typerää käytöstään niin paljon, että miehen kanssa tulee joskus riitaa ihan vain siksi, että on paha olla. Jonkinlainen alemmuuskompleksi kai; hän muistaa aina joskus ohimennen mainita, kuinka mukavaa hänellä oli ex-tyttöystävänsä vanhempien kotona :( Itse luulen, ettemme minun vanhempieni kanssa koskaan pääse siihen tilanteeseen.

ap.