Epävakaa persoonallisuushäiriö - Millaista elämä on sen kanssa?

Et tule saamaan koskaan enää mitään apua kun kaikki oireesi niputetaan tuon diagnoosin alle ja sanotaan että ei sille mitään voi.

Vaikeaa mutta iän myötä siihen tottuu. Ilman hyvää kumppania en olisi jaksanut. Raskainta on se, ettei voi koskaan olla varma mistään, edes siitä kuka itse on. Identiteettini muuttuu koko ajan, samoin se miten koen ja näen tismalleen saman asian eri hetkinä. Tunnistan mistä on kyse, mutta se ei auta muuttamaan ajatuksiani. Olen kuitenkin hyväksynyt että tällainen minä olen, ja se on auttanut. Joskus haluan tappaa itseni tai kadota pois, joskus harvoin saatan hetken olla täydellisen onnellinen. Mikään ei ole pysyvää, mutta koen kaiken äärimmäisen vahvasti. Sen paremmin en osaa kuvailla.

helvettiä

Vierailija kirjoitti:

Vaikeaa mutta iän myötä siihen tottuu. Ilman hyvää kumppania en olisi jaksanut. Raskainta on se, ettei voi koskaan olla varma mistään, edes siitä kuka itse on. Identiteettini muuttuu koko ajan, samoin se miten koen ja näen tismalleen saman asian eri hetkinä. Tunnistan mistä on kyse, mutta se ei auta muuttamaan ajatuksiani. Olen kuitenkin hyväksynyt että tällainen minä olen, ja se on auttanut. Joskus haluan tappaa itseni tai kadota pois, joskus harvoin saatan hetken olla täydellisen onnellinen. Mikään ei ole pysyvää, mutta koen kaiken äärimmäisen vahvasti. Sen paremmin en osaa kuvailla.

Hirmu hyvin kuvailtu. Juuri tuolta se tuntuu. Ihan, kuin omat ajatukseni olisin lukenut. Raskainta juuri tuo jatkuva muuttuminen, ettei edes tiedä mikä itse on ja koko ajan tahattomasti muuttuu kaikki, mielipiteet ja mistä on kiinnostunut ym. Muistan, kun 24-vuotiaana tuskailin, että kuka oikein olen? No, vielä yli 40v se ei ole ratkennut vaan mietin ihan samaa. Ei tunnu ihan normaalin aikuisen elämältä. Kuin olisi ikuisesti teinin tasolla ja kehitys alati kesken. Mitään kestävää on vaikea saada elämässä aikaan. Kaikki jää kesken, kun kiinnostus alkaa ja yhtä nopeasti lopahtaa. Vaikea sitoutua mihinkään ym.

Nostan.

Löysin tän "sairauden" netistä viime syksynä ja koin valaistumisen! Kaikki oireet sopii minulle.

Olen ihmetellyt, miksi minulla on tällainen vaikea luonne..

Ilmeisesti psykoosi lääkkeet auttaisi. Olen saanut paljon apua netin omahoito osiosta.

Ylös

Auttaako  lääkitys yhtään ? Tai terapia? Mielenhallintaharjoitukset?

Up up

Eläkkeellä olen ja vietän aikani täällä trollaillen. Terapia ei ole auttanut.

Valintoja valintoja.

Vierailija kirjoitti:

Et tule saamaan koskaan enää mitään apua kun kaikki oireesi niputetaan tuon diagnoosin alle ja sanotaan että ei sille mitään voi.

Kyllä kaikki perussairaudet hoidetaan jokaisella yhtä hyvin oli mitä diagnooseja tahansa. Erikoissairaanhoitoa ei nykyään julkisella puolella saa kun harvat ja valitut, koska jonot ovat kuukausia, eikä potilaita noilla poliklinikoilla pidetä kuin sen hetken että saadaan resepti kouraan ja ulos...

Olen lakannut yrittämästä asua kenenkään kanssa yhdessä. Työllistän itseni. 

Elämä sujuu kun on ihmisten seurassa hetkittän ja aika kevyesti, muuten tulee taas vaikeuksia.

Suurin ongelma on oikeastaan se että harva haluaa olla kanssasi, nimittäin uusiin ystäviin on aika helppo tutustua, kaikki eivät huomaa pysyä kaukana, mutta vasta sitten muutaman tapaamisen jälkeen.

Sukulaiset ja vanhat ystävät ehkä vastaavat viesteihisi, jollet ole rikkonut välejä kuten minä, mutta tapaamiseen vaikea saada. Enkä heitä soimaa siitä. 

En minäkään vapaaehtoisesti suostuisi tapaamaan itseäni.

Selittämättömiä, yhtäkkisiä onnen- sekä ahdistuksentunteita.