Vanhempieni käytös tuntuu tosi pahalta...
Hei,
on aika raskas olo, ehkä joku voisi kommentoida tilannettani...? Olen yli vuoden seurustellut ulkomaalaisen miehen kanssa, joka käy aina välillä Suomessa. Olemme yhdessä vakavissamme ja suunnittelemme yhteistä kotia. Vanhempani olivat aluksi täysin asiaa vastaan ja riitelivät, huusivat, jopa uhkailivat minua. Sitä kesti muutaman kuukauden, sitten ilmoittivat, ettei se ole heidän asiansa ja voin kuulemma seurustella kyseisen henkilön kanssa, jos haluan. (Antoivat siis " luvan" ...) Sen jälkeen lopettivat asiasta puhumisen. Kun minä yritän ihan mukavassa valossa ottaa asioita esille ja jutella niitä näitä, joskus sivulauseessa mainita jotakin miesystävästäni, ei se herätä minkäänlaista reaktiota. He käyttäytyvät lähes kuin koko ihmistä ei olisi olemassakaan. (eivät siis ole ikinä tavanneet, mikä on sanomattakin selvää.) Välimatkaa minulla on vanhempiini noin 10 km joten se ei todellakaan ole este. Mies on monesti ollut luonani parikin viikkoa. Tilanne on jotenkin täysin lukossa ja olen sen takia ahdistunut. En usko, että voin mitenkään vaikuttaa vanhempiini, ja he ovat jo päättäneet oman kantansa. On siis todella suuri kynnys koskaan esitellä heille miesystävääni, enkä enää ole varma, haluanko. Muuten meillä on läheiset välit ja he käyvät luonani jatkuvasti - paitsi silloin kun mies on täällä. Silloin tarkistavat etukäteen tai eivät kuulemma voi edes soittaa, odottavat mieluummin, että hän lähtee. Onkohan tässä mitään tehtävissä? Alkaa ihan tosissaan rasittaa. Onko jollain muulla tällaisia vanhempia?
Kommentit (3)
Olin ajatellut, että kyllä tilanne kesään mennessä asettuu ja voimme esim. käydä sukumme mökillä, mutta ei se olisi ollut mitenkään mahdollista. Nyt stressaan jo joulusta - en taida mennä kotiini ollenkaan :(
En tarkoittanut tätä pelkästään niille, joilla ulkomaalainen mies, vaan ihan yleisesti mistä syystä tahansa. Ehkä useimpien vanhemmat sitten ovat fiksumpia kuin omani...
Mun mies on Algeriasta, ja vanhempani reagoivat alussa samalla tavalla. Nyttemmin ovat hyväksyneet mieheni, ja jopa pitävät hänestä.
Ne on ne ennakkoluulot..