Työelämästä nykyään - ketä muuta kyrsii?

Määräiakaisia vakinaisteaan

-valittajia vähiten kuitenkin



jaksa olla positiivinen ja hyvä, että osaat rajata työn ja vapaa-ajan

Minulla on vakinainen paikka, mutta urakehitys on jämähtänyt eikä palkkakaan ole hyvä. Omalla alallani on myös oletus, että "hyvä työntekijä" tekee ylitöitä ilman palkkaa ja on aina tavoitettavissa ja niin edelleen. Itse en kolmen lapsen äitinä ole siihen ryhtynyt. Ei riitä, että tekee työnsä hyvin työajan puitteissa, vaan olisi tehtävä vielä enemmän.



No, uskon että olen kaiken kaikkiaan onnellisempi kuin ne, jotka uhraavat vapaa-aikansa ja perheensä hyvinvoinnin työnsä takia. Mutta minustakin tämä suuntaus on väärä ja kieroutunut.

Osoitat tervettä itseluottamusta, että rajaat työn ja vapaa-ajan noin hyvin. Itsekään en enää äitinä suostu olemaan tavoitettavissa vapaa-aikanani.

Veikkaan, että menee noin 30-40 vuotta ennen kuin hoksataan, että me olimme oikeassa ;)

Täytyy vain olla onnellinen mikäli voi tehdä haluamaansa työtä omien periaatteidensa ja arvojensa mukaisesti.

Mitä nuoremmaksi pomot alkaa käydä (niitä vastavalmistuneita perheettömiä uraohjuksia meillä ainakin) niin sitä enemmän vaaditaan sitä venymistä, työ- ja vapaa-ajan rajat olisi poistettava ilman muuta...



Minä ja muutama muu perheellinen 30-40-vuotias naisihminen enää soditaan tätä vastaan, muut ovat varmaan jo luovuttaneet ja menevät virran mukana..



Oikeasti, nyt kun jäin 3:nnelle äitiysvapaalle, mietin tosissani, että vieläkö haluan tuonne hullunmyllyyn takaisin. Työn ilo (sitäkin on ollut todella) on kadonnut kokonaan, ihmisten ja perheen arvostus on poissa... miten sitä pitäisi jaksaa??



Minulla on tosin vakituinen työ, mutta tämän päivän tehtävät ja vaatimukset on jotain ihan muuta kuin aikoinaan sopimusta allekirjoittaessa.. Niin ja vaativuusluokitus palkassa, sehän on tosiaan pysynyt samana. Että jotain tuttua sentään!

Kirjoituksesi olisi voinut olla minun kynästäni. Itse olen tosin vakituisessa työsuhteessa, jossa periaatteessa kaikki hyvin palkka mukaan lukien. Mutta olen nähnyt liian monta yrityskauppaa, liian monta säästökuuria, joiden seurauksena hyvätkin ihmiset on todettu tarpeettomiksi. Itselläni on kaksi pientä lasta ja heidän myötään olen pakottanut itseni opettelemaan entisen urasuuntautuneisuuden sijaan muuhun elämään keskittymistä (vaikeaa!..). En halua yrittää ylittää itseäni, antaa töille omaa vapaa-aikaani jne. mm. sen vuoksi, että tiukan paikan tullen panostuksiani ei kuitenkaan välttämättä arvosteta siten kuin olisin toivonut. Mitä pyörisi mielessäni sitten, jos oman henkisen tai ruumiillisen terveyteni menettäneenä (tämä ennenpitkää olisi varmasti näillä vaatimuksilla edessä) toteaisin, että minut seuraavana henkilöstön supistamishetkenä todettaisiin vain turhaksi kulueräksi.



Yritän muistaa, että teen työtä vain jotta minulla olisi varaa elämiseen.

mulla on sen verran hyvä tuuri että vaikka esimies on lapseton, niin hän ymmärtää miksi minä haluan pitää vapaa-ajan vapaa-aikana jne. Ala on kuitenkin sellainen jossa tuota töitten viemistä kotiin "harrastetaan" paljonkin... projektiaikataulut kun eivät yleensä "anna periksi".



Eräälle kaverille itse asiassa ehdoteltiin että hänelle mahdollistettaisiin pääsy kotoa (työläppärillä) työpaikan verkkoon "jotta sitten voisi vaikka lukea sähköposteja siinä sivussa kun on sairaitten lasten kanssa kotona joskus". Siis meidän työympäristössä ihan standardikäytäntö mahdollistaa työntekijöille etäyhteydet mutta eipä niitä yleensä noin perustella...

Minusta on ihan oikein, että ne, jotka panostaa työelämään enemmän niin pärjää paremmin.



Se on se hinta, joka täytyy maksaa, jos haluaa panostaa itseensä eikä työnantajaan.

Yritin juuri sanoa, että minulle (joka siis yrityksistä huolimatta annan edelleen työnantajalle aikasmoisen paljon ja olen hyötynytkin siitä ammatillisesti) yksi järkyttävimmistä asioista huomata nykyajan työelämässä on se, että "tosipaikan tullen" kovillakaan panostuksilla ei ole mitään arvoa, jos jostakusta pitää päästä eroon - ja henkilöstön supistamistarvetta tuntuu olevan jatkuvasti.

Minusta on ihan oikein, että ne, jotka panostaa työelämään enemmän niin pärjää paremmin.

Se on se hinta, joka täytyy maksaa, jos haluaa panostaa itseensä eikä työnantajaan.

On jo työhaastatteluissa kertonut perheen olevan tärkeä.

siitä työhaastatteluissa puhu. Siellä kerron siitä, mikä on työelämässä relevanttia. Ja totta on tuokin, että minusta ihan normaalia, että ne etenee ja niitten palkka nousee, jotka panostaa töihinsä. Jos haluaa tehdä vaan sen "pakollisen" eikä esim. ole valmis opiskelemaan lisää omalla vapaa-ajalla jne., niin sitten on ihan normaalia, että pysyy paikoillaan työelämässä.

Tottakai lyhytjännitteisesti ajatellen työnantajan joka haluaa tehdä tulosta nopeasti ja tehokkaasti kannattaa palkata työntekijöitä joista saa pumpattua mahdollisimman paljon irti.



Pidemmällä tähtäimellä ajatellen ja varsinkin julkisen sektorin työpaikoissa en olisi tästä enää ollenkaan niin varma. Mahdotonta työtahtia hyvin harva jaksaa loputtomiin. Aika monet uupuvat, osa jää sairaslomille tai poistuu työelämästä psyykenongelmien takia, osa tekee itsemurhan ja osa laiminlyö lapsensa tai oman terveytensä mistä tulee yhteiskunnalle erittäin paljon kustannuksia. Väitän että kokonaistaloudellisesti ajatellen yhteiskunnan kannattaisi rasittaa työntekijöitään työelämällä vain kohtuullisesti, jolloin "sivukulut" jäisivät paljon pienemmiksi. Vaan kun jokainen sektori on vastuussa vain omista kuluistaan niin kukaan ei näe kokonaisuutta. Päättäjät ajattelevat usein vuoden aikajaksoissa, harvoin viiden vuoden jänteellä eivätkä koskaan pidemmälle.



Oikeasti uskon että yhteiskunnalle olisi kannattavampaa jos ihmiset jaksaisivat elää terveellisesti, pitää huolta omasta psyykkisestä ja fyysisestä kunnostaan ja huolehtia lapsistaan ja ehkä vanhuksistaankin, jolloin yhteiskunnalle tulisi paljon vähemmän kuluja sosiaali- ja terveyspuolella.





Yksityissektorin suhteen taas pitäisi minusta ajatella muutakin kyin yrityksen voittoja. Tottakai yksityinen työnantaja haluaa pumpata joka ikisestä työntekijästä juuri niin paljon kuin ikinä pystyy. Ja tottakai voitot ovat suurempia kun ei ihan niin tarkkaan noudateta joka pykälää ja katsotaan vähän sormien välistä. Tuotannon vieminen kehitysmaihin, lapsityövoiman käyttö, verojen kierto jne. ovat tietenkin kaikkein kannattavimpia. Mutta minusta työntekijöiden tai lainsäätäjien ei pitäisi missään nimessä mennä mukaan tähän. Lain mukaan ylitöistä pitää maksaa, lomat pitää myöntää, perhevapaat ovat subjektiivinen oikeus eikä ylitöitä saa teettää määrättömästi. Se, että jotkut suostuvat hyväksikäytettäviksi ja tekemään laittomasti enemmän kuin heidän pitäisi ei tee heistä parempia työntekijöitä vaan riistäjien apulaisia. Lain ja yhteiskunnan ei pitäisi hyväksyä sitä, että työntekijöitä valitaan sen mukaan kuka suostuu laittomuuksiin ja hyväksikäytettäväksi ja kuka vapaaehtoisesti luopuu lakisääteisistä oikeuksistaan. Niin kauan kuin näitä henkilöitä löytyy käyttävät työntekijät heitä hyväkseen ja muut kärsivät. Ihan sama asia vain vähän suuremmassa mittakaavassa on se, että suuret ylikansalliset yhtiöt eivät maksa kehitysmaan tuottajille tarpeeksi tai palkkaavat lapsia koska heille tarvitsee maksaa vähemmän.





Lakien tarkoituksena on lisätä oikeudenmukaisuutta ja yleistä hyvinvointia. Minusta mennään aika vaarallisille vesille jos puolustetaan laittomuuksia ja lakien kiertämistä ja väljästi tulkitsemista sillä, että se on yritysten etujen mukaista.

Sen kun vaan päättäjät ja työnantajatkin ymmärtäisi.

kuka suostuu harmaaseen ylityöhön ja kuka ei. esim. pätkätyöläinen on ihan eri puristuksessa kuin vakityössä oleva. Työyhteisöistä pitäisi löytyä solidaarisuutta myös sijaisille yms. pätkiä tekeville, joita yleensä hypyytetään ihan kohtuuttomasti.

tää on just se, että kun yksi suostuu niin muidenkin oletetaan suostuvan ja lopulta se, joka tekee töitä lakien mukaan onkin huono ja melkein rikollinen.



Kyllä meidän työpaikalla osa vakivirassa olevistakin tekee töitä ihan hulluna. Na vaan yleensä ovat joko miehiä tai lapsettomia naisia (joita meidän alalla riittää).

Monella alalla valitetaan kauheaa työvoimapulaa, syyllistetään työntekijöitä ja mietitään lisäkoulutusta, työntekijöiden rahtaamista ulkomailta ja vaikka mitä.



Ja sitten samaan aikaan pidetään ammattilaisia työttöminä tai toisen alan töissä kun ei haluta jotain tiettyä tyyppiä töihin tms. Yleensä näissä tyypeissä ei ole mitään muuta vikaa kuin se, että osaavat pitää puolensa tai ovat joskus hamassa menneisyydessä riidelleet väärän ihmisen kanssa väärässä paikassa. Työnsä tekevät ihan hyvin ja moitteettomasti.



Eli monessa julkisen sektorin työpaikassa yksinkertaisesti pelataan valtapeliä. Kun on vähän "työvoimapulaa" niin voidaan valittaa julkisuudessa ja saadaan lisää resursseja. Kun ei huolita kaikkia töihin ja uhkaillaan irtisanomisilla, niin voidaan kyykyttää työntekijöitä ja kusettaa niitä mihin vain. Kun sopivasti kohdellaan työntekijöitä eriarvoisesti ja annetaan toisille kivat hommat ja toisille vähän ankeammat ja joillekin vähän enemmän palkkaa kuin joillekin muille niin saadaan työntekijät sopivasti toistensa kimppuun ja voidaan puuhailla itse mitä vain. Lisäksi saadaan sopivasti nostettua omaa palkkaa kun vedotaan lisääntyneeseen työmäärään kun ei ole tarpeeksi tekijöitä.



Tämä on ihan faktaa ja nimenomaan korkeasti koulutetulla julkisella sektorilla. kaikki pomot ja päättäjät veks ja uutta tilalle niin ehkä voitaisiin saada jotain uudistuksia läpi.