Lue keskustelun säännöt.
Oon maailman huonoin äiti. En osaa tukea omaa teiniä.
31.05.2021 |
En osaa auttaa. En osaa sanoa mitään. Oon huonoin äiti maailmassa. Nuorella on paha olla ja mä en osaa auttaa.
En tiedä mistä on kyse. En osannut kysyä. Tuntu kiusalliselta ja vaikealta olla siinä tilanteessa. Tiedän että en osaa kohdata vaikeita tunteita. Yritin kuitenkin. Otin pojan kädestä kiinni. Ei se sitä pois repäissyt. Mä päästin irti. Mulle tuli niin kova ahdistus siinä hetkessä. Lähdin pois. Poikakin lähti omaan huoneeseen kyyneleet valuen. Hirveä olo kun en osannut auttaa. Mitä mun pitäis tehdä? Oon ihan hukassa. Haluaisin olla äiti joka kuuntelee ja halaa mutta en pysty. Se tuntuu vaan niin vastenmieliseltä ja vaikealta. En ehkä kestä kohdata sitä tunnetta kun toisella on paha olla. Helpompi lähteä pois tilanteesta. Ihan hirveät omantunnontuskat tästä. En pysty olla itseni kanssa kun mun lapsella on paha olla mutta mä en osaa kysyä mikä on. Ei poikakaan yleensä itke joten joku on.
Mun lapset tarttis paremman äidin. Sellaisen joka osaa tukea. Mä en vaan pysty siihen.
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Sulla on kyllä iso ongelma. Oma lapsi itkee muttet pysty mitenkään lasta kohtaamaan. Nyt vaan pakotat itsesi halaamaan lasta ja kysymään, että mikä on. Aluksi tuntuu vaikealta, mutta kertojen myötä helpottuu. Sanotko koskaan rakastavasi lasta.
Niin mä tiedän. Mä en tiedä mikä mua pelottaa. Ehkä joku kontrollin menetys. Liian harvoin. Kun poika oli pieni niin sanoin joka ilta. Nyt siihenkin on tullut valtava kynnys. Olen kyllä pari kertaa sen viestillä kertonut kun ollaan oltu eri paikoissa. Kysynyt että onhan kaikki ok ja muistaahan että on rakas. Ääneen en ole sitä vuosiin sanonut. Valitettavasti. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman lapsen pahan olon kohtaaminen on rankkaa kenelle tahansa. Älä siis syyllistä itseäsi. Jos se tuntuu mahdottomalta, kehota lastasi menemään kouluterveydenhoitajalle, koulukuraattorille tai koulupsykologille juttelemaan. Hän voi myös hakea apua netistä eSim mll:n nuortennetistä.
Ymmärrän. Mutta kun en osaa/pysty kohtaamaan pojan surullista oloa. En pysty katsomaan kun oma nuori itkee. Vielä paskempi olo tulee kun tiedän että pitäisi pystyä. Lapsella on paha olo ja mä en osaa tehdä mitään. Tää surullinen mieliala tuli vasta tänään koulun jälkeen joten välttämättä ei vielä tarvi mitään terkkarin apua. Mutta sieltä sitä paremmin saa kun multa. Oon niin paska äiti. Ap
Koulussa sattunut jotain. Nyt ap ota ittees niskasta kiinni. Sun lapsi tarvitsee sua.
Vierailija kirjoitti:
Miten susta tuli noin tunnevammanen?
Lapsena kai. Meillä ei koskaan näytetty tunteita. Mä yritin tsempata kun omat lapset oli pieniä. Mutta näin hyvin se onnistui.. ap
Ap annan sulle ohjeet
1. Koputa pojan oveen. Älä mene sisään ilman lupaa.
2. Sano että huomasit pojalla olevan paha mieli. Kerro että et aiemmin osannut sitä kohdata mutta mietit asiaa ja rakastat poikaa
3. Halaa ja kysy mikä on.
4. Ei tarvitse osata antaa mitään ratkaisua. Riittää kun kuuntelet ja olet läsnä.
Kun sä kerran tästä selviät, selviät aina. Mullakin ollut aiemmin vähän vastaavia haasteita mutta en oo halunnu antaa niille valtaa. Kovasti tsemppiä ap. Kaikki menee hyvin.
Ps. Poika ei mene rikki vaikka näkee sun itkevän. Itke jos tulee paha mieli, se ei haittaa mitään.
Kiitos tuesta. Mä menen. Jännittää vaan niin pirusti. Mutta ootte oikeassa, en voi jättää poikaa yksin vaikka mua jännittää. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman lapsen pahan olon kohtaaminen on rankkaa kenelle tahansa. Älä siis syyllistä itseäsi. Jos se tuntuu mahdottomalta, kehota lastasi menemään kouluterveydenhoitajalle, koulukuraattorille tai koulupsykologille juttelemaan. Hän voi myös hakea apua netistä eSim mll:n nuortennetistä.
Ymmärrän. Mutta kun en osaa/pysty kohtaamaan pojan surullista oloa. En pysty katsomaan kun oma nuori itkee. Vielä paskempi olo tulee kun tiedän että pitäisi pystyä. Lapsella on paha olo ja mä en osaa tehdä mitään. Tää surullinen mieliala tuli vasta tänään koulun jälkeen joten välttämättä ei vielä tarvi mitään terkkarin apua. Mutta sieltä sitä paremmin saa kun multa. Oon niin paska äiti. Ap
Lapsesi on jo teini? Kerro hänelle kaikki se, mitä kirjoitit tänne. Kirjoita vaikka kirje, jos et muuten osaa kohdata häntä.
Kerro, että haluat olla läsnä, halata, auttaa, mutta hänen pahan olonsa kohtaaminen on sinulle hirmu vaikeaa. Kerro, että siitä huolimatta haluat olla sellainen äiti, joka tukee silloinkin, kun ei oikein osaa.
Pyydä, että saat opetella olemaan hänelle läsnä ja pyydä, että hän on kärsivällinen.
Vanhemmat ovat keskeneräisiä. Sen saa kertoa lapselleenkin. "En osaa tukea sinua niin hyvin kuin haluaisin, mutta haluan opetella. Saanko?"
Uskon, että lapsesi arvostaisi noita sanoja.
Ymmärrän että ap ei tee tuota pahuuttaan, kuten ei varmasti äitinikään. Asia nyt vain on niin, että vanhempana on vastuita, joita ei voi väistää sen vuoksi, että asiat tuntuvat vaikeilta.
Oma äitini oli samanlainen. Jätti aina yksin, kun oli paha mieli tai jotenkin vaikeaa. Itse jäin ilman lohtua ja sain toimia vielä nuoremman sisaruksen olkapäänä. Bonuksena tuli holtiton päihteidenkäyttö ja isäpuolen ahdistelu, josta en vaikenemisen kulttuurin vuoksi pystynyt kertomaan.
Pahimpien traumojen ja itsetuhoisuuden pintautuessa 20 vuotta myöhemmin äitini teki saman kuin aina ennenkin - jätti minut selviytymään yksin, koska ei tiennyt miten toimia. Emme ole enää tekemisissä.
Ap, tee itsellesi ja lapsellesi palvelus, ja hae apua ennen kuin on liian myöhäistä. Sinä ja ennen kaikkea lapsesi ansaitsee sen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos tuesta. Mä menen. Jännittää vaan niin pirusti. Mutta ootte oikeassa, en voi jättää poikaa yksin vaikka mua jännittää. Ap
Hyvä. Pidä tuo asenne.
Ap älä anna omien tunteiden mennä lapsesi tuen tarpeen ohi. Älä pelkää omia tunteita. Itkeä voi jos siltä tuntuu. Sun lapsi tarvitsee tunnetta että on rakastettu ja riittävä. Se ei välitä siitä tuleeko sulle itku vai ei. Tsemppiä matkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen töpeksinyt kaikkien teinieni kanssa. Silti he ovat selvinneet ja kasvaneet aikuisiksi. Olen saanut heiltä syytöksiä, että olen maailman paskin äiti ja en ymmärrä. Olen myöntänyt, etten aina ymmärtänytkään ja osannut auttaa. Ja olen myöntänyt senkin, että lapsen paha olo on aiheuttanut minussa niin suuren avuttomuuden ja ahdistuksen, että panin pääni pensaaseen, enkä osannut auttaa.
Jälkeen päin olen heille myöntänyt, että olisi pitänyt toimia toisin ja tehdä moni asia eri tavalla ja pyytänyt anteeksi, etten osannut olla se vahva aikuinen, kun olisi pitänyt olla.
Olen myös oman kasvatukseni uhri ja en osannut paremmin auttaa lapsiani. Mutta kaikesta huolimatta heistä kasvoi tasapainoisia aikuisia. Siitä en voi kehuja itselleni ottaa. En edes tehnyt parastani, koska en osannut.
Ole minua viisaampi ja sano jo nyt pojallesi, että haluat auttaa, mutta et osaa.
Voi raukkaa tyttöä joka tuosta miehen ottaa... Sen tietää että murheet hukkuu viinaan ja itkemisestä sanotaan että "lopeta tuo typerä rääkyminen"...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos tuesta. Mä menen. Jännittää vaan niin pirusti. Mutta ootte oikeassa, en voi jättää poikaa yksin vaikka mua jännittää. Ap
Ymmärrän että jännittää mutta ei tarvitse. Kaikki on hyvin.
Itse muistan kuinka nuorena ei ollut valmiuksia käsitellä niitä asioita mitkä vaivasivat. Siksi oli tärkeää että joku kuunteli, oli empaattinen ja yritti antaa näkemyksiä aikuisena ihmisenä. Se tosi raskasta jos ei isä tai äiti ei osaa tukea silloin kun niitä eniten tarvitsisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ole vaan läsnä ja pidä kanava auki. Kysy tuleeko vaikka iltakaakaolle. Älä vaadi ja näytä että olet koko ajan itse paniikissa. Yritä saada hänet puhumaan. Ei niitä asioita voi heti ratkaista, mutta tärkeintä on että eivät aina jää sinne teinin pään sisään. Mielikuvituksella kun ei ole kattoa. Kehu yhdestäkin pienestä asiasta.
Olet ihan hyvä äiti.
Vierailija kirjoitti:
Voi raukkaa tyttöä joka tuosta miehen ottaa... Sen tietää että murheet hukkuu viinaan ja itkemisestä sanotaan että "lopeta tuo typerä rääkyminen"...
En usko tähän. Vaikuttaa siltä että yllättävänkin avoimesti uskaltaa kohdata omat tunteensa.
Koskaan ei ole liian myöhäistä kysyä. Mene nyt selvittämään asia.
Itse lähtisin vain kyselemään että mistä paha mieli johtuu, onko jotain sattunut koulussa, kaverien kanssa tai onko joku henkilökohtaisempi asia. Kertoisin että kaikesta saa puhua ja et väheksy tai tuomitse mitään ja yrität auttaa sen mitä osaat ja voidaan pohtia tätä kahdestaan jne Pitää vain olla läsnä ja vähän suostutella että saa sitä keskustelua avattua.
Joku painaa. Ei kukaan teinipoika noin muuten vain itke. Etenkään tuollaisessa perheessä.
Sitä "painon tunnetta" sanotaan suruksi. Jos sun kurkkua korventaa sulla on tulossa itku. Ei se itku haittaa. Päinvastoin se helpottaa sun oloa. Nyt halaamaan lasta.