Työstään irtisanottujen selviytyminen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin juuri toiseen ketjuun tämän, mutta sopii se tännekin:

Minulla on korkea koulutus ja pitkä ura, josta melkein puolet toimin yrittäjänä eli maksoin reippaasti veroa yhteiskunnan pyörittämistä varten. Kun alakohtaiset muutokset veivät työt juuri siinä vaiheessa, kun minusta tuli virallisesti liian vanha työllistettävä (50 v.), kaikka saavutukset pyyhkiytyivät pois. Nyt olen asunnoton ja kokonaan sosiaalitoimen hyysättävänä. Tätä saattaa kestää kolmekymmentäkin vuotta vielä, mutta en usko, että kestän enää toista vuotta tässä tilassa. Voisin kestää sen, että olen kaikille muille yhdessä ja erikseen täysin hyödytön, mutta sitä, että olen hyödytön myös itselleni, en jaksa.

Vaikea tilanne, mutta ei kukaan työssäolevakaan ole korvaamaton ja siten jotenkin tärkeämpi kuin ne, jotka ovat jääneet työelämän ulkopuolelle. Voit olla hyödyksi monella muullakin tapaa kuin töissä ja arvokas ihan ilman statuksiakin.

Statuksista en piittaa, mutta asunnottomuus, köyhyys, yksinäisyys ja jatkuva puute ihan kaikesta on sietämätöntä. Minua ei enää kiinnosta olla hyödyksi kenellekään tai millekään, koska se tarkoittaa lähes poikkeuksetta ilmaisen työn tekemistä. "Arvokas" taas on silkkaa sanahelinää, jota tarjotaan herkästi silloin, kun ei oikeasti ole mitään sanottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin juuri toiseen ketjuun tämän, mutta sopii se tännekin:

Minulla on korkea koulutus ja pitkä ura, josta melkein puolet toimin yrittäjänä eli maksoin reippaasti veroa yhteiskunnan pyörittämistä varten. Kun alakohtaiset muutokset veivät työt juuri siinä vaiheessa, kun minusta tuli virallisesti liian vanha työllistettävä (50 v.), kaikka saavutukset pyyhkiytyivät pois. Nyt olen asunnoton ja kokonaan sosiaalitoimen hyysättävänä. Tätä saattaa kestää kolmekymmentäkin vuotta vielä, mutta en usko, että kestän enää toista vuotta tässä tilassa. Voisin kestää sen, että olen kaikille muille yhdessä ja erikseen täysin hyödytön, mutta sitä, että olen hyödytön myös itselleni, en jaksa.

Miten pitkän uran tehnyt voi irtisanoutumisen seurauksena tipahtaa asunnottomaksi?

Kun eivät Suomessa pitkäaikaistyöttömät (vailla pennin jenin puskuria) kroonisesti sairaatkaan yllättäen menetä kaikkea mikä ylläpitää perusarkea? 

Verraten nyt vaikka Brysselin katuihin , missä kadulla asuvat ihmiset hyppäävät silmille, osana (pysyvää) katukuvaa.

USA:ssa työpaikan menetys on varma passitus (ilman kerättyä varakkuutta) kadulle. Puhumattakaan esim Intiasta, Venäjän kaduista, Filippiineistä, Romaniasta,jne.

Esim EU-maista Suomi on kodittomien torjumisessa mallimaa, asunnottomuus vähenee koko ajan.  

Kyllä potkut ylpeyttä ja itsetuntoa kirpaisee aina jonkin verran , vaikkei taloudellisesti tyhjän päälle putoaisikaan.

Siis lukuunottamatta sitä, että se työpaikka yksinkertaisesti lakkautetaan ja siksi työt loppuvat.

Vierailija kirjoitti:

Jahas, eka kerta otti koville. Sen jälkeen on ollut helpompaa. Ei ole elämä eikä työt siihen loppuneet.

Mulla on nykyään oma identiteetti, joka on ammatillinen, ei yritykseen sidottu.

Tulepas elvistelemään kun olet viiskymppinen etkä pääse edes haastatteluihin enää. Ai mutta niin, sullehan näin käy kun osasit jo alaluokalla valita oikeat aineet ja olet oman alasi ehdoton guru ja korvaamaton. Tulit kuitenkin irtisanotuksi?  

Olin töissä firmassa, jossa yt-kierroksia oli useampia vuodessa. Jos jonkun osa-alan kysyntä väheni edes hetkellisesti, porukka sai lähteä. Ei ollut oikeudenmukasta, ei tuntunut oikeudenukaselta. Kuka tahansa saattoi saada lähtöpassit eli myös ne rautaiset ammattilaiset. Takuuvarmasti tuli irtisanotuksi kun ikää tuli päälle 50v. Monta yt-kierrosta selviydyttyni minäkin sain "ruskean kirjekuoren". Kirpaisi, tietenkin. Huoli uudestaan työllistymisestä, taloudellisesta tilanteesta ja tulevaisuudesta yleensä on koko ajan läsnä. Neljättä vuotta työttömänä, ikää 58v joten turha odottaa enää uutta työtä mistään. Olen hakenut, tietenkin, paikkoja sekä omalta osaamisalueeltani että sen ulkopuolelta, Osaamista olen päivittänyt säännöllisesti töissä ollessa sekä nyt työttömänä. Ihmettelen miten voi olla kannattavaa jättää työkykyiset ja -haluiset henkilöt pelkästään iän takia työmarkkinoiden ulkopuolelle. 

Noh, tässä sitten ootellaan reilut 10 vuotta yhteiskunnan tuilla eläkeiän alkamista. Eläke jää erittäin pieneksi eikä säästöjäkään ole kertynyt. Tulen olemaan käsi ojossa myös eläkkeellä koska se ei tule riittämään edes välttämättömään. Tulis nyt edes joku lex Lindström2 ja viiskymppiset työttömät pääsis reilusti eläkkeelle. Turha meitä roikottaa työttömyystilastoissa kun ei meitä kukaan palkkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin juuri toiseen ketjuun tämän, mutta sopii se tännekin:

Minulla on korkea koulutus ja pitkä ura, josta melkein puolet toimin yrittäjänä eli maksoin reippaasti veroa yhteiskunnan pyörittämistä varten. Kun alakohtaiset muutokset veivät työt juuri siinä vaiheessa, kun minusta tuli virallisesti liian vanha työllistettävä (50 v.), kaikka saavutukset pyyhkiytyivät pois. Nyt olen asunnoton ja kokonaan sosiaalitoimen hyysättävänä. Tätä saattaa kestää kolmekymmentäkin vuotta vielä, mutta en usko, että kestän enää toista vuotta tässä tilassa. Voisin kestää sen, että olen kaikille muille yhdessä ja erikseen täysin hyödytön, mutta sitä, että olen hyödytön myös itselleni, en jaksa.

Miten pitkän uran tehnyt voi irtisanoutumisen seurauksena tipahtaa asunnottomaksi?

Kun eivät Suomessa pitkäaikaistyöttömät (vailla pennin jenin puskuria) kroonisesti sairaatkaan yllättäen menetä kaikkea mikä ylläpitää perusarkea? 

Verraten nyt vaikka Brysselin katuihin , missä kadulla asuvat ihmiset hyppäävät silmille, osana (pysyvää) katukuvaa.

USA:ssa työpaikan menetys on varma passitus (ilman kerättyä varakkuutta) kadulle. Puhumattakaan esim Intiasta, Venäjän kaduista, Filippiineistä, Romaniasta,jne.

Esim EU-maista Suomi on kodittomien torjumisessa mallimaa, asunnottomuus vähenee koko ajan.  

Kyllä voi, kun käyttää kaikki rahansa ammatinharjoittajuuteen eli elää ihan mukavasti, mutta silti pahemmin vaurastumatta; jää yllättäen ilman työtä ja päätyy hyvin pitkäksi aikaa vääntämään viranomaisten kanssa siitä, onko työtön, yrittäjä vai työtön yrittäjä. Mistään ei saa apua eikä kukaan neuvo, koska ei kuulu minkään viranomaisen toimialaan. Sukulaisilta lainatut rahat - siinä uskossa, että kyllä ammattilainen töitä löytää - jäävät maksamatta takaisin eli ikuiseksi häpeäksi, säästöt ja myyntikelpoinen irtaimisto on myyty, joutuu olemaan kokonaan rahattomana kuukausikaupalla ja saa lopulta ensimmäisen maksuhäiriömerkintänsä. Koska status ei ole kenellekään selvä, ei tukiakaan tule. Maksuhäiriömerkintä varmistaa sen, että mistään ei voi neuvotella. Kun lopulta ei ole mitään jäljellä, päätyy kirjaimellisesti kadulle seisomaan. Minulla sentään oli auto (aina halvempaan vaihdettu ja lopulta maksamattomien verojen vuoksi ajokiellossa oleva), missä yöpyä, mutta sekin varastettiin.

Voit ihmetellä Suomen mallimaan statusta asunnottomuuden torjumisessa, mutta ymmärrä kuitenkin se, että suojaverkkojen ohi voi edelleen pudota. Myös päihteetön ja aina asiansa hyvin hoitanut. On hyvin helppo ajatella, että kaikki työttömäksi jäävät vain ilmoittautuvat kortistoon, hoitavat lomakkeet näppärästi kuntoon ja jatkavat sitten elämäänsä ansiosidonnaisen ja sen jälkeen muiden pienten, mutta riittävien tukien varassa. Ihan tyhjän päälle on vaikea rakentaa varsinkin siinä tapauksessa, että töihin pääsemisestä eli rakennuspalikoiden saamisesta ei ole mitään toiveita. Ymmärsitkö yhtään vai jäätkö ihmettelemään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jahas, eka kerta otti koville. Sen jälkeen on ollut helpompaa. Ei ole elämä eikä työt siihen loppuneet.

Mulla on nykyään oma identiteetti, joka on ammatillinen, ei yritykseen sidottu.

Tulepas elvistelemään kun olet viiskymppinen etkä pääse edes haastatteluihin enää. Ai mutta niin, sullehan näin käy kun osasit jo alaluokalla valita oikeat aineet ja olet oman alasi ehdoton guru ja korvaamaton. Tulit kuitenkin irtisanotuksi?  

Minä kirjoitin tuon alkuperäisen, olen viisikymppinen ja nainen. Viimeksi potkittiin pois vuosi sitten. Ehkä sekin päivä tulee, että olen ongelmajätettä, mutta vielä näin ei ole käynyt. Tai siis sain potkut koska sille työnantajalle olin organisaatiomuutoksen jälkeen jätettä. Ei ole kiva tunne, mutta en voi jäädä kiinni siihen, että se olisi ollut työpaikan vika.

Tiedän myös, että voin sairastua tai vammautua, tiedän että kaikki maallinen voi mennä tulipalossa. Tulipalon olen kokenut, terveys on vielä kohtuullinen.

Töitä on ollut, tosin en näe että edes haluan vakipaikkaa, joten ehkä en ole oikea työllinen vaan tämmöinen valkokaulustukkijätkä, joka kulkee projektista toiseen. Ja perään on soiteltu.