Perhetyöntekijä huolestui kun koululaisen täytyy tehdä välipalansa koulun jälkeen punalaputetuista tuotteista
Lapsi joutuu syömään halpaa makkaraa.
Tästä kävimme kiivaan keskustelun, mikä elämänhallinnassani mättää, että en voi tarjota normaalihintaisia leivänpäällisiä. Jopa kananmunat on laputettu.
Kommentit (132)
Laittaisin palautta kyseisen perhetyöntekijän esimiehelle asiasta. Tuollainen käytös ei välttämättä ole asiallista.
Onhan se nyt kyseenalaista syöttää vanhaa ruokaa
Sehän on ihan eri asia sattuuko kotona vain olemaan punalaputettuja tuotteita (joiden ostaminen on toki järkevää), vai onko joku periaate että ostetaan vain niitä. Jälkimmäisessä tilanteessa ruokavalion monipuolisuus voi kaventua.
Punalaputetuissa on menossa ostaessa viimeinen tai toiseksi viimeinen käyttöpäivä. Sen jälkeen niitä usein pidetään vielä viikko jääkaapissa avattuna, koska eihän ”hyvää” ruokaa voi heittää menemään.
Eräs vanhempi pihi läheiseni on juuri tällainen.
Mikä on perhetyöntekijä? Vieras termi , vaikka olen jo kuusikymppinen ei ole tullut vadstaan.
Ei ne punalaputetut ole ”vanhaa ruokaa”.
Meillä aikoinaan adoptioneuvonnassa jauhettiin kolme tapaamista meidän sohvan väristä.
Oleellisiin seikkoihin siis puuttuvat.
Vierailija kirjoitti:

Punalaputetut voivat olla pilalla tai sitten eivät. Asia pitää varmistaa aistinvaraisesti, enkä itse jättäisi sitä lapsen tehtäväksi.
Vierailija kirjoitti:
Punalaputetuissa on menossa ostaessa viimeinen tai toiseksi viimeinen käyttöpäivä. Sen jälkeen niitä usein pidetään vielä viikko jääkaapissa avattuna, koska eihän ”hyvää” ruokaa voi heittää menemään.
Eräs vanhempi pihi läheiseni on juuri tällainen.
Punalaputetuissa ei todellakaan ole menossa viimeinen käyttöpäivä, vaan parasta ennen päivä.
Sivistä itseäsi

Riippuu tuotteesta. Lihassa ja kalassa merkitään viimeinen käyttöpäivä.

Vain siis lihassa ja kalassa.

Myös maitoa ja lihaa myydään punalaputettuina. Niissä on viimeinen käyttöpäivä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Punalaputetuissa on menossa ostaessa viimeinen tai toiseksi viimeinen käyttöpäivä. Sen jälkeen niitä usein pidetään vielä viikko jääkaapissa avattuna, koska eihän ”hyvää” ruokaa voi heittää menemään.
Eräs vanhempi pihi läheiseni on juuri tällainen.
Punalaputetuissa ei todellakaan ole menossa viimeinen käyttöpäivä, vaan parasta ennen päivä.
Sivistä itseäsi
Riippuu tuotteesta. Lihassa ja kalassa merkitään viimeinen käyttöpäivä.
Vain siis lihassa ja kalassa.
Aloittaja puhui makkarasta. Itse en syö makkaraa, mutta ainakin leikkeleissä merkitään viimeinen käyttöpäivä. Ja kukapa koko pakettia samana päivänä söisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne punalaputetut ole ”vanhaa ruokaa”.
Meillä aikoinaan adoptioneuvonnassa jauhettiin kolme tapaamista meidän sohvan väristä.
Oleellisiin seikkoihin siis puuttuvat.
Punalaputetut voivat olla pilalla tai sitten eivät. Asia pitää varmistaa aistinvaraisesti, enkä itse jättäisi sitä lapsen tehtäväksi.
Minä olen syönyt sitä samaa samana päivänä ja varmistanut että on tuoretta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne punalaputetut ole ”vanhaa ruokaa”.
Meillä aikoinaan adoptioneuvonnassa jauhettiin kolme tapaamista meidän sohvan väristä.
Oleellisiin seikkoihin siis puuttuvat.
Punalaputetut voivat olla pilalla tai sitten eivät. Asia pitää varmistaa aistinvaraisesti, enkä itse jättäisi sitä lapsen tehtäväksi.
Jos siinä on myöhäisempi käyttöpäivä kuin milloin niitä syö, niin miten ne voisi olla pilaantuneita?
Ja ap ei edes sano että lapsi niitä joutuisi haistelemaan.
Täytyy olla provo.
Jos ei, niin teillä on syystä asiakkuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne punalaputetut ole ”vanhaa ruokaa”.
Meillä aikoinaan adoptioneuvonnassa jauhettiin kolme tapaamista meidän sohvan väristä.
Oleellisiin seikkoihin siis puuttuvat.
Punalaputetut voivat olla pilalla tai sitten eivät. Asia pitää varmistaa aistinvaraisesti, enkä itse jättäisi sitä lapsen tehtäväksi.
Jos siinä on myöhäisempi käyttöpäivä kuin milloin niitä syö, niin miten ne voisi olla pilaantuneita?
Ja ap ei edes sano että lapsi niitä joutuisi haistelemaan.
Ei se päivämääränumero niitä ruokia pilaannuta, vaan mikrobit. Esimerkiksi vakuumikalassa usein on mikrobeita yli rajojen, vaikka päiväystä olisi jäljellä.
No jos lapsi jättää sen vuoksi syömättä niin aiheellinen huoli.