Lue keskustelun säännöt.
”Yliopisto ei ole mikään hyväntekeväisyysjärjestö!” (opinto-oikeuden jatkaminen ja äidin kommentti)
28.05.2021 |
Olen 29-vuotias yliopisto-opiskelija, aloitin korkeakouluopinnot lähes suoraan lukion jälkeen. Sairastuin jo lukiossa vakavasti, ja olen opiskellut ”omaan tahtiin” (eli säälittävän hitaasti). Ensin opiskelin itku kurkussa opintotuen ja -lainan turvin, mutta sitten jäin kuntoutustuelle, ja tämä ”oma tahti” on täten ollut mahdollinen, ja terveyteni kannalta ehdoton, mutta samalla kuntouttava ja järjen ja hyvän mielen ylläpitäjä.
Hain opintoihin lisäaikaa viime viikolla. Äitini ei ole erityisemmin tukenut minua opinnoissani muutenkaan, mutta kun kerroin lisäaikahausta, jonka päätös tullee kesän aikana, äitini sanoi ettei missään nimessä usko minun saavan myönteistä päätöstä, sillä ”yliopisto ei ole mikään hyväntekeväisyysjärjestö!”
Tarkoitukseni olisi saada kandin paperit ulos ensi keväänä, kunhan vaan pitäydyn HOPSissa ja normaalin ihmisen tahdissa, eli jos vaan keräisin hieman vajaan 60 opintopistettä tulevan lukuvuoden aikana. Onko se realistista? En tiedä. Mutta äitini mielestä ei ole, ja hänen mielestään yliopisto ei ole mikään kuntoutuskeskus ja mielenterveyskuntoutujien kesäleiri.
Nyt tuntuu, etten ansaitse opiskelupaikkaani laisinkaan, ja kysyn itseltäni, että pitäisikö vain antaa olla. Pitkät vuodet menivät ja aika loppui. Tunsin kuitenkin opiskellessani, että olen elämän syrjässä kiinni, ja nyt tuntuu hurjalta ajatus, että heittäisin sen hukkaan ja jäisin ajelehtimaan täysin päättömänä, lipumaan jossain tuntemattomassa tyhjiössä.
Kuntoutustukikin on mielestäni sitä varten, että voin opiskella ja, no, kuntoutua. Yliopisto tekee minulle hyvää, olipa se sen tarkoitus tai ei.
Mitä mieltä? Roikkuako vielä? Jättää kesken ja antaa tilaa muille? Jatkaako vielä, puskea eteenpäin, saada jopa tutkinto ja nauttia (mahdollisesti) annetusta, uudesta mahdollisuudesta?
Vai onko äiti oikeassa? Nautinko vain itsekkäästi hyväntekeväisyydestä?
Kommentit (23)
Et missään nimessä keskeytä! Käske sen äidiksi kutsumasi paskiaisen painua syvimpään helvettiin tuhoamasta sun elämääs. Et ole yksin: Suomessa on surullisen paljon ihmisiä, joiden elämää sabotoi tai on sabotoinut joku väkivaltainen lähiomainen. Ja ikävä kyllä sun "äitisi" on juuri sellainen.
Jos opintojasi miettii järkevästi, kannattaa hakea lisäaikaa. Kun siihen on annettu mahdollisuus, se kannattaa käyttää. Ihmisille tulee elämässä monenlaisia tapahtumia, jotka viivästyttävät opintoja. Oppilaitokset ovat niistä tietoisia ja siksi tällainen vaihtoehto on olemassa. Älä luovuta, ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yliopisto on myös yleissivistävä koulutus ei mikään tehdas. Paikan saaminen vaatii joka tapauksessa jotain.
Sinun olisi oikeus saada tukea tilanteeseen opiskelijacoach, tutoropettaja jne.
Oppilaina on ihan 60+ tyyppejä, jotka ovat aloittaneet aika kauan sitten. 29 v on vielä nuori :).
terveisin, ex-yliopiston ope
Hei ap, taidat tietää sydämessäsi jo hyvän vastauksen: tietenkin haet, jatkat ja pyrit tekemään oman olosi ja elämäsi mahdollisimman hyväksi. Se on ihan sinun perusoikeus ihmisenä; tehdä asioita, jotka tekevät sinulle hyvää! Aina.
Myös sivistys ja koulutus ovat asioita, jotka ansaitset:)
Älä syyllistä itseäsi pidemmästä ajasta opiskella, vaan tee ihan rauhassa omat päätöksesi ja pyri omaa sydäntäsi kuunnellen asioihisi; omaa tahtiasi kunnioittaen.
Vanhempien asenteet voivat olla seurausta vaikkapa sinun itsenäistymisen pelosta, siitä asenteesta, jolla heitä on kohdattu elämässä, yms. Hiljainen tsemppi vaan eteenpäin tai selkeä rohkaisu olisi nyt se äidillesi fiksu tapa kannustaa sinua eteenpäin. Anna hänelle silti anteeksi ja tee itse omat päätöksesi.
Se, että teet sen, ja näytät itsenäisyyttä, heijastuu ehkäpä myös energiana sinulle:)
Mikäli lisäjuttelutuki olisi hyvää tai tarvitset, ota yhteyttä matalalla kynnyksellä esim. psyk. sh:n. ja voithan hakea sitä vaikka opiskelujen alkuun tsemppaamaan sinua jatkoon.
Toivon, että mikään tekninen sääntö yms. ei estä sinua toteuttamasta ideaasi:) Hyvät perustelut ja hyvällä motivaatiolla tehty hakemus, niin sillä hyvä mennä eteenpäin.
Mikäli se ei onnistuisi, voit jatkaa eteenpäin muuta kautta. Useat ihmiset ovat kulkeneet yllättäviä polkuja, joten ethän lannistu, mikäli se ei onnistuisikaan. Yleisesti, yliopistot haluavat tutkintoja ja ovat iloisia siitä, jos ihminen haluaa opiskella ja viedä asioita eteenpäin.
Sellaista kannustetaan!
Joka tapauksessa, saat hyväksyä itsesi ihan täysin ja mennä, pyrkiä haluamiisi asioihin.
Tsemppiä ja onnea sinulle!