Euroviisut 2022 OFFICIAL
Kommentit (12303)
Vierailija kirjoitti:
Wiwibloggsin William on super ärsyttävä.
Mitä sekin oli kun kyseli Empulta haastattelussa, että jättikö Emppu kissoilleen likaisia alusvaatteita haisteltavaksi nyt kun kissat ovat kotona ja Emppu Torinossa.
Eero on niin komea 🥰🥰 Toivottavasti pääsee kuviin tarpeeksi livevedossa
Vierailija kirjoitti:
Mahmoodin laulajapari ei ollut harjoituksissa "due to an agenda conflict" kertoi Eurovisionworld instagramissa. Luulin osaavani englantia, mutta mitä tuo tarkoittaa?
Sillä oli esiintyminen muualla samaan aikaan.
Olen vähän myöhäisherännäinen Euroviisuihin tänä vuonna. Aloitan näistä suomalaisista ja sitten perehdyn muihin, kun on vielä parisen viikkoa aikaa. :D
En ole vielä kuunnellut kuin Rasmuksen biisin kahdesti ja sen Bessin biisin kolmesataatuhatta kertaa.
Rasmus on plääh. Laurin ääni ei kanna ja muutenkin tuommoista jämähtänyttä setämiesrokkia. Ei tällä menestytä.
Itse taas diggasin Bessin biisistä. Aivan ihana ääni ja se energiä. KUNNES katsoin live-esityksen ja videon, melkein. Jäinpä suu auki tollottamaan molemmissa, että miten saivatkin menevästä biisistä niin järjettömän tylsän ja pitkäveteisen. Eipä ollut ylellä tiimi ollenkaan hereillä. Koreot aivan jäätävää paskaa ja se video... hidastettunahan joku hemmetin kolari.. en kattonut pitkälle.
Kyllähän Laurin paidan pois otto on ollut ehkä kovinta mitä Suomella on tänä vuonna Euroopalle tarjota. Liputan tietenkin Rasmuksen puolesta, muttei mun tarvii tykätä siitä. ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi näyttää ihan ok. Jotenkin on vaan kutina, että Eurooppaa jättää taas kerran Suomea äänestämättä. Ei toi Rasmus kuitenkaan mikään Blind Channel ole. Ihan ok ei riitä Suomelta Euroviisuissa.
Rasmuksella ei vain ole sitä jotain.
Muistellaan viime vuoden top kutosta: Måneskin, Barbara Pravi, Gjon's Tears, Daði & Gagnamagnið, Go_A, Blind Channel. Nämä kaikki olivat ensinnäkin äärimmäisen hyviä laulajia teknisesti, biisit olivat ensiluokkaisia, jokaisella oli oma musiikillinen ja tyylillinen koukku, esitykset olivat kiinnostavia ja esiintyjät karismaattisia, nousevia bändejä tai artisteja.
Suomen on turha lähettää matkaan enää edustajaa ja kappaletta, jonka kuvitellaan pärjäävän Euroviisuissa jostain typerästä syystä (kuten vanha fanikunta). Jos nuo aiemmin luettelemani ehdot eivät täyty, meillä ei ole mitään asiaa kärkisijoille.
Mutta laulutaidosta voidaan vähän joustaa, jos biisi on hyvä. Esimerkkinä Alexander Rybakin Fairytale, joka on biisinä ihana ja Alexander hurmaava, mutta nyt kun kuuntelee tuota vuosien takaista esitystä niin hyvin epätasaista laulua on.
Saksan Lena voitti joskus yllättävän keskinkertaisella esityksellä eikä biisi saati sanoituskaan ollut mistään kotoisin. Oli tosin ihan kiva ja symppis esitys omasta mielestänikin, mutta ei se nyt missään määrin mikään mestariteos ollut.
Tämä on ihan totta, mutta toisaalta se oli kuitenkin toisenlaista aikaa. Viisujen taso on noussut viime vuosina kovaa tahtia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Achille Lauron asu 😳
https://www.tiktok.com/@eurovision/video/7093145668633562373Hyi. Tuo matkii muutenkin aivan liikaa Måneskinia tyyliltään ja musiikiltaan.
Jaa? Taitaa kyllä olla toisinpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lauri on enemmän söpö kuin komea.
No ei ole, ja ne sulat sen päässä on nolot, aikuinen mies.
Ei ole kyllä fresh sheimata karvatuppiongelmaista ihmistä. Minkä sille voi, jos päässä kasvaa pari sulkaa. >:(

Näin. Achille Lauro on Måneskinin jäseniä vanhempi ja itse asiassa yksi bändin idoleista! Harmi, että osallistuu juuri tänä vuonna, kun saa varmasti matkijan leiman otsaansa.
Kiva kuitenkin, että on mukana 🔥
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi näyttää ihan ok. Jotenkin on vaan kutina, että Eurooppaa jättää taas kerran Suomea äänestämättä. Ei toi Rasmus kuitenkaan mikään Blind Channel ole. Ihan ok ei riitä Suomelta Euroviisuissa.
Rasmuksella ei vain ole sitä jotain.
Muistellaan viime vuoden top kutosta: Måneskin, Barbara Pravi, Gjon's Tears, Daði & Gagnamagnið, Go_A, Blind Channel. Nämä kaikki olivat ensinnäkin äärimmäisen hyviä laulajia teknisesti, biisit olivat ensiluokkaisia, jokaisella oli oma musiikillinen ja tyylillinen koukku, esitykset olivat kiinnostavia ja esiintyjät karismaattisia, nousevia bändejä tai artisteja.
Suomen on turha lähettää matkaan enää edustajaa ja kappaletta, jonka kuvitellaan pärjäävän Euroviisuissa jostain typerästä syystä (kuten vanha fanikunta). Jos nuo aiemmin luettelemani ehdot eivät täyty, meillä ei ole mitään asiaa kärkisijoille.
Mutta laulutaidosta voidaan vähän joustaa, jos biisi on hyvä. Esimerkkinä Alexander Rybakin Fairytale, joka on biisinä ihana ja Alexander hurmaava, mutta nyt kun kuuntelee tuota vuosien takaista esitystä niin hyvin epätasaista laulua on.
Saksan Lena voitti joskus yllättävän keskinkertaisella esityksellä eikä biisi saati sanoituskaan ollut mistään kotoisin. Oli tosin ihan kiva ja symppis esitys omasta mielestänikin, mutta ei se nyt missään määrin mikään mestariteos ollut.
Siinä biisissä oli aivan älyttömän tarttuva sävel. (alko samantien päässä pyörimään) Pirteä ja sympaattinen nainen. Se toisinaan riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Achille Lauron asu 😳
https://www.tiktok.com/@eurovision/video/7093145668633562373Hyi. Tuo matkii muutenkin aivan liikaa Måneskinia tyyliltään ja musiikiltaan.
Jaa? Taitaa kyllä olla toisinpäin.
Siinä tapauksessa harvinaisen typerä ratkaisu valita hänet edustamaan juuri seuraavana vuonna Måneskinista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi näyttää ihan ok. Jotenkin on vaan kutina, että Eurooppaa jättää taas kerran Suomea äänestämättä. Ei toi Rasmus kuitenkaan mikään Blind Channel ole. Ihan ok ei riitä Suomelta Euroviisuissa.
Rasmuksella ei vain ole sitä jotain.
Muistellaan viime vuoden top kutosta: Måneskin, Barbara Pravi, Gjon's Tears, Daði & Gagnamagnið, Go_A, Blind Channel. Nämä kaikki olivat ensinnäkin äärimmäisen hyviä laulajia teknisesti, biisit olivat ensiluokkaisia, jokaisella oli oma musiikillinen ja tyylillinen koukku, esitykset olivat kiinnostavia ja esiintyjät karismaattisia, nousevia bändejä tai artisteja.
Suomen on turha lähettää matkaan enää edustajaa ja kappaletta, jonka kuvitellaan pärjäävän Euroviisuissa jostain typerästä syystä (kuten vanha fanikunta). Jos nuo aiemmin luettelemani ehdot eivät täyty, meillä ei ole mitään asiaa kärkisijoille.
Mutta laulutaidosta voidaan vähän joustaa, jos biisi on hyvä. Esimerkkinä Alexander Rybakin Fairytale, joka on biisinä ihana ja Alexander hurmaava, mutta nyt kun kuuntelee tuota vuosien takaista esitystä niin hyvin epätasaista laulua on.
Saksan Lena voitti joskus yllättävän keskinkertaisella esityksellä eikä biisi saati sanoituskaan ollut mistään kotoisin. Oli tosin ihan kiva ja symppis esitys omasta mielestänikin, mutta ei se nyt missään määrin mikään mestariteos ollut.
Siinä biisissä oli aivan älyttömän tarttuva sävel. (alko samantien päässä pyörimään) Pirteä ja sympaattinen nainen. Se toisinaan riittää.
Seuraavana vuonna sama edustaja pääsi 10. sijalle. Ei mitenkään huono suoritus sekään, isäntämaat eivät useinkaan ole pärjänneet. Kappaleesta en muista mitään, en edes nimen avulla.
Lena tuo mieleen Sanna Marinin, tai ehkä päinvastoin, kun Lena oli ensin julkisuudessa. 😊
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi näyttää ihan ok. Jotenkin on vaan kutina, että Eurooppaa jättää taas kerran Suomea äänestämättä. Ei toi Rasmus kuitenkaan mikään Blind Channel ole. Ihan ok ei riitä Suomelta Euroviisuissa.
Rasmuksella ei vain ole sitä jotain.
Muistellaan viime vuoden top kutosta: Måneskin, Barbara Pravi, Gjon's Tears, Daði & Gagnamagnið, Go_A, Blind Channel. Nämä kaikki olivat ensinnäkin äärimmäisen hyviä laulajia teknisesti, biisit olivat ensiluokkaisia, jokaisella oli oma musiikillinen ja tyylillinen koukku, esitykset olivat kiinnostavia ja esiintyjät karismaattisia, nousevia bändejä tai artisteja.
Suomen on turha lähettää matkaan enää edustajaa ja kappaletta, jonka kuvitellaan pärjäävän Euroviisuissa jostain typerästä syystä (kuten vanha fanikunta). Jos nuo aiemmin luettelemani ehdot eivät täyty, meillä ei ole mitään asiaa kärkisijoille.
Mutta laulutaidosta voidaan vähän joustaa, jos biisi on hyvä. Esimerkkinä Alexander Rybakin Fairytale, joka on biisinä ihana ja Alexander hurmaava, mutta nyt kun kuuntelee tuota vuosien takaista esitystä niin hyvin epätasaista laulua on.
Saksan Lena voitti joskus yllättävän keskinkertaisella esityksellä eikä biisi saati sanoituskaan ollut mistään kotoisin. Oli tosin ihan kiva ja symppis esitys omasta mielestänikin, mutta ei se nyt missään määrin mikään mestariteos ollut.
Tämä on ihan totta, mutta toisaalta se oli kuitenkin toisenlaista aikaa. Viisujen taso on noussut viime vuosina kovaa tahtia.
No ei ole kasvanut. Suomi ei tänäkään vuonna voita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lauri on enemmän söpö kuin komea.
No ei ole, ja ne sulat sen päässä on nolot, aikuinen mies.
Ei ole kyllä fresh sheimata karvatuppiongelmaista ihmistä. Minkä sille voi, jos päässä kasvaa pari sulkaa. >:(
Pari sulkaa aikuinen mies ottais hyvänen aika pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lauri on enemmän söpö kuin komea.
No ei ole, ja ne sulat sen päässä on nolot, aikuinen mies.
Aikuisella ei siis saa olla sulkia päässä? Onko muita pukeutumiseen tai ulkonäköön liittyviä rajoitteita, mitkä pitää aikuisena ottaa huomioon, ja saisiko vielä tarkennusta, että minkä ikävuoden jälkeen nämä rajoitteet astuvat voimaan?
Sä teet tästä jonkun arvovaltakysymyksen. Ei astu rajoteita voimaan liioittelet nyt, saan olla mieltä mitä haluan ja minulla on oikeus sanoa mielipiteeni jos en pidä siitä ei laurikaan asiasta suuttuisi ja ottaisi asiaa näin henkilökohtaisesti ku sinä. Eikä minun tarvitse sinulle mitään perustella.
Onkohan ne tilanneet kineettisen aurinkonsa aliexpressistä? Tulee niin vahvasti mieleen kuvasarjat "mitä tilasin ja mitä sain", kun katsoo hehkutusvideoita tulevasta lavasta, jossa kaaret liikkuu ja luodaan vaihtelevia ympäristöjä ja sitten näkee videota harjoituksista, joissa lediseinän edessä seisoo iso, musta lätkä.

😅
Aliexpressistä tilattuna se olisikin oikeasti sellainen jääkiekon kokoinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi näyttää ihan ok. Jotenkin on vaan kutina, että Eurooppaa jättää taas kerran Suomea äänestämättä. Ei toi Rasmus kuitenkaan mikään Blind Channel ole. Ihan ok ei riitä Suomelta Euroviisuissa.
Rasmuksella ei vain ole sitä jotain.
Muistellaan viime vuoden top kutosta: Måneskin, Barbara Pravi, Gjon's Tears, Daði & Gagnamagnið, Go_A, Blind Channel. Nämä kaikki olivat ensinnäkin äärimmäisen hyviä laulajia teknisesti, biisit olivat ensiluokkaisia, jokaisella oli oma musiikillinen ja tyylillinen koukku, esitykset olivat kiinnostavia ja esiintyjät karismaattisia, nousevia bändejä tai artisteja.
Suomen on turha lähettää matkaan enää edustajaa ja kappaletta, jonka kuvitellaan pärjäävän Euroviisuissa jostain typerästä syystä (kuten vanha fanikunta). Jos nuo aiemmin luettelemani ehdot eivät täyty, meillä ei ole mitään asiaa kärkisijoille.
Mutta laulutaidosta voidaan vähän joustaa, jos biisi on hyvä. Esimerkkinä Alexander Rybakin Fairytale, joka on biisinä ihana ja Alexander hurmaava, mutta nyt kun kuuntelee tuota vuosien takaista esitystä niin hyvin epätasaista laulua on.
Saksan Lena voitti joskus yllättävän keskinkertaisella esityksellä eikä biisi saati sanoituskaan ollut mistään kotoisin. Oli tosin ihan kiva ja symppis esitys omasta mielestänikin, mutta ei se nyt missään määrin mikään mestariteos ollut.
Tämä on ihan totta, mutta toisaalta se oli kuitenkin toisenlaista aikaa. Viisujen taso on noussut viime vuosina kovaa tahtia.
No ei ole kasvanut. Suomi ei tänäkään vuonna voita.
Pitääkö se voitto olla päätavoite?
Mulla on vain odotuksena, että joten kuten hyvin pärjättäisiin. Finaalin 50% paremman puolen joukkoihin pääsykin on kova saavutus.
Oletko katsonut yhtään reaktiovideoita? Homot suorastaan innostuvat tuossa kohtaa kun Lauri pudottaa takin.