Työhaastattelun peruin - kerron miksi se ahdistaa

Siksi nääs, että olen sellainen persoona, joka vain tarttuu kaikkeen liian kiltisti. Pelkään, että teen elämäni mokan, jos en ota vastaan haastatteluja, työpaikkoja, keikkoja, kaikkea.

Annas kun selitän. Niin olen siis opiskelija. Tilanne on sellainen, että tarvitsen ainakin tällä hetkellä työn. No omaehtoinen työ on jo, mutta tarjottiin kesän ajaksi toista työtä eri firmasta. No minähän alan suuna päänä haastattelua sopimaan, vaikka jo puhelun aikana tiedän, ettei tämä ole mikään maailman paras työ minulle.

Vuorot nääs alkavat ennen kuutta aamulla ja minä en lähde yhtikäs minnekään juomatta kaffia ja käymättä suihkussa. Tämähän tarkoittaa sitä, että joutuisin heräämään aamuyöllä ja nukkumaan ysin aikaan illalla. Joo no ehkä minua väsyttää usein ysin aikaan illalla, mutta en minä osaa siihen aikaan välttämättä nukkua. Sekin riippuu mistä roikkuu. Joskus voin hyvinkin nukahtaa alkuillasta, mutta yleensä herään henkiin vasta iltaisin XD

Joo eli puhelun aikana jo tajusin, että ei v---u en minä kykene tähän, mutta olen niin vaativa itseäni kohtaan! Joten ajattelin: no ehkä totun siihen. Ei se niin paha voi olla. Käyn vaan reippaasti haastattelussa (yli tunti julkisilla) ja annan itsestäni oikein hyvän kuvan (halusin työhön tai en.)

Lopulta tajusin, että ei v--u en jaksa. Ei minun kannata (rahallisestikaan.) Ja tajusin, että isompi moka on se, että menen työhön, en saa unta illalla, en saa itseäni hereille aamuyöllä >> myöhästyn tai en mene ollenkaan töihin.

Tajusin, että nyt täytyy ottaa järki käteen ja tehdä se mikä oikeasti kannattaa. Siispä peruin haastattelun ja aion opiskella kesällä (ja tehdä sitä omaehtoista työtä.)

Niin ja olen siis vuokratyöfirman listoilla jo, eli eiköhän noita tilaisuuksia tule jatkossakin.

Mutta tosiaan...