Opettaja kiusaa, ei anna suoriutua vaikka kaikki menee hyvin?!
On keskeyttänyt jo 2 työharjoitteluani missä minulla on mennyt todella hyvin lukuunottamatta muutamaa ihmistä jotka kokeneet kateutta tms. Heti kun opettaja on ollut yhteydessä paikkoihin, on alkanut menemään huonommin ja välikeskusteluja ei ole ollut, arviointikeskustelussa on ns vedetty matto jalkojen alta ja sanottu että harjoitteluni mikä alunperin oltiin sovittu pidemmälle, peruuntuu.
Mikä tuota opettajaa vaivaa?! Lopulta kehotti vaihtamaan alaa. Kun kerroin loukkaantuneen tästä, sanoi että se oli vain vaihtoehto. Sanoi, etten luota häneen ja siirsi toiselle opettajalle.
Työharjotteluissa olen saanut todella hyvää palautetta, minut pyydettiin jopa ilmoittautumaan työpaikkaohjaajan koulutukseen ollessani itse vasta harjoittelija. On kehuttu todella paljon, sanottu että pääsen mihin vain, asiakkaat olleet tyytyväisiä, jne. Muutama hlö tosin ollut kateellinen, toinen huutanut, toinen piikitellyt josta sanottiin minulle että kokevat uhkaa. Toinen näistä sanoi että ahkeruuteni koituu minun tappioksi. Oli jo suullinen sopimus töiden aloittamiseen jne.
No, arviointikeskustelussa minut haukutaan pystyyn, puhutaan sanotut asiat päin vastaisiksi ja puukotetaan selkään. Opettaja kuuntelee tätä vahingoniloinen ilme kasvoillaan ja sanoo "muista, tämä ei ole koko totuus"?!? Kun kysyn harjottelun keskeytymisen syytä, sanotaan että olen juoruillut epäasiallisesti ja olen ammattitaidoton (?!?!?!?) en ole juoruillut, koska en harrasta sellaista. Syytä ei avata, vaan jätetään asia sikseen, sanotaan että olen rautainen ammattilainen ja erittäin kunnianhimoinen (kuulemma luokan parhaat työt, sekä minut laitettu tekemään eniten jne), mutta silti harjoitteluni keskeytetään enkä saa opettajalta mitään tukea, vaan hän dissata minua luokankin edessä jne.
Mitä ihmettä tämä on?!?
Kommentit (25)
Epävakaus ja Mg ongelmat ei sovi kaikkiin ammatteihin
Hieman nyt tulee sellainen fiilis, että on itse ns. uhriutuva narsisti.
"Uhriutuva narsisti luo itselleen erityisyyden tunnetta määrittelemällä itsensä erityislaatuiseksi uhriksi. Hän on kohdannut sellaisia asioita, joita kukaan muu ei voisi kuvitellakaan. Tai sitten hän on erityislaatuisen herkkä (huom, en viittaa tässä erityisherkkyyteen, vaikka sitäkin termiä voi käyttää väärin), ja siksi kokenut kovia. Tai ehkä hän on väärin ymmärretty nero, tavattoman älykäs, mutta vain toisten taholta väärin kohdeltu. Kun epäonnistumiskokemukset kääntää uhritarinoiksi, oma minuus säilyy ilman kolhuja ja saa samalla erityislaatuisen marttyyrin kruunun."
Lainaus täältä https://ketunhantak.blogspot.com/2020/02/uhriutuva-narsisti.html
Kirjoittelusi perusteella et vaikuta kaikkien kanssa hyvin toimeentulevalta henkilöltä, etkä posiitiviselta, kuten itseäsi kuvailit.
Vierailija kirjoitti:

Korjaan: Hieman nyt tulee sellainen fiilis, että ap on itse ns. uhriutuva narsisti.
Itse olen törmännyt ehkä 6-7 narsistiin omalla opettajaurallani.
Yllättävän monta omalle kohdalle osunut. Voi pitää paikkansakin ja taisi siitä olla jotain juttuakin pshycology today julkaisussa.
Voin kuvitella, että jotkut nauttivat päivästä toiseen osoittaessaan tietävänsä asiat paremmin.
Suurimmalla osalla lienee kuitenkin motiivina saada oppilaat oppimaan, nauttimaan oppimisesta ja haluamaan oppia.
No oisko tähän alotukseen esim.