Jos saisit kutsun tulla kertomaan työstäsi lapsesi luokalle, menisitkö?
Kommentit (61)
En, sillä en tahtoisi nolata lastani.
En koska olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja liikun keppien kanssa.
Jos mulla olis lapsi, niin joo 😃
Kyllä kertoisin että on mt-eläke ja ketipinor lääkitys.
En ole hyvä esiintymään, enkä tahdo olla huomion keskipisteenä.
Mulla on kyllä sellainen työ, jonka kertomisesta ainakin yläkoululaiset voisivat olla kiinnostuneita tietämään. Alakoululaisille saattaisi olla hankala selittä, niin että ymmärtäisivät.
En. Päiväkodissakaan ei akat tienneet mieheni tai minun ammattia vaikka kuinka koittivat udella ja jopa pakottaa , kateus on kamala asia.;)
En. Olen työtön, mutta vaikka olisin töissä, niin en menisi, koska en tykkää esiintymisestä, enkä haluaisi nolata lastani.
En menisi. Olen ujo ja esiintymiskammoinen enkä edes osaa esiintyä. En ole luonteva ihmisjoukon edessä. Satun olemaan koulun keittäjä, joten voisin pitää kyllä pienen kierroksen keittiöllä ja näyttää meidän laitteita, jos lapsi olisi samassa koulussa. Joskus kouluissa lapset ovat tulleet leipomaan ruokasaliin. Sekin on ok, mutta luokan eteen en mene seisomaan.
En tiedä. Tykkään työstäni, mutta en usko hallintolakimiehen hommien olevan kovin kiinnostavia lapsille. Mieheni on poliisi; parempi että hän edustaisi perhettämme :D Lapsista se vissiin on jännä ammatti.
Olen ollutkin kertomassa työstäni, mutta toisaalta puhuminen on työtäni, joten eipä se 15 min erityisen hankalaa ollut. Lisäksi täällä kaikki tietävät toistensa ammatit suunnilleen, joten kenellekään tuskin tuli yllätyksenä mikään muu kuin työtehtävien laajuus.
En varmaan. Mun työssäni ei paljon kerrottavaa ole, tuskin ketään kiinnostaisi kuunnella miten esim. teen ja lähetän laskun asiakkaalle. Enkä ole sellainen esiintyjätyyppi, että saisin alimman tason toimistotyöni kuulostamaan millään lailla mielenkiintoiselta, olisi pirun tylsää kuunneltavaa :D
Miksi tuollaisia järjestetään vielä? Yläkouluikäinen joutuu kiusaamisen uhriksi, kun vanhempi ilmestyy luokkaan ja nolaa lapsensa. Mahtavaa vastuuta koululta.
No voisin mennä, jos välttämättä haluaisivat, mutta tuskin osaisin kertoa työstäni ymmärrettävästi tai varsinkaan kiinnostavasti.
Hallinnon virkailija.
Olen käynyt, silloin koululla oli "ammattimessut" tyypinen tapahtuma, missä esiteltiin useita erilaisia ammatteja. Lyhyen esittelyn jälkeen lapset saivat esittää kysymyksiä. Yhdessä luokassa opettaja kysyi palkkaani.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuollaisia järjestetään vielä? Yläkouluikäinen joutuu kiusaamisen uhriksi, kun vanhempi ilmestyy luokkaan ja nolaa lapsensa. Mahtavaa vastuuta koululta.
Maailmalla tuo on täysin normaalia ja tavallista eikä siitä ketään kiusata. Olisi aika, että Suomessakin opittaisiin olemaan kiusaamatta.
Itse en menisi, koska työni olisi lasten mielestä maailman tylsintä, vaikka on itse asiassa joskus omasta mielestäni ihan mielenkiintoista. Olen kielenkääntäjä.
En menisi, työni on niin tappavan tylsää EU-sääntelyyn liittyvää asiantuntijaytötä, etten kerta kaikkiaan keksi mitä siitä voisi puhua 7-luokkalaisille sillä tavalla, että jaksaisivat kuunnella.
Joo, ja oon kouluissa käynytkin kertomassa työstäni.
Olen ollutkin useamman kerran ja opettajan pyynnöstä muillekin kuin omien lasteni luokille.
Olen vähän sellaisessa pikku-likkojen unelma-ammatissa.
Jos mulla olisi kouluikäisiä lapsia eikä olisi pandemiaa, menisin.