Käsittelemättömät asiat nousee mieleen vasta nyt 55-vuotiaana, vai mitä tämä on?

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää...

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä paremmin näkee ja ymmärtää omat epäonnistumiset,väärien vaihtoehtojen valinnat jne.  Toisaalta osaa myös arvostaa ja iloita niistä asioista, missä on onnistunut .

Vanhetessa, mutta viimeistään kuolinvuoteella ihmiset käyvät näitä asioita läpi.

Johtuisiko iästäsi. Tunnelukot alkaa napsahtelemaan auki. Itse samanikäinen, ja terapeutti löysi syyn pahalle ololle.

Liikaa aikaa miettiä. Keksi jotain muuta tekemistä.

Ihan sama myös täällä. Ja ikä 55. Vanhemmat kuoli ja viikatemies heiluttaa kutsuvasti-  luulen syyksi. Elämä on sarja vääriä valintoja. 

Ehkä sinun on korkea aika alkaa rakastamaan itseäsi. Olla ennen kaikkea itsellesi uskollinen. Tehdä sitä mitä oikeasti haluat, ja jättää tekemättä se mitä et halua. Miellytä ensimmäiseksi itseäsi, äläkä muita ihmisiä. Ei tietenkään mikään kusipää tarvitse olla, mutta ei myöskään muiden ihmisten miellyttäjäkään.Jokaisella(aikuisella) on oma vastuu omasta elämästään ja hyvinvoinnistaan. Hiljenny mietiskelemään omaa elämääsi ja mitä sinä haluat elämältäsi. Siihen ei tarvita ketään toista ihmistä,vain sinä tunnet itsesi. Kuuntele itseäsi.

Ap: "Elämä on mennyt niinkuin on mennyt. En ole oikeastaan koskaan edes pysähtymyt miettimään, että miten, ja olen vaan ajatellut että tämmöistä se sitten on muillakin."

Ehkä olet aiemmin ollut vain liian kiireinen miettiäksesi?

Olen itse aina miettinyt paljon sitä, miten elämä on mennyt. En harmitellen ja jossitellen, vaan ihan mielenkiinnosta. Uskon siihen että kaikella on tarkoitus. 

Jossittelu on turhaa. Vain siten menneisyyden valintojen ja niiden seurausten pohtiminen on hyödyllistä, että yrittää oppia niistä nykyhetkeä ja tulevaa varten. Se on onneksi aina mahdollista.

Onko sinulle kukaan kertonut, että pystyt mihin haluat ryhtyä. Me kaikki pystymme. Useimmille meistä on joskus sanottu, että sinusta ei ole mihinkään tai olet tyhmä tai ääliö. Me alamme helposti uskoa sitä ääntä. Haluan kääntää ajatuksesi omaan onnistumiseen. Milloinkaan ei ole myöhäistä. Siksi sinun pitää palata vanhoihin juttuihin aina uudestaan, kun aivosi eivät ole saaneet toimia hyväksesi täydellä teholla koko ajan. Hyvä, että olet aloittanut.

Mennyttä et voi muuttaa, mutta suhdetta siihen voit. Hyväksy elämäsi ja valintasi. Kyseessä ei ole sarja epäonnistumisia, vaan valinnoillesi on ollut syy. Ja lopulta et tiedä, mihin toinen valinta olisi vienyt, joten jossittelu menneen kanssa on turhaa. Etsi elämästäsi hyviä asioita, niitä on paljon, kun oikein ajattelet. Kirjoita ne listaksi, ja kiitä elämää kaikesta siitä. Sillä sinulla on edessä paljon toimintakykyisiä vuosia, niihin voit nyt vaikuttaa, tai ainakin tähän hetkeen. Rakasta itseäsi, rakasta elämääsi, rakasta elämää yleensä.

50 vuoden jälkeen ihminen herää tosissaan elämän rajallisuuteen, ja elämä on useimmilla rauhoittumaan päin, on aikaa ajatella. Itse haluaisin tehdä jonkinlaisen repäisyn menneeseen ja elää vain omaa elämää. Kuhina käy päässä, kun toisaalta kaikki, mitä minulla nyt on, on tavoiteltua. Myös aiempaa elämää tulee paljon kyseenalaistettua. Siis jos kaipaan nuoruuden vapautta, niin mitä oikeastaan kaipaan.

Ap:lle sanon, ettei ole mikään ihme, että nyt koronarajoitusten aikaan elämä on monella vähän pysähtynyt ja on ollut liiankin kanssa aikaa itselleen ja kotona nyhjäten.

Olen hieman sinua vanhempi sinkkunainen, ja arvaapa vain montako kertaa olen manannut "miksi miksi" jätin miesystäväni (monikossa!), miksi ihmeessä muutin sinne-ja-sinne, voi miksi aikoina tein niin-tai-näin.

Kaikessa tässä on takana, että kuvittelen elämäni olevan nyt viheliäistä ja surkeaa, ja kaikki voisi olla toisin, jos vain olisin muinoin valinnut toisin, tehnyt eri ratkaisuja.

Tämä on loputon suo, eikä ollenkaan rationaalista.

Kaikelle menneelle on syynsä. Siinä tilanteessa, niillä voimavaroilla, silloisella elämänkokemuksella en olisi voinut tehdä muutakaan.

Oikeastaaan on suoranainen ihme, että olen ylipäätään elossa ja suht terve, myös päästäni.

Kunhan aikaa vielä kuluu, saatanpa vielä muistella näitäkin aikoja hymyssä suin. 😉

Kiitos viesteistä. Olrn jopa ajatellut, että menisin jollekin terapeutille juttelemaan. Aluksi aiheena olisi tämä paha olo ja sitten oltaisiin aika pian jo ahdistavassa, jatkuvassa jännityksessä ja pelkäämässä lapsuudessa, että koska isä taas suuttuu...

Tässä on nyt tullut mulle eteen se, että otan etäisyyttä äitiini. En voi sietää sitä, että hän marttyrina ja uhrina jatkoi liittoa isämme kans, vaikka pahoinvointi oli selvää. Kulissit olivat tärkeitä ja hön on luonteelraan niin heikko ettei mitään voimaa lähteä ja alkaa lasten kanssa keskenään.

Niin paljon on mennyt minulla vuosia hukkaan!

Jäin lapsettomaksi, kun seikkailin ympäri maailmaa. En ole ikinä omistanut asuntoa.

Vakituisen työn hankin vasta 15v sitten ja tässä olen nyt pysynyt.

Jostakin tätä oloa pitäisi alkaa purkaa. Olen uneton,väsynyt, huonossa kunnossa...

Oman elämän iventaarion aika.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos viesteistä. Olrn jopa ajatellut, että menisin jollekin terapeutille juttelemaan. Aluksi aiheena olisi tämä paha olo ja sitten oltaisiin aika pian jo ahdistavassa, jatkuvassa jännityksessä ja pelkäämässä lapsuudessa, että koska isä taas suuttuu...

Tässä on nyt tullut mulle eteen se, että otan etäisyyttä äitiini. En voi sietää sitä, että hän marttyrina ja uhrina jatkoi liittoa isämme kans, vaikka pahoinvointi oli selvää. Kulissit olivat tärkeitä ja hön on luonteelraan niin heikko ettei mitään voimaa lähteä ja alkaa lasten kanssa keskenään.

Niin paljon on mennyt minulla vuosia hukkaan!

Jäin lapsettomaksi, kun seikkailin ympäri maailmaa. En ole ikinä omistanut asuntoa.

Vakituisen työn hankin vasta 15v sitten ja tässä olen nyt pysynyt.

Jostakin tätä oloa pitäisi alkaa purkaa. Olen uneton,väsynyt, huonossa kunnossa...

Olet selkeästi halunnut erilaisen elämän kuin äidilläsi ja sen olet saanut (matkustelu, lapsettomuus vs. äitisi elämä, jossa hän ilmeisesti elänyt niin sanotusti muille omista tarpeista ja onnesta viis).. Niin se varmaan on, että itselle eläminen versus toisille eläminen on ääripäitä ja onni voisi löytyä sieltä puolivälistä..

Noin yleensä käy traumatisoituneille ihmisille. Mieli pystyy pitämään asioita poissa tietoisuudesta tiettyyn pisteeseen asti kunnes osuu ns. kikkare tuulettimeen ja kaikki lävähtää päin pläsiä. Ei auta muuta kuin käsitellä asiat juuria myöten niin saat onnellisemman loppuelämän itsellesi.

Trippaa lsd:lla. Kaikki muistosi ja pelkosi samaan aikaan, mutta sitten ne on läpikäyty.

Tarvitset paljon kallista terapiaa jossa voi lässyttää kipuilusta terapeutin kanssa joka haluaa suhteen jatkuvan pitkään ja kalliina

Ymmärrän AP:ta. Oma äitini pysyi vaikeassa liitossa isän kuolemaan asti. Äiti olisi varmasti pärjännyt paremmin lasten kanssa ilman isää,isä ei olisi pärjännyt ilman äitiä lasten kanssa eikä yksin. Nyt aikuisena äiti vaikuttaa pettyneeltä, kun ei saanutkaan takaisin sitä kaikkea uhrautumista ja huomiota lapsilta vaan lapset yrittää elää omaa elämäänsä.

Hänen olisi kannattanut etsiä onneaan oikeasta paikasta, hyvästä parisuhteesta ja itsestään. Aikuisena minulla on syyllinen ja syyllistetty olo, vaikka valinnat olivat äidin. Me lapset jopa ääneen toivoimme eroa muutamaan kertaan, mutta äiti ei halunnut elämänmuutosta.