Miksi viranomaisten ohjeiden mukaan toimiminen Kokkolassa ei estänyt koronatartuntoja?
Kokkolassa vappubrunssin järjestänyt taho kehuu, että he noudattivat viranomaisten turvallisuusohjeita Koronan suhteen.
Nyt 1000sta altistuneesta 100lla jo koronatartunta. Joukossa Intian variantyia. Paikassa, jossa koronatilanne oli jo hyvä eli tartuntoja ei vähään aikaan ollut ollut.
Mikä mättää ohjeissa? Eikö viranomaisten olisi syytä tehdä uudet ohjeet, jos nykyisillä ohjeilla korona noin leviää?
Kommentit (39)
Kyseessä on s-ryhmän pyörittämä purjehdusseuran kesäravintola. Paikassa järjestettiin viikkoa myöhemmin äitienpäiväbrunssi. Kesäisin on mustakari memories festivaalit.
Asiakkaina oli vappuna joitakin satoja ihmisiä. Joukossa julkisuuteen tulleita sairastuneita. Yrittäjiä ja uskonlahkoihin kuuluvia perheineen.
Tätä kautta tartunnat levisivät 5.5.ammattikoululla järjestettyyn tapahtumaan, josta lähti useita ketjuja myös maakuntiin.
Ihmettelen, miksi henkilökunta ei ole altistunut tapahtumassa.
Vierailija kirjoitti:

Oikea tartuntapaikka ei ole ravintola vaan uskonlahkon kokoontumispaikka. Yrittävät vain piilotella tartunnan lähdettä.
Myp kirjoitti:
Kiinnostais tietää oliko kyseessä kenties lestojen vappubrunssi..se järjestäjätaho jäänyt vähän epäselväks itselle.
Järjestäjänä oli Osuuskauppa KPO:n kesäravintola. Vappubrunssille (kaksi kattausta eri kellonaikoihin) sai varata paikan kuka tahansa.
Olikohan siellä uskonlahkon kokouksessa joku joka oli juuri tullut jostakin kehitysmaasta lähetystyöstä eikä noudattanut karanteenia ?
Ja jos kokouksessa laulettiin, niin silloin korona leviää todella herkästi ja Intian variantti toki muutenkin.
Kuinka moni syö maski päällä? Brunssille kosketaan ottamiin ja välissä käydään syömässä. Työnnetään sormia suuhun ja taas käydään hakemassa ruokaa ilman maskia.
Ohjeita ei noudatettu, jos oireisena menee ravintolaan. Kuvitteletkobuffet ruokailun onnistuvan turvallisesti sairastuneen kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Kyseessä on s-ryhmän pyörittämä purjehdusseuran kesäravintola. Paikassa järjestettiin viikkoa myöhemmin äitienpäiväbrunssi. Kesäisin on mustakari memories festivaalit.
Asiakkaina oli vappuna joitakin satoja ihmisiä. Joukossa julkisuuteen tulleita sairastuneita. Yrittäjiä ja uskonlahkoihin kuuluvia perheineen.
Tätä kautta tartunnat levisivät 5.5.ammattikoululla järjestettyyn tapahtumaan, josta lähti useita ketjuja myös maakuntiin.
Ihmettelen, miksi henkilökunta ei ole altistunut tapahtumassa.
No joo, jos siellä on lestadiolaisperheitä ollut, niin nopeastihan niitä karanteeneja tulee iso määrä. Ja helposti myös leviää tartunnat, kun on useampi perheenjäsen ehtinyt kouluihinsa ja töihinsä. On se vähän eri vaikka 2-lapsisen perheen kontaktit kuin vaikka 10-lapsisen perheen.
Se, että bileiden järjestäjä sanoo ohjeita noudatetun ei kyllä ole tae yhtään mistään.
Kyllähän vankilakin on täynnä syyttömiä, jos vangeilta kysytään.
Kumpi on todennäköisempää: se, että hihhuleilta unohtui jeesustellessa koronasuositukset, vai se, että koronasuositukset ovatkin yhtäkkiä täysin hyödyttömiä? =)
Mikä uskonlahko siellä Kokkolassa vaikuttaa? En jotenkin ole mieltänyt Kokkolan kuuluvan raamattuvyöhykkeeseen, mutta olenko väärässä?
Myp kirjoitti:
Kiinnostais tietää oliko kyseessä kenties lestojen vappubrunssi..se järjestäjätaho jäänyt vähän epäselväks itselle.
Se nyt on varmaan tärkein asia tässä.
Vierailija kirjoitti:
Mikä uskonlahko siellä Kokkolassa vaikuttaa? En jotenkin ole mieltänyt Kokkolan kuuluvan raamattuvyöhykkeeseen, mutta olenko väärässä?
Ainakin babtistit.
Vierailija kirjoitti:
Mikä uskonlahko siellä Kokkolassa vaikuttaa? En jotenkin ole mieltänyt Kokkolan kuuluvan raamattuvyöhykkeeseen, mutta olenko väärässä?
Käsittääkseni jotain lestadiolaisuuden suuntaa. Ei ilmeisesti vanhoillisia kovin paljon, vaan joku toinen. Rauhan Sanaa on jonkin verran tuolla seuduin, mutta voi olla muutakin suuntausta.
Vierailija kirjoitti:
Kyseessä on s-ryhmän pyörittämä purjehdusseuran kesäravintola. Paikassa järjestettiin viikkoa myöhemmin äitienpäiväbrunssi. Kesäisin on mustakari memories festivaalit.
Asiakkaina oli vappuna joitakin satoja ihmisiä. Joukossa julkisuuteen tulleita sairastuneita. Yrittäjiä ja uskonlahkoihin kuuluvia perheineen.
Tätä kautta tartunnat levisivät 5.5.ammattikoululla järjestettyyn tapahtumaan, josta lähti useita ketjuja myös maakuntiin.
Ihmettelen, miksi henkilökunta ei ole altistunut tapahtumassa.
Käsittääkseni kyseessä oli jonkinlainen työnhakutapahtuma, jossa oli väkeä te-palveluista, rekrytointifirmoista jne. eli nuoret kierrelleet pisteeltä toiselle. Ehkä ammattiopiston opetushenkilökuntaa ei ollut niin aktiivisesti tuolla pyörimässä? En tiedä kun en ollut paikalla, kunhan arvelen.
Voisiko tuo tartuntarypäs johtua ryhmäseksistä vrt. ”Sotkamo naijjaiset”?
Vierailija kirjoitti:
Mikä uskonlahko siellä Kokkolassa vaikuttaa? En jotenkin ole mieltänyt Kokkolan kuuluvan raamattuvyöhykkeeseen, mutta olenko väärässä?
Keskitytäänkö siellä It-puolella lapoon? Sellaisia huhuja olen kuullut.
Järjestäjä noudattanut, osallistujat ei. Ihmisillä ei ole mitään tolkkua.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko tuo tartuntarypäs johtua ryhmäseksistä vrt. ”Sotkamo naijjaiset”?
Oliko ulkoilmassa vai sisätiloissa?
Hopeavedellä tuo lähtee, alateitse nautittuna koska rukousvastaus.
Vierailija kirjoitti:
Mikä uskonlahko siellä Kokkolassa vaikuttaa? En jotenkin ole mieltänyt Kokkolan kuuluvan raamattuvyöhykkeeseen, mutta olenko väärässä?
Kuuluu vahvasti raamattuvyöhykkeeseen. Löytyy mm. lestadiolaisia, helluntailaisia, baptisteja, ja jokaisesta näistäkin vähän eri suuntauksia.