Miten reagoit, kun sait vastasyntyneen syliisi?

.

.

Paniikkia ja Pakokauhua. Lähinnä, että apua, mitä olen mennyt tekemään.

Tuossa hetkessä konkretisoitui selkeästi, että nyt on pallo jalassa tiukasti. Ja ikuisesti.

Vierastin vauvaa, enkä oiken osannut ajatella muuta kuin että no siinä se nyt sitten on. Lapsi tuntui todella omalta vasta yli vuoden ikäisenä. Nyt maailman rakkain lapsi, mutta tutustumusvaihe oli tuhottoman pitkä. En tuntenut lainkaan välitöntä kiintymystä/rakkautta.

Mietin että mikä näissä oikeen kiinnostaa joitain ihmisiä.

Olin harjoittelussa siis  synnärillä.

Edelleen en tiedä mikä niissä rääkyvissä paskovissa olioissa on nii hienoa.

Vaikea kuvailla, vastuuta?

Vierailija kirjoitti:

Mietin että mikä näissä oikeen kiinnostaa joitain ihmisiä.

Olin harjoittelussa siis  synnärillä.

Edelleen en tiedä mikä niissä rääkyvissä paskovissa olioissa on nii hienoa.

No onko sinussa jotain hienoa? Samanlainen paskova olio olit aikanaan.

Elämäni suurin rakkaus, paras kokemus, tunsin saaneeni kunnian ottaa vastaan uuden ihanan ihmisen tähän maailmaan.

Ensi synnyttäjänä synnytys oli nopea n. 2 tuntia. Ehkä synnytyksen ja lapsen pidempään jo tahtominen, sai odotuksen ja asenteen positiiviseksi, jolloin lapsen syntymä tuntui suurelta rakkaudelta.

Nyt lapsi on jo nuori, ja välimme ovat läheiset ja lämpimät, vaikka itsenäinen jo onkin.

Pakahduttavaa rakkautta, hätää lapsen voinnista (synnytys ei mennyt opoikirjojen mukaan) ja suurta suojelunhalua. Lapsi tuntui persoonalta jo kohdussani, ja sellainen hän on edelleenkin.

Vierailija kirjoitti:

Pakahduttavaa rakkautta, hätää lapsen voinnista (synnytys ei mennyt opoikirjojen mukaan) ja suurta suojelunhalua. Lapsi tuntui persoonalta jo kohdussani, ja sellainen hän on edelleenkin.

Minä koin myös yhden hallitsevan tunteen sijasta yhdistelmän monia erilaisia tunteita. Hurja vastuu pelotti, tunsin helpotusta siitä, että synnytys oli ohi, tunsin myös voimakasta onnea, suojelunhalua ja rakkautta (rakkautta sekä miestäni että lastani kohtaan samaan aikaan).

Katumusta.

Sanoin että tästä kaverista ei hiphopparia tule.

Ensimmäinen ajatus oli molemmilta että nyt minun pitää päästä nukkumaan että kursikaa minut kasaan, minun pitää päästä nyt heti nukkumaan.

En olisi halunnut vauvaa syliin ollenkaan ja ekalta alapäätä ei.puudutettu ennen väliihan leikkaamista ja se kipu sen jälkeen kun lapsi oli vedetty siitä läpi oli karmaiseva. Ei ollut kiire eli olisi ehtinyt puuduttaa.

Rakkaus lapsiin syttyi kyllä muutamassa päivässä mutta en okenut missään kohtaa yhtäkkistä rakkauden tulvahdusta. Mies itki ensimmäisen synnyttyä. Toisen synnytys oli niin karmea että lapsen synnyttyä mieskin oli aivan mykkä.

Koin monenlaisia tunteita. Päällimmäisenä helpotusta siitä sain lapsen puserrettua ehjänä ulos. Fiilis oli yleisesti ottaen epäuskoinen, että oikeastiko se vauva nyt on siinä, ja onpa se pieni. Tunsin hellyyttä, kiintymystä ja suojelunhalua.

Koko tilanne on muutenkin absurdi, ei oikein muista kaikkia yksityiskohtia. Sen muistan että minulla oli runsasta verenvuotoa, ja olin huolissani että saavatko sitä tyrehdytettyä ilman että joudun vaikkapa leikkaukseen. Ja toivoin että saisin pitää kohtuni, sillä tiesin haluavani lisää lapsia.

Kaikki meni kuitenkin hyvin ja lapsi on rakkain asia maailmassa.

En kokenut mitään. Olin turta ja rättiväsynyt

Minulta pääsi helpotuksen pieraus. Vaimon per ke le puristi kättäni niin kovasti. Eli kivulias synnytys ainakin minulla.

Että tässä on elämäni rakkain asia, nyt ja aina.

Ei se hämmennys poissulje rakkautta. Sanoisin että siinä hetkessä oli monen monta tunnetta yhtäaikaa, mutta kyllä se hämmennys oli ehkä isoin. Vaikka olin rakastanut lasta siitä hetkestä kun aloin odottamaan.

Vierailija kirjoitti:

Mietin että mikä näissä oikeen kiinnostaa joitain ihmisiä.

Olin harjoittelussa siis  synnärillä.

Edelleen en tiedä mikä niissä rääkyvissä paskovissa olioissa on nii hienoa.

Et taida olla ollut rakastettu vauva? Ehkä et rakasta itseäsi terveesti vieläkään? Itsekin kuitenkin paskot.