Hiljaisuus syövyttää sydämen

Halit❤️

<3

Sepä juuri. Kaikilla ei ole vai yksinekrtaisesti läheisiä, ystäviä. Sama kehityskulku on saattanut alkaa jo lapsuudessa. 

Mullakaan teraupeutti ei oikein tunnu tajuuvan yksinäisyyttä. Pitäis kuulemma vaan yrittää hankkia niitä kavereita. En koe et oisin sielt saanu apuja. Toisaalta jos ei ole sukua ja läheisiä kavereita niin eipä hänkään sille kamalasti voi tehdä.

Puhu rohkeasti ihmisille kaupassa, bussissa, metrossa, ratikassa…. Minä juttelen usein täysin vieraiden ihmisten kanssa milloin mistäkin aiheesta ja tosi moni on valmis kertomaan mielenkiintoisia asioita ja juttelemaan niistä.

EIKÄ Korona ainakaan helpota kun ei voi nähdä ketään

Onko olemassa mitään sovellusta missä yksinäinen voivat löytää ystäviä? Ei siis mitään deittisovellusta, vaan ystävänhakua.

Ennen oli paljon kirjeenvaihtokavereita. Miksi enää ei kirjoitella kirjeitä? No siksi, kun ne ei välttämättä mene perille. Entä sähköpostikirjekaveri?

Niimpä. Ystäviä on todella vaikea hankkia.. etenkin kun ei ole koulussa niin ei ole mitään jokapäiväistä yhteistä tekijää joka pitää koossa niin pitäisi olla joku yhteinen asia joka yhdistäisi tai joku mikä pitää mielenkiinnon. Itsellä myös torjumisen pelko on vahva, pelkään että minua pidetään outona jne. Tosin huomaan myös etten itsekään ole niin avoin muille jos poikkeaa itsestäni liikaa... äh. Ehkä vaan kaipaan sellaista ystävää joka olisi kerrankin enemmän samanlainen.

Meidän tarina... Tutustuin ystävääni, kun hänen pieni poikansa oli viiden. Meistä tuli nopeasti hyvät ystävät ja seurasin säännöllisesti pojan elämää. Muistan kesät, kun poika juoksi nurmikon yli näyttämään isälleen itse onkimaansa kalaa ja auttoi elokuussa äitiään keräämään pihan viinimarjapensaat tyhjiksi. Kaikki oli niin hyvin... Koulu sujui pojalla hienosti, keskiarvo heilui ysin ja kympin välillä. Poika lueskeli tarinoita avaruusaluksista sekä maailman presidenteistä, katsellen uutisia sohvalla vanhempiensa vieressä... Perheen elämä oli onnellista, pojan tulevaisuudessa näytti olevan kaikki hyvin. Muistan kuin eilisen päivän sen alkusyksyn kauan sitten, kun ystäväni uskoutui minulle suuren salaisuuden: Poika oli kertonut haaveilevansa omasta tyttöystävästä, jonka kanssa voisi vaeltaa kansallispuistossa ja lähteä isona Keski-Eurooppaan reilaamaan. Ne sanat saivat minut hymyilemään sisäisesti... Pojasta saisi joku mukava tyttö vielä ihanan poikaystävän! Pojan yläaste tuli päätökseen ja lukio alkoi, aikaisemmin hän oli vielä saanut seurata sivusta, kuinka pärinäpojat kyyditsivät kylän tyttöjä. Lukion alkaessa jokin muuttui, pojasta tuli hiljainen ja vetäytyvä. Olimme todella huolissamme... Poika opiskeli edelleen historiaa loistavin arvosanoin, mutta elämänilo hänestä oli kadonnut kokonaan. Laitoimme toiveen armeija vuoden ja opiskelemaan lähdön vaikutukseen, olihan pojalla ollut siihen astisessa elämässään kaikki kuitenkin hyvin. Poika pääsikin lukion jälkeen opiskelemaan maailmanpolitiikkaa, mutta palattuaan ensimmäisen opiskelu vuoden jälkeen kesäksi kotiin, seurasi romahdus. Tätä nykyä poika elää vuoteen omana... Niin se elämä voi muuttua.