Onko vanhempien avioero raskas myös jo kotoa muuttaneille lapsille?

Jos lapset ovat opiskelijoita eikä ole vielä vakiintunutta omaa kotia, ja vanhemmat eroavat siten että koti myydään voi lapselle tulla tunne että ei ole enää paikkaa minne mennä.

On. Kannoin huolta pikkuveljestäni, joka asui vielä kotona.

Äitini yritti pitää minua jonain roska-astiana/uskottunaan. En halunnut tuohon rooliin.

En myöskään halunnut asettua erossa äitini puolelle. Välit ovat etäiset.

Omien vanhempien ero ei kyllä ollut mitenkään kamalaa. Vähän vain harmittelin mutta siinä se. Käytiin joka toinen viikonloppu isän luona.

Raskas kaikille osallisille! Kestää vuosia ennen kuin perheen kuviot ovat normalisoituneet. Lasten perhehän hajoaa, sanotaan mitä sanotaan. Vuodessa on monia perinteisesti perheen kanssa vietettäviä hetkiä (juhlapyhät, synttärit, valmistujaiset jne jne), joiden vietto välttämättä muuttuu. Ihanne on, että perheen yhteisiä juhlia voitaisiin viettää yhdessä, mutta aina se ei - ainakaan alussa - onnistu. Siihen kyllä kannattaa pyrkiä.

Vierailija kirjoitti:

Omien vanhempien ero ei kyllä ollut mitenkään kamalaa. Vähän vain harmittelin mutta siinä se. Käytiin joka toinen viikonloppu isän luona.

Vaikka asuit omillasi?

Olin 23-vuotias kun vanhemmat erosi ja oli elämäni kurjin asia siihen asti. Tuntui että luottamus meni koko elämään, olin pitänyt vanhempiani onnellisena. Eli on paha iästä riippumatta

Up

Ja sekö perhehelvetti on parempi elää kuin vanhemman sinkkuus, ilman niitä seikkoja jotka johtivat eroon? Ei ero ole synti, paskasuhteessa kärvistely on sitä.. Parisuhteen pituus ei ole mitään, laatu on.

Riippuu paljon niin lapsesta kuin vanhemmista. - Toinen vanhempi saattaa jäädä hyvin etäiseksi kun taas toisesta tulla hyvin läheinen. Tai sitten molemmisa ulee ian uudella avalla läheisiä.

Aikusienakin lapsena saattaa edelleen kokea riittämätömyyttä kun oikein tiedä miten sitä tulisi yrittää olla vanhemman kanssa; vai voiko olla olematta missään tekemisissä lainkaan.  Osa vanhemmista kuvittelee ja uskoo lujasti, että heidän lapsensa on heille aina ja ikuisesi lojaali vain ja ainoasaan siksi, että he ovat heidän lapsiaan.

 Kun taas osa tajuaa sen, että jotta suhde lapseen saattaisi säilyä hyvänä, niin itsekin täytyy tehdä jotain, eikä olettaa, että lapsi käy katsomassa ja haluaa pitää yhteyttä ja arvostaa, koska hei onhan hän oma lapsi, vaikka onkin aikuinen.

Esimerkiksi tiedän, että on aikuisia lapsia jotka käyvät mm. laittamassa ruokaa tai siivoamassa ja pesemässä  pyykkiä tekemässä pihatöitä ja ylläpiämässä taloa, jopa maksamassa laskuja verkkopankilla vanhempansa luona ja vanhemman puolesta, kun vanhempi ei yksin oikein  pärjää tai mahd. lainkaan, kun ennen eroa nämä tai jonkin näistä asioista hoiti kumppani, kunnes sitten tuli ero.

Asiaa ei ee yhtään helpommaksi se, että vanhempi saattaa muuttaa lapsesta muutaman sadan kilometrin päähän ja ainakin yhtä kauas ex-kumppanista (lapsen oisesta vanhemmasta) - uuden kumppaninsa luo. 

Se vähän yksinkertaisempi mies, joka itse tai jonka vanhemmat eivät ole toistaiseki eronneet. 

Olin myös 23-vuotias vanhempieni erotessa. Olin aina ollut perheen "aikuinen", ja kun muutin omilleni, tuntui että vanhemmat eivät osanneet enää kommunikoida keskenään, kun en ollut välittäjänä heidän viestinnässään. Oli kyllä tosi ikävä kokemus, enkä juuri ole enää tekemisissä äitini kanssa.