Lapsen kaverin käytös ruokapöydässämme, sanoo "tää maistuu pahvilta" ja räplää puhelinta kiellosta huolimatta
Väkisinkään ei voi ottaa puhelinta pois ja 14v poika jo isompi kuin minä. Eli mitään väkisin vääntämistä en edes yritä. Kotonaan on aika huonot olot, eikä selvästi saa ruokaa tarpeeksi. Jäi kiinni siitäkin kun varasti kaupasta täytettyjä leipiä nälkäänsä. Lähinnä säälistä olen päästänyt meille ruokailemaan, mutta kun tuo käytös on mitä on.
Ei kiitä, tulee pipo päässä pöytään. Jos on jotain hänen makuunsa hyvää, kuten kalapuikkoja tai nakkeja, ottaa lautasen täyteen. Riippumatta sitä että meille muille kolmelle henkilölle jää esim. 5 kalapuikkoa.
Tekeekö lastensuojelu enää mitään näin "vanhan" kohdalla vai olisiko ylireragointia?
Kommentit (31)
"Jos haluat jatkossa täällä syödä, niin.."
Ei tuollaista tarvitse sietää. Suu auki ja oikeasti jätät kutsumatta joksikin aikaa jos ei pöytätavat miellytä.
En antaisi sitä ruokaa, ennen kuin olisi puhelin pois ja pipo päästä. Olkoot syömättä, jossei osaa käyttäytyä, ei ole sinun vastuullasi ruokkia.
Räsänen kirjoitti:
Penskoista suuri osa on juuri tuollaisia ääliöitä. Onneksi en ole enää elossa näkemässä, millaista meno on sitten, kun he ovat tehneet seuraavan sukupolven lapsia.
Pelottava ajatus. Mutta, jokainen sukupolvi on aina edellistä viisaampi, ainakin kuvitelmissaan. Olisi kyllä mukava nähdä minkälaisen maailman nämä tekevät itselleen ja omille lapsilleen. Sotia ei ainakaan enää olisi olemassa, kun älypuhelin vie kaikkien ajan ja se on sitä laatuaikaa.
Pahvin saa kyllä maistumaan oikealla maustamisella ja sopivilla kastikkeilla.
Vierailija kirjoitti:

Pahaa pelkään, että läntinen kulttuuri on kääntynyt tyhmistymisen tielle. Luku- ja kirjoitustaito ovat heikentymään päin. Puhelimilla kaiket ajat leikkivät lapset eivät lue mitään eivätkä enää edes kuule koulussakaan mitään, kun leikkivät oppitunnillakin puhelimillaan.
"Kuule. S
Jos haluat meillä syödä, niin silloin noudatetaan meidän sääntöjä. Pipo ja känny pois, ruokaa otetaan sen verran, että muillekin jää. Ja jos ei tykkää, mölyt pidetään omassa mahassa. Ymmärsitkö?"
Vierailija kirjoitti:
Pahvin saa kyllä maistumaan oikealla maustamisella ja sopivilla kastikkeilla.
Joo niin soijalle ja tofullekin tehdään.
Miksi sä syötät sitä? Passita matkoihinsa, omaan kotiinsa syömään.
Sanni af Grahn kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Räsänen kirjoitti:
Penskoista suuri osa on juuri tuollaisia ääliöitä. Onneksi en ole enää elossa näkemässä, millaista meno on sitten, kun he ovat tehneet seuraavan sukupolven lapsia.
Pelottava ajatus. Mutta, jokainen sukupolvi on aina edellistä viisaampi, ainakin kuvitelmissaan. Olisi kyllä mukava nähdä minkälaisen maailman nämä tekevät itselleen ja omille lapsilleen. Sotia ei ainakaan enää olisi olemassa, kun älypuhelin vie kaikkien ajan ja se on sitä laatuaikaa.
Pahaa pelkään, että läntinen kulttuuri on kääntynyt tyhmistymisen tielle. Luku- ja kirjoitustaito ovat heikentymään päin. Puhelimilla kaiket ajat leikkivät lapset eivät lue mitään eivätkä enää edes kuule koulussakaan mitään, kun leikkivät oppitunnillakin puhelimillaan.
Se on totta. Lukemisen oppii lukemalla kirjoja ja samalla sanavarasto kasvaa. Kun on iso sanavarasto, kyky ajatella on laajempi.
Kaksi kuuluisaa tulevaisuuden dystopiasta kirjoittanutta kirjailijaa kirjoittivat pelkonsa ihmiskunnan tyhmenemisestä.
George Orwell (1984, julkaistu 1948) pelkäsi sitä, että kirjat tuhotaan ja niitä ei kukaan enää kirjoita.
Aldous Huxley (Uljas uusi maailma, julkaistu 1932) pelkäsi sitä, että vaikka kirjoja on, kukaan ei ole enää kiinnostunut niitä lukemaan.
Huxley oli oikeassa.
Tässä Huxley kertoo tämän päivän maailmasta haastattelussa, n. 60 vuotta sitten;
Vierailija kirjoitti:
"Kuule. S
Jos haluat meillä syödä, niin silloin noudatetaan meidän sääntöjä. Pipo ja känny pois, ruokaa otetaan sen verran, että muillekin jää. Ja jos ei tykkää, mölyt pidetään omassa mahassa. Ymmärsitkö?"
Kuule S...Ja mölyt pidetään omassa mahassa🤣...
Kuka puhuu noin yli 5v:lle? Minä ainakin lasken ruoat suurin piirtein kun ne teen ja sanon omille 10v lapsillekin etukäteen että saa ottaa vaikka max 7 lihapullaa, eikä niin että rohmuavat 20 ja valitan vauvapalstalla jälkikäteen. Eivät kaikki ole oppineet huomioimaan muita joka tilanteessa eikä silloin auta kouluttava puhetyyli, se vaan lisää antimotivaatiota olla mieliksi jollekin tädille.
Vaikutat juuri sellaiselta tuhahtelevalta tädiltä josta poika aistii, kuten muistakin aikuisista elämässään, ettet halua häntä mukaan syömään tai muuhun. Hän aistii sen ja käyttäytyy kuten häneltä odotetaan noissa hetkissä. Jos olisit vähän rennompi, yrittäisit muodostaa luottamusta ja jossain vaiheessa mainitset piposta ym, ellei itekin jo tajua. Ota rennommin ja heitä läppää, kysele kuulumisia. Hän tarvitsee jonkun muun kun opettajamaisen tädin, äiti hänellä myös jo käsittääkseni on, älä yritä olla mikään huonon kodin korvaava esimerkkiäiti, ei hän sitä sinulta tarvitse vaan luottamusta ja myöhemmin rajoja puolin ja toisin.
Vaikea uskoa todeksi. Vähän kuin antaisi alkoholia juopolle, kun sitä on niin surku.
Miten se kaveri koskaan oppii käyttäytymään, jos aina katsellaan tuollaista ilman seuraamuksia?
Entäpä jos hänelle ei ole opetettu käytöstapoja kotona, jos siellä kerran on huonot olot? Kuulostaa tosi kurjalta tuon lapsen elämä, joten ei ole ihme, jos kaikki tavat ei ole hallussa. Jaa vaikka nakit valmiiksi lautasille annoksiksi, niin jokainen saa oikean määrän. Kännykkää en repisi kenenkään kädestä vaan aina rauhallisesti sanoisin ennen ruokailua, että meillä jätetään puhelin pois pöydästä. Voihan se olla, että joku päivä hän jättääkin sen pois ja haluaa vaikka jutella teidän kanssanne. Pikkuhiljaa lapsi oppii teidän esimerkkinne kautta niitä hyviäkin tapoja. Ja kyllä hän varmasti vielä isompanakin muistaa, että sen ja sen kaverin luona sai olla ja sieltä sai ruokaakin. Auta ihmeessä lasta edelleenkin.
Ap. Missä vika, mene peilin eteen niin näet sen.
Vierailija kirjoitti:
Teet lasun tuosta
Ai kaikkien kalapuiklojen syömisestä?
Vierailija kirjoitti:
Vaikutat juuri sellaiselta tuhahtelevalta tädiltä josta poika aistii, kuten muistakin aikuisista elämässään, ettet halua häntä mukaan syömään tai muuhun. Hän aistii sen ja käyttäytyy kuten häneltä odotetaan noissa hetkissä. Jos olisit vähän rennompi, yrittäisit muodostaa luottamusta ja jossain vaiheessa mainitset piposta ym, ellei itekin jo tajua. Ota rennommin ja heitä läppää, kysele kuulumisia. Hän tarvitsee jonkun muun kun opettajamaisen tädin, äiti hänellä myös jo käsittääkseni on, älä yritä olla mikään huonon kodin korvaava esimerkkiäiti, ei hän sitä sinulta tarvitse vaan luottamusta ja myöhemmin rajoja puolin ja toisin.
Ensin annetaan tulla pöytään pipo päässä ja sitten myöhemmin kielletään? Sittenhän tuo poika itsensä vasta tyhmäksi tuntee, kun tajuaa, että on käyttäytynyt väärin.
Säännöt tehdään selväksi heti alusta lähtien ("meillä toimitaan näin") ja ne ovat kaikille samat. Jos ei pojalle ruoka kelpaa, niin sitten ei tarvitse tulla pöytäänkään.
Rento tunnelma syntyy, kun kaikki tietävät, miten käyttäydytään, eikä kenenkää tarvitse pelätä mokailevansa.
Penskoista suuri osa on juuri tuollaisia ääliöitä. Onneksi en ole enää elossa näkemässä, millaista meno on sitten, kun he ovat tehneet seuraavan sukupolven lapsia.