Mutu-tuntuma aikuisten naisten ja heidän äitiensä läheisyydestä pohjaten siihen onko naiset olleet lapsena hoidossa?
Onkohan tästä tutkimuksia tai ovatko muut miettineet samaa?
Tuttavapiirissäni on aikuisia naisia, joilla tuntuu olevan varsin erilainen suhde äiteihinsä ja heidän kanssa viettämäänsä aikaansa sen mukaan paljonko heidän äitinsä ovat olleet kotona näiden ollessa lapsia. Olen huomannut ne joilla äiti oli aina kotona kun olivat pieniä edelleen aikuisina naisina ovat enemmän äitiensä kanssa tekemisissä ja puhuvat positiivisemmin äideistään, kun ne jotka ovat lapsena olleet hoidossa. Ne naiset joilla äiti on ollut kotiäiti (ainakin ennen koulua ja sitten koulun alussa) tai hoitanut lapsensa kotona, vaikka olisi tehnyt töitä kotona, tuntuvat olevan eniten äitiensä kanssa ja hakeutuvan heidän seuraansa aikuisenakin. Tässä en tiedä paljonko läheiseen suhteiseen vaikuttavat muut tekijät (perheen isä, muut lapset, äitien syyt ollut hoitaa lapsensa kotona jne.), eli sinänsä tämä on pieni subjektiivinen otos lähipiiristäni, mutta hieman mietityttää onko näin? Varmasti on aina poikkeuksia ja asia on monisyisempi, mutta silti minusta aika mielenkiintoinen pohdittava.
P.S. Itse olen pienenä varsin paljon ollut hoidossa, eli en kuulu näihin äitien kanssa paljon aikaansa viettäviin aikuisiin, tosin perheessämme oli paljon muutakin joka vaikuttanee asiaan.
Kommentit (15)
En kyllä usko alkuunkaan että se miten hoito olisi pienenä järjestetty vaikuttaisi äiti-tytär suhteeseen. Itse olen ollut hyvin pienestä hoidossa ja äitini on ollut aina (lukuun ottamatta pienenpien sisarusten syntymää) koko päivä töissä. Meillä on todella läheiset välit. Soitellaan lähes päivittäin ja nähdään vähintään kerran viikossa. Monesti vietätään lomaa minun vanhempieni kanssa niin mökillä kuin ulkomaillakin.
Hyvä ystäväni jolla on ollut kotiäiti koko elämänsä, siis äiti ei ekan lapsen jälkeen ole ollut töissä, eikä ole vieläkään vaikka lapset ei enää kotona. Ja välit on todella kireät ja voisiko sanoa pinnalliset. Täysin erilaset kuin minulla ja äidilläni. Myös toinen ystäväni joka on ollut hoidossa pienestä lähtien on hyvin läheinen äitinsä kanssa.
Eli ei ainakaan täysin aukoton teoria =)
Tipy
Ei se ainakaan näin mustavalkoinen-homma voi olla :)
Minun äitini hoiti meitä sisaruksia kotona koko lapsuuden eli äitini oli kotiäitinä. Minun suhde äitiini on kuitenkin hyvin etäinen - tai olemme me tekemisissä jne. mutta en voi kuvata silti suhdettamme mitenkään läheiseksi. Sama juttu sisarellani.
Näihin suhdekuvioihin vaikuttaa varmasti niin moninaiset seikat että ei pelkästään tällaisen yhden tekijän mukaan voi mitään sanoa puoleen tai toiseen.
Oma kokemus, ja kaveripiiri, niin ihan metsikköön menee tuommoinen mutu-tuntuma tällä kertaa. ;)
Tai sitten olen se poikkeus.
Perheessäni äiti on hoitanut kaikki 5 lasta kotona vähintään eskari-ikään. Meillä kaikilla lapsilla on hyvät suhteet vanhempiin, mutta kieltämättä erilaiset eivätkä yhtä tiiviit.
Mulla ja äidilläni esimerkiksi lähentymistä tapahtui vasta kun olin asunut vuosia poissa lapsuudenkodista. Murrosiästä muistan, että jos äidilläni oli mulle jotain tärkeää asiaa tai mietittävää, hän pisti siskoni välittäjäksi. Eikä sillä, että olisimme riidelleet, ovet olisivat paukkuneet tms. Ehkä mua oli sitten niin vaikea tulkita?
En ole kuitenkaan kokenut, että mua olisi rakastettu vähemmän. Vanhemmatkin ovat vain ihmisiä ja ehkä ajattelevat, että joku lapsista pärjää itsekseen kun taas joku toinen tarvitsee enemmän huomiota. Tai erilaista huomiota.
Itse nostaisin äitisuhteessani olennaisimmin vaikuttaviksi asioiksi läsnäolon, ymmärryksen, tukemisen ja turvallisuuden. Noita asioita ei voi mitata ainoastaan töissä käymisen tai käymättömyyden perusteella. Työssä käyvä voi olla emotionaalisesti läheinen ja kotona oleva etäinen - tai päinvastoin. Läsnäolo, ymmärrys, tukeminen ja turvallisuus ovat suurelta osin persoonaan liittyviä kysymyksiä. Tiedän työssäkäyvien äitien äitisuhteessaan onnellisia tyttöjä ja kotiäitien vähemmän onnellisia tyttöjä - ja toisinpäin, ja kaikkia sävyjä siltä väliltä. Psykologisten ilmiöiden selittäminen yhdellä konkreettisella asialla voi johtaa melkoisiin yleistyksiin ja mustavalkoisuuksiin.
Onkos tää nyt näitä, että haukutaan kautta rantain päivähoitoa...Mutta vastaanpa galluppiin. Oma äitisuhteeni on erinomaisen läheinen. Päivittäin melkein ollaan yhteydessä ja lähekkäin asutaan. Hoidossa ole ollut niin kauan kuin muistan ja äiti on ollut muutenkin tosi ahkera tekemään töitä. Lapsena ollessani oli ravintolassa töitä enkä edes nähnyt häntä usein, koska oli iltaisin ja viikonloppuisin töissä ja nukkui sitten päivisin.Vastaavasti siskoni suhde on aika etäinen, vaikka sama kohtelu hänelle. Minusta on naurettavaa yksinkertaistamista yrittää selittää niinkin monimutkaista asiaa kuin äitisuhdetta tuollaisella yksittäisellä asialla. hehheh. Päivän piristys kuitenkin naiviudessaan.Ja hyvä yritys mollata taas päivähoitoa.
Olen ollut koko pienen ikäni " hoidossa" eli asunut isovanhemmillani vanhempien eron vuoksi. Äitiäni olen kyllä nähnyt koko tämän ajan, mutta en siis ole ollut hänen " hoivissaan" lapsuudessa. Tällä hetkellä pidämme yhteyttä päivittäin ja näemme vähintään viikottain ja olemme hyvät " ystävät" .
Varmaan tämä ajatusleikki joissain tapauksissa toimii ja toisissa ei. Tulipa mieleeni, että mummoni, joka on hoitanut kaikki lapsensa kotona, on päivittäin yhteydessä vain yhden tyttärensä kanssa, kahden muun kanssa taas viikoittain tai ehkä kerran kuukaudessa. Taitaa kyseessä olla aikuisilla ihmisillä enemmänkin luonne-erot / -samankaltaisuudet kuin joku lapsuudesta tuleva tekijä.
Minun äitini oli kotona lasten kanssa, ja meillä kaikilla
lapsilla on häneen hyvät välit. Itse soittelen usein, mutta
näemme vain noin kerran kuussa, vaikka välimatkaa
on vain(?) 100 km:a.
Itse koen oman äitini välillä vähän rasittavaksi: hänellä
on voimakkaat mielipiteet ja luonne yleensäkin. Toisaalta
hän on erittäin samanlainen kuin minä, mutta toisaalta
erilainen.
Emme siis ole kaikista asioista samaa mieltä, mutta äidilleni
on vaikea, jopa mahdoton, esittää eriäviä mielipiteitä.
Täten en jaksa omaa äitiäni kovin suurinä annoksina
kerrallaan. Pari, kolme päivää menee hyvin, mutta sitten
alkaa ahdistaa puolin ja toisin.
Summa summarum: itse olen sitä mieltä, että luonne-erot
äidin ja lasten välillä ratkaisevat, kuinka läheiset välit
ovat. Aikuiset lapset tekevät itse omat ratkaisunsa,
ja vaikka joku lapsuuden " trauma" (jota päivähoito ei siis
minusta ainakaan ole!) vaikuttaisikin, niin siitäkin voi
päästä yli ja kasvaa henkisesti ihmisenä.
Yhteydenpidon taajuus omaan äitiin - tai vanhempiin -
on monimutkainen vuorovaikutussuhde, josta ei voi
minusta tehdä kovin suoraviivaisia johtopäätöksiä!
Tosin otos on niin pieni, ettei voi yleistää... ja lisäksi aina on kyse erikoistapauksesta. Kaksi kaveriani käy nimenomaan vaikean äitisuhteensa takia terapiassa. Toisen äiti on ollut kotiäiti koko ajan, toinen nuoremman lapsen syntymän jälkeen (eli kaverini oli välillä päivähoidossa). Ongelmat eivät tietenkään joudu siitä, että äidit olisivat olleet kotona, mutta lapset joutuivat olemaan hyvin paljon ongelmaisen/ hankalan äidin kanssa tekemisissä (toisessa tapauksessa hyvin suorituskeskeinen ja lapselle paineita asettava, toisessa tapauksessa alkoholisti). Myös kolmas kaverini, jolla on ollut kotiäiti, valittaa etäistä äitisuhdetta - ja tässä tapauksessa taas yksi perheen lapsista oli vaikeasti vammainen, jolloin muut eivät kokeneet saavansa tarpeeksi huomiota.
Itse olen ollut päivähoidossa noin vuoden ikäisestä isovanhemmilla ja noin kolmivuotiaasta tarhassa, ja äitisuhteeni on läheinen.
Itse en voi vastata kuin omasta puolestani ja meidän tilanteeseen väittämä ei kyllä sovi.
Äitini on aina käynyt töissä, toki pitänyt äitiyslomat sen mittaisina kuin ne kulloinkin on annettu, mutta loman jälkeen mennyt aina takaisin töihin. Ollessani kouluiässä vanhempani perustivat oman yrityksen, joka vei paljon enemmän aikaa kuin tavallinen 8-16 palkkatyö.
Nyt aikuisiällä olemme äitini kanssa puhelimitse yhteydessä ehkä joka toinen päivä, pyydän häneltä neuvoja ja luotan aika pitkälti hänen arvostelukykyynsä ja elämänkokemukseensa noita neuvoja saadessani. En koe pahana, että äiti tietää ja kyselee mun perheeni asioista, vaikka välillä se saisi toki murehtia meistä vähemmän ;) Emme näe kovin usein (ehkä kerran kuukaudessa) johtuen välimatkasta.
Mutta kaiken kaikkiaan meillä on läheiset välit, myös siten että äitini suhtautuu minuun toisena tasa-arvoisena aikuisena arvostaen puolestaan mun mielipiteitäni ja pyytää myös minulta neuvoja (ammatillisesti koska työskentelemmme samalla alalla " eri puolilla" ja muutenkin). Mutta toisaalta annan äitin välillä myös hössöttää ja höösätä ja huolehtia, sillä kuitenkin tiedän, että hän rakastaa minua yhtä paljon kuin minä omaa lastani... ja siksi haluaa vain parastani :)
Ei se nyt ihan noin yksinkertaista ole. Niin paljon on erilaisia asioita, jotka ihmisten suhteisiin vaikuttaa, ettei noin paljoa voi asiaa yksinkertaistaa..
Silloinhan ei isillä (jotka perinteisesti eivät ole saaneet edes mahdollisuutta jäädä kotiin lastensa kanssa) voisi koska olla läheistä suhdetta lapsiinsa....
Siis otos on pieni ja subjektiivinen. Mutta hämmästyttävästi lähipiirissäni ne aikuiset naiset jotka äiti on hoitanut kotona (siihen aikaan isien rooli oli eri), tuntuvat kestävän aikuisenakin äitinsä läheisyyttä paremmin. Siis tunnistavat äitiensä myös negatiiviset puolet, mutta eivät tuomitse niin helposti, vaan puhuvat hyväksyvästi äideistään. He myös tuntuvat viettävän mahdollisuuksien mukaan enemmän aikaa äitiensä kanssa (etäisyys ja työkuviot yms. tietenkin vaikuttavat). En tiedä onko suhde oikeasti läheisempi heillä, tai riippuu mitä kukin pitää läheisenä suhteena, mutta tuntuu että he olisivat enemmän sinuja äitiensä kanssa.
Tietenkin kyseessä on vain yksi muuttuja ja asia on monisyisempi, mutta mietin onko tässä mitään perää että vaikuttaisi.
Tiedän myös monta lapsena hoidossa ollutta naista, jotka aikuisena ovat paljon tekemisissä äitiensä kanssa (lähes jopa päivittäin) ja heillä on läheiset välit, mutta en ole kuullut heidän puhuvan niin hyväksyvään sävyyn äitiensä negatiivista puolista tai he eivät puhu ollenkaan niistä negatiivisista puolista. Lisäksi vaikka lähipiirissäni on äitejä jotka ovat hoitaneet lapsensa kotona, mutta ovat luonteeltaan ehkä sitovia tai dominoivia ja lapset ovat ottaneet voimakkaitakin irtiottoja murrosiässä/alkuaikuisiässä, niin silti he ovat myöhemmin hyväksyviä äitejänsä kohtaan ja viettävät aikaa äitiensä kanssa. Joskus tuntuu että kavereiden kanssa keskustellessa kotonahoidettujen lasten äidit ovat olleet enemmän " epätäydellisiä" näiden aikuisten lasten näkökannalta kuin hoidossa olleiden, eli aikuiset lapset tunnistavat äitiensä ehkä voimakkaankin dominanssin, siisteysinnon tms. ei niin täydellisten piirteiden osalta, mutta hyväksyvät nekin. Eli sitä kai tarkoitin läheisemmällä suhteella, toisen hyväksymistä ja kestämistä negatiivisten piirteiden osalta. Tuntuu että ulkopuolisen korvin kuunneltuna tytärten suusta näitä negatiivisia piirteitä olisi ollut enemmän juuri kotona lapsiaan hoitavilla äideillä (tai ne ovat päässeet paremmin esille), mutta heidän tapansa hyväksyä nämä ovat aika uskomaton- siis lähipiirissäni.
No voi olla että metsään menee. Mutta mietityttää kuinka paljon äidit ja lapset hitsautuvat yhteen yhdessä vietetyn ajan myötä ja paljonko juuri se aika vaikuttaa kun lapsi on vielä lapsi.
Ja ehkä juuri siksi asia mietityttää kun oma äitisuhteeni ei ole läheinen. Silloin tälläisiä tulee mietittyä paljon enemmän. No toisaalta uskon että moni muu ei mieti tälläisiä ja heidän käsityksensä läheisyydestä on eri ja mittarit toisenlaiset. Ilmeisesti juuri ne äitinsä läheisenä kokeneet ovat eri mieltä?
Toisaalta voisi sitten tehdä jatkokysymyksen mikä kaikki tekee äidin ja tyttären väleistä läheiset ja jaksaa kantaa sen myös aikuisiän ja välimatkan? Itse olisin painottanut tässä yhtenä yhdessä vietettyä aikaa, mitä te muut?
Itse en ole kovin läheinen oman äitini kanssa, ja olen ollut hoidossa koko pienen ikäni, mutta silti näe että hoidossa olo olisi ainoa syy sille ettemme ole kovin läheisiä. Enemmän siinä on kyse siitä miten äiti jaksaa olla läsnäoleva ja empaattinen, itsellä ainakin äiti oli usein aika huolien täyttämä eikä sillä tavalla läsnä että olisin voinut täysin luottaa ja avautua. Oman pienen tyttäreni kanssa olen ollut kotona pitkään ja nyt sitten alkoi päivähoito, ja huomaan kyllä todella ettei päivähoitokysymys ole niin yksinkertainen. Töissä käyminen voi todella ladata äidin akkuja niin että illat ja viikonloput on aidosti ja jaksavasti innostunut lapsen kanssa olemisesta ja nauttii lapsen seurasta, uskoisin että se jos mikä tuo läheisyyttä. Itse ainakaan en kotiäitinä jaksanut joka päivä olla niin intensiivisesti lapsen kanssa kuunnellen ja yhdessäolosta nauttien. Sitten taas toisaalta jos työelämä tempaa äidin liikaa mukaansa ja illatkin pää on täynnä murheita töistä, niin silloin on taas etäinen lapselle.
Summa summarum, tärkeintä on siis kai kuitenkin se emotionaalinen läsnäolo, että on olemassa lasta varten oikeasti läsnä aikuinen joka välittää ja hyväksyy juuri sellaisena kun lapsi on ja iloitsee lapsesta, oli sitten töissä tai kotona. Ja sitten taas myös jos päivähoidosta vielä puhutaan, niin että siellä päivähoidossa myös olisi joku tärkeä aikuinen lasta varten joka auttaa selviämään päivästä. Eli monimutkaisia ilmiöitä!
Mutta kiva näitä on mietiskellä!
Olen ollut hoidossa n. 6 kuukautisesta saakka ja suhde äitiin on erittäin läheinen. Hän myös alkoi opiskella ja " luoda uraa" , kun olin noin 10-vuotias. Sen ajan muistan aika kiireisenä...ehkä oma äitini ei ollut sellainen hoivaava kanaemotyyppi kuitenkaan luonteeltaan.
Serkkuni ovat taas kasvaneet äitinsä ja mummoni " valvovan silmän alla" . Siis maatilalla, jossa oli aina aikuinen läsnä. En osaa sanoa, että onko heidän suhde äitiin läheisempi tai etäisempi.
Omaa äitiäni kuitenkin tapaan viikottain ja he omaansa varmasti harvemmin, kun asuvat kauempana. Voi tietysti taas olla, että muuten soittelevat paljon.
Minulla on kuitenkin läheisempi suhde äitiini kuin siskollani. Selitän tämän luonteiden yhteensopivuudella. Siskoni oli aina isän tyttö ja oma suhteeni isääni on ehkä vähän etäisempi. Joka tapauksessa ei kannata näin paljon miettiä...tärkeämpää on se, että rakentaa sitä hyvää suhdetta lapseen silloin, kun voi olla läsnä.