Lue keskustelun säännöt.
Hyvän lapsuuden elänyt korkeakoulutettu addikti
07.05.2021 |
Kaikki tietää jollain tasolla, että lääkärikin voi olla alkoholisti, mutta mielikuvissa päihderiippuvaisen tunnistaa ulkoisesta habituksesta jo kaukaa. Yleensä päihderiippuvaisen uraa ennakoi klassinen polku: äiti poltti tupakkaa raskaana ollessaan, suvussa ja lapsuudenkodissa väkivaltaa, alkoholismia ja syrjätyneisyyttä, nuorena koulukoteja ja jengiytymistä. Noilla lähtökohdilla hyvin monesta tulee alkoholisti, huumeriippuvainen tai sekä että. Elämänkoulun penkiltä valmistutaan hyvällä todennäköisyydellä syrjäytyneeksi ja näköalattomaksi.
Omat askelmerkit olivat hiukan erilaiset: minulla oli turvallinen, onnellinen lapsuus, kotona ei ryypätty eikä tapeltu eikä suvussa ole ainakaan tiedossa alkoholismia, koulussa meni hyvin, ja jatkoin sieltä yliopistoon. Ylempi korkeakoulututkinto löytyy, arvostettu ammatti, töitä on tehty, ei mielenterveyden diagnooseja, jälkikasvuakin on.
Silti minusta tuli addikti ja se vei lopulta työn, avioliiton, itsekunnioituksen ja seuraavaksi olisi mennyt vapaus tai henki. Nyt olen ollut 8kk ilman mitään päihteitä ja luon uudelleen suhdetta lapseni ja itseeni.
Mitä haluat kysyä?
Kommentit (71)
Yleensä ihminen on henkisesti heikko kun antaa päihteille vallan. Muka sairaus ... Se on vaan sellainen juttu että jotkut on vahvoja niin geneettisesti kuin henkisesti, ne selviää. Lopuille tulee noita ns ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän päihderiippuvuus automaattisesti vie ihmiseltä kaikkea. Ihminen voi olla vuosikausia tai vuosikymmeniä päihderiippuvainen ilman että suuremmin hidastaa hänen elämäänsä. Toki nämä tapaukset on vähemmistö, mutta näitäkin on paljon.
Mikä on oma käsityksesi siitä miksi olet/olit addikti?
Se on väärä käsitys, että mainitsemasi asiat suojaisivat päihderiippuvuudelta. Vain osa addikteista on geneettisesti alttiita päihteille, lopuilla syyt löytyvät elämäntilanteista, resilienssin puutteesta jne.
Monimutkainen sairaus, vaikka hoito onkin periaatteessa yksinkertainen eli juomisen lopettaminen. Tosin harva pelkästään juo, pillereitä vähintään käytetään lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Eihän päihderiippuvuus automaattisesti vie ihmiseltä kaikkea. Ihminen voi olla vuosikausia tai vuosikymmeniä päihderiippuvainen ilman että suuremmin hidastaa hänen elämäänsä. Toki nämä tapaukset on vähemmistö, mutta näitäkin on paljon.
Missähän se raja menee, koska eteläisessä Euroopassa juodaan viiniä useita kertoja viikossa ruuan kanssa. Riskiraja ylittyy naisilla ainakin (max. viisi annosta viikossa), mutta ei siellä pidetä sen perusteella alkoholistina. Terveyshaittoja tuosta silti tulee.
En ole itseäni alkoholistina pitänyt, vaikka joinain viikkoina tuo riskiraja ylittyy. 12 cl/yksi annos on tosi pieni lasillinen, jos sen isomman lasillisen juo vaikka kolmesti viikossa, niin yli menee. Kerran aloin laskeskelemaan ja nykyisin koetan pitää tarkempaa lukua.
Ap:lle onnea ja menestystä raittiuteen.
Lääkäreissä on paljon päihdeongelmaisia, on sen verran rankka ammatti. Tuttavissa ei tosin ole, mutta muutaman olen tk:ssa tavannut, joilta on rajoitettu oikeuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän päihderiippuvuus automaattisesti vie ihmiseltä kaikkea. Ihminen voi olla vuosikausia tai vuosikymmeniä päihderiippuvainen ilman että suuremmin hidastaa hänen elämäänsä. Toki nämä tapaukset on vähemmistö, mutta näitäkin on paljon.
Missähän se raja menee, koska eteläisessä Euroopassa juodaan viiniä useita kertoja viikossa ruuan kanssa. Riskiraja ylittyy naisilla ainakin (max. viisi annosta viikossa), mutta ei siellä pidetä sen perusteella alkoholistina. Terveyshaittoja tuosta silti tulee.
En ole itseäni alkoholistina pitänyt, vaikka joinain viikkoina tuo riskiraja ylittyy. 12 cl/yksi annos on tosi pieni lasillinen, jos sen isomman lasillisen juo vaikka kolmesti viikossa, niin yli menee. Kerran aloin laskeskelemaan ja nykyisin koetan pitää tarkempaa lukua.
Ap:lle onnea ja menestystä raittiuteen.
Eihän se riskiraja alkoholismia määrittelekään, se vain nimensä mukaisesti kertoo alkoholin aiheuttamista riskeistä. Alkoholisti on koukussa alkoholiin, juo sitä jatkuvasti tai ainakin säännöllisesti, alkoholi pyörii päässä silloinkin ku sitä ei juo.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on oma käsityksesi siitä miksi olet/olit addikti?
Se on väärä käsitys, että mainitsemasi asiat suojaisivat päihderiippuvuudelta. Vain osa addikteista on geneettisesti alttiita päihteille, lopuilla syyt löytyvät elämäntilanteista, resilienssin puutteesta jne.
Monimutkainen sairaus, vaikka hoito onkin periaatteessa yksinkertainen eli juomisen lopettaminen. Tosin harva pelkästään juo, pillereitä vähintään käytetään lisäksi.
Olen addikti, itse uskon sairauskäsitykseen ja pidän sitä kroonisena.
Annoin tilanteen mennä liian pitkälle, kun tulin omavoimaiseksi, ylimieliseksi ja itseriittoiseksi. Rakastin päihteitä teini-iässä kokeillessani, mutta huomasin että minulle ei tapahtunut samoja asioita mitä kavereille, tai mistä valistuksessa varoitettiin. Ihmisiä alkoi ahdistaa, masentaa, ja koulumenestys kärsi. Aloin pitää itseäni poikkeuksena, kun lukiossa olin ikäluokan paras ja jatkoin oikeustieteelliseen, vaikka aineiden käyttö lisääntyi ja kiihtyi.
Tiedostan tosiaan, että mikään noista ei suojaa addiktiolta. Toiseen suuntaan toimii kyllä, huonot lähtökohdat geneettisten ja ympäristötekijöiden osalta kyllä edesauttavat addiktion syntyä tai ainakin hyvin vahvasti korreloivat. Itse näkisin, että nuo tekijät lähinnä suojaavat elämänlaatua yleensä ja saattavat yleisesti ylläpitää tietynlaista resilienssiä; päihteiden käytön ongelmat pysyvät piilossa tai aisoissa pidempään kuin ihmisellä, joka on jo valmiiksi masentunut, työtön, syrjäytynyt, traumatisoitunut ja oppinut kotoa päihderiippuvaisille tavoille. Mutta samalla se mahdollistaa addiktille oman tilanteensa kieltämisen - ennen kuin faktat lyödään todella karulla tavalla tiskiin, addikti ei suostu myöntämään sairauttaan. Ja minun oli helppo uskotella kaikille muille ja itsellenikin ettei minulla ole oikeastaan ongelmaa - narkkarit on hampaattomia, kodittomia sossupummeja jotka piikittää sillan alla. Narkkarit eivät käy oikeustieteellisen loppuun ja pidä kasassa parisuhdetta ja muuten täydellistä kulissia.
Loppupeleissä se kyllä vei minutkin teho-osastolle, työttömäksi ja vaimon jättämäksi, ja nöyränä oli myönnettävä tappio, mentävä hoitoon, ja alettava kuluttamaan toveriseuran penkkiä. Samalle lähtöviivalle asetuin sen sillan alla piikittäneen kanssa joka oli ekaa päivää ilman. Vertaisia ollaan ja täysin samanlaisia tämän asian suhteen.
Minulla pääosassa siis huumeet, mutta addikti kuin addikti - jos antaisin itselleni luvan juoda, olisin hyvin nopeasti alkoholisti. En erityisesti pidä alkoholista, kuten en kaikista huumeistakaan, mutta tarve päihtyä on sen verran pakonomainen että paremman puutteessa en pahemmin nirsoilisi.
Teini-ikäisestä asti käytin, nyt päälle kolmekymppinen ja luomassa suhdetta itseeni ja lapseeni selvin päin. Takaisin oman alan töihin vielä joskus, mutta tärkeimmät nyt ensin. NA:ta ja päihdehoitoa (sekä kunnallista että yhtä yksityistä Minnesota-tyylistä hoitoa) minun on kiittäminen.
PS.
Kai jonkinlainen geneettinen alttius on myös mahdollinen, koska nykykäsityksen mukaan ei ole yhtä ainoaa addiktigeeniä, vaan sille altistaa melko moninainen yhdistelmä eri geenejä, ja se ns "täydellinen värisuora" voi löytyä kahdesta sukulinjasta joissa ei kummassakaan erikseen esiinny addiktiota, mutta yhdistelmänä kyllä. Tämän puolesta puhuu se että sisarukseni on myös addikti, vaikka muita ei suvussa tunneta. On myös mahdollista että siellä on tiettyjä geenejä kantaneita, joilla tauti on piilevä, koska eivät koskaan lähteneet kokeilemaan aineita. En kuitenkaan näe että geenitekijät olisivat itselläni avainroolissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Korkeakoulututkinto ei takaa ihmisen kauaskantoista viisautta. Omilla valinnoillaan voi silti pilata oman ja lähimmäisten elämän. Kun valitsee toimintamallin, valitse myös seuraukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän päihderiippuvuus automaattisesti vie ihmiseltä kaikkea. Ihminen voi olla vuosikausia tai vuosikymmeniä päihderiippuvainen ilman että suuremmin hidastaa hänen elämäänsä. Toki nämä tapaukset on vähemmistö, mutta näitäkin on paljon.
Missähän se raja menee, koska eteläisessä Euroopassa juodaan viiniä useita kertoja viikossa ruuan kanssa. Riskiraja ylittyy naisilla ainakin (max. viisi annosta viikossa), mutta ei siellä pidetä sen perusteella alkoholistina. Terveyshaittoja tuosta silti tulee.
En ole itseäni alkoholistina pitänyt, vaikka joinain viikkoina tuo riskiraja ylittyy. 12 cl/yksi annos on tosi pieni lasillinen, jos sen isomman lasillisen juo vaikka kolmesti viikossa, niin yli menee. Kerran aloin laskeskelemaan ja nykyisin koetan pitää tarkempaa lukua.
Ap:lle onnea ja menestystä raittiuteen.
Ei se ole numeropeliä, suurkulutus on eri asia kun patologinen alkoholismi/riippuvuussairaus. Alkoholistin juominen (ja juomatta oleminen) on LAADULLISESTI erilaista, ei määrällisesti. Siihen liittyy sellaisia asioita kuin pakonomaisuus, kyvyttömyys lopettaa vaikka haluaisi, kyvyttömyys kontrolloida, mitä on valmis laiminlyödään saadakseen juoda, suunnatonta häpeää ja salailua, ajatusten pyöriminen viinassa selvin päin ollessa ym.
Toki useimmat alkoholistit juovat joka päivä, ja monet ihan aamusta iltaan, mutta työelämässä on satoja tuhansia alkoholisteja eivätkä kaikki ole kännissä töissä. Alkoholisti voi hyvin jaksaa päivän selvänä töissä, tai siihen asti että lapsi menee nukkumaan, tai odottaa viikonloppuun, tai viettää tipattoman - hän vetää hampaat irvessä ja hiki roiskuen 'raivoraittiina' siihen asti, että saa taas juoda. Moni alkoholisti kestää sen, ettei heti tarvitse saada, kunhan ovat varmoja siitä, että se seuraava juomiskerta on jo tiedossa, illalla/huomenna pääsee narauttaa ja kulauttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko että lapsuutesi oli niin tasapainoinen kuin kuvittelet. Todennäköisesti joku unohdettu trauma tai muu vastaava kummittelee käytöksesi taustalla.
Näin minulla oli, pahat muistot oli painettu pois ja olin onnistunut selittämään kaikki äitini kummalliset päähänpiston normaaliksi, suorastaan normaalia huolehtivammaksi käytökseksi. Kunnes joskus 35-vuotiaana pystyin myöntämään itselleni, että äitini käytös ei ollut normaalia. Olen tajunnut, että se mitä pidin ylenmääräisenä huolenpitona olikin rajattomuutta ja läheisriippuvaisuutta, joka oli syvästi vaurioittavaa.
Suosittelen hakeutumaan traumaterapeutille.
Vierailija kirjoitti:
Korkeakoulututkinto ei takaa ihmisen kauaskantoista viisautta. Omilla valinnoillaan voi silti pilata oman ja lähimmäisten elämän. Kun valitsee toimintamallin, valitse myös seuraukset.
Kas vain! Itse kun luulen vielä tänäkin päivänä, että asia on juuri noin. Olen toiminut omasta mielestäni viisaasti, se oli puhdasta sattumaa että jokunen elämä meni pilalle.
Huomioin palautteesi seuraavan kerran kun teen aloituksen joka kertoo siitä, miten koulutuksestani huolimatta olen tehnyt huonoja valintoja ja pilannut elämäni. Kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En usko että lapsuutesi oli niin tasapainoinen kuin kuvittelet. Todennäköisesti joku unohdettu trauma tai muu vastaava kummittelee käytöksesi taustalla.
Näin minulla oli, pahat muistot oli painettu pois ja olin onnistunut selittämään kaikki äitini kummalliset päähänpiston normaaliksi, suorastaan normaalia huolehtivammaksi käytökseksi. Kunnes joskus 35-vuotiaana pystyin myöntämään itselleni, että äitini käytös ei ollut normaalia. Olen tajunnut, että se mitä pidin ylenmääräisenä huolenpitona olikin rajattomuutta ja läheisriippuvaisuutta, joka oli syvästi vaurioittavaa.
Suosittelen hakeutumaan traumaterapeutille.
Ei sinun tarvitsekaan uskoa, ja arvasin ettei kauaa kestä että tää kommentti tulee.
Sieltä on tongittu ja kaiveltu, olen istunut terapiassa todella paljon, eikä syytä addiktioon löydy lapsuuden traumoista. Se olisi ollut minulle helpotus löytää sieltä selitys millä voisin 'oikeuttaa' addiktioni, kipuilin pitkään toipumisessani sen kanssa että useimmilla muilla on joku 'hyväksyttävä' syy käyttää, itse olen ollut vaan ylimielinen, itseriittoinen ja tyhmä, kaikkivoipa ja kuolematon poikkeustapaus. Koin syyllisyyttä ja alemmuutta.
Lapsuuteni ei ollut traumaattinen ja olen saanut kotoa sellaisen vanhemmuuden mallin mitä itse ja minua hoitaneet työntekijät kaikki ihaillaan. Käyttöaikana on tullut traumoja koska huumeidenkäyttäjän elämä on raadollista, mutta silloin olin jo addikti.
Ihmiset ovat tavallaan valmiita uskomaan että kaikki addiktit eivät ole siitä stereotyyppisesti rikkinäisestä, toimimattomasta perheestä, mutta silti aina ajatellaan että pakkohan sen on sieltä tulla. Vaan kun ei ole, vaikka olen koittanut vuosikausia löytää (ja sisarukseni myös, kaikilla sama kokemus) ja tosiaan halusin jopa löytää sellaisen joten olin valmis keksimään tikusta asiaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että lapsuutesi oli niin tasapainoinen kuin kuvittelet. Todennäköisesti joku unohdettu trauma tai muu vastaava kummittelee käytöksesi taustalla.
Näin minulla oli, pahat muistot oli painettu pois ja olin onnistunut selittämään kaikki äitini kummalliset päähänpiston normaaliksi, suorastaan normaalia huolehtivammaksi käytökseksi. Kunnes joskus 35-vuotiaana pystyin myöntämään itselleni, että äitini käytös ei ollut normaalia. Olen tajunnut, että se mitä pidin ylenmääräisenä huolenpitona olikin rajattomuutta ja läheisriippuvaisuutta, joka oli syvästi vaurioittavaa.
Suosittelen hakeutumaan traumaterapeutille.
Ei sinun tarvitsekaan uskoa, ja arvasin ettei kauaa kestä että tää kommentti tulee.
Sieltä on tongittu ja kaiveltu, olen istunut terapiassa todella paljon, eikä syytä addiktioon löydy lapsuuden traumoista. Se olisi ollut minulle helpotus löytää sieltä selitys millä voisin 'oikeuttaa' addiktioni, kipuilin pitkään toipumisessani sen kanssa että useimmilla muilla on joku 'hyväksyttävä' syy käyttää, itse olen ollut vaan ylimielinen, itseriittoinen ja tyhmä, kaikkivoipa ja kuolematon poikkeustapaus. Koin syyllisyyttä ja alemmuutta.
Lapsuuteni ei ollut traumaattinen ja olen saanut kotoa sellaisen vanhemmuuden mallin mitä itse ja minua hoitaneet työntekijät kaikki ihaillaan. Käyttöaikana on tullut traumoja koska huumeidenkäyttäjän elämä on raadollista, mutta silloin olin jo addikti.
Ihmiset ovat tavallaan valmiita uskomaan että kaikki addiktit eivät ole siitä stereotyyppisesti rikkinäisestä, toimimattomasta perheestä, mutta silti aina ajatellaan että pakkohan sen on sieltä tulla. Vaan kun ei ole, vaikka olen koittanut vuosikausia löytää (ja sisarukseni myös, kaikilla sama kokemus) ja tosiaan halusin jopa löytää sellaisen joten olin valmis keksimään tikusta asiaa.
Ap
Alkoholistiksi tullaan juomalla alkoholia, juomiseen voi olla monia syitä, esimerkiksi vain se että se tuntuu hyvältä. Alkoholismin kehittyessä ihminen ei pysty enää tekemään päätöstä juomisen lopettamisesta. Alkoholismi on henkinen sairaus jossa tuo päätöksenteko kyky on vaurioitunut. Neuvo -älä juo- ei auta on sama jos sanoisimme syöpäsairaalle - älä pidä sitä syöpäkasvainta -,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko tutkittu ettei päihteiden käytön taustalla ole ollut neurologinen poikkeavuus ? Esim adhd ihmisillä luontainen taipumus päihderiippuvuuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että lapsuutesi oli niin tasapainoinen kuin kuvittelet. Todennäköisesti joku unohdettu trauma tai muu vastaava kummittelee käytöksesi taustalla.
Näin minulla oli, pahat muistot oli painettu pois ja olin onnistunut selittämään kaikki äitini kummalliset päähänpiston normaaliksi, suorastaan normaalia huolehtivammaksi käytökseksi. Kunnes joskus 35-vuotiaana pystyin myöntämään itselleni, että äitini käytös ei ollut normaalia. Olen tajunnut, että se mitä pidin ylenmääräisenä huolenpitona olikin rajattomuutta ja läheisriippuvaisuutta, joka oli syvästi vaurioittavaa.
Suosittelen hakeutumaan traumaterapeutille.
Ei sinun tarvitsekaan uskoa, ja arvasin ettei kauaa kestä että tää kommentti tulee.
Sieltä on tongittu ja kaiveltu, olen istunut terapiassa todella paljon, eikä syytä addiktioon löydy lapsuuden traumoista. Se olisi ollut minulle helpotus löytää sieltä selitys millä voisin 'oikeuttaa' addiktioni, kipuilin pitkään toipumisessani sen kanssa että useimmilla muilla on joku 'hyväksyttävä' syy käyttää, itse olen ollut vaan ylimielinen, itseriittoinen ja tyhmä, kaikkivoipa ja kuolematon poikkeustapaus. Koin syyllisyyttä ja alemmuutta.
Lapsuuteni ei ollut traumaattinen ja olen saanut kotoa sellaisen vanhemmuuden mallin mitä itse ja minua hoitaneet työntekijät kaikki ihaillaan. Käyttöaikana on tullut traumoja koska huumeidenkäyttäjän elämä on raadollista, mutta silloin olin jo addikti.
Ihmiset ovat tavallaan valmiita uskomaan että kaikki addiktit eivät ole siitä stereotyyppisesti rikkinäisestä, toimimattomasta perheestä, mutta silti aina ajatellaan että pakkohan sen on sieltä tulla. Vaan kun ei ole, vaikka olen koittanut vuosikausia löytää (ja sisarukseni myös, kaikilla sama kokemus) ja tosiaan halusin jopa löytää sellaisen joten olin valmis keksimään tikusta asiaa.
Ap
Onko teillä koko sisarussarja addikteja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että lapsuutesi oli niin tasapainoinen kuin kuvittelet. Todennäköisesti joku unohdettu trauma tai muu vastaava kummittelee käytöksesi taustalla.
Näin minulla oli, pahat muistot oli painettu pois ja olin onnistunut selittämään kaikki äitini kummalliset päähänpiston normaaliksi, suorastaan normaalia huolehtivammaksi käytökseksi. Kunnes joskus 35-vuotiaana pystyin myöntämään itselleni, että äitini käytös ei ollut normaalia. Olen tajunnut, että se mitä pidin ylenmääräisenä huolenpitona olikin rajattomuutta ja läheisriippuvaisuutta, joka oli syvästi vaurioittavaa.
Suosittelen hakeutumaan traumaterapeutille.
Ei sinun tarvitsekaan uskoa, ja arvasin ettei kauaa kestä että tää kommentti tulee.
Sieltä on tongittu ja kaiveltu, olen istunut terapiassa todella paljon, eikä syytä addiktioon löydy lapsuuden traumoista. Se olisi ollut minulle helpotus löytää sieltä selitys millä voisin 'oikeuttaa' addiktioni, kipuilin pitkään toipumisessani sen kanssa että useimmilla muilla on joku 'hyväksyttävä' syy käyttää, itse olen ollut vaan ylimielinen, itseriittoinen ja tyhmä, kaikkivoipa ja kuolematon poikkeustapaus. Koin syyllisyyttä ja alemmuutta.
Lapsuuteni ei ollut traumaattinen ja olen saanut kotoa sellaisen vanhemmuuden mallin mitä itse ja minua hoitaneet työntekijät kaikki ihaillaan. Käyttöaikana on tullut traumoja koska huumeidenkäyttäjän elämä on raadollista, mutta silloin olin jo addikti.
Ihmiset ovat tavallaan valmiita uskomaan että kaikki addiktit eivät ole siitä stereotyyppisesti rikkinäisestä, toimimattomasta perheestä, mutta silti aina ajatellaan että pakkohan sen on sieltä tulla. Vaan kun ei ole, vaikka olen koittanut vuosikausia löytää (ja sisarukseni myös, kaikilla sama kokemus) ja tosiaan halusin jopa löytää sellaisen joten olin valmis keksimään tikusta asiaa.
Ap
Onko teillä koko sisarussarja addikteja?
Ei. Kaksi viidestä.
Miksi ihmeessä olet 8 kk ilman todellista nautintoa?
Vierailija kirjoitti:
Onko tutkittu ettei päihteiden käytön taustalla ole ollut neurologinen poikkeavuus ? Esim adhd ihmisillä luontainen taipumus päihderiippuvuuksiin.
On toki. Sisaruksellani (sillä joka on myös addikti) on ADHD. Itselläni ei.
Tästä tuli selvästi "diagnosoidaan miksi AP:sta tuli addikti tarjoamalla yleisesti addiktioon korreloivia tekijöitä" -ketju. Mikäs siinä - ajatus oli kuitenkin osittain se, että selitys ei ihan aina löydy niistä klassisista, jopa kliseisistä että huonot geenit, tukahdutettu trauma, tai muu vastaava. Ei siis pointtina että katsokaa, kuinka erityinen minä olen, vaan se että alkoholistiksi tai huumeriippuvaiseksi voi päätyä ihan kuka tahansa. Ainoa tapa olla varma ettei niin käy on välttää täysin kaikkia päihteitä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä olet 8 kk ilman todellista nautintoa?
Huono provo, mutta vastaan silti:
- minulla on mahdollisuus hyvään ja pitkään elämään puhtaana ja raittiina - mielekäs työ, vanhemmuus, ja ihan mitä ikinä haluaakaan tehdä
- huumeita käyttämällä olin menossa suoraan joko vankilaan tai hautaan hyvin nopealla aikataululla (ihan konkreettisesti, teho-osastolla ja käräjillä oltiin jo käyty tutustumassa useaan otteeseen)
- viimeisten vuosien päihteiden käytöstä oli nautinto kaukana. Nuoruudessa se oli hauskaa, viimeiset vuodet yhtä selviämistä ja kärsimystä
- minulla on pieni lapsi.
Jos on kerta ollut niin hyvä lapsuus ja niin fiksukin olit ni miksi niitä päihteitä piti alkaa käyttää, ku ei varmaan tullu yllätyksenä että aiheuttaa ongelmia?