Siis oletteko tosiaan sitä mieltä, että lapsettomuusongelmat eivät ole OIKEITA ongelmia??

Vierailija:

Itseäni on lähinnä ärsyttänyt sen tarpeeton korostaminen. Esim työpaikalle kun joku tuo vauvan näytille, yksi painuu ovet paukkuen toiseen huoneeseen itkemään kun ei voi itse saada lasta. Totta kai se sattuu, mutta pitääkö käyttäytyä kuin murrosikäinen?

Minä en kyennyt esim. neuvolassa käydä, kun siellä vastaanottohuoneessa oli pieniä vauvoja, ilman että purskahdin pikkulapsenomaiseen itkuun.

Pakko siitä paikalta oli paeta vessaan itkemään, en sentään paukauttanut ovea kiinni. Sellaiset tilanteet ovat joissakin kuukautiskierron vaiheissa sietämättömiä. Esim. juuri ennen menkkojen alkua vaivun niin syvään masennukseen, etten kykene ilman itkua katsella vauvoja.

Anteeksi nyt, jos tahtomattani jotakuta loukkaan tilanteesta poistumalla! Tarkoitukseni ei ole olla moukka, vaan en vain kerta kaikkiaan kykene olemaan samassa huoneessa pikkuisten vauvojen kanssa.

Lapseton kun voi nauttia esim. kummilastensa seurasta, adoptoida tai mennä töihin päiväkotiin. Mutta läheisensä menettänyt ei voi korvata _jo olemassa ollutta henkilöä_ sillä, että hakeutuu samanikäisen ja samaa sukupuolta olevan ihmisen seuraan. Näin se vain menee. Mitä ei ole ollut olemassa, niin sitä ei voi surra samalla tavalla kuin jo olemassa ollutta. Lapseton ei sure ' tiettyä lasta' , eikä kaipaa lasta hänen persoonansa vuoksi (koska eihän hän voi sitä persoonaa tuntea). Täysin eri asioita siis.

kunnes mieheni kuoli tapaturmaisesti kesken lapsettomuushoitojen.



Tästä on nyt aikaa ja sanoisin, että paremmin olen selvinnyt miehen menettämisestä niin hirvittävää kuin se silloin olikin. Miehestä on kuitenkin onnelliset muistot olemassa.



Lapsettomuus satuttaa minua edelleen ja varsinkin tieto, että minusta ei äitiä koskaan tule: kun olin toipunut miehen kuolemasta, oli ikää jo sen verran, että vaikka olisin heti löytänyt uuden miehen, niin tuskin olisin enää raskaaksi tullut.



En ymmärrä miksei lapsettomuudesta saisi kärsiä. Pystyn kyllä suremaan ystävienkin onnettomuuksia ja maailmaan vääryyttä kehitysmaiden ihmisiä kohtaan.



t.lapseton leski (eikä leski, jolla ei ole lapsia)

Mitä mieltä on ylipäänsä puhua mistään, jos tuolle linjalle lähdetään...

mutta olet järkevästi poistunut vaikeista tilanteista ja that' s it. Minäkin olen tehnyt niin toisnelaisten ongelmien kohdalla.



Et ole osoittanut mieltäsi, kohdellut tylysti lapsen saanutta ihmistä, toivonut hänelle lapsettomuutta, keksinyt jotain millä voisit murentaa hänen onneaan. Minä puhuin siitä.

mutta ystäväni ei ja hänen lapsensa vielä vähemmän. Sen surun rinnalla suorastaan on mykistynyt :(

kiduttaa itseään....?

Et oikein taida ymmärtää pointtiani. Olen todella pahoillani ystävättäresi puolesta.



Minä en ole koskaan miestäni menettänyt enkä väitä että tietäisin millaista se on. On kuitenkin ymmärrettävää että joku voi surra lapsettomuuttaan aivan yhtä paljon.

Itsekin olen lapseton ja hyvin mielelläni menen katsomaan työkaverin lasta. Tosin täytyy pitää mielessä, että olen todellakin TÖISSÄ, joten jos joudun poistumaan kesken vauvan esittelyn, niin se ei ehkä kuitenkaan johdu siitä lapsesta, vaan siitä, että minulla on TÖITÄ tehtävänä.

...estää huonojen geenien jatkuminen. Lajinkehityksen kannalta on myös olemassa populaation raja, joka ylittää luonnon kantokyvyn ja silloin lisääntymisen on syytäkin romahtaa.



Lapsen hankkiminen keinolla millä tahansa on nimenomaan lajinkehityksellisesti huono asia.



Ja minä olen itse biologisesti lapseton.

Evoluution kannalta ajateltuna yksilön ainoa tehtävä on levittää omia geenejään niin laajalle kuin mahdollista. Kun se ei onnistu, on ihan luonnollista että siitä seuraa masennusta.



Siis yksilötasosta puhuttaessa näin.



t: sama joka aiemminkin puhui

sairauksien hoitaminenkaan ei ole järkevää, sillä sairauteen kuoleminen on luonnonvalintaa.

Sairaus ei ole useinkaan luonnonvalintaa, vaan sattumaa. Jos työskentelet ikäsi hyvin radonpitoisessa ympäristössä, ja saat siitä keuhkosyövän, niin onko se mielestäsi luonnon valinta?

Lapsettomuus on varmasti ihan verrattavissa kuolemaan. Itse en ole sitä kokenut, mutta koska olen adoptioäiti moni siitä minulle kertoo. Itse olen menettänyt isäni ja siitä on jo monta monituista vuotta, mutta aina vaan se suru siellä jossakin aina välillä vihloo ja tietyissä tilanteissa pulpahtaa pintaan, vaikka ihan prosessoitu on jne.



Lapsettomuudessa ei sure vain sitä, ettei saa lasta, vaan siinä on niin paljon kaikkea muuta.

Vierailija:

Sairaus ei ole useinkaan luonnonvalintaa, vaan sattumaa. Jos työskentelet ikäsi hyvin radonpitoisessa ympäristössä, ja saat siitä keuhkosyövän, niin onko se mielestäsi luonnon valinta?

Onhan se luonnonvalinta. Ei kaikki radonpitoisessa ympäristössä työskentelevät saa keuhkosyöpää, kuten ei kaikki tupakoijatkaan. Ne huonokeuhkoisimmat sairastuvat ja karsiutuvat. That' s it.

Idioottimaisesti käyttäytyvä sairastuu ja karsiutuu. Ta-daa.

Tätähän Linkola on tolkuttanut jo vuosikaudet. Mutta alkaa olla pahasti off topic.

Radonia on tyypillisesti kivitalojen alimmissa kerroksissa. Se on näkymätön, hajuton ja väritön, joten sitä ei voi huomata. Joissakin taloissa on tehty radonmittauksia, mutta näistä asioista tietämätön (85% väestöstä) ei välttämättä tajua edes mitään mittauksia pyytää. Eli olen kyllä kanssasi eri mieltä.

Omaa tyhmyyttäänhän se on, jos ei suojaa kotiaan.

Ja toisekseen: vika on talon suunnittelijassa, jos asunnossa on liikaa radonia. Miksei luonnonvalinta poista tätä dorkaa suunnitteljaa olemassaolosta? Entäs jos tämä suunnittelija asuukin itse puutalossa?