Nalkuttamisen määrä vakio
Meillä kotityöt jakautuu aika tarkkaan 50/50, toki niinkin, että toinen tekee joitakin asioita enemmän kuin toinen ja vastaavasti taas toisinpäin. Lasten hoitokin menee aika tarkasti puoliksi, silloin kun molemmat on kotona.
Nalkutusta silti riittää. On muka sotkuista, sitä ja tätä ei ole hoidettu, rahaakin tarvitsisi lisää, lapset valittaa kaikesta jne..
Kaverini taas ei tee yhtään mitään. Ei osaa pestä pyykkiä eikä tehdä ruokaa. Touhuaa päivät pitkät autonsa ja moottoripyöränsä kanssa. Käy sisällä vain nukkumassa.
Juttujen perusteella nalkutuksen määrä on kuitenkin sama kuin omalla kohdallani.
Tästä voi vetää sellaisen johtopäätöksen, että teki mitä tahansa, niin aina nalkutusta on yhtä paljon.
Onko tuo nalkutus joku naisten aivotoiminnan vakio-ominaisuus? Onko nämä laiskurilta vaikuttavat miehet sittenkin kaikkein viisaimpia ja vain ymmärtäneet, että suhteeseen panostaminen on turhaa, kun kitinää tulee joka tapauksessa?
Kommentit (25)
Musts tuli nalkuttaja pitkässä liitossa, koska mies ei kuunnellut, enkä saanut minkäänlaista vastakaikua tunteilleni.
Alussa olimme tietenkin rakastuneita ja vietimme kaiken vapaa-ajan toistemme taskuissa.
En olettanut koskaan, että näin voisi jatkua ikuisesti. Meistä, kuten monista muistakin pitkässä ja vakiintuneessa suhteessa eläjistä tuli vanhempia, asuntovelallisia, ja nuoret opiskelijat muuttuivat työelämän oravanpyörässä juoksijoiksi.
Mutta sitä en olettanut, että mieheni muuttuu puhumattomaksi, eikä enää huomioi minua mitenkään. Hellyys, keskustelu, seksi, kaikki mitä voisi parisuhteelta odottaa loppui.
Mieheni kyllä teki kovasti töitä ja niin tein minäkin. Kumpikin huolehti lapsista, teki kotitöitä jne.
Mutta se puhumattomuus ja tunteisiin vastaamattomuus söivät suhdettamme. Yritin puhua asiasta monta, monta kertaa. Ja minä pyysin ja pyysin uudelleen, sitten
kuvaan astui nalkutus.
Hain avioeroa ja asuimmekin jo erillämme, ennen kuin mies ymmärsi haluavansa olla avioliitossa kanssani ja pitää perheen yhdessä.
Ainoa tapa, että se onnistuisi oli opetella kommunikoimaan. Parisuhdeterapiaa hankimme ja mieheni kävi myös käynneillä yksin.
Nyt puhumme taas muustakin kuin kauppalistasta ja siitä kuka hakee lapset treeneistä. Hellyys ja läheisyys ovat taas löytyneet ja seksiäkin on, hyvää sellaista.
Eli, puhuminen ja tunteisiin vastaaminen ja kokemus siitä, että on toiselle tärkeä voivat todellakin sitä nalkuttamista vähentää.
"Nalkutusta silti riittää. On muka sotkuista, sitä ja tätä ei ole hoidettu, rahaakin tarvitsisi lisää, lapset valittaa kaikesta jne.."
Vivahde-ero. Jos naisen palaute ei kohdistu suoraan sinuun, se on vain negatiivisuutta. Jos palaute kohdistuu suoraan sinuun, se on nalkutusta. Esimerkiksi huonosta siivouksesta annettu palaute voi tarkoittaa sitä, että huone on todellakin huonosti siivottu. Se voi tarkoittaa myös muita asioita, sillä joillakin naisilla on taipumus siihen, että he ohjeistavat ensin jonkin asian tavalla X ja tuomitsevat tavan Y, mutta ajan kanssa asia Y muuttuukin toivotuksi ja tapa X täysin tuomittavaksi. Joka tapauksessa, jos palaute ei tunnu ansaitulta niin ehdota, että vaihdatte vastuita päittäin niin hän saa tilaisuuden tehdä tärkeänä pitämänsä homman haluamallaan tavalla niin rauha säilyy talossa.
Meillä mies nalkuttaa. Hänen mielestään hänen tapansa tehdä jokin tietty asia on se ainut oikea. Muut tekevät sen väärin, ja hän kyllä varmasti kertoo siitä.
Vierailija kirjoitti:
Nainen haluaa nostaa jatkuvasti tasoa. En tiedä onko sille olemassa jokin päätepiste, että kaikki olisi täydellisesti.
Kannattaa kysyä tätä naiseltasi mikä on hänen näkemyksensä siitä tilanteesta kun kaikki on hyvin ja ei ole nalkutettavaa.
Päätepistettä ei varmaan ole. Aina on parannettavaa ja aina voi keksiä uusia asioita missä on parannettavaa.
Ehkäpä mieltä vääristää kaiken maailman sometarinat täydellisistä suhteista ja elämästä. Sitä alkaa tavoitella sellaista täydellisyyttä, jota ei oikeasti voi saavuttaa.
Tuttavapariskunnalla on somessa täydellinen elämä. On kuvia matkustelusta, kokkauksista jne.. Todellisuudessa ovat jatkuvasti riitaisan eron partaalla ja pettämistäkin on kuvioissa. Tätä ei moni tajua, että somessa on helppo esittää muuta kuin oikeasti on.
Voin kertoa nalkuttajan uhrin kertomuksen nyt kun olen monen vuoden voimien keräämisen jälkeen päässyt hänestä eroon.
Koskaan ei ollut mikään oikein tehty ja aina olisi pitänyt olla tekemässä, etenkin siivoamassa. Minä olin enemmän etätöissä kotona jo myös ennen koronaa ja siksi tein suurimman osan kotitöistä.
Kerran viikossa imuroin ja moppasin talon lattiasta kattoon. Silti se oli AINA jotenkin väärin tehty. Katso nyt kun tuolla on vielä muurahaisenpaska, imuroitko myös varmasti vaatekomeron oven takaa? Siivouspäivä oli torstai niin perjantaina töistä tullessaan alkoi ex samantien taas imuroimaan. Lauantaina sama juttu heti aamukahvin jälkeen. Koko ajan piti olla imuroimassa.
Viikonloppuisin ex teki vielä sen sillä tavalla ovelasti, että kysyi minulta "mitäs aiot tänään tehdä?". Jos sanoin, että en tiedä tai että en mitään ihmeempää niin alkoi kiukuttelu: "Jaa, minä ainakin imuroin ja sitten pyyhin pölyt! Eikä tuolla ulkonakaan nuo kukkapuskast yksinään rikkaruohoista vapaudu!" Lopulta menin jo vapaaehtoisesti lauantaiaamuna ulos etsimään töitä ennenkuin nalkutus alkaisi. Tosin se alkoi sitten joka tapauksessa. "Miksi noi polttopuut on kasattu noin, toi kasa näyttää rumalta. No antaa olla sitten, jos sua ei kiinnosta!"
Periaatteessa lauantai oli aina ylimääräinen työpäivä, jota ei missään nimessä voinut käyttää rentoutumiseen tai yhdessäoloon. Eiii, vaan piti olla tekemässä jotain. Sohvallekaan ei saanut istua hetkeksi hengähtämään. Jos jäin kiinni niin alkoi huokailu ja nalkutus. "Ota sä vaan rennosti, kyllä minä teen täällä taas kaiken."
Kavereitakaan ei saanut nähdä. Itse ex oli jossain viininmaistelukerhossa kavereidensa kanssa ja se lauantai kuukaudesta lähti jo aikaisin aamulla brunssille ja tuli sitten viinihiprakassa myöhään kotiin. Jos itse sanoin, että olisin ensi lauantaina menossa Peran kanssa lätkämatsiin niin alkoi nalkutus ja uhriutuminen. "Koskaan ei tehdä mitään yhdessä, eikö sitä peliä voi katsoa telkkarista, pitääkö minun viedä sut sinne, tulet kuitenkin humalassa kotiin. No kai minä täällä selviän. Siivoan sitten talon, koska sulle se ei ole niin tärkeetä, jos pitää sinne matsiin mennä!"
M41