Kovasti väitetään että Amerikassa kovat elämiskulut syö isojen palkkojen ja kevyen verotuksen hyödyt. Selittäkääpä nyt..
..että paljonko sen vuositasolla yli 100,000$ ansaitsevan kalifornialaisen poliisin elämiskulut vuositasolla oikein ovat? Oletetaan että asuu single family homessa jossain 50km säteellä Los Angelesin keskustasta, vaimo on ammatiltaan esim. terveydenhoitaja ja perheellä on kaksi ala-asteikäistä lasta.
Väitän tässä ja nyt, että tuolla pollarilla jää pakollisten elinkulujen jälkeen käteen kulutettavaksi enemmän kuin suomalainen keskituloinen palkansaaja saa bruttona vuodessa.
Kommentit (1560)
Tässä tyypillinen vassaripropagandan aivopesemä. oletko edes käynyt jenkeissä vai imenyt kaiken tuon vasemmalta kaistalta?
Suomessa on yli 4 000 koditonta. Suhteessa sama määrä kuin pari sataa tuhatta Jenkeissä Eikä heillä ole edes autoa missä asua. Myllypurossa on kilometrin ruokajona joka päivä näille köyhille.
En ole sama, mutta pakko kysyä; oletko sinä? Olen sekä asunut USA:ssa kahdessa eri osavaltiossa Itärannikolla, että viettänyt työn puolesta aikaa länsirannikon suuressa kaupungissa. Päihdeongelmaiset ovat kaduilla kaikkialla maailmassa (pl ehkä Singapore, siellä raivattu yhteen kaupunginosaan), mutta USA:ssa sydäntäsärkevää on kaduilla elävät vanhukset, mieleltään sairaat ja perheet. En ole nähnyt sellaista missään muualla, Etelä-Amerikka ja Intia on tosin käymättä, ehkä niissä on samoin kuin maailman suurimmassa (ja velkaantuneimmassa)talousmahdissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä, että kyllä sieltä löytyi myös kokonaisia taloja (3 mh + 2 kh), joissa vuokra oli noin 2000 dollaria. Ihan siistin näköisiä naapurustoja, mutta en minä Los Angelesia tunne sanoakseni niistä mitään tarkemmin.
Sit kannattaa katsoa niitä talojen ominaisuuksia. Yksi ainakin oli sellainen, missä ei ollut minkäänlaista jäähdytystä. Sellainen voisi olla ihan kiva Los Angelesissa...
Olen vuokranantaja/landlady tuolla alueella. Jäähdytyslaitteiston asentaminen ei ole iso juttu ja se tavataan asentaa, jos jostain ihmeellisestä syystä sellaista ei ole. Uskoisin, että valtaosa jättää käyttämättä sitä; kustannukset ovat melkoiset. Sähkö maksaa siinä maassa.
No kerro ihmeessä, mitä sähkö siellä maksaa. Yritin jo tuossa aiemmin kysellä, ja minulle vastattiin, että sähkö on halvempaa USAssa kuin Suomessa.
Se maksaa kaikkineen vähän yli tuplasti sen minkä Suomessa. En ole ollenkaan sähköexpertti, mutta tämä liittynee moneen eri asiaan ja eräs niistä on heidän heikompi sähkövirta. Sähköä täytyy tuottaa enemmän saadakseen saman tehon, kuin täällä. Toinen syy on heidän vanhentunut sähköinfrastruktuuri; sähkökatkot ovat arkea ihan toisella tapaa, kuin täällä. Tähän joku viisaampi saa sanasensa laittaa, mutta tuo hinta-arvio pitää paikkansa.
Totta USAssa sähkö siirretään pitkälti avojohdoissa. Tästä sitten seuraa esim. Sähkölinjoista alkaneet maastopalot.
Vierailija kirjoitti:
Kelpo käyttäjä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matalapalkka-alojen ihmiset ei jää koskaan eläkkeelle jenkeissä. Siellä paiskitaan töitä hautaan asti. Ysikymppisiä ihmisiä kaupan kassalla.
Osa ihmisistä yksinkertaisesti haluaa tehdä jotain hyödyllistä, eikä haittaa vaikka siitä saa palkkaa, USA:ssa se on mahdollista, Suomessa töitä ei eläkeikäinen edes saa.
Aina näiltä jenkkifaneilta löytyy "selitys" asiaan kuin asiaan :D
Ei tarvitse olla mikaan "jenkkifani" jos haluaa korjata suomalaisten vaarinkasityksia USAsta. Mutta ei nayta uppoavan, vuodesta vuoteen samat vaarat mantrat joihin luotetaan kuin Jumalan sanaan.
No onhan tässäkin ketjussa monikin oikaissut näitä väitteitä ja silti jotkut vääntää että onhan se ihana maa. Voi olla mutta jos 300 miljoonan ihmisen maasta annetaan linkki palkkavertailuun jossa 10 osallista niin miksi edes tarjota tai onhan se vaikkakin hellyttävää. Ja kuten tuo tuhansien eläkeläisten työnteko Walmarin kassalla pussittamassa ihmisten ostoksia osoittaa niin paljon siellä ihmisiä putoaa systeemistä. Palkka lienee laputettuja hedelmiä päivän päätteeksi?
Onhan tässä ollut suorat linkit Sacramenton poliisin palkkaukseen joka on yli $100000.
Ja useamman kerran linkki ihan tieteelliseen vertailuun siitä minkälaisen elintason keskiluokkainen saa eri maissa, siinä oli vieläpä kaikki sairaanhoidot, koulutukset ja muut huomioitu, tuloksena oli että USAn keskiluokka ansaitsee 30% enemmän kuin suomalainen.
Tämä ketju nyt aikaa sitten lähti seilaan ja moni puhuukin mitenkä pärjäät jenkeissä jos tulosi ovat alle ja/tai paljon alle tuon verratun100k. On jo useita viestejä että perheellisen pitää tienata yli 250k jotta elää jenkkilässä. Mutta tämäkin, hoxx hoxx, höpö kun verrataan hinnat keskellä kaupunkin, kyllä varmasti syrjemmässä pärjää vähemmälläkin. osa kuluista, vak, koulut ei tietysti sillä halpene. Ja sitten, jotenkin monelle vaikea myöntää että USAssa lie 1 miljoona joka asui autoissaan. Ymmärsin että tämä luku on nimenomaan henk.autot. Jenkkilässähän on sitten tää asuntoautokultuuri jota ei pidä sotkee olleskaan tähän; minä asun autossa osioon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kelpo käyttäjä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matalapalkka-alojen ihmiset ei jää koskaan eläkkeelle jenkeissä. Siellä paiskitaan töitä hautaan asti. Ysikymppisiä ihmisiä kaupan kassalla.
Osa ihmisistä yksinkertaisesti haluaa tehdä jotain hyödyllistä, eikä haittaa vaikka siitä saa palkkaa, USA:ssa se on mahdollista, Suomessa töitä ei eläkeikäinen edes saa.
Aina näiltä jenkkifaneilta löytyy "selitys" asiaan kuin asiaan :D
Ei tarvitse olla mikaan "jenkkifani" jos haluaa korjata suomalaisten vaarinkasityksia USAsta. Mutta ei nayta uppoavan, vuodesta vuoteen samat vaarat mantrat joihin luotetaan kuin Jumalan sanaan.
No onhan tässäkin ketjussa monikin oikaissut näitä väitteitä ja silti jotkut vääntää että onhan se ihana maa. Voi olla mutta jos 300 miljoonan ihmisen maasta annetaan linkki palkkavertailuun jossa 10 osallista niin miksi edes tarjota tai onhan se vaikkakin hellyttävää. Ja kuten tuo tuhansien eläkeläisten työnteko Walmarin kassalla pussittamassa ihmisten ostoksia osoittaa niin paljon siellä ihmisiä putoaa systeemistä. Palkka lienee laputettuja hedelmiä päivän päätteeksi?
Nämäkin on valintoja. Pitää muistaa, että maassa on esim. miljoonia laittomia maahan muuttajia, joilla ei luonnollisestikaan ole vastaavia oikeuksia tai sosiaaliturvaa, kuin laillisilla asukkailla. Toisekseen koska vastuu ensi sijassa on yksilöllä huolehtia eläkepäiviensä varallisuudesta, niin aina on ihmisiä, jotka sen sössivät. Kolmannekseen amerikkalaiset eivät arvosta eläkettä vastaavasti kuin suomalaiset. Se koetaan usein jopa loukkaavana ja halutaan työtä tekemällä olla edelleen tuottavia yhteiskunnan osia.
Tämähän näkyy kaikissa tosi-tv sarjoissa. Moniko Suomessa on nähnyt harmaapäisen insinöörin, kaivurikuskin, rekkamiehen, tai minkä tahansa remppamiehen sähkö-, putki- tai kirvesmiehen?
Suomessa yli 50-vuotias ei enää edes pääse töihin ja 55-vuotiaat lykätään työttömyyseläkeputkeen (just lähti yksi tutuista)
Tässä keskustelussa on tietty jo aikaa sitten menetetty kaikki kosketuspinta mihinkään todellisuuteen, mutta on täällä kyllä uskomaton kuva Yhdysvalloista. Voisiko olla, että molemmat väitteet (hyvät palkat ja hyvä elintaso vs hyvät palkat ja huono elintaso) ovat osin oikeassa?
Esimerkiksi Yhdysvaltojen valtion omien tilastojen mukaan kotitalouksien mediaanitulot huikentelevat siinä 65000$ paikkeilla. Se ei ole kovin paljoa se. Myös absoluuttisesti köyhiä eli alle 2$/henkilö päivässä toimeentulevia kotitalouksia on yli miljoona. 30% kaikista työikäisistä kotitalouksista on yhden onnettomuuden (sairaus, työttömyys, jne) päässä kriisistä. Pari vuotta sitten uutisoitiin, että 63% amerikkalaisista ei ole 500$ laittaa yllättävään kuluun. Ei siis kovin hohdokasta.
Samalla korkeastikoulutettujen palkat ovat hyvät jos löytää töitä. Jos työnantajan terveysvakuutus on hyvä, myös itselle maksettava osuus jää pieneksi. Monesti isot firmat myös tarjoavat erilaisia etuja, jotka entisestään helpottavat arkea. Rahaa voi tienata lyhyessä ajassa paljonkin ja uramahdollisuudet ovat ihan toista luokkaa kuin Suomessa. Satojen tuhansien jopa miljoonien ansiot eivät ole harvinaisuus. Siksi tämä on monelle suomalaiselle se amerikkalainen todellisuus, koska täältä harva lähtee sinne vaikkapa sairaanhoitajaksi.

Et taida paljoa tietää. Kannattaa lopettaa TV-shaiban katselu. Mene katsomaan todellista elämää niin opit sinäkin lapsonen jotakin. Minulla itselläni on harmaata ohimoilla ins. 55 v. Meidän konepaja (Suomen suurimpia) kutsuu eläkkeellä olevat entiset hitsarit ja asentajat hommiin kun tulee iso tilaus ja tarvitaan osaavaa porukkaa. Tulevat aina mielellään. Mökillä kun tarvitsen kaivuria putkia kaivamaan niin tilaan naapurista koneyrittäjän, kaivurikuski -johtaja täytti 78 v. viime suvena ja apumies/putkimes poika 57 v, Harmaapäitä ovat molemmat.
Vierailija kirjoitti:
Miksi rahoittaa liitovaltion toimintaa keräämällä tervettä veropohjaa kun ainahan voi elää velaksi:
https://www.salkunrakentaja.fi/2020/02/varoitus-usa-velkaantuminen/
Veikkaanpa, että valtaosa täälläkin sitä Amerikkaa niin kovin ihailevista itkee samalla Suomen valtion velkaantumista,. Kun palveluita pitäisi purkaa ja vero -ja velkaantumisastetta pudottaa, eikö niin. Oman onnensa seppä ja kaikilla samat mahdollisuudet jne mitä näitä mantroja..
Ei voi muuta sanoa kuin että lukekaa enemmän ja luulkaa vähemmän.
No johan on taas jutussa oikaistu mutkia oikein kunnolla...
Täytyy muistaa että elämme EU:ssa ja myös EU:n velka on puhkaissut jo sadan prosentin rajan, Euroalue on velkaantunut vieläkin enemmän, joten samanlaisessa velkaveneessä sitä tässä seilataan.
Suomen velka vaikka onkin vielä vain 70% on pääasiassa korkeariskistä ulkoista velkaa, kun taas USA:ssa velka on pääasiassa sisäistä. Japanin muhkeaan yli 200% velkaan on kuitenkin pitkä matka, mutta toisaalta Japanin valtion velka on lähes kokonaan sisäistä.
Vierailija kirjoitti:
Kelpo käyttäjä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta isosta palkasta tosiaan maksetaan esim 2000 dollarin vuokra, mahdollisesti monta tonnia terveydenhuollon omavastuita, mahdollisesti kahden auton kulut ja vakuutukset, verot, säästetään eläkkeisiin, lasten lukukausimaksuihin, maksetaan omia vanhoja opintolainoja, maksetaan monista palveluista, tipit, autetaan omia vanhempia...
Ismo Leikola avasi tätä kirjassaan. He mm. käyttivät huomattavan summan rahaa pelkkiin joulubonuksiin talonmiehille, kampaajille ja koirantrimmaajille...
Ismo Leikola on Ismo Leikola. Minäkin maksan joulubonusta ja se on vitosesta kahteenkymppiin per henkilö. Kaikki omalla tasollaan. täällä ei ole mitään " Täytyy ainakin 20 antaa" juttuja. Ne " matalapalkkaiset" joita täälläkin säälitään keräävät asiakkailta joulubonusta yms. niiden tavistulojen lisäksi yleensä kymmeniltä asiakkailta ja ainakin Kaliforniassa ovat oikeutettuja ilmaiseen terveydenhuoltoon jos ovat virallisesti asukkaita ( löytyy osoite) . Mutta Ismon jutut ovat vielä siinä
vaiheessa selkeästi ettei hän ole täysin integroitunut maahan eikä tiedä ihan kaikkea vaan puoliksi luulolla menee eteenpäin. Mutta selkeesti fiksumpi kuin moni muu ja ymmärtänyt asioita nopeammin kuin keskiverto-suomalainen.Aika outoa on lukea tätä jankutusta että jos ei ole rahaa sairaalaan niin hoitoa kyllä saa julkiseltakin puolen ilmaiseksi. Saa ja ei saa. Ameriikassa putoat jopa äänestysoikeuksista jos sinulla ei ole vakituista osoitetta. Se 3kk väliaikainen osoite ei todellakaan kelpaa. Jotta voit esim työttömänä kävellä sairaalaan tahi hoitoon julkiselle puolelle et kävele jos asut autossa. Sadat tuhannet jenkit asuu autoissaa ja heitähän tämä julkisenpuolen sairaanhoito ei auta.
Laitappas nyt linkkiä noille väitteillesi, alkaa nuo sinun horinasi olla sen verran levottomia...
Siis oletko lukenut tätä ketjua? Lienee täällä jo 30 viestiä jossa muistutetaan;;;jos on vakiosoite!!!
Vierailija kirjoitti:
Kelpo käyttäjä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloita vaikka siitä, kuinka paljon maksaa hoidattaa ja kouluttaa esimerkiksi 3 lasta omalla rahalla. Lisäksi yhdyskuntasuunnittelu perustuu siihen, että kaikilla on auto. Niitä pitää siis olla 2 tai 3.
Noh, jos ei lapsia hanki, niin pärjää.
Osa minun suvusta asuu Jenkeissä, Washingtonissa, Pennsylvaniassa, Miamissa, jne. Ihan tavallista keskiluokkaista porukkaa, hammaslääkäreitä, kiinteistövälittäjiä, ym. Lapsiperheitä. Kaikilla omakotitalot, kaikilla perhenjäsenillä autot, muutamalla riverhouse tai beach house, toisilla omat lentokoneet joilla käyvät Karibialla mikä jenkeissä ei ole mitään ihmeellistä. Ihan normaalisti tulevat toimeen. Ihmettelelen näitä kauhuskenaarioita miljoonia maksavista terveydenhoidoista, koulutuksista, lastenhoidosta, jne. En ymmärrä kuka näitä "palstatotuuksia" syöttää. Vassaritrollit vai kuka?
Tää on paras kohta; , toisilla omat lentokoneet joilla käyvät Karibialla mikä jenkeissä ei ole mitään ihmeellistä. ""Tää viestiketju meni nyt persiilleen kun nämä hupiveikot heräsivät.
Et ole ilmeisesti paljoa maailmalla käynyt. Alaskassa hampaattomilla mummoillakin on omat koneet. Lentolupakirjan saa jenkkilässä muutamalla tonnilla ja lentokoneen samaan hintaan kuin Suomessa matkailuauton. Kovin ihmeellinen asia ei ole vaikka suomalainen tynnyrissä kasvanut peräkylän tonttu sitä varmaan silmät ja suu ymmyskäisenä sitä ihmettelee.
voi apua, nyt tulee kyllä melko sakeaa tarinaa. Linkkiä?
Tyyppi on katsellut jotain Alaskan elämää -fiktiivistä "tosi-tv:ta". Sinulle ei ilmeisesti lentokenttien maksut ja verot ole kovinkaan tuttuja?
Alaskassa eittämättä teiden puutteessa useammalla yksityishenkilöllä on esim vesitaso kuin varmaan missään muualla maailmassa, mutta ei sentään hyvä ihminen hampaattomalla mummolla. Se mummo on hampaaton koska sillä ei ole eläessään ollut varaa hammaslääkäriin. Alaska on Yhdysvaltain köyhin osavaltio, jossa jopa 17% kotitalouksista elää toimeentulotuen varassa väliaikaisesti tai pitkäaikaisesti.
Huvittaa miten täällä ikänsä hyvinvointivaltion etuja saaneet ihannoivat jenkkisysteemiä ja hokevat samaa ” Suomi on niin sosialistinen maa blaa blaa.” Taitaisi monella itku päästä, kun vaikkapa jonkun normikeikkauksen takia menisi koko talous konkurssiin ja koti alta. Onneksi täällä on Usa:ssa oikeasti asuneidenkin ja asuvien mielipiteitä, heillä on muutakin sanottavaa kuin Suomen kommunistisuudesta vinkuminen.
Vierailija kirjoitti:
Tässä tyypillinen vassaripropagandan aivopesemä. oletko edes käynyt jenkeissä vai imenyt kaiken tuon vasemmalta kaistalta?
Suomessa on yli 4 000 koditonta. Suhteessa sama määrä kuin pari sataa tuhatta Jenkeissä Eikä heillä ole edes autoa missä asua. Myllypurossa on kilometrin ruokajona joka päivä näille köyhille.
En ole sama, mutta pakko kysyä; oletko sinä? Olen sekä asunut USA:ssa kahdessa eri osavaltiossa Itärannikolla, että viettänyt työn puolesta aikaa länsirannikon suuressa kaupungissa. Päihdeongelmaiset ovat kaduilla kaikkialla maailmassa (pl ehkä Singapore, siellä raivattu yhteen kaupunginosaan), mutta USA:ssa sydäntäsärkevää on kaduilla elävät vanhukset, mieleltään sairaat ja perheet. En ole nähnyt sellaista missään muualla, Etelä-Amerikka ja Intia on tosin käymättä, ehkä niissä on samoin kuin maailman suurimmassa (ja velkaantuneimmassa)talousmahdissa.
Olen ollut jenkkilässä töissä ja osa suvusta asuu siellä. Olen koko ikäni kiertänyt maailmalla työn perässä joten vertailukohtia löytyy. Käy ihmeessä aasian maissa ja etelä amerikassa.
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa on tietty jo aikaa sitten menetetty kaikki kosketuspinta mihinkään todellisuuteen, mutta on täällä kyllä uskomaton kuva Yhdysvalloista. Voisiko olla, että molemmat väitteet (hyvät palkat ja hyvä elintaso vs hyvät palkat ja huono elintaso) ovat osin oikeassa?
Esimerkiksi Yhdysvaltojen valtion omien tilastojen mukaan kotitalouksien mediaanitulot huikentelevat siinä 65000$ paikkeilla. Se ei ole kovin paljoa se. Myös absoluuttisesti köyhiä eli alle 2$/henkilö päivässä toimeentulevia kotitalouksia on yli miljoona. 30% kaikista työikäisistä kotitalouksista on yhden onnettomuuden (sairaus, työttömyys, jne) päässä kriisistä. Pari vuotta sitten uutisoitiin, että 63% amerikkalaisista ei ole 500$ laittaa yllättävään kuluun. Ei siis kovin hohdokasta.
Samalla korkeastikoulutettujen palkat ovat hyvät jos löytää töitä. Jos työnantajan terveysvakuutus on hyvä, myös itselle maksettava osuus jää pieneksi. Monesti isot firmat myös tarjoavat erilaisia etuja, jotka entisestään helpottavat arkea. Rahaa voi tienata lyhyessä ajassa paljonkin ja uramahdollisuudet ovat ihan toista luokkaa kuin Suomessa. Satojen tuhansien jopa miljoonien ansiot eivät ole harvinaisuus. Siksi tämä on monelle suomalaiselle se amerikkalainen todellisuus, koska täältä harva lähtee sinne vaikkapa sairaanhoitajaksi.
Tuo $65000 on todella paljon jos sitä vertaa, suomalaisiin ansioihin, toki verovaroin saadut palvelut pitää saattaa samalle tasolle.
Tässä alla on oikea tieteellinen vertailu, jossa kaikki, myös verovaroin saadut palvelut on laskettu. Siinä USA:n keskiluokan mediaaniansiot ovat n. 28% korkeammat (nykyään enemmänkin, koska USAn talouskasvu on ollut kovaa) kuin suomalaisten, ero on siis todella iso.
https://en.wikipedia.org/wiki/Disposable_household_and_per_capita_income
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa miten täällä ikänsä hyvinvointivaltion etuja saaneet ihannoivat jenkkisysteemiä ja hokevat samaa ” Suomi on niin sosialistinen maa blaa blaa.” Taitaisi monella itku päästä, kun vaikkapa jonkun normikeikkauksen takia menisi koko talous konkurssiin ja koti alta. Onneksi täällä on Usa:ssa oikeasti asuneidenkin ja asuvien mielipiteitä, heillä on muutakin sanottavaa kuin Suomen kommunistisuudesta vinkuminen.
Suomi on sosialistinen maa on tosiasia.
Suomessakin vakava sairaus vie talouden alta. Ei Suomessa hoito ja kaikki mitä toimeen tullakseen tarvisee ole ilmaista. Meillä on vanhuksia joilla ei edes ole varaa lääkkeisiin. Tuhansilla ei ole asuntoa. Kilometrin mittaiset ruokajonot lähiöissä. Kerjäläisiä kadunkulmissa. Pullonkerääjiä ja roskiksistasyöjiä.
Vierailija kirjoitti:
Kelpo käyttäjä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta isosta palkasta tosiaan maksetaan esim 2000 dollarin vuokra, mahdollisesti monta tonnia terveydenhuollon omavastuita, mahdollisesti kahden auton kulut ja vakuutukset, verot, säästetään eläkkeisiin, lasten lukukausimaksuihin, maksetaan omia vanhoja opintolainoja, maksetaan monista palveluista, tipit, autetaan omia vanhempia...
Ismo Leikola avasi tätä kirjassaan. He mm. käyttivät huomattavan summan rahaa pelkkiin joulubonuksiin talonmiehille, kampaajille ja koirantrimmaajille...
Ismo Leikola on Ismo Leikola. Minäkin maksan joulubonusta ja se on vitosesta kahteenkymppiin per henkilö. Kaikki omalla tasollaan. täällä ei ole mitään " Täytyy ainakin 20 antaa" juttuja. Ne " matalapalkkaiset" joita täälläkin säälitään keräävät asiakkailta joulubonusta yms. niiden tavistulojen lisäksi yleensä kymmeniltä asiakkailta ja ainakin Kaliforniassa ovat oikeutettuja ilmaiseen terveydenhuoltoon jos ovat virallisesti asukkaita ( löytyy osoite) . Mutta Ismon jutut ovat vielä siinä vaiheessa selkeästi ettei hän ole täysin integroitunut maahan eikä tiedä ihan kaikkea vaan puoliksi luulolla menee eteenpäin. Mutta selkeesti fiksumpi kuin moni muu ja ymmärtänyt asioita nopeammin kuin keskiverto-suomalainen.
Aika outoa on lukea tätä jankutusta että jos ei ole rahaa sairaalaan niin hoitoa kyllä saa julkiseltakin puolen ilmaiseksi. Saa ja ei saa. Ameriikassa putoat jopa äänestysoikeuksista jos sinulla ei ole vakituista osoitetta. Se 3kk väliaikainen osoite ei todellakaan kelpaa. Jotta voit esim työttömänä kävellä sairaalaan tahi hoitoon julkiselle puolelle et kävele jos asut autossa. Sadat tuhannet jenkit asuu autoissaa ja heitähän tämä julkisenpuolen sairaanhoito ei auta.
Tässä tyypillinen vassaripropagandan aivopesemä. oletko edes käynyt jenkeissä vai imenyt kaiken tuon vasemmalta kaistalta?
Suomessa on yli 4 000 koditonta. Suhteessa sama määrä kuin pari sataa tuhatta Jenkeissä Eikä heillä ole edes autoa missä asua. Myllypurossa on kilometrin ruokajona joka päivä näille köyhille.
Pysykäämme faktoissa eikä oteta sitä politiikkaa tähän höpöttämään. Miten lukemattomat kodittomat Suomessa kuuluu siihen voiko esim asunnoton Yhdysvalloissa mennä julkisen puolen hoitoon? Minähän koetin muistuttaa että USAn julkisen puolen sairaalakäynti vaatii vakituisen osoitteen, ei sinne marssita että käsi on poikki tehkää jotain. Varmaan tekevätkin mutta menee ohi settingkien. Mistä muuten revit tuon näkemyksen että faktoissa sinnittelevä singahtaa vassariksi? Olen lähes varma että varallisuuteni ja tilini on pikkasen isompi. OK, otetaan tuo pikkasen pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kelpo käyttäjä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloita vaikka siitä, kuinka paljon maksaa hoidattaa ja kouluttaa esimerkiksi 3 lasta omalla rahalla. Lisäksi yhdyskuntasuunnittelu perustuu siihen, että kaikilla on auto. Niitä pitää siis olla 2 tai 3.
Noh, jos ei lapsia hanki, niin pärjää.
Osa minun suvusta asuu Jenkeissä, Washingtonissa, Pennsylvaniassa, Miamissa, jne. Ihan tavallista keskiluokkaista porukkaa, hammaslääkäreitä, kiinteistövälittäjiä, ym. Lapsiperheitä. Kaikilla omakotitalot, kaikilla perhenjäsenillä autot, muutamalla riverhouse tai beach house, toisilla omat lentokoneet joilla käyvät Karibialla mikä jenkeissä ei ole mitään ihmeellistä. Ihan normaalisti tulevat toimeen. Ihmettelelen näitä kauhuskenaarioita miljoonia maksavista terveydenhoidoista, koulutuksista, lastenhoidosta, jne. En ymmärrä kuka näitä "palstatotuuksia" syöttää. Vassaritrollit vai kuka?
Tää on paras kohta; , toisilla omat lentokoneet joilla käyvät Karibialla mikä jenkeissä ei ole mitään ihmeellistä. ""Tää viestiketju meni nyt persiilleen kun nämä hupiveikot heräsivät.
Et ole ilmeisesti paljoa maailmalla käynyt. Alaskassa hampaattomilla mummoillakin on omat koneet. Lentolupakirjan saa jenkkilässä muutamalla tonnilla ja lentokoneen samaan hintaan kuin Suomessa matkailuauton. Kovin ihmeellinen asia ei ole vaikka suomalainen tynnyrissä kasvanut peräkylän tonttu sitä varmaan silmät ja suu ymmyskäisenä sitä ihmettelee.
voi apua, nyt tulee kyllä melko sakeaa tarinaa. Linkkiä?
Tyyppi on katsellut jotain Alaskan elämää -fiktiivistä "tosi-tv:ta". Sinulle ei ilmeisesti lentokenttien maksut ja verot ole kovinkaan tuttuja?
Alaskassa eittämättä teiden puutteessa useammalla yksityishenkilöllä on esim vesitaso kuin varmaan missään muualla maailmassa, mutta ei sentään hyvä ihminen hampaattomalla mummolla. Se mummo on hampaaton koska sillä ei ole eläessään ollut varaa hammaslääkäriin. Alaska on Yhdysvaltain köyhin osavaltio, jossa jopa 17% kotitalouksista elää toimeentulotuen varassa väliaikaisesti tai pitkäaikaisesti.
Alaskassa on myös ihan himmeä määrä pieniä "lentokenttiä". Mutta kyllä tosiaan on ihan käsittämätön esimerkiksi "tavallisesta Amerikasta", järjettömän etäisyyksien osavaltio, jossa asuu jokunen sata tuhatta asukasta ja tiet yhdistävät tyyliin muutamaa "isompaa" paikkaa. Mahtavatkohan käyttää koneitaan Karibialla käymiseen vai... Hmm... 🤔
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi rahoittaa liitovaltion toimintaa keräämällä tervettä veropohjaa kun ainahan voi elää velaksi:
https://www.salkunrakentaja.fi/2020/02/varoitus-usa-velkaantuminen/
Veikkaanpa, että valtaosa täälläkin sitä Amerikkaa niin kovin ihailevista itkee samalla Suomen valtion velkaantumista,. Kun palveluita pitäisi purkaa ja vero -ja velkaantumisastetta pudottaa, eikö niin. Oman onnensa seppä ja kaikilla samat mahdollisuudet jne mitä näitä mantroja..
Ei voi muuta sanoa kuin että lukekaa enemmän ja luulkaa vähemmän.
No johan on taas jutussa oikaistu mutkia oikein kunnolla...
Täytyy muistaa että elämme EU:ssa ja myös EU:n velka on puhkaissut jo sadan prosentin rajan, Euroalue on velkaantunut vieläkin enemmän, joten samanlaisessa velkaveneessä sitä tässä seilataan.
Suomen velka vaikka onkin vielä vain 70% on pääasiassa korkeariskistä ulkoista velkaa, kun taas USA:ssa velka on pääasiassa sisäistä. Japanin muhkeaan yli 200% velkaan on kuitenkin pitkä matka, mutta toisaalta Japanin valtion velka on lähes kokonaan sisäistä.
Sinä epäilemättä pystyt tulkitsemaan tilannetta terävämmin kuin Salkunrakentaja -julkaisun päätoimittaja ja lukuisat muut analyysit Yhdysvaltain velkatilanteen kestämättömyydestä.
The United States has the largest external debt in the world (lähde Wikipedia https://en.wikipedia.org/wiki/National_debt_of_the_United_States). Suurimmat velkojat Kiina ja Japani.
USA kotitalouksien velkaantumisaste on muuten 78% (Suomen verrokkiluku 68%). Keskimääräisellä Suomalaisella aikuisella on velkaa 45kEUR, keskimääräisellä Amerikkalaisella 90k$ (pitäen sisällään myös lapset kun en löytänyt verrokkitietoa)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset ovat niin aivopestyjä. Tai sitten vaan eivät halua parantaa omaa elämänlaatuaan, sairaiden ja laiskojen kustannuksella.
Entä jos itse sairastuisit? Veikkaan että alkaisi ulvomaan kuinka yhteiskunnan pitää auttaa kuten aina näissä tapauksissa. Kaikkein huvittavinta porukkaa on työläiset jotka äänestävät kookomusta ja haaveilevat kuinka pääsisivät käymään hammaslääkärin sijasta duunikaverin serkun luona "joka tietää miten huono hammas irrotetaan tongeilla" koska hammaslääkärissä sama homma kustansaa monta tonnia.
Voisi tulla monella kokoomuslaisella mussulla itku.
Amerikka on oikein hyvä paikka sairastua. Työnantaja maksaa vakuutuksen, ja huippulaadukkaaseen hoitoon pääsee lähes ilman jonoja.
Punavihreän ideologian saastuttamassa sairaanhoitojärjestelmässä kansa kärsii suuresti.
Kyseessä on myös arvovalintoja. Jenkille on tärkeää saada itse valita lääkärinsä ja vaikuttaa hoitoihinsa, hän maksaa siitä vapaudesta ihan mielellään. Suomessa tällaista vapautta ei ole ja jenkki Suomessa kokee järjestelmän luokattoman huonoksi, kun rahalla ei saa.
Minun käsittääkseni tavallisilla palkansaajilla tämä "valinnanvapaus" lähinnä koskee sitä, että saa etsiä sellaisen lääkärin, joka kuuluu tuon vakuutusyhtiön/sairausvakuutuksen alle. Ei ole välttämättä kovin helppoa.
Nimenomaan. Saahan Suomessakin valita lääkärin itse jos menee yksityiselle.
No ihan julkisella puolella olen jokaikinen kerta aikaa varatessani saanut ajan toivomalleni lääkärille. Toki päivystykseen mennessä joutuu niille lääkäreille, jotka päivystää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä tyypillinen vassaripropagandan aivopesemä. oletko edes käynyt jenkeissä vai imenyt kaiken tuon vasemmalta kaistalta?
Suomessa on yli 4 000 koditonta. Suhteessa sama määrä kuin pari sataa tuhatta Jenkeissä Eikä heillä ole edes autoa missä asua. Myllypurossa on kilometrin ruokajona joka päivä näille köyhille.
En ole sama, mutta pakko kysyä; oletko sinä? Olen sekä asunut USA:ssa kahdessa eri osavaltiossa Itärannikolla, että viettänyt työn puolesta aikaa länsirannikon suuressa kaupungissa. Päihdeongelmaiset ovat kaduilla kaikkialla maailmassa (pl ehkä Singapore, siellä raivattu yhteen kaupunginosaan), mutta USA:ssa sydäntäsärkevää on kaduilla elävät vanhukset, mieleltään sairaat ja perheet. En ole nähnyt sellaista missään muualla, Etelä-Amerikka ja Intia on tosin käymättä, ehkä niissä on samoin kuin maailman suurimmassa (ja velkaantuneimmassa)talousmahdissa.
Olen ollut jenkkilässä töissä ja osa suvusta asuu siellä. Olen koko ikäni kiertänyt maailmalla työn perässä joten vertailukohtia löytyy. Käy ihmeessä aasian maissa ja etelä amerikassa.
Selvä, minä kasvatan sivistystäni hakemalla Yhdysvaltojen sosiaaliseen hyvinvointiin ja oikeudenmukaisuuteen vertailukohtia sitten Intiasta ja Meksikosta.
Verrataan sillä aikaa me tätä Suomen hyvinvointia mieluummin vaikka Tanskaan ja Sveitsiin, joihin nähden meillä jopa saattaisi olla oikeasti kirittävää.
Kommenteistasi paistaa läpi, että väitteesi asumisesta Yhdysvalloissa ei joko pidä paikkaansa, tai kokemuksesi on kertynyt joko kesäduunista Minnesotassa sukulaisten nurkissa tai expattisopimuksesta Fort Worthissa, am I right :D :D :D
Kelpo käyttäjä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kelpo käyttäjä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta isosta palkasta tosiaan maksetaan esim 2000 dollarin vuokra, mahdollisesti monta tonnia terveydenhuollon omavastuita, mahdollisesti kahden auton kulut ja vakuutukset, verot, säästetään eläkkeisiin, lasten lukukausimaksuihin, maksetaan omia vanhoja opintolainoja, maksetaan monista palveluista, tipit, autetaan omia vanhempia...
Ismo Leikola avasi tätä kirjassaan. He mm. käyttivät huomattavan summan rahaa pelkkiin joulubonuksiin talonmiehille, kampaajille ja koirantrimmaajille...
Ismo Leikola on Ismo Leikola. Minäkin maksan joulubonusta ja se on vitosesta kahteenkymppiin per henkilö. Kaikki omalla tasollaan. täällä ei ole mitään " Täytyy ainakin 20 antaa" juttuja. Ne " matalapalkkaiset" joita täälläkin säälitään keräävät asiakkailta joulubonusta yms. niiden tavistulojen lisäksi yleensä kymmeniltä asiakkailta ja ainakin Kaliforniassa ovat oikeutettuja ilmaiseen terveydenhuoltoon jos ovat virallisesti asukkaita ( löytyy osoite) . Mutta Ismon jutut ovat vielä siinä vaiheessa selkeästi ettei hän ole täysin integroitunut maahan eikä tiedä ihan kaikkea vaan puoliksi luulolla menee eteenpäin. Mutta selkeesti fiksumpi kuin moni muu ja ymmärtänyt asioita nopeammin kuin keskiverto-suomalainen.
Aika outoa on lukea tätä jankutusta että jos ei ole rahaa sairaalaan niin hoitoa kyllä saa julkiseltakin puolen ilmaiseksi. Saa ja ei saa. Ameriikassa putoat jopa äänestysoikeuksista jos sinulla ei ole vakituista osoitetta. Se 3kk väliaikainen osoite ei todellakaan kelpaa. Jotta voit esim työttömänä kävellä sairaalaan tahi hoitoon julkiselle puolelle et kävele jos asut autossa. Sadat tuhannet jenkit asuu autoissaa ja heitähän tämä julkisenpuolen sairaanhoito ei auta.
Tässä tyypillinen vassaripropagandan aivopesemä. oletko edes käynyt jenkeissä vai imenyt kaiken tuon vasemmalta kaistalta?
Suomessa on yli 4 000 koditonta. Suhteessa sama määrä kuin pari sataa tuhatta Jenkeissä Eikä heillä ole edes autoa missä asua. Myllypurossa on kilometrin ruokajona joka päivä näille köyhille.
Pysykäämme faktoissa eikä oteta sitä politiikkaa tähän höpöttämään. Miten lukemattomat kodittomat Suomessa kuuluu siihen voiko esim asunnoton Yhdysvalloissa mennä julkisen puolen hoitoon? Minähän koetin muistuttaa että USAn julkisen puolen sairaalakäynti vaatii vakituisen osoitteen, ei sinne marssita että käsi on poikki tehkää jotain. Varmaan tekevätkin mutta menee ohi settingkien. Mistä muuten revit tuon näkemyksen että faktoissa sinnittelevä singahtaa vassariksi? Olen lähes varma että varallisuuteni ja tilini on pikkasen isompi. OK, otetaan tuo pikkasen pois.
Oletko itse asunnoton vai miksi tuot jatkuvasti tätä asunnottomien sairaanhoitoa voimakkaasti esille. Keskustelun otsikossa puhutaan asumisesta ja palkasta. Siis tavallisista ihmisistä USAssa joilla on asunto ja työ. Nähdäkseni suurin osa amerikkalaisia elää tavallista hyvinvoivaa elämää. Toki oman kokemukseni valossa useamman kerran siellä käyneenä on myös vaatimattomampaa elämää. Samaa löytyy Suomen syrjäkyliltä ja lähiöistä.
Moni suomalainen käy jenkeissä lentämässä lupakirjan kun se on paljon halvempaa ja lentosääkin tietyillä alueilla aina paras mahdollinen.